Maaseudun Tulevaisuus lehti kertoo että USA vaatii jäsenmailta enemmän panostuksia puolueeseen mutta ei aio hylätä liitokuntaa.
On äärimmäisen oikein että naton jäsenmaat tekisivät osuutensa eivätkä siipeilisi ja luottaisi että kyllä ne jenkit meidät pelastaa.
On äärimmäisen oikein että naton jäsenmaat tekisivät osuutensa eivätkä siipeilisi ja luottaisi että kyllä ne jenkit meidät pelastaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Myös Suomen ja Yhdysvaltojen kahdenväliset suhteet korostuvat kertoo MT.
Tämä on oikein. Emme saa suututtaa ainoaa puolustajaamme maallisessa mielessä sillä silloin tulee noutaja.
On ääliö näistä suututtaa ainoa taho jolta saisimme etuisuuksia jos emme ole köpsiä punikkeja.
Ääliömäistä
Punikit mielellään katkaisisi suhteet uuden hallinnon ja Suomen väliltä koska vihaavat Trumpin yli kaiken.
Yhdysvallat oli EU:n toiseksi suurin tuontimaa. Sen osuus unioniin tuoduista tavaroista oli 11,9 prosenttia. Vuonna 2023 EU:n vienti Yhdysvaltoihin laski 1,3 prosenttia 502,372 miljardiin euroon vuoden 2022 ennätyksellisestä 509,4 miljardista eurosta.31.3.2024
Näyttää, että Suomen työväenpuolueiden SDP:n ja Vasemmistoliiton ikuinen haave on toteutumassa eli militaristinen USA vetäytyy Euroopasta eikä enää sekaannut Euroopan sisäisiin asioihin eikä puolustukseen.
Suomen rauhantahtoiset voimat ovat voittajien puolella.
Jos Suomi vetäytyy vielä F 35 hävittäjien ostosta USA:sta, Pohjolan kilpavarustelu loppuu.
Nykyaikaan eivät sodat kuulu vaan asiat hoidetaan sopimuksilla. Siksi Suomen kannattaisi tehdä hyökkäämättömyyssopimus Venäjän federaation pres. Vladimir V. Putinin kanssa.
Kyllä minäkin aloittajana tuollaista sopimusta kannatan mutta kun ei siihen putteen voi luottaa, silloin täytyy puolustuksen olla kunnossa. Putinin haave on saada historialliset rajat takaisin. Suomi kuuluu ainakin osittain niiden rajojen sisäpuolelle.
Emme myöskään voi ikuisesti olla vihoissaan maiden välillä ja siksi jossain vaiheessa välejä pitäisi parantaa. Saisimme kaupan käymään josta köyhä rupuli-Suomi saisi valuuttaa.
Kuitenkin samaan aikaan puolustusta pitää vahvistaa niin paljon kuin mahdollista jos pahin mahdollinen tapahtuisi. Siellä ukot saattaa vaihtua vielä hurjemmiksi kuin putte on.
Meillä siis pitää olla natot, oma puolustus, ja USA:n kanssa se kahdenvälinen sopimus mikä sen nimi nyt olikaan, kaikki mahdollisimman kovassa kunnossa. Ammuksia tuhat kertaa enemmän.
Onhan Norjakin pitänyt kohtuullisia välejä puttelan kanssa vaikka se on ensimmäisiä natomaita.
Pointti on että vaikka olisimme kuinka kova maa sotilaallisesti, voimme silti luoda normaalit välit. Ei mitään nuoleskeluja ja sellaisia tarvita. Jämäkkää toimintaa ja sitä putte arvostaa.
Mitä minä kirjoitin aloituksessa?
Siis jenkit vaatii naton mailta enemmän panostuksia puolustukseen. Kännykkä sekoili taas.
Tuota jo ajattelinkin kysyä, että mihinkä puolueeseen. Keskustaanko?
Sori vielä. Pitää olla tarkempi