Aisuruutta pikkupaikkakunnalla

Anonyymi-ap

Onko muilla uskallusta salaisiin seikkailuihin pikkukunnissa joissa kaikki tuntee toisensa, meille se on tapa josta ei tunnu pääsevän irti.
Olen 50+ rva Mäntyharjulta, hoikka, kaunis ja uskallan olla naisellinen, mieheni haluaa jakaa minulle vieraille miehille ja itse olen hulluna nuoriin miehiin.
Mielitietyt kolmenkympin molemmin puolin, ollut jopa parikymppistäkin, mitään laittomuuksia emme suinkaan ole tehneet, vaan nautimme seksileikeistä joissa jännitys mukana eli tulella leikkimistä.
Mielestämme jokaisen seksuaalinen suuntautuminen on jokaisen oma asia jo lainkin puoleen ja täällä tuomitsijat ja riekkujat ovat puritaanisia fossiileja jostain menneisyydestä. Joutsenten ja suojeltujen eläinten murhaaminen sitä vastoin meistä on sairasta kuten Lapinlahdella, nämä spedet taas pitävät sitä normaalina, huh...

Seksin suurin lähtökohta ja nautinnon huipentuma on korvien välissä, dopamiini aivokuorella saa sen euforian aikaan, alakerran välineillä se vaan toteutetaan.

Olemme monessa yhdistyksessä, itse kuorossakin, ja aina esitän ns. "herranenkeliä" ja sekin kuuluu tähän rooliin eli hämätä ja eksyttää muita. Nautimme, kun kukaan ei arvaa meidän elämäntapaamme, naapuritkin pitävät meitä täydellisenä rikkaana parina ja sitähän me kyllä olemmekin.

Viime kesänä menimme illansuussa eräisiin rippijuhliin ja puin punaisen kukkamekon alle valmiiksi korsetin pitkillä sukilla, sillä menimme asemalta hakemaan Helsingin vierasta suoraan junalta juhlista. Juhlissa laskin tunteja, kun saan olla nuorenmiehen alla jyskytettävänä ja se nosti kiiman soluihin, tärisin ja kastuin täysin. Välillä kävin toiletissa kuivaamassa alapään ja poistin jo nimettömät valmiiksi.
Vartin yli 21 lähdimme saksalaisella laatuautollamme aseman lähelle ravintolan parkkipaikalle ja vieras käveli sinne sovitusti 21.30 maissa junalta. Luonnossa, kuten kuvissakin pahuksen komea herkku, jonka otin turvaan luokseni takapenkille. Lyhyt matka kotiin, mutta hän jo ehti sormineen tutkia korsetin alakerran täysin ja suuteli suuni kuivaksi. Kotona auto suoraan talliin ja ovi kaukosäätimellä kiinni, sitten vasta nousimme tummennetuitten ikkunoiden suojasta esille ja rappuja sisäkautta ylös.

Hetkessä kesäkolttu häipyi yltäni ja pääsin 69:n miehen alle, otin samettiset nyytit kokonaan suuhuni ja imin autuaasti komeaa kalunvartta. Mieheni varmaan kuvasi tapansa mukaan ja runkkasi kaluaan, en tajunnut muuta kuin kielen glitassa ja taju oli mennä. Sitten sain noin tunnin rynkytystä paljaalla kalulla monesta asennosta ja ensimmäisen spermaruiskauksen, olemme molemmat hurahtaneet siemennesteeseen. Tykkään, kun sitä valuu kaikkialla ja mieheni nuolee sitä herkästä pimpastani, se vie tajun.
Tätä olemme tehneet salaa kotonamme jo reilut parikymmentä vuotta eli satoja kertoja samaa reittiä junalta salakuljetamme vieraan kotiimme.
Joskus pimeänä loppusyksyn iltayönä menemme Mikkeliin ennalta sovittuun paikkaan doggingiltaan ja olen peruukissa ja aurinkolaseissa ettei minua tunnisteta. Mieheni ajaa johonkin rauhalliseen paikkaan kuten kirkon pihaan ja vieras ottaa minut takapenkillä kuinka haluaa paljaalla ja kotona jatkamme omia spermisleikkejämme.

Ketään emme loukkaa, päinvastoin, ja elämäntapamme on liimannut näillä salaisuudensäikeillä meidät lujasti yhteen. Seikkailuhetkeä odotamme monta päivää ja se kuuluu mausteena koko palettiin, vaikka joku aavistaisi niin todisteita ei ole eikä lakia todellakaan ole rikottu. Ahdasmielisyydellä moni pilaa elämänsä ja vaipuu masennukseen ja alkoholismiin joka meille on vierasta.
Nuoretmiehet jaksavat, eivät valita ja ovat kohteliaita vanhemman rouvan seurassa, vanhemmat miehet eivät ole minua varten.
Olisi niin kiva kuulla, että onko muilla pikkupaikkakunnilla mitään vastaavaa elämänsuolaa ja iloa, ahdasmielisten haukkumiset eivät kiinnosta, tämä osio on vain fiksuille.

0

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        65
        1782
      2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

        Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
        Ikävä
        366
        1189
      3. Kirjoita jotain

        Kivaa, hellää ja piristävää
        Ikävä
        138
        973
      4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

        Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
        Suomussalmi
        16
        859
      5. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        81
        636
      6. Voisit nainen joskus vastata minulle

        Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
        Ikävä
        63
        632
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        41
        628
      8. Päälle hautaus?

        Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
        Lieksa
        92
        595
      9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

        Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
        Ikävä
        45
        528
      10. Mies Naiselle pyydän...

        älä satuta minua.
        Ikävä
        47
        505
      Aihe