Paavo Talvelankin mielestä Suomi ei saanut mitään torjuntavoittoa

Erich Heinrichs suhtautui aika happamasti Tali-Ihantalan taisteluun. Sen ylistäminen on ollut jälkipolvet projekti yrittää selittää Suur-Suomi hankkeen epäonnistuminen parhain päin. Ei kai Itä-Karjalaan hyökätty siksi että saadaan "torjuntavoitto" 3 vuotta myöhemmin 300-400 km lännenpänä?

B. O. Alholm kertoo Henrik Meinanderista erikoisen jutun kirjassaan Toisinajattelija suurlähettiläänä.

Suomen ruotsalaisen historian oma profeetta, Henrik Meinander, väittää Tasavallan tiellä -kirjassaan, kuinka kesän 1944 Kannaksen karkuunjuoksu ei todellakaan ollut mikään Torjuntavoitto. Meinanderin mielestä tuon jopa aivan perättömän termin Oesch lanseerasi kirjaansa Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944.

Henrik Meinander: Tasavallan tiellä: Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle. (Finlands historia 4, 1999.) Suomennos: Paula Autio. Espoo: Schildt, 1999. ISBN 951-50-1055-1.

B.O. Ahlholm: Toisinajattelija suurlähettiläänä, Tammi 2001

Oesch K.L.: Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944
Otava, 1956, 216 s., 1. painos

Tarkistin asian ja näin se Suomen ruotsalaisen sinikeltaisen sotahistorian oma profeetta kirjoitti: JR 61 nostettiin Suomen pelastajaksi, kuten muissakin Meinanderin sota-aikaa käsittelevissä kirjoissa...

Henrik Meinander: Tasavallan tiellä: Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle. (Finlands historia 4, 1999.) Suomennos: Paula Autio. Espoo: Schildt, 1999. ISBN 951-50-1055-1.

"Kyseessä ei tosiaankaan ollut torjuntavoitto" Näin siis Suomen ruotsalaisten oma (sota) historian professori Meinander kirjassaan. Miksiköhän muuten aina tarvitaan hurreille oma historian kirjoitus?

Sivu 233: "Puna-armeijan suurhyökkäys käynnistyi Karjalan kannaksella kesäkuussa 1944 kolmen päivän kuluttua länsiliittoutuneiden maihinnoususta Normandiaan. Odotellessaan, miten maihinnousu onnistuisi, Neuvostoliitto iski Saksan puolustusjärjestelmän heikoimpaan kohtaan -Etelä-Suomeen. Heinäkuun puolivälissä 1944 sen hyökkäyksen painopiste siirtyi Baltiaan ja Valko-Venäjälle."

Sivu 236: "Juhannusaattona 23. kesäkuuta venäläiset olivat yrittäneet sitkeästi päästä sen kapean lahden yli, joka erotti Viipurin Tienhaarasta ja Viipurinlahden länsirannasta, mutta suomenruotsalainen JR 61 -rykmentti oli torjunut kerran toisensa jälkeen."

Sivu 237: "Nopea vetäytyminen Karjalan kannakselta oli ajoittain jopa paniikinomaista - kyseessä ei tosiaankaan ollut torjuntavoitto. Viipurin länsi- ja pohjoispuolella onni kuitenkin kääntyi sitkeiden taisteluiden jälkeen Suomen eduksi."

Sivu 238: "Niinpä runsaan kymmenen vuoden kuluttua sodan päättymisestä alettiin puhua torjuntavoitosta. Ilmaisun keksi tiettävästi 1956 kenraaliluutnantti K. L. Oesch, joka oli johtanut operaatioita Kannaksella eikä kaihtanut näitä taisteluja käsittelevän kirjansa jälkisanoissa kutsua lopputulosta "suureksi torjuntavoitoksi". Oesch korosti, että Viipurin pohjois- ja eteläpuolen sitkeä vastarinta oli helpottanut huomattavasti poliittisen johdon yrityksiä päästä solmimaan siedettävä rauha. Vaikka Oesch venytti voiton käsitettä tässä kohdin suorastaan absurdisti, hän oli kuitenkin asiallisesti oikeassa."

---

Miten asiat OIKEASTI MENIKÄÄN?

Kuten JR 61:n "valtavista tappiostakin näkee (!) niin kyllähän kyseessä oli Suomen ruotsalaisisttain SUURTAISTELU...

Matti Koskimaa: Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944

Tappioista kerrotaan näin s. 43:

JR 61 menetti 24-25.6.1944 kaatuneina 5 ja haavottuneina 97 miestä. Vielä 26.-27.6 JR 61 kärsi huomattavia tappioita vihollisen tykistön ja heittimistön tulessa. Se menetti kaatuneina 4 ja haavoittuneina 103 miestä. Tienhaaran niemen kiivaimman taisteluvaiheen 22.-27.6. aikana JR 61 menetti kaatuneina 46 ja haavoittuneina 350 miestä. Tämän jälkeen taistelut Tiehaaran niemellä laantuivat.

JR 61 vaihdettiin taakse elokuun alussa.

"Tienhaaran taistelu oli Viipurin luoteispuolella, Tienhaarassa, jatkosodan loppuvaiheessa käyty taistelu. 22.-25.6.1944 käydyssä taistelussa Neuvostoliitto yritti murtaa Suomen puolustuksen ja avata tien Helsinkiin siinä kuitenkaan onnistumatta. Everstiluutnantti Alpo Marttisen johtama JR 61 saavutti keskitetyn tykistön tulituen avulla torjuntavoiton ylivoimaisista neuvostojoukoista."

” Kenraali Paavo Talvelan omin sanoin kumosi myytin torjuntavoitosta jonka mitä ilmeisemmin sepitteli kenraali Lennart Oesch.”

Ei hän mitään ”kumonnut” vaan kertoi oman mielipiteensä ja niitähän maailmaan toki mahtuu!

Neukku pyrki Tali-Ihantalassa tavoitteeseen Kymijoelle ja läpimurtoon, mutta ei siinä pnnistunut!

Henrikin setämies Nils Meinander "omiensa porukassa" eli hyödyllisten idioottien seurassa: Suomen ruotsalaisten, Maalaisliittolaisten ja kommunistien kanssa:


20.7.2009

Osmo Apunen ja Corinna Wolff, Pettureita ja patriootteja. Taistelu Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan suunnasta 1938-1946, SKS, 482 s., Hämeenlinna 2009

https://tuomioja.org/kirjavinkit/2009/07/osmo-apunen-ja-corinna-wolff-pettureita-ja-patriootteja-taistelu-suomen-ulko-ja-puolustuspolitiikan-suunnasta-1938-1946-sks-482-s-hameenlinna-2009/

Pettureita vai patriootteja?


>>Wuori on kuitenkin kirjassa vain yksi, joskin Apusen ja Wolffin huomattavan keskeiseen asemaan nostama sodanaikaisen rauhanopposition toimija, eikä hän myöskään ole ainoa, joka haki kontakteja vihollismaahan sodan päättämiseksi. Koko ns. ei-kommunistinen rauhanoppositio toimi siinä uskossa ja tarkoituksessa, että Suomen oli mahdollista irroittautua sodasta ja Saksan liittolaisuudesta kohtuullisen, maan itsenäisyyden ja demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen säilyttävin ehdoin, vaikka se merkitsisikin huomattavaa sopeutumista Neuvostoliiton turvallisuustarpeisiin ja toiveisiin. Tähän liittyi tarve yhtäältä saada tietää Neuvostoliiton aikeista ja toisaalta vakuuttaa sille, että Suomessa oli riittävästi sellaisia sotapolitiikkaan pesäeron tehneitä poliitikkoja, joiden varaan luotettava yhteistyö Suomen kanssa olisi sodan jälkeen mahdollista rakentaa. Jokaista joka tämän ajatusmallin varassa toimi, voidaan arvioida samalla petturi vai patriootti kysymyksenasettelulla, niin Urho Kekkosta, Mauno Pekkalaa, Nils Meinanderia, Laurin Zilliacusta jne. Sama koskee myös J.K. Paasikiveä, vaikka hän oli muita varovaisempi sodan aikaisissa yhteyksissään viholliseen, joita hänellä oli suoraan vain maan hallituksen valtuuttamana rauhantunnustelijana.<<


Lue Atos Wirtasen muistelmat, joissa hän kertoo mm. Rauhanopposition toimista ja siinä vaikuttaneista henkilöistä.

Atos Wirtanen julkaisi kahdet muistelmat: Pimeitä voimia vastaan (Aalto 1964) ja Poliittiset muistelmat (Otava 1973). Muistelmissaan hän kertoo Rauhanopposition synnystä ja toiminnasta.

Hän ihmettelee itsekin Pimeitä voimia vastaan -kirjassaan tuota Suomen ruotsalaisten paljoutta adressin allekirjoittajana. Sivulla 210 on tuo 33 allekirjoittajan nimilista ja sitten mm. näin: "Ruotsinkielisten monilukuisuus on silmiinpistävää."

Sivulla 207 Wirtanen kertoo kuinka hän tapasi Tukholman keskusaseman edustalla Nils Meinanderin samaan aikaan kun Ryhmä 33:n kirjelmä oli julkaistu Tukholman lehdissä. Meinander ei Wirtasen kertoman mukaan tiennyt miten se oli mahdollista... Eiköhän se ollut juuri Meinander kun toimitti kirjelmän Ruotsin lehdille.

Talvisodan aikana hurrit kunnostautui näin:

Suomen ruotsalainen STT:n johtaja vuoti rauhanehtojen hyväksymisen kesken neuvotteluiden Ruotsin lehtiin. Tämän hurrin "vuotopuhelu" Tukholmaan katkaistiin liian myöhään. Hän sai pienet sakot ja Suomi menetti Moskovan pakkorauhassa Sortavalan ja Viipurin! Samat menetykset kertautui 1944 ja sittemmin Pariisin rauhassa.

Jatkosodan aikaan syväkurkkuna Tukholman lehdille toimi Suomen ruotsalainen 5. kolonnalainen Nils Meinander. Taitaapa muuten olla tämän Helsingin yliopiston Henrik-professorin setämieskin oikein...

Talvela näki omista sotatoimistaan painajaisia.

Ymmärtää jos kerran saa turpiinsa, mutta jos kahdesti peräkkäin samalta taholta, niin se on jo ihan tyhmyyttä.

Stalinin tavoitteet huomioiden Helsinki jäi diktaattorilta märäksi haaveeksi. Suomen sovjetisointi jätettiin suomalaisille kommunisteille. Ei siitäkään tullut mitään. Paraati Helsingissä jäi pitämättä . Sisäministeri kommunisti Yrjö Leino viimeistään petti NL kertomalla 1948 vallankaappaussuunnitelmista puolustusvoimien komentaja Aarne Sihvolle, jonka luona hän esitti tälle huolestumisensa sekä äärioikeiston että äärivasemmiston vallankaappausta enteilevästä liikehdinnästä.

Hän pyysi, että armeija turvaisi järjestyksen Suomessa YYA-sopimuksesta käytävien neuvottelujen ajan. Tieto tästä kantautui kommunisteille, ja sen vuoksi heidän suhtautumisensa Leinoon muuttui välittömästi avoimen hyljeksiväksi. Alun perin myös Sihvonkin piti matkustaa Moskovaan osallistuakseen sotilasasiantuntijana YYA-neuvotteluihin. Leinon ulostulo muutti matkasuunnitelmia.

Paavo Talvelankin mielestä Suomi ei saanut mitään torjuntavoittoa eikä Mannerheiminkään mielestä.

Suomi hävisi sotansa. Piste.☠️

Jatkosodassa neukkuliitto sai loistavan torjuntavoiton. Näin se vain meni eikä se huutamalla muuksi muutu.

Suomi de facto antautui ehdoitta Neuvostoliitolle syyskuussa 1944. 30 km päähän Helsingistä tuli puna-armeijan sotilastukikohta.

---- Suomi lähti sotaan tekemään Suur-Suomea. Ei sinne menty Suomea puolustamaan. Torjuntavoitosta höpöttöminen on kieroa valehtelua-----

Kesällä -41 ei N-liitolla ollut pienintäkään aikomusta keskittää Suomen rajoille miljoona miestä ja alkaa yrittämään Suomen valtaamista. Suomi hyökkäsi ja läksi valloitus- ja kansanmurhasotaan.

Talvela oli tuhota kesällä 1944 VI AK:aan kuuluneen 5.D:n ja 15. Pr:nTuuloksen maihinnousun aiheuttamaan mottiin, ellei VI AK:n komentaja Blick, vastoin Talvelan käskyä puolustaa viimeiseen patruunaan, antanut 5.D:lle irtautumiskäskyn. 5. Divisioona ja 15. Pr pääsivät vaivoin vetäytymään Viteleen ohi uuden kiertotien ansiosta. Raskasta kalustoa menetettiin paljon mm. huonon tien takia. Samoin mottiin jäi kokonaisia junalasteja tavaraa kun rautatieyhteys katkesi. Samoin varsinainen maantieyhteyskin meni poikki. Vain keväällä valmistunut kiertotie oli likimain kulkukelpoinen.

Kesällä 1944 Talvela passitettiin takaisin ihailemaansa Saksaan.


>>Blick riitaantui kenraali Paavo Talvelan kanssa. - Riita Blickin ja Talvelan välillä kesäkuussa 1944 Aunuksen Karjalassa johtui kysymyksestä, mitä tarkoittaa strateginen viivytys. Blick ammattisotilaana sen ymmärsi, mutta Talvela ei, koska hänen mielestään maastoa oli puolustettava ”viimeiseen mieheen ja viimeiseen patruunaan”. Riita kärjistyi niin pahaksi, että Mannerheim kuuluu sanoneen ”herrat saa tulla toimeen keskenään tai minä amputan teidät”. Mannerheim ratkaisi ristiriidan niin, että Blick siirrettiin Kannakselle sekä lähettämällä Valo Nihtilän opettamaan Talvelalle, mitä tarkoittaa strateginen viivytys.<<


>>Suomalaisten onneksi 25. ja 26.kesäkuuta olivat sateisia ja myrskyisiä. Lisäjoukkojen tulo Tuuloksen sillanpäähän estyi. Pisissä lyöty 15. Prikaati säästyi vetäytyessään neuvostoilmavoimien iskuilta. Puolustajat eivät enää haaveilleetkaan sillanpään tuhoamisesta, vaan sen rajoittamisesta, kunnes 15. Prikaati ja 5. Divisioona ehtisivät ohittaa alueen kehnoa, mutta käyttökuntoista kiertotietä pitkin. 15. Prikaatin joukkojen vetäytyessä neuvostojoukot ylittivät Tuulosjoen ja saivat yhteyden sillanpäässä olleisiin joukkoihin. Kenraalimajuri Kustaa Tapolan 5. divisioona jatkoi kiivaasti taistellen vetäytymistään vielä 27. kesäkuuta. Huonokuntoisella tiellä jouduttiin raskas kalusto hylkäämään tienpuoleen.

Tuuloksen maihinnousutaistelujen todetaan päättyneen samana päivänä. Maihinnousun torjunnan epäonnistumiseen johtui monesta seikasta: valmistautumattomuudesta, torjuntaan sopivien joukkojen puutteesta, rannikkojoukkojen ja kenttäarmeijan yhteistyön kehnoudesta sekä kiireessä järjestetyistä johtosuhteista. Maihinnousu saatiin kuitenkin rajoitetuksi niin kauaksi aikaa, että VI Armeijakunnan oikean siiven joukot ehtivät vetäytyä kiertotietä turvaan. <<

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suurhyökkäys_Syväriltä_1944

Kaikista asioista voi ja saa olla montaa eri mieltä!

Kun huomioi sen hetkiset voimasuhteet niin voidaan todeta:

Suomalaisten sotilastappiot ovat tietenkin taas suuresti liioiteltu! Suurhyökkäyksen alettua Suomi vetäytyi Kannaksella kymmenessä päivässä sata kilometriä ja menetti Viipurin!

Toisaalta hyökkääjä ei Kannaksella saanut yhtään merkittävää suomalaista joukko-osastoa saarettua tai tuhottua! Viipurin valtauksen jälkeen Stalin vastasi tiedusteluun rauhanehdoista, että vain ehdoton antautuminen kelpaa!


Viipurin valtauksen (20.6.1944) jälkeen seuraavat viisi neukkuhyökkäystä epäonnistuivat ja Suomi sai selkeät torjuntavoitot:

- Tienhaarassa
- Viipurin lahdella
- Tali-Ihantalassa
- Vuosalmella
- ja lopuksi täystyrmäys Ilomantsissa

Ennen torjuntavoittoja hyökkääjä vaati 23.6.1944 Suomelta ehdotonta antautumista ennakkoehtona rauhanteosta! Torjuntavoitot saivat Stalinin luopumaan vaateestaan!

Stalinilla oli kiire Berliiniin ja niinpä hän solmi aselevon 4.9.1944 ja Välirauhan 19.9.1944. Sitä ennen hän joutui tiputtamaan keväisen sotakorvauksen puoleen ja luopumaan antautumispuheista!

Suomi hävisi sodat, mutta voitti sitä seuranneen rauhan. Me menetimme sodassa palan maata, mutta säilytimme itsenäisyytemme länsimaisena demokratiana ja vaurastuimme vähitellen yhdeksi maailman rikkaimmista valtioista.

Huonommin kävi voittajan. Neuvostoliitto voitti sodat, mutta hävisi sitä seuranneen rauhan. Sodan hävinneet Saksa, Japani ja Suomi kokivat ennennäkemättömän taloudellisen nousun. Samaan aikaan voittanut Neuvostoliitto riutui seuraavat 47 vuotta kommunismissa, köyhtyi ja lopulta romahti! Jäljelle jäi vain torso, joka on menettänyt merkittävän osan toisen maailmansodan ryöstösaaliistaan. Lopulta tuo valtio romahti 1991!

” Kenraali Paavo Talvelan omin sanoin kumosi myytin torjuntavoitosta ”

Kun joku, kuka hyvänsä, kertoo eriävän mielipiteen niin se on VAIN MIELIPIDE, JOKA EI ”KUMOA” yhtään mitään!

Tosiasia on se, että suurhyökkäyksen menestyessä Suomelta vaadittiin ”ehdotonta antautumista”. Ja vaatimus lieventyi aivan tavallisiin rauhanehtoihin Neukun kokemien takaiskujen jälkeen!