Aamulehden mukaan Tampereen Annalassa on käynnissä suuri rottasota. Rotta levittää tauteja ja on hyvin älykäs eläin, jopa ehkä koiraa ja apinaa älykkäämpi ja oppivainen. Lisäksi minulla on vahva epäily, että suurien rottamäärien äkilliseen lisääntymiseen on syynä , että lemmikkirottia on päästetty luontoon. Silloin ongelma on vielä pahempi, kun lemmikkirotta luottaa ihmiseen. Sama ongelma kuin koirasusien kohdalla, On ikävää että sota aloitetaan samaan aikaan, kun siilit ovat heräämässä näin leutona talvena uniltaan ja lintujen ruokintaa ei saisi keskeyttää. Rotta poikkeaa muista eläimistä esim. siilistä siinä että se osaa kiivetä, se elää viemäreissä ja se syö ulosteita, jopa omiaan. Kaikki ulosteet ovat terveydelle vaarallisia, niin koirien, kissojen kuin ihmistenkin, koska sisältävät aina mikrobeja, jotka aiheuttavat tauteja, vakaviakin joutuessaan esim. suuhun, silmiin jne. , vaikka suolisto tarvitsee niitä. Älyloukku tulisi asentaa riittävän korkealle, jottei ainakaan siilit pääse niihin. Lintuja taas pitäisi ruokkia siten, että niille annettaisiin päivisin valvotusti riittävän pieni määrä. Nälkä ohjaa linnut syömään ruokansa myös maasta. Rottien hävittäminen ei saisi aiheuttaa terveysriskiä ihmisille eikä ihmisen suojelemille eläimille. Se on taitolaji ja pitää tuntea kaikkien lajien elinehdot ja toiminta hyvin. Mukaan siis myös eläinsuojelijoita.
Rottasota hyödyt ja haitat
Anonyymi-ap
0
60
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131394Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2521316- 1051095
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?1201046- 65687
Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...
Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä165646- 52562
Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri
Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala368538Tajuan kyllä
että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa52505- 71483