no hei,
entäs jos Jumalaa ei olekaan olemassa? Jos ihan oikeasti ei ole, mutta me vain uskomme.
Jeesus oli kai todistettavasti historiallinen henkilö, mutta kaikki tämä muu, tapahtumat, ihmeteot ja tämä syntien sovittaminen ja kuoleman jälkeinen elämä. Jos se onkin vain vanhaa legendaa. ja sen ympärille on kehittynyt nämä tuhannet uskonnot, joilla on omat oppinsa ja puheenpartensa ja omat sanastonsa ja tapansa (kun kuuntelee eri uskonsuuntien saarnoja, niin melko helposti arvaa, mistä puulaakista on kyse).
Uuden uskonnon perustaminen ei ole temppu eikä mikään. Vähän suunnittelua ja asioihin perehtymistä.
Kaikki tämä valtava toiminta muinoin tapahtuneiden asioiden ympärillä, mutta mitä silloin oikein tapahtui?
Mitä tämä kaikki tarkoittaa ja mihin minä voin uskoa?
Oikeasti haluaisin kyllä uskoa ja löytää jonkin vastauksen ja rauhan mutta enhän voi, jos kaikki onkin vain harhaa, ihmisten keksimää.
Ainakin osa uskonnollisista liikkeistä tai kirkoista ovat jotenkin vastenmielisiä.
Siis neitseestä syntyminen...syntien sovittaminen, apua! en tiedä, mitä näistä kaikista ajattelisin. Auttakaa!
entäs jos Jumalaa ei olekaan olemassa? Jos ihan oikeasti ei ole, mutta me vain uskomme.
Jeesus oli kai todistettavasti historiallinen henkilö, mutta kaikki tämä muu, tapahtumat, ihmeteot ja tämä syntien sovittaminen ja kuoleman jälkeinen elämä. Jos se onkin vain vanhaa legendaa. ja sen ympärille on kehittynyt nämä tuhannet uskonnot, joilla on omat oppinsa ja puheenpartensa ja omat sanastonsa ja tapansa (kun kuuntelee eri uskonsuuntien saarnoja, niin melko helposti arvaa, mistä puulaakista on kyse).
Uuden uskonnon perustaminen ei ole temppu eikä mikään. Vähän suunnittelua ja asioihin perehtymistä.
Kaikki tämä valtava toiminta muinoin tapahtuneiden asioiden ympärillä, mutta mitä silloin oikein tapahtui?
Mitä tämä kaikki tarkoittaa ja mihin minä voin uskoa?
Oikeasti haluaisin kyllä uskoa ja löytää jonkin vastauksen ja rauhan mutta enhän voi, jos kaikki onkin vain harhaa, ihmisten keksimää.
Ainakin osa uskonnollisista liikkeistä tai kirkoista ovat jotenkin vastenmielisiä.
Siis neitseestä syntyminen...syntien sovittaminen, apua! en tiedä, mitä näistä kaikista ajattelisin. Auttakaa!
Vastaukset 29
Vanhimmat
"entäs jos Jumalaa ei olekaan olemassa? Jos ihan oikeasti ei ole, mutta me vain uskomme.
Jeesus oli kai todistettavasti historiallinen henkilö, mutta kaikki tämä muu, tapahtumat, ihmeteot ja tämä syntien sovittaminen ja kuoleman jälkeinen elämä. Jos se onkin vain vanhaa legendaa."
Tiedoksi vain: ihmeitä tapahtuu jatkuvasti. Niille, jotka uskovat.
niin jos uskoo. mutta jos ei ole uskoa, vaikka haluaisikin uskoa. ja ovatko ne ihmeitä vai sattumaa? minustakin tuntuu joskus, että matkassani on ollut varjelusta.
Toisaalta olisi helpotus uskoa, että on suurempi voima, toisaalta hirvittää ajatella höynähtäneitä ihmisiä.
Ainakin osa, tai joissakin piireissä opetukset ovat ihan tuulesta temmattuja ja ristiriitaisia, mutta silti niihin uskotaan.
"Herra, jos Sinä olet olemassa, valaise minut, ja tulen palvelemaan Sinua kaikesta sydämestäni ja sielustani." Näin venäläinen pyhä, pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen (1866-1938), kehotti epäuskoisia ja epäilijöitä rukoilemaan. Hän piti ylpeyttä esteenä uskon tiellä ja kehoitti ihmisiä nöyrtymään ja olemaan avoimia ja antamaan Jumalalle mahdollisuuden. Pyhittäjä Siluan oli epäillyt pajonkin nuorena, mutta kun hän huomasi maailmassa olevan pyhyytta ja pyhiä (vrt. rakkautta, valkeutta, iloa, rauhaa jne.), hän oivalsi, että Jumalan on meidän kanssamme ja on todella olemassa!
"Minä tiedän kaiken..." sanoo ylpeä ihminen, mutta jo hieman viisastunut sanoo: "Tiedän, että en tiedä loppujen lopuksi kovin paljon..." (vrt. Sokrateen puolustuspuhe).
Eläämme aikana ja paikassa, jossa järjelle ja ajatuksille on annettu suuri ja määrävä asema. Järki on Jumalan lahja ihmiselle ja Hän toivoo meidän käyttävän sitä, mutta ei unohtaa muut kyvymme. Järjen kannalta on hyvä, että tutustumme uskomme perusteisiin esim. lukemalla ja että pyrimme omaksumaan lukemamme - elämässä ja teoissa. Tämä tapahtuu vähitellen ja pienin askelin... Eihän Jeesuksen opetuslapset olleet uskossaa aina niin varmat?
Hyvä ja helposti luettava kirja (tämä ei tarkoita, että se olisi sisällöltään pinnallinen...) on seuraava: Aleksandr Men "Ihmisen Poika" (2005).
Kirkossa käynti on myös hyvä vaihtoehto, vaikka edes vähittellen aluksi. Se antaa yhteyden missä kasvaa uskossa, luottamuksessa ja toivossa Jumalaan. Puhuminen papin ja hyvien ystävien kanssa on myös hyvä vaihtoehto, hehän ovat kuten pyhä Johannes Kastaja, täällä osoittaakseen Jeesus Kristuksen meille. Opimme tuntemaan ja rakastamaan Kristusta, joka on uskomme perustaja, sisältö ja elämän tie... Vähitellen alamme nähdä, kuulla ja kokea!
No niin ... hyvää kesäkuun viimeistä päivää!
Lars Ahbäck
Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)
mieltä tämä vastatus. Kiitos. Olisihan se helpompaa tämä elämä jos olisi joku/ muita ihmisiä selittämässä ja tukemassa ja kannustamassa silloin kun päässä rupeaa ajatukset pörräämään. Mistä saisin tuon mainitsemasi kirjan?
Oli mukava lukea, että vastukseni lämmitti mieltäsi! Kirja löytyy varmaan aika yleisesti kirjastoissa - jos ei löydy omasta, voi henkilökuntaa pytää tilaamaan sen. Kirjan saa myös ostaa hyvin varustetuista kirjakupoista (julkaisija on Suomen Lähetysseura, niillä on myös omat verkkosivut).
Kirja on mielestäni hyvä ja kirjoittaja - ortodoksinen pappi Aleksandr Men (1935-1990) - pysyy perusasioissa. Hänen väitetään todenneen: "Ihmiset kaipaavat ennen muuta leipää. Minun tehtäväni on jakaa sitä. Jälkeeni tulevat ne, jotka tekevät leivoksia." Leivän jälkeen voi siirtyä pohtimaan leivoksia, unohtamatta säännöllistä leivän syöntiä - mm. Evankeliumien lukemista ja rukoilemista!
Hyvä, että päässäsi pörrää, olisi pelottavampaa, jos siellä ei mitään liikkuisi. :)
Kanssakulkijoita tielläsi löytyy varmaan ajallaan ja joskus silmien herkistely paljastaa jonkun joka jo kulkee vieressäsi. Kirkon yksi tehtävä on tarjota yhteisön joka kulkee kanssamme ja tukee meitä tiellämme - ilon siitä, että me emme ole yksin. Apostoli Paavali puhuu Kirkosta Kristuksen ruumiina, jonka jäseniä me kaikki olemme... Kaikki jäsenenet tukevat toisiaan, kuten ihmisruumissakin!
No niin...
Lars Ahlbäck
Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)
Aexander Men; itsellä on venäläinen painos jonka sain lahjaksi. Vaimo venäjän ortodoksi; hänen mielestään se kirja on harhaa eikä suostunut lukemaan, joten se pölyttyy mutta kirjan pidän koska sain sen lahjaksi.
Millä tavalla harhaa?
Merkillistä, väsyttävää ja ahdistavaa: aivan välittömästi melkein asiaan kuin asiaan tulee väite, syytös tai mielipide joka toteaa kerrotun harhaksi, vääräksi, sen tai tuon tai tämän mielestä pielessä.
Olenkohan minä väärässä paikassa väärään aikaan vääränä ihmisenä, mutta kohta tekee mieli lopettaa näiden asioiden pohtiminen tyystin. Eikä osaa sitäkään tehdä, kun etsimisen halu on niin suuri. Miten tästä sekamelskasta saa mitään tolkkua?
Tämä palaute menee jo hieman ohi Olgan ilmaiseman huolen ja kysymysten, mutta ei se mitään...
Sanaa "harha" kannattaa mielestäni käyttää varoen, sillä todelliset harhat liittyvät oppiin Kristuksesta ja Kolminaisuudesta (vrt. seitsemän yleistä kirkolliskokousta). Tällä saralla isä Aleksandr oli käsittääkseni Kirkon uskollinnen lapsi! Hän ei kieltänyt Kristusta tai Pyhää Kolminaisuutta! Lukemani isä Aleksandrin kirjat eivät ole sisältäneet mitään harhaan jne. viittavaa...
Olen ennenkin kuullut syytöksiä isä Aleksandria kohtaan. Kirja "Ihmisen poika" on mielestäni hyvä kirja ja vielä helppolukuinen romaanityyppinen Kristuksen elämän ja opetuksen esitys. En tiedä pitääkö ryhtyä väittelemään sen syvemmin jonkun kanssa, jonka vaimo on väittänyt kirjaa harhaksi ja on vielä jättänyt nähtävästi koko kirjan lukematta.
No niin...
Lars Ahlbäck
Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)
"entäs jos Jumalaa ei olekaan olemassa? Jos ihan oikeasti ei ole, mutta me vain uskomme.
Jeesus oli kai todistettavasti historiallinen henkilö, mutta kaikki tämä muu --"
Ihan kuin joku olisi pukenut ajatukseni sanoiksi. Koko viesti olisi voinut olla mun itseni kirjoittama.
"Epäily" alkoi ehkä pari vuotta sitten ja viimeisen vuoden aikana se on vain kasvanut koko ajan.. Toivon niin kovasti, että kaikki se, mihin ennen uskoin, olisi totta eikä vain jotain aikojen kuluessa kehittynyttä legendaa, ja että voisin taas uskoa. Välillä tämän kaiken ajattelu masentaa ja ahdistaa minua kovasti. Haluaisin uskoa niin kuin ennen, mutta en siihen pysty ja mietin, tulenko koskaan enää pystymäänkään.
Voimia sinulle, olga, tiedän miltä sinusta tuntuu. Toivottavasti jonakin päivänä löydämme niitä vastauksia...
"entäs jos Jumalaa ei olekaan olemassa? Jos ihan oikeasti ei ole, mutta me vain uskomme.
Jeesus oli kai todistettavasti historiallinen henkilö, mutta kaikki tämä muu --"
Pointtini, kun kirjoitin ihmeistä, oli, että sellaisen asian pohtiminen, kuin että "jospa Jumalaa ei olekaan olemassa", tai että "vissiin kyllä ainakin Jeesus oli historiallinen henkilö", on uskovaisen kannalta jotenkin kammottavan triviaalia. Nimittäin uskovaisella, joka hiemankin yrittää elää siten kuin kirkko opettaa (edes jossakin vähäisessä yksityiskohdassa), ei voi olla mitään epäilystä tällaisista asioista.
Usko ei tule ilmaiseksi; sen eteen on nähtävä hieman vaivaa. Esim. käymällä kirkossa ahkerasti ja lukemalla hagiografioita ja hymnografiaa. Ja katselemalla ympärilleen ja ajattelemalla.
ymmärrän, xyz, joten kuten, mitä tarkoitat ja varmaan se tuntuu hirveän triviaalilta USKOVAISESTA tällainen pähkäileminen, mutta minähän nimenomaan sanoin, että usko on hukassa...en voi sanoa olevani "uskovainen", kun kerran epäilen.
En haluaisi epäillä.
Varmaan on niin, että ylpeys on esteenä, vaikka senkin eteen olen yrittänyt tehdä työtä. Olen yrittänyt nöyrtyä ja jättää kaikki turhat pois. Toki tiedän, että tämä asia ei etene ilman ponnisteluja...mutta silti: ei se kuitenkaan ole mikään yksinkertainen juttu, enkä minä nyt täällä kumminkaan aivan makoile ja odota ihmeitä tapahtuvaksi.
Ajatuksilleen ei vain voi mitään. Ainakaan joka hetki.
Ei se kuitenkaan mukavaa ole tämä tällainen epäileminen. Mutta usko. Mitä se on. Lujaa luottamista sellaiseen, mitä ei näe. Miten pitkälle siinä voi mennä tai kuinka lujaa luottamista todellinen usko on? Maan luominen! Vedenpaisumus ja Nooan arkki! Miten minä selitän nämä itselleni? Uskooko oikea uskovainen kaikkeen?
"Miten pitkälle siinä voi mennä tai kuinka lujaa luottamista todellinen usko on? Maan luominen! Vedenpaisumus ja Nooan arkki! Miten minä selitän nämä itselleni? Uskooko oikea uskovainen kaikkeen?"
Ulkomuistista yritän lainata erästä p. Andreas Kreetalaisen katumuskanonin troparia (arvattavasti pieleen, mutta ajatus on tässä tärkein): "Sinä synnytät ja kuitenkin olet neitsyt; outo ihme; mutta missä Jumala niin tahtoo, kumoutuu luonnon järjestys."
Eihän kirkko ole koskaan pyrkinyt peittelemään sitä, kuinka käsittämättömistä paradokseista uskossa on kyse!
Usko ei toimi siten, että nähtyään todisteet uskovainen uskoo. Sen sijaan usko toimii siten, että uskovainen uskoo, vaikka todisteet ja ns. terve järki olisivat osoittavinaan jotakin aivan muuta. Uskominen kirkon opetukseen on tietoinen päätös.
Sitä paitsi, millä tavoin elämääsi vaikuttaa jokin sellainen kuin että onko ollut vedenpaisumus ja Nooan arkki? Eikö riitä, että niihin on määrä uskoa, koska Jumalan suunnitelmaan kuuluu, että uskovaiset uskovat niihin?
..LAHJA
Minäkin olen alkanut epäillä pari vuotta sitten. :( Ja mitä enemmän luen ja ajattelen, sitä vähemmän uskon. Pystyn uskomaan vain pääsiäisliturgian huumassa Kristuksen ylösnousemiseen. Uskontunnustuksen laulaminen tuntuu vaikealta.... Haluaisin sanoa "Tahdon uskoa..." enkä "Uskon..." Mutta mukana tässä roikutaan vaikka usko on heikko ja monet asiat tässä kirkossa ärsyttävät suunnattomasti.
Varmuuden uskolle voi saada vasta kuoleman jälkeen, joten epäily ja horjuminen nyt vaan kuuluvat tässä maailmassa elämiseen. Jospa kristittynä elämisen kuuluukin olla roikkumista kirkossa ja epäuskon ja uskon kanssa horjumista. Minusta ylpeys ja omahyväisyys ovat epäilyä suurempia vaaroja.
Eukaristia on suuri lahja, koska siinä Jumala tulee todelliseksi ja uskominen on helpompaa.
Olga: "Miten pitkälle siinä voi mennä tai kuinka lujaa luottamista todellinen usko on? Maan luominen! Vedenpaisumus ja Nooan arkki! Miten minä selitän nämä itselleni? Uskooko oikea uskovainen kaikkeen?"
***Mitäs jos ottaisit tässä avuksesi kättä pitempää. Suosittelen lukemaan lääkäri Pekka Reinikaisen kirjan: "unohdettu genesis." Hän on luterilainen, mutta kirja on erinomaista luettavaa myös ortodoksille. Kirja on entisen darwinisti, ateisti, agnostikko, kyynikko - ihmisen kirjoittama. Miehen, joka lääkärin tieteellisillä perusfaktoilla pisti kaiken uskomisen romukoppaan ja piti uskovaisia lähinnä hörhöinä. Reinikainen joutui kuitenkin "vanhassa uskossaan" (=darvinismi, ateismi...etc.) täydelliseen loogiseen haaksirikkoon pyrkiessään olemaan rehellinen tiedemies. Ja niinpä hän lähti tutkimaan myös luomisen mahdollisuutta (evoluution ja tieteisuskon sijaan) ja hups... hänelle avautui TIEDEMIEHENÄ mielenkiintoinen todistusaineisto...! Tieteen tuloksista voidaan löytää aivan toinen polku...mikä yleensä esitetään. Näistä löydöistä kirja kertoo. Ja kirja nojaa sitten tieteelliseen aineistoon ja analyyseihin. Mielenkiintoista luettavaa!
Lue ja pistä aivot hurruttamaan ; ) Usko ei ole sokeaa - vaan faktoja löytyy!! Etsivä löytää ; )
Jukka Mäntymäki, ort.teol.yo (Joensuun yliopisto)
xyz,sinun viestissäsi oli mielenkiintoisia kohtia. Uskominen kirkon opetuksiin on tietoinen päätös. Sen ymmärrän. Mutta tämä: uskovainen uskoo vaikka todisteet ja terve järki olisivat osoittavinaan jotain aivan muuta...ja että Jumalan suunnitelmaan kuuluu, että uskovaiset uskovat...
Kyllä minä tiedän, että kirkon opetuksiin kuuluu (tai Raamattuun) asioita, jotka kuulostavat käsittämättömiltä, joita ei kenties koskaan voida mitenkään "järjellisesti" selittää...ja jotenkin olin hyväksymäisilläni selityksesi uskosta, mutta vielä jankutan (anteeksi vain) näistä rajoista. Siis vaatiiko Jumala, että uskomme mihin tahansa, tarkoitan, että ei kai Jumalan suunnitelmaan kuulu, että ihminen olisi aivan hömppä? Kyllä kai järkeään (jos sitä on :)) voi käyttää? Missä sitten menee tämä oman järjen käytön ja uskomisen raja? Olen kai melko sekava näissä kyselyissä. En ole oikein itsekään varma, mitä tarkoitan.
En taida vielä ollenkaan käsittää, mitä usko on.
"Siis vaatiiko Jumala, että uskomme mihin tahansa, tarkoitan, että ei kai Jumalan suunnitelmaan kuulu, että ihminen olisi aivan hömppä? Kyllä kai järkeään (jos sitä on :)) voi käyttää? Missä sitten menee tämä oman järjen käytön ja uskomisen raja?"
Ei Jumala pyydä (vaatia on tässä täysin väärä sana) meitä uskomaan muuhun kuin siihen jumalalliseen ilmoitukseen, joka kristinuskoon sisältyy; joka on Raamatussa ja perimätiedossa ja jota kirkon 2000-vuotinen traditio opettaa meitä tulkitsemaan oikein.
Minulla on useita ystäviä ja tuttavia, joilla on tämä usko. He näyttävät iloisilta ja tasapainoisilta. Oikeastaan joskus kadehdin heitä, sillä tällainen epäilijän elämä ei ole helppoa.
(Paljonhan ihminen tarvitsee uskoa ja ponnisteluja uskoakseen, ettei Jumalaa ole tai että kaikki maapallon elämä on kehittynyt jostakin bakteerista...)
Mutta mutta. Ystäväni kuuluvat eri kirkkoihin tai uskonnollisiin liikkeisiin. En voi ajatellakaan, että lähtisin "etsimään" vastauksia tuolta muualta, siksi paljon on jo kokemusta siitä.
Nämä asiat pelottavat minua. Miten heillä voi olla niin voimakas usko, vaikka heidän kirkkojensa opetuksissa on niin suuria eroja. Mitä tämä usko oikein on????
Oikeastaan olen kokenut, että loppujen lopuksi ihmiset voivat uskoa ihan mihin tahansa, kunhan se tarpeeksi vakuuttavasti esitetään. Uskoa ainakin aikansa. Jotkut uskovat koko elämänsä oman liikkeensä opetuksiin, jotkut pysyttelevät ryhmässä mukana (ilmeisesti ilman uskoakin) sillä heillä ei ole muuta elämää uskonnollisen liikkeen ulkopuolella.
Minua pelottaa tämä uskon sekamelska. Mikään ei näytä kauheammalta, kuin olla tuulen vietävänä. Opetuksia kehitellään ja väännellään ja käännellään ja selitetään ja uudistetaan muodin tai ajan hengen mukaan. Ihmisillä näyttää kuitenkin säilyvän usko. Miten se on mahdollista?
Minä haen jotakin todellista, pysyvää, aitoa, oikeaa, rehellistä, alkuperäistä...ennen kaikkea lujaa, josta voisin ottaa kiinni. Naurettavalta kuulostavia toiveita, mutta
näin kai monet etsivät ja epävarmat ihmiset ajattelevat. Eli Jumalaa etsitään.
Voit toki perustaa oman uskonnon, sehän on länsimaissa täysin sallittua. Älä kuitenkaan pety, jos et saa kannattajia.
"Kuinka ja koska [uskoni] syntyi? En tiedä, ja en muista. Tiedän vain sen, että kun avaan evankeliumin ja luen Kristuksesta, Hänen sanojaan ja opetustaan, toistan tietoisesti ja kaikella sydämelläni ja olemuksellani, mitä he sanoivat, jotka lähtivät pidättämään Kristusta, mutta palasivat tyhjin käsin fariseuksien luo, sanoessaan 'Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin Hän'. Tästä tiedän ensinnäkin sen, että Kristuksen opetus on elävä ja sen olevan vailla vertaa maailmassa." (Rovasti Alexander Schmemann, 1921-1983)
On josksus hyvää pohtia sanojen merkitystä ja niiden paikkaa elämässämme. "Usko" on keskeinen sana ja käsite uskonnon kannalta, mutta se on jotenkin kärsinyt inflaation ja sitä on innokkaasti selitetty, eli se on jotenkin yli-käytössä ja sille soisi hieman lepoa.
"Usko" sanalle ja käsitteelle on nimittäin hyviä vastineita. Esim. "toivo", "luottamus", "rakkaus", "odotus" jne. Näiden kaikkien käytölle löytyy mielestäni tukea Uudesta testamentista ja Kirkon perinteestä...
Ajatukseni on se, että jos hieman tarkastelemme itseämme käyttäen näitä vastineita, emme ehkä lankea siihen epätoivon ja tuskan kuoppaan, jossa emme kykene löytämään itsestämme kovinkaan paljon uskoa - ei edes sinapinsimenen verran (ks. Matt. 17:20). Epätoivo ja ristiriidat on paholaisen kylvöä ja hän iloitsee tästä tilastamme - toivottomuudessa...
Jos suhteemme Kristukseen - uskomme sisältö ja avain, ja Pyhän Hengen kanssa tie Isän luo - perustuu rakkauteen, toivoon, odotukseen ja luottamukseen olemme mielestäni "uskovia/uskovaisia" - kristittyjä. Elämäntiemme Kirkon yhteydessä kulkee kurottautuen kohti kohtaamista kasvoista kasvoihin (ks. esim. 1. Kor. 13:1-13 ja Fil. 3:12-21), jonka aikana opettelemme kasvamaan rakkaudessa, toivossa, odotuksessa ja luottamuksessa - uskossamme!
"Ohjaa tahtoani ja opeta minua rukoilemaan, uskomaan, toivomaan, antamaan anteeksi ja rakastamaan." (Optinan isien rukouksesta)
Onhan se myös rukouksen alku, kun toteamme kuinka meissä ei ole rakkautta, toivoa ja uskoa, ja kuinka emme tunne Jumalaa. Muistaakseni metropoliitta Antoni Bloom (1914-2003) puhui siitä kuinka rukouselämä alkaa rehellisestä toteamuksesta, että Jumala ei ole kanssani tai ehkä oikeammin en ole Jumalan kanssa! Tämän jälkeen pyydämme, anomme, odotamme ja rukoilemme (taas esim. vastineista) Jumalan läsnäoloa ja elämää meissä! Hän myös puhui epäilyksestä tienä löytämiseen, vähän kuin tiedemies epäilee oman mallinsa tai teoriansa todellisuusarvoa, jä lähtee epäilyksen kautta löytämään jotain todellisempaa... Viimeinen sana ei ole epäilys, vaan löytö!
"On yksi asia uskoa, että Jumala on olemassa ja toinen tuntea Hänet." (Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen, 1866-1938)
Lars Ahlbäck
Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)
Olga:"entäs jos Jumalaa ei olekaan olemassa? Jos ihan oikeasti ei ole, mutta me vain uskomme."
***Kolmen ensimmäisen vuosisadan (300)kristityt ottivat kantaakseen marttyyrin osan - laulaen ylistysveisuja ja varmoina että Jumala on. Näin he toimivat kulkiessaan kohti mestaamistaan. Mistä tämä varmuus?? Koska heillä oli KOKEMUS Jumalasta!! He tiesivät, tämän KOKEMUKSEN perusteella, että Jumala ON!!
Ortodoksinen teologi Kallistos Ware sanoo osuvasti: "usko ei ole loogista varmuutta, vaan henkilökohtainen SUHDE...se on Jumalan tuntemista persoonana, ei teoriana eikä abstraktina periaatteena. Tuntea persoona on paljon enemmän kuin tietää tosiasioita tuosta persoonasta. Persoonan tunteminen on hänen rakastamistaan" ja samalla hän jatkaa "usko on olemassa rinnan epäilyksen kanssa...on evankeliumin miehen tavoin huudettava (Mk.9:24): "Herra, minä uskon, auta minun epäuskoani."
Ortodoksinen usko on siis kokemuksellista uskoa, Jumalan kohtaamista, tietoisuutta Jumalan läsnäolosta. Pyydä ystävä, että Jumala avaa sinulle hänen läsnäolonsa todellisuuden ja uskon maailman, jotta rohkenisit elää kirkkoveisun sanat todeksi: "ANTAKAAMME itsemme...KOKO elämämme, Kristuksen - Jumalan haltuun." Älä etsi uskontoa, vaan persoonaa - Jeesusta Kristusta. Hän ON kohdattavissa!! Hän puhuu sinulle Jumalan Sanassa, eli Pyhässä Raamatussa. Hän kohtaa sinut mitä syvimmällä tavalla eukaristiassa eli ehtoollisessaa ja rukouksessa. Ortodoksisuus ei ole uskonnollisuutta vaan Jeesuksen Kristuksen yhteydessä elämistä. Se ON mahdollista - älä tyydy vähempään. Jeesus sanoo: "minä olen tie, totuus ja elämä."
Olga: Oikeasti haluaisin kyllä uskoa ja löytää jonkin vastauksen ja rauhan mutta enhän voi, jos kaikki onkin vain harhaa, ihmisten keksimää.
***Lauseesi "oikeasti haluaisin kyllä uskoa ja löytää jonkin vastauksen ja rauhan" on hyvä alku. Jumala näkee sen. Hän ei ole harhaa, vaan todellinen persoona!!
Helluntain ehtoopalveluksessa veisataan: "Pyhä Henki...kalastajat Hän tekee teologeiksi..." Jos heikoista ja horjuvista kalamiehistä tehtiin teologeja, niin toivoa on!! Horju Olga vaan ja epäile - mutta horju Jeesuksen Kristuksen suuntaan, sieltä saat tukea. Epäileva Tuomas on tästä rohkaiseva esimerkki. Hän epäili ja horjui, mutta missä?? Opetuslapsijoukossa - Jeesukseen Kristukseen uskovien joukossa!! Ja kun etsii ja horjahtelee oikeassa joukossa - niin myös löytää. Herra Jeesus itse kohtasi Tuomasta henkilökohtaisesti. Ja huomaa missä: SEURAKUNNAN KESKELLÄ!! Tee sinä samoin. Hakeudu seurakuntaan. Pyydä ystävä Kristusta, että hän avaa sinulle totuutensa - ja olet sen löytävä. Pyhä Antonius Egyptiläinen sanoo: "mitä ikinä teetkin, perustukoon se Raamattuun." --> siinä on hyvä lähtökohta ; )
Jukka "Juksu" Mäntymäki, ort.teol.yo (Joensuun yliopisto)
Kiitos erikoisesti Jukalle ja Larsille TOSI lohduttavista vastauksista...juuri tuo, että usko on siis luottamista ja toivomista ja rakkautta...vai miten hienosti se lars tämän ilmaisi. Alan jotenkin käsittää tai tulee sellainen tunne, että näin minäkin haluaisin ajatella...
Mutta tässä nyt on kosolti mutkia matkassa, että kaikki ei ehkä käy niin yksinkertaisesti...
Niin, joku tuossa ehdotti, että perustaisin oman uskonnon. No, se aloituksessa mainitsemani töksäytys oli ehkä liioiteltua, mutta juontaa kai alkunsa siitä, että olen ollut läheisessä tekemisissä sellaisten uskonnollisten ryhmien kanssa joista voi sanoa, että ihmiset ovat ne perustaneet...ovat tutkineet Raamattua ja saaneet siitä oivalluksia, alkaneet julistaa omia oivalluksiaan ja saaneet seuraajia...ja nämä kokemukset ovatkin haurastuttaneet omaa uskoani. Kun näkee kaikenlaista tapahtuvaksi niin alkaa epäillä kaikkea...
Kiitos itsellesi palautteestasi. Oli tosi mukava lukea se, vaikkakin pari päivää myöhässä, ollessani hieman allapäin! Tack! :)
Kaikilla on mutkia matkassa. Mutkia löytyy sisällämme ja myös ympäristössämme. Myös Kirkon elämän karu todellisuus ei rohkaise vaeltamaan eteenpäin, mutta aina välillä, ehkä synkkänä hetkenä, huomaa siinä olevan jotain, tai oikeammin JOKU, joka herkästi ja hiljaa kutsuu meitä elämään ja kasvamaan lapsiksi - ei uskonnon äännekkäitten ja painostavien tyrkkyttäjien orjiksi ja kätyreiksi... Näitä petoja on kaikkialla!
IC XC NIKA
No niin... Hyvä ja lämmintä kesä!
Lars Ahlbäck
Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)
hyvää kesän jatkoa. Toivottavasti et enää ole allapäin!
Kaikki on OK! Aina välillä tulee ns. olemassaolon kitkaa ... ja mieli lannistuu!
Hieman rentouduin hyvien ystävien seurassa ja olo on paljon parempi! Tack!
Toivotan sinulle Olga taas hyvää kesää! Lämpöä tai hellettä en tahdo toivoa, koska minulla on jo mitta täynnä! :) Nukkuminen on jopa vaikeaa - vaikka kello on jo 0:32!
Lars Ahlbäck
Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)
Jos Jumalaa ei ole, niin kaikki päättyy kuolemaan eikä haudan toisella puolen ole enää mitään. Tuon ajatuksen ei pidä antaa häiritä meitä,sillä mitä haittaa meille on uskosta? Usko antaa meille voimia elää hyvän elämän, voimaa ainakin jossain määrin rakastaa lähimmäisiämme. Se antaa toivoa ja paljon elämän rikkautta. Jos elämme uskovina, emme kärsi mitään vahinkoa, vaikka kuoleman jälkeen kaikki raukenisikin tyhjiin.
Jos taas Jumala on olemassa, mutta me elämme niin kuin häntä ei olisikaan, saamme korvaamattoman vahingon sielullemme. Silloin heräämme ylösnousemuksen aamuna, ei elämän ylösnousemukseen, vaan tuomion ylösnousemukseen.
Oletkos laulanut ahkerasti vuoden 1702 virsikirjaa? Siinä on niin hienoa tuomiopäivän tekstiä ettei missään. Mutta mitä ihmettä sinä Olgalle tuollaisia vastaat ?????? Olen ollut harhaluulossa, että olet kristitty.
mitä tarkoitat? Minulle ovat hyvin tuttuja epäilykset Jumalan olemassaolosta ja sen tähden ymmärrän nimimerkki Olgaa hänen pohdinnoissaan.
Olen etsinnässäni päätynyt samaan kuin Dostojevski, joka sanoi, että vaikka hänelle voitaisiin todistaa, ettei totuus ole Kristuksessa, niin hän olisi silti mieluummin Kristuksen kanssa kuin totuuden parissa. (ps Se Wanha Wirsikirja, jota veisattiin melkein kaksi sataa vuotta oli vuodelta 1701.)