Trump on improvisoiva koomikko, jonka toiminta on tragikoomista

Valitettavasti Trumpilla ei ole mitään suunnitelmaa. Hän on improvisoija. Hän ei tiedä, mitä hän aikoo tehdä. Olemme kaikki pimennossa. Trump on itsekin pimennossa.
8114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Trump toimii juuri kuten narsistinen psykopaatti toimii. Tuntomerkit täsmäävät sataprosenttisesti.

Henkisesti Trump on 6-vuotiaan kiukuttelevan kakaran tasolla, ei ole koskaan kasvanut aikuiseksi.

Äänestä
  • Miten tällainen vaikuttaa Barron-poikaan 🤔

    Äänestä

  • "Arvovaltaisen International Institute for Strategic Studies -ajatushautomon Venäjä-asiantuntija Nigel Gould-Davies luonnehtii vallitsevaa tilannetta ennennäkemättömäksi transatlanttiseksi kriisiksi.

    – Kylmän sodan aikana pelättiin, että Yhdysvallat irtautuu liittoumasta, hylkää Euroopan ja palaa eristäytymiseen. Se, mitä nyt on tapahtumassa, on vielä pahempaa. Neuvottelemalla Venäjän kanssa eurooppalaisten päiden yli ja puuttumalla Euroopan politiikkaan Yhdysvallat ei ainoastaan etäänny liittosuhteesta, vaan myös päättää Euroopan puolesta ja horjuttaa sitä, Gould-Davies sanoo.

    Toistaiseksi ei hänen mukaansa kuitenkaan varmasti tiedetä, onko Trumpin Eurooppa-politiikka satunnaisten impulssien vai tietoisen strategian tulosta. Lisäksi monet avainhenkilöt Trumpin ympärillä ovat yksityisesti eri mieltä hänen linjauksistaan ja pyrkivät hillitsemään hänen radikaaleimpia ja epävakauttavimpia päähänpistojaan.

    Huomionarvoista on Gould-Daviesin mukaan myös se, että puolustusministeri Pete Hegseth on vakuuttanut eurooppalaisille kollegoilleen, että Yhdysvallat on edelleen sitoutunut Natoon ja puolustuskumppanuuteen Euroopan kanssa.

    Hän ei sulje pois myöskään skenaariota, jossa Kreml esittää liian kovia vaatimuksia hyökkäyssotansa lopettamisen ehtona, jolloin turhautunut ja oikukas Trump saattaa vielä kääntyä Venäjää vastaan."


    Kyllähän se on nähty että Trumpin toiminta on satunnaisten impulssien tulosta eli hyvin herkästi loukkaantuvan pikkupojan päähänpistoista syntyvää ja siis täysin arvaamatonta. On uskomatonta että osa koomikon seuraajista pitää häntä edelleen jonkilaisena strategina 😆

    Äänestä

Trump oli naurettava ellei olisi kauhistuttava ja äärimmäisen vaarallinen.

Äänestä

Joo ja nyt tämä Trumppi vaatii Ukrainalta puolet maan arvometalleista. Eurooppa on tukenut myös vähintään saman verran eli pitäisikö Euroopan vaatia nyt sitä toista puolta, Ukraina jäisi puille paljaille.

Äänestä
  • Venäjä on jo ottanut osan Ukrainan arvometalleista sotavoimalla miehittämällä alueita, joissa niitä löytyy. Ei paljon kysellyt eikä neuvotellut niistä.
    Tietysti Ukraina voisikin luvata Trumpille arvometallit Venäjän miehittämiltä alueilta vastineeksi niiden vapauttamisella.

    Äänestä

  • Saahan sitä vaatia olemattomia maan arvometalleja.

    Äänestä

Juuri näin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Valitettavasti Trumpilla ei ole mitään suunnitelmaa. Hän on improvisoija. Hän ei tiedä, mitä hän aikoo tehdä. Olemme kaikki pimennossa. Trump on itsekin pimennossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu