Suomi ei kykene puolustamaan itärajaansa pienellä armeijallaan

Anonyymi-ap

Missä on entisaikojen suuret reservit? Ei missään. Liki 30% nykyisistä nuorista miehenaluista ei edes mene aseelliseen palveluun tai ei käy varusmiespalvelua laisinkaan. Vaikka osa naisista käykin intin, sillä ei ole juurikaan merkitystä. Isoja varuskuntia lakkautettiin ja valtavat määrät mm. panssarikalustoa romutettiìn. Tämä kaikki tehtiin suuren rauhanilluusion vallassa liki 20 vuotta sitten ja jo ennen vuosituhannen vaihtumista. Jokainen historiaan perehtynyt tajuaa, että 80 vuotinen rauhantila Euroopassa on "historiallisesti aivan luonnoton ajanjakso". Tuokin asia näyttäisi nyt "korjaantuvan" 3 vuotta kestäneen Ukrainan sodan myötä.

Nyt Suomi hankkii kallista tekniikkaa ja parhaillaan rakennetaan uusia laivoja 4 kpl. Näin tehdään huolimatta Ilmarisen ja Väinämöisen mielettömän kalliiden hankintojen aiheuttamasta maavoimien kalustopulasta. Niiden hinnalla olisi saatu Suomelle ajanmukainen ja RIITTÄVÄ tykkikalusto ammuksineen ja sotilaille kiväärit. Nyt reservin pienentämisellä saadut "säästöt" on käytetty helikoptereihin ym.

Suomi ei kykene puolustamaan rajojaan olemattoman pienellä armeijallaan.


Sodankäynti ei ole 100:aan vuoteen muuttunut: tarvitaan kuorma-autoja, tykistöä, panssareita ja jalkaväkeä konekivääreineen. Lentokoneitakin tarvitaan ja polttoainetta, evästä, ammuksia ja propagandaa.

Siinä ne tärkeimmät onkin kun MIEHIÄ vaan on tarpeeksi ja heille paljon VARAMIEHIÄ.

Talvisodassa Suomella ei ollut varamiehiä ja vähät joukot uupui, jolloin tappiot kasvoi järkyttäviin lukemiin.

Kaikille EI ole edes tärkeimpiä varusteita. Vähän aiemmin reservin vahvuus oli vain 230000, nyt tiettävästi 280 000. Määrä vähennettiin noin olemattomaksi, varuskuntia lakkautettiin, kun piti hankkia taistelukoptereita. Missä ne nyt on? Kukaan ei puhu mitään Kustaa Häglundin ihailemista taikakaluista!

Nykyinen sodan ajan joukkojen vahvuus on 280 000 sotilasta. Nämä jakautuvat periaatteellisesti valmiusjoukkoihin ja täydennysjoukkoihin. Valmiusjoukkoja ovat valmiusosastot ja -yksiköt, joissa palvelee kantahenkilökuntaa ja varusmiehiä, sekä välittömän valmiuden joukot, jotka koostuvat pääosin reserviläisistä. Täydennysjoukkoja ovat operatiiviset joukot, alueelliset joukot ja paikallisjoukot. Sipilän hallitus nosti sodan ajan vahvuutta 50 000 sotilaalla nykyiseen yhdistämällä sodan ajan vahvuuteen sodan ajan perustamisorganisaation ja lisäämällä vahvuuteen riittävän koulutuksen saaneita varusmiehiä

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Suomen_puolustusvoimat


Minusta on outoa puhuakaan mistään Suomen puolustamisesta näillä nykyisillä olemattoman vähillä joukoilla, joita Suomessa on.

Kyllä maamiinoille olisikin käyttöä tositilanteessa, samoin liittolaiselle, siis NATO-joukoille.

1944 Suomella armeijan vahvuus oli 15 divisioonaa ja 6 prikaatia ja puolustettava raja oli (tilanne elokuu 1944) VKT asema Kannaksella eli noin 120 km rintamaa, U-asema Nietjärvellä noin 50 km ja Ilomantsissa noin 50 km rintamaa.

Toki Rukajärvellä oli yksi suomalaisdivisioona, 14.D, reilut 100 km syvällä NL:n alueella eli syvimmällä vihollisen alueella koko sen hetkisellä Itärintamalla eli Jäämereltä - Balkanille, pientä Leningradin rintaman "katkosta" lukuunottamatta.

Huvittavinta onkin, että suomalaiset ja 14.D taisi olla ainoana joukkona koko Akselin joukoista vielä NL:n maaperällä tuohon aikaan! Suomalaiset vinoilikin joskus Saksan upseereille tuosta asiasta...

Puolustettavaa rintamaa oli siis noin karkeasti ottaen 220 km ja Rukajärven erämaasuunta siihen päälle. Rintamien pituudet on katsottu kartasta ihan silmämääräisesti ja se tekee noin 10 km per yksi sotatoimiyhtymä, siis divisioona tai prikaati.

Lisäksi pitää muistaa, että YLI puolen Suomen puolustuksesta vastasi saksalaiset noin 200 000 miehen armeijallaan, jossa taistelujoukkoja oli ainakin 6 divisioonaa. Vastuualueen raja kulki Oulujoki -linjaa pitkin ja sen "jatkumosta" itärajan taakse.

Nykyisessä tilanteessa rajana on Moskovan pakkorauhan rajalinjaus, joka melkeinpä sellaisenaan jäi voimaan 1944 syksyn Välirauhan sopimisen ja Pariisin rauhansopimuksen 1947 jälkeen. Sen pelkkä raja Ilomantsista Suomenlahteen on jo 300 km. Siis ilman helposti puolustettavaa vesiestettä, kuten Vuoksi, Viipurinlahti ja Suomenvedenpohja oli aikoinaan 1944 suomalaisten kannalta katsottuna.

Elokuussa 1944 VKT aseman puolustuksesta Kannaksella vastasi 9 suomalaisdivisioonaa, 2 prikaatia ja Panssaridivisioona, joka oli reservissä. Suomen armeijan vahvuudeksi kerrotaan peräti 600 000 miestä ja lisänä lotat, noin 50 000.

Suomenlahdelta Taipaleeseen lueteltuna ryhmitys oli seuraava: 10.D, 17.D, 11.D, 3.Pr, 6.D, 4.D, 18.D, 3.D, 2.D, 15.D ja 19.Pr .

U-asemassa Laatokan pohjoispuolella oli 3 divisioonaa ja 1 prikaati. Laatokalta Nietjärvelle päin lueteltuna ryhmitys oli seuraava: 15.Pr, 5.D, 8.D ja 7.D

Ilomantsissa oli 1 divisioona ja 3 prikaatia. Etelästä pohjoiseen ryhmitys oli seuraava: 1.D, 20.Pr, 21.Pr ja Rv.

Rukajärven suunnalla yli 100 km Suomen rajasta itään, syvällä NL:n alueella, oli 14.D

15

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Reserviin kuuluu noin 870 000 soturia.
      Sodan ajan vahvuus on 280 000 sotilasta.

      • Anonyymi

        Merivoimissa olleena en osaa sotia ja merivoimiin ei tieni sodassa vie, koska siellä on vain kapiaisia ja reservin vänrikkejä tai mitä nimeä niistä käytetään. Koulutukseni on myös vanhentutta.

        Suomalaisilla ei myöskään ole kunniaa, kun katsoo Ukrainan puolustusta historiallisena tapahtumana ja vain muutama suomalainen lähti sinne. Suomalaiset ei myöskään kannata muiden maiden puolustusta, paitsi kun pupu tuli pöksyyn, liityttiin Natoon, joka olisi ollut kunnia-asia jo aikaisemmin.

        Suomi ei myöskään ole puolustamisne arvoinen pakkoruotsista ja työvoima- ja asuntopolitiikasta johtuen. Muutto valtion maksaman (korvaus ja rangaistus pakkoruotsista) koulutuksen jälkeen Ruotsiin.


    • Anonyymi

      Sodan ajan vahvuus on 280 tuhatta sotilasta mutta saman verran on täydennysmiehiä. Suomi siis kestää kovia tappioita.

      Itänaapurissa tämä tiedetään. Suomen valtaaminen tulisi niin kalliiksi ettei se kannata. Suomessa ei ole mitään sellaista että Venäjän kannattaisi kärsiä massiiviset tappiot. Jos olisi itänaapuri olisi aikapäiviä sitten Suomeen hyökännyt. Näin se vain on.

      • Anonyymi

        "Suomi siis kestää kovia tappioita"

        Vaan kun ei kestä, jos tutustut Suomen demografiseen kehitykseen, niin saatat huomata, että 2000 -luvulla syntyneiden ikäluokat ovat enää noin puolet 1940 -luvulla syntyneistä.


    • Anonyymi

      >>Sodan ajan vahvuus on 280 tuhatta sotilasta mutta saman verran on täydennysmiehiä. Suomi siis kestää kovia tappioita.<<

      Et siis ymmärrä lukemaasi?

      Varusteita on VAIN 230 tuhannelle ja maarajaa on yli 1300 km

      • Anonyymi

        Vanhaa tietoa, varusteita kyllä löytyy 280 tuhannelle sotilaalle. Muutaman vuoden kuluttua varusteita on entistä enemmän.

        280 tuhatta riittää oikein hyvin kun niitä koko ajan täydennetään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhaa tietoa, varusteita kyllä löytyy 280 tuhannelle sotilaalle. Muutaman vuoden kuluttua varusteita on entistä enemmän.

        280 tuhatta riittää oikein hyvin kun niitä koko ajan täydennetään.

        Mistäs täydennät, vanhainkodeistako?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhaa tietoa, varusteita kyllä löytyy 280 tuhannelle sotilaalle. Muutaman vuoden kuluttua varusteita on entistä enemmän.

        280 tuhatta riittää oikein hyvin kun niitä koko ajan täydennetään.

        >>280 tuhatta riittää oikein hyvin<<

        Mieti nyt hieman höpinöitäsi!

        Montako ukkoa tuosta jää kuraportaaseen ns. jalkaväkeen, kun lasket paljonko menee näihin:

        -tykistö
        -huolto
        -kuljetus ja logistiikka
        -ilmavoimat
        -merivoimat
        -viesti
        -jne... mitä niitä nyt onkaan


    • Anonyymi

      Miksi pitäisi? Vain hullu menee vapaaehtoisesti tykinruoaksi.

    • Anonyymi

      Jos kerran Suomi ei kykene mihinkään miksi eivät ole jo hyökänneet? Kuukausi, korkeintaan kaksi niin Suomi on vallattu. Mitään ei mahdeta.

    • Anonyymi

      Pride marssijat koulutuksiin. Onko näyttöä?

    • Anonyymi

      Venäjällä pelottelu on noussut uusille kierroksille.

    • Anonyymi

      "Talvisodassa Suomella ei ollut varamiehiä ja vähät joukot uupui, jolloin tappiot kasvoi järkyttäviin lukemiin."

      Vihollinen kärsi järkyttäviä tappioita, 179.000 kaatunutta ja 300.000 haavoittunutta. Sen vuoksi suomalaiset tietenkin "uupuivat". Tappaminen on raskasta hommaa.

      • Anonyymi

        Lisäksi Ukrainaan verrattuna Suomi voi odottaa saavansa enemmän kalustoapua ja myös eri jäsenmaiden joukkoja auttamaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäksi Ukrainaan verrattuna Suomi voi odottaa saavansa enemmän kalustoapua ja myös eri jäsenmaiden joukkoja auttamaan!

        Ja Nato ON olemassa myös ilman USA:ta!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      22
      3984
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      31
      3457
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3264
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      5
      3253
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2879
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      23
      2641
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2340
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2155
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1747
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      154
      1494
    Aihe