En oikeasti ihan ymmärrä tätä keskusteluilmapiiriä tämän Ukrainan sodan ympärillä tällä hetkellä. Trump puhuu rauhasta, mutta EU-maiden johtajat lietsovat edelleen sotaa ja yllyttävät Ukrainaa jatkamaan sotaa lupaamalla lisää rahaa ja aseita. Miksi ei ensin katsottaisi, mitä Trump saa neuvotteluilla aikaan ja otettaisiin sitten vasta lopullinen kanta asioihin. Nyt tuomitaan Trumpin yritykset jo ennalta epäonnistuneiksi, kun pelätään Trumpin antavan liikaa periksi Venäjälle. Toisaalta EU-maiden johtajat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta yllyttävät Ukrainaa olemaan tekemättä mitään kompromisseja Venäjän kanssa ja jatkamaan taistelua, mikä vain pahentaa Ukrainan asemaa entisestään. Ukraina nimittäin tulee häviämään tämän sodan joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin, vaikka he ovatkin taistelleet urheasti. Mutta Venäjällä on enemmän miehiä ja aseita. Se on vaan ikävä fakta. Pidämme siitä tai emme.
Trump näkee tämän tilanteen sittenkin realistisemmin kuin nämä sotaa lietsovat EU-pomot, jotka ovat valmiit uhraamaan ukrainalaiset vaikka viimeiseen mieheen, ennen kuin tunnustavat tosiasiat. Trump tajuaa, että ainoa vaihtoehto pelastaa Ukraina täystuholta on tehdä rauha mahdollisimman pian, vaikka siinä pitäisikin tehdä alueluovutuksia kuten Suomi aikoinaan joutui tekemään. Mutta parempi sekin kuin että maa tuhotaan lopulta kokonaan.
Trump näkee tämän tilanteen sittenkin realistisemmin kuin nämä sotaa lietsovat EU-pomot, jotka ovat valmiit uhraamaan ukrainalaiset vaikka viimeiseen mieheen, ennen kuin tunnustavat tosiasiat. Trump tajuaa, että ainoa vaihtoehto pelastaa Ukraina täystuholta on tehdä rauha mahdollisimman pian, vaikka siinä pitäisikin tehdä alueluovutuksia kuten Suomi aikoinaan joutui tekemään. Mutta parempi sekin kuin että maa tuhotaan lopulta kokonaan.
Vastaukset 110
Vanhimmat
Kuvaavaa on, ettei mitään rauhanneuvotteluja ole edes aloitettu, niin Ukrainaa kehotetaan vaan jatkamaan sotimista ja luvataan lisää pyssyjä.
Improvisoivan tragikoomikon juttuja on jo kuunneltu, ei jatkoon.
Rauhasta puhuminen oli kiellettyä.
Uskovaisten Puolueen Sari jonka kädet ovat Gazan lasten veren tahrimat tukee sotarikollisten AZOV tertoristien Suomiaseilla tekemää kansanmurhaa.
putiini voisi lopettaa sodan välitttömästi vetäytymällä laillisten rajojen taakse
Joka eniten rauhasta puhuu vastoin ideologiansa todellisuutta on joko kommunisti tai natsi.
Tämän on historia viime vuosisadalta todistanut.
No siinähän se tuli: Venäjän diktaattori määrää pitkittyneen erikois-ja tuhontaoperaationsa lopetettavaksi ja ko.kansakunta maksaa täydet sotakorvaukset Ukrainalle tuhoamistaan kohteista jne.
Pitihän pienen Suomenkin maksaa valtaisat ja täysin epäoikeudenmukaiset sotakorvaukset
Venäjän ollessa hetken aikaa Neuvostoliittona.
Se on ollut kiellettyä Suomessa jo kolme vuotta. Jos joku aiemmin mainitsi sanan rauha, leimattiin hänet heti Putiniksi tai Pietarin trolliksi. Sodasta pitää puhua, rauhasta ei. Aika erikoista!
Trump sai jo monta tilaisuutta. Mokasi kaikki.
Nyt on aika lampsia maanpakoon sinne ryssälandiaan kun kerran sitä maata niin kovasti rakastaa.
Mitä tilaisuuksia?? Trumppiahan on sabotoitu kaikin tavoin.
Trump on jutuillaan sabotoinut uskottavuutensa.
Stubb yrittää tuhota Trumpin rakentaman rauhan.
Olet todella säälittävä.ja sama molotusta, ….. mene Venäjälle,
Mmene Venäjälle, meneVenäjälle, tätä hokee olio, jolla pää on VAIN syömistä varten.
Trump on jo kuukaudessa saanut aikaan valtavasti hyvää ja järkevää. Kuten ensimmäisellä kaudellaankin. Nyt vaan parannusten vauhti huimaa päätä. Jotkut jo puhuvat 'sokerikuorrutetusta kissanpaskasta', eli, että kaiken tämän hyvän varjolla aiotaan tuoda kansalle jotain, mihin se ei normaalisti suostuisi. Tekoälyn avulla on löytdetty valtavasti korruptiorahaa ja muita turhia kuluja. Missä vaiheessa ilmoitetaan, että rahaa on nyt niin paljon, että sitä jaetaan koko kansalle. Ei tarvitse muuta kuin otta pedon merkki, niin saa Trumpin digirahaa tililleen suuren summan, kertasummana tai jatkuvana kansalaispalkkana. Kuinka moni edes tajuaisi, mitä pedon merkin ottamisesta heille seuraisi? Merkin ottaja ei voi enää pelastua.
Minkä rauhan Trump on rakentanut? Onko se Etelä- ja Pohjois-Korean välinen?
Miten elää ja voi kuuluisa "amerikkalainen unelma" nyt kun valtion johdossa oleva seurustelee verisen diktaattorin kanssa ja suunnittelee diilejään??
Eikös meille ole markkinoitu Amerikkaa vapaan maailman perikuvana ja miltäs tilanne nyt näyttää ?
Hetkessä kaikki keikahti täysin päälaelleen , jo nyt näyttä myös siltä, että "oma apu ,paras apu" ,enkä tarkoita edesmennyttä osuusliikettä!
Meidän valtionjohtomme ja parlamentaarinen järjestelmämme onnistuttiin muiluttamaan.
Vieläpä ottanut tuon huumeveikon riehumaan moottorisahan kanssa.🤣🤣🤣
Kyllä se vielä sitäkin Butlerin kanssa yrittää.Nostaa pienen raketti miehen jalustalle.f
olet ymmärtänyt väärin hän puhuu bisneksestä ei rauhasta puhtaalla omalla tunnolla kiinnostaa ainoastaan maan mahdolliset rikkaudet hän pelaa pelkkää luikuria
Toimii ihan Zelenskyn tapaan sitten.
Eurooppa ei halua rauhaa.
Se on surullista.
Väärin, Eurooppa ja Suomi siinä sivussa haluaa vain rauhaa, mutta Putin tahtoo mässäillä verellä !!
Rauha tulee Eurooppaan,vasta noiden KGP,läisten Putinin ja Trumpin raantojen yli.
olek katsonut liikaa kummelia (me hävitään tää peli)
Tarkoitatko, että Ukrainan pitäisi lopettaa maansa puolustaminen, koska Trump ja Putin "neuvottelee" rauhasta? Oletko ihan oikeesti sitä mieltä, että Venäjän pitää antaa vallata lisää itsenäisen Ukrainan maa-alueita, raiskata, tappaa, kaapata lapsia, kiduttaa, koska Trump ja Putin "neuvottelee" rauhasta? Jos kerta Putin ja Trump neuvottelee rauhasta, niin miksi Venäjä ei voi laskea aseitaan rauhan "neuvottelujen" ajaksi?
Venäjä tulee viemään sitä enemmän maita mitä pitempään Ukrainaa aseistetaan. Kerropas sinä puolestasi miten ja missä ajassa venäjä ajetaan rajojensa taakse?? Mitä se vaatii, uhreina ym.
Tämä ei ole putinismia vaan realismia!
Minä olen, mut en allekirjoita noita sepostuksia. Oi Ukrainalaiset pyhimykset, niinkö?
Jos tuon tietäisin, niin tietäisin myös oikeat lottonumerot.
Eli siis mahdotonta että Venäjä vetäytyisi
Miksi sitten Ukrainan pitäisi vetäytyä ja antaa Venäjän vallata koko maa? Mitä tuumaat, jos Suomi olisi samassa tilanteessa? Pitäisikö Suomen tuosta vaan luovuttaa maat ja mannut Venäjälle ja katsoa vierestä tuhoamista?
Tietenkin Ukraina joutuu taistelemaan niin kauan kun ei ole tulitaukoa. Sehän on selvä. Mutta EU:n ei pitäisi yllyttää Ukrainan hallintoa millään lailla siihen, ettei Venäjälle pidä antaa missään periksi ja mielummin kannattaa jatkaa sotaa kuin suostua mihinkään alueluovutuksiin Venäjän suhteen. Ukraina nimittäin joutuu suostumaan niihin alueluovutuksiin jonain päivänä kuitenkin. Eivät hekään ikuisesti jaksa sotia itseään suurempaa vihollista vastaan. Venäjän etu on se, että heillä on moninkertaisesti miehiä enemmän. Siksi Venäjä voittaa lopulta, vaikka eivät voittoa millään helpolla saavutakaan. Hinnan hekin maksavat.
Näin se menee ja EU tekee konkurssin kun sota jatkuu,sitähän se putin odottaa.
Sota loppui Suomessakin sopimalla. Ei sotimalla.
Niinpä. Putin olis jo käskenyt joukkojensa lopettaa tulitukset, onko tehnyt sitä, no eu todellakaan vaan pistäneet pökköä lisää pesään ja on ollut vieläkin isompia drooni-iskuja Ukrainan alueella.
Eikä Putin haluaa rauhaa vaan vallata ja omistaa koko Ukrainan, hämää vaan Trumpia noilla rauhanneuvotteluilla. Putin nauttii huomiosta ja siitä, kun on saanut USAn suurinpiirtein syömään kädestään Trumpin noustua valtaan. Trump on hölmö, jos uskoo rauhaan, Putin tavoittelee yhä unelmaansa suur-Venäjästä kuten se tsaarien aikaan oli ja kaupantekijäisinä saa vielä muutaman muunkin maan valtaansa ilman sotimista, kun on venäjämielistä maanjohtoa kyseisissä maissa.
Ukrainalaiset ovat miehiä munattomien nillittäjien rinnalla.
Tietyssä vaiheessa, kun vahinko on jo tapahtunut, pitää oikeudenmukaisuutta kannattavien pitää huoli, että rikollinen saa "palkkansa", myöhemmin.
"Mutta EU:n ei pitäisi yllyttää Ukrainan hallintoa millään lailla siihen, ettei Venäjälle pidä antaa missään periksi"
Kuulostat 5 vuotiaalta.🙄 EU tukee laittoman hyökkäyksen kohteena olevaa Ukrainaa sekä itsenäisyystaistelussa että pyrkimyksessä oikeudenmukaiseen rauhaan.
"Jos jokin Yhdistyneiden Kansakuntien jäsen joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, ei mikään tämän peruskirjan säännös saa rajoittaa sen luonnollista oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen," (YK:n peruskirja 51 artikla).
"Sota loppui Suomessakin sopimalla."
Taas tätä 5 vuotiaan filosofiaa. 🥱 Sota loppui taistelemalla niin, että itsenäisyyttä ei menetetty, ja oli mahdollista saada siedettävät rauhanehdot. Sinä olisit ilmeisesti "rauhan ihmisenä" luovuttanut koko Suomen Venäjälle ensimmäisenä päivänä? Luoja meitä kaltaisistasi varjelkoon.
Okei, jos suomalaiset alkavat häätää ahvenanmaalaisia, ja ahvenanmaalaiset asettuvat vastarintaan, ja lopulta Ruotsi invasoituu ahvenanmaalle, onko kyseessä YK:n peruskirjan 51 artiklan mukainen tilanne.
Kunnon aseet ja riittävästi.raatoja tulee .Mutta ne on suuremmaksi osaa ryssijä. Ei ihmisiä Ukrainalaisia.
Myö hävitää tää sota.☠️
- Antti Rokka -
Siellä tapatetaan koko Ukrainan kansa, kun ei anneta rauhan tulla. Euroopan sietäisi hävetä, niin väärin se tekee.
Toi höpinä on suoraan Kremlistä.
Niin varmaan! Ukrainahan on ollut satoja vuosia itsenäinen maa-alue, jossa Suomen kommunistitkin kävivät kylpylässä hermojaan lepuuttamassa! Ei me voida luopu rakkaasta lähimaastamme, jonka Kiova on monen suomalaisen kaupungin ystävyys kaupunki!. Näytelmää täytyy jatkaa, klovnin johdolla, niin hyvin menee!
Jos Putin voitaa hän tapattaa eli kansanmurhaa koko Ukrainan kansan, joten lopputulos on joka tapauksessa sama. Ukrainalaiset kuolevat mieluummin taistellen kuin venäläisten kidutuskeskuksissa ja keskitysleireissä kidutettavina.
Joo Suomea vastaankin kun sotivat ja voittivat niin raiskasi ja tappoi kaikki ihan kaaaikki suomalaiset yhtään ei jätetty eloon.
Jos Putin voittaa, niin paras skenaario Ukrainalle on se mitä Suomelle tapahtui jatkosodan lopulla. Suomi joutui tekemään alueluovutuksia Neuvostoliitolle ja sitoutumaan puolueettomuuteen, mutta säilytti kuitenkin asemansa itsenäisenä valtiona. Ymmärtääkseni johonkin tällaiseen sopimukseen Trumpkin tähtää.
Ukraina oli osa Neuvostoliittoa, ja niiltä ajoilta sen itäisille alueille on jäänyt venäläisenemmistö asumaan. Et tunne historiaa kovin hyvin.
Riittävän moni tapettiin ja raiskattiin. Koulussa hereillä olleena tietäisit, että venäläiset raiskasivat pelkästään Berliinissä ainakin 100 000 naista, joista arviolta 10 000 kuoli seurauksiin. Länsijoukkojen miehittämillä alueilla raiskattiin noin 10 000 naista.
"Ymmärtääkseni johonkin tällaiseen sopimukseen Trumpkin tähtää."
TÄRKEÄMPÄÄ ON MIHIN UKRAINA TÄHTÄÄ!!!
Ota tästä pyssy ja tapa itsesi, se on sitä väärien profeettojen oppia.
Ja on osoittanut, että tosiaan politiikkaan hakeutuu narsistisia psykopaatteja, joille ihmishenki ei merkitse mitään. Ja onhan tämä nähty kotimaan politiikassa vuosikymmeniä, köyhä kuolkoon kurjuuteensa.
No olihan Venäjästä melkoinen siivu Ruotsinkin hallussa joitain aikoja historiassa ,Ruotsin kuninkaiden käydessä sotiaan pitkin Eurooppaa.
Pitäisikö samalla sapluunalla kuin Putin ja teikäläiset putinistit Ruotsin esittää aluevaatimuksia, huomaatteko nyt,että mitään järkeä noissa perusteluissa ei ole yhdenkään osapuolen kohdalla?
Ukraina sai itsenäisyyden ilman sotimisia ja Venäjän olisi syytä huomioida se.
"Jos Putin voitaa hän tapattaa eli kansanmurhaa koko Ukrainan kansan, "
Täyttä hölynpölyä!
Sellain tosiasia pitää ymmärtää että putinille ei saa antaa milliäkään periksi
https://youtu.be/j5-yKhDd64s?si=xJjguM7sWMRwkq-m
Putin kun on ihminen jonka kanssa ei voi voittaa jos ei ole ovelampi kuin hän
Jos heittäydytään ehdottomiksi eikä anneta milliäkään periksi, niin sota jatkuu ja jatkuu. Mutta onko se sitten muka parempi? Ihmisiä kuolee molemmin puolin.
Joutui Suomikin aikoinaan antamaan lopulta diktaattori Stalinille periksi monen vuoden sinnikkään taistelun jälkeen. Mutta lopulta kuolo korjasi Stalinin ja äijä kuoli hitaasti maaten oman virtsansa keskellä ja myöhemmin koko Neuvostoliitto romahti. Suomi taas jälleenrakensi maansa ja meistä tuli hyvinvointivaltio. Karma tasoittaa tilit aikaa myöten.
Putin on piru ihmisen vaatteissa.
Hyvinvointivaltio, just. Teistä porvareista tuli hyvinvoivia, kansan kustannuksella.
Punainen lippu sirpin ja vasaran kera taas liehuu. Kuulostaa tuo porvari niin vanhakantaiselta jo, vallankin kun isot joukot ihmisiä on hyötyneet siitä, että työtä ja toimeentuloa on tarjolla ollut.
Nykyisen digitalisaation ja humpuuki tekemisen / rihkamakulttuurin maailmassa entistä vähempi oikeata työtä tarjolla kun automaation ja robottitekniikan kehitys vähentää ihmistyön määrää.
Tilalle on tullut "somevaikuttajat" , joita on enempi kuin maa päällään jaksaa kantaa!
Trumppi puhuu rahasta ei rauhasta,se haluaa nuo mineraalit tuolta itselleen.
Bisnesmiehenä Trumppi tuumaa, että kyllä USA:n pitää saada jotain takaisin siitä massiivisesta tuesta Ukrainalle.
Kerrankin on "hyvä" syy sotia niin eikai sitä joku Trump ala lopetteleen.
Ettekste ymmärrä, että valtamediat elää sotauutisoinnilla, sodat, mellakat, kaaokset luonnonkatastrofit, niistä valtamedia jutut ammentaa...
Jos eläisimme paratiisissa, niin CNN menis konkkaan.
Voi olla, että teki nyt miten päin tahansa, niin kun Ukrainassa tulevat vaalit, niin niinhin voi pyrkiä vaikuttamaan sekä Usa että Venäjä, ja sen jälkeen heidän KV.politiikkansa voi tehdä vaikka minkä käännöksen.
Se ei ole alkuunkaan varmaan, että jatkaisivat demokraattisella tiellä, varsinkin jos maan sisäisiin asioihin pääsee vaikuttamaan. Voi olla sellainenkin lopputulos, ettei sitä maata tarvitse edes väkisin jakaa. Ja siten jää sellaiseksi mantereeksi, josta Euroopan tulee miettiä, mitä sen kautta tulee vastaisuudessa mahdollisesti vastaan.
Mitään lopullisia ja ikuisia ratkaisuja tuskin tulenpolttavan alueen kautta on saavutettavissa, kuten ei muissakaan maapallon tulenpolttavissa alueilla. Trump mieluusti kyllä gazankin alueen rauhoittaisi, heille edulliseen tyyliin, mutta poistuisiko juurisyyt?
Ukrainan osalta, kun monet mielessään tekevät siitä Suomi2 mielleyhtymien kanssa, ja joten oleksuvat, että jatkossa kävisi samoin kuin Suomelle? mutta Ukraina aluuena on eri asemassa kuin Suomi suhteessa Venäjään. Eikä Ukrainan kehityskulku muutenkaan luo samankaltaisuutta, vaan siinä on enemmän slaavilaisuutta elän päivän kerrallaan, kun suomalaisuuteen on kuulunut verkkainen innovatiivisuus ect. mikä on luonut pohjan suomen teollisuudelle ja kaupan käynnille.
Tietoahan meillä ei ole ketä ovat valmiita Ukrainaan liidaamaan seuraavalle vuosikymmelle, nykyinen varmaan väistyy omasta tahdostaan muutaman vuoden sisään. Koska alueena on mahdollistanut sellaisia toimia, mitä demokraattisissa maissa ei enää ole niin suoraan nähty, niin mahdollisuuksia vetää samalla tavalla etupiirille kun Trumpikin nyt mallia näyttää, on pysyvä ja voi vaikeuttaa EU johtajien toivomia kehityssuuntia.
Nämäkin ovat vain skenaarioita, ken tietää, mitä pinnan alla tapahtuu ja ketkä odottavat tilaisuuttaan. EU johtajien valppaana olo, ei tule tähän lähihetkeen pysähtymään.
Kun myös miettii Suomen kehityssuuntaa, mitä auttanut se, ettei tänne ole muodostunut sellaisia vallanhaluisia ihmisiä, jotka haluaisivat enemmänkin kuin vain pönötysvaltaa, niin se on ollut suomalaisten onni, vaikka Suomi on ollut omanlaisensa ddr-perillinen stasimaa kaikkinen lieveilmiöineen, eikä mitään täysin 100% mallimaa. Ja jotta tuossa suomalaisten suosimassa ddr-maassa on voinut kehitystä tapahtua, on täytynyt olla vastavetoa lännen suuntaan.
Kaikki kehitys on tapahtunut liike-elämän kautta, mistä painostus on tullut kv.politiikkaa harjoittamaan. Länsi, tuo vastaisku ddr-maakunnalle, ja nyt kun maailmankirjat ovat sekaisin, kun sen ykkösmaa ajautuu takapajulammaksi, siinä missä moni euroopankin maa, täytyy pitää mielessä kirkkaammin se, mikä on meidän oman maa prioriteetti ja ykkösajatus.
Koska liike-elämä on länsimaissa suuresti eriytynyt kv.politiikasta, on se luonut sellaisen maailman, missä ikäänkuin ei ole kv.politiikkaa muuna ilmiönä kuin ideaalina.
Kv liike-elämä on luonut ideaalit, mikä pohjaa siihen, että kaikkien potenttiaalista markkina-arvoa tulee voida hyödyntää ja luo ideaaleja, jotta se itseään vahvistava kehitys jatkuisi ja business kukoistaisi, kun entiset aiheet on lypsetty tyhjiin. Vain kehitys ja jatkuva uusien ideaalien etsintä on luonut varautta.
Nyt kun nämä ideaalit ovat sellaisissa korkeuksissa, etteivät enää resonoi nimeksikään tavallisen kuluttajan(siis kansalaisen) mielissä, on eriytyminen ja leirien hakeminen ollut hyvin voimakasta. Tämä mahdollistaa leiriään etsiville "kodin" tarjoamista eri poliittisista suuntauksista ja myös sen, että etsiessään selkeyttä, voivat joutua sellaisiin suuntauksiin, jotka vievät omia tarkoitusperiä hyvin pitkälle ja lahkoutuvat tai rakentavat omia diktatuurejaan.
Liike-elämän idealistit elävät omassa oravanpyörässään, johon ei ole politiikka kuulunut muutenkuin yhteistuumin ideaalisten sääntelyjen luomisessa, kv.poliitiikka siinä mielessä että vakaus toimia liike-elämän puitteissa olisi jatkuvuutta.
Tähän sopii tuoda annos femiinistä energiaa, kaiken uhon vastapainoksi, kukapa muukaan kuin Jane Fonda, tuo eri aikakausien ikoni, joka eri vuosikymmenillä on uskaltanut tuoda näkemyksiään julki, viimeksi saatuaan life time awardin, tässäpä 87-vuotiaan puheesta ote:
“This is big-time, serious, folks,” she has earned their attention—and ours. In the end, Fonda’s prescription could not have been clearer: “We must not isolate. We must stay in community. We must help the vulnerable. We must find ways to project an inspiring vision of the future.” Which is precisely what she did on the SAG Awards stage".
Mammonan virtoja vain on vaikea havaita, koska kansanvarallisuus valuu ulkomaiselle pääomalle, esimerkiksi sähkön, teleliittymien, tuotannon alkuperän ja kaupan sekä yleensäkin suuryhtiöiden omistuksen mukaisesti.
Suomalainen maksaa kaikesta enemmän kuin muualla Euroopassa ja rahat valuvat pois maasta, siksi tarvitaan myös jatkuvasti enemmän valtion velkaa.
"Voi olla, että teki nyt miten päin tahansa, niin kun Ukrainassa tulevat vaalit, niin niinhin voi pyrkiä vaikuttamaan sekä Usa että Venäjä, ja sen jälkeen heidän KV.politiikkansa voi tehdä vaikka minkä käännöksen."
Ukrainasta on ennen sotaa jo "taistellut" sekä Venäjä että USA, kumpikin yrittäen vehkeillä ja vetää Ukrainaan omaan etupiiriinsä. Lisäksi maa on huomattavan korruptoitunut.
Joten tuskin sinne pohjoismaisen tapaista demokratiaa saadaan, sotipa Ukraina miten kauan tahansa "demokratiansa ja itsenäisyytensä" puolesta.
Sodan alkuvaiheessa, kun Ukrainan tueksi vedottiin, silloin tarkoituksena oli estää kansanmurha, millä skenaariolla lähtivät liikkeelle.
Olisiko tämä se riittävä voiton tunne Ukrainalaisille ja tukijoille, että kun tuo on pystytty estämään (sillä näyttää että molemmat osapuolet ovat tilanteessa jossa eivät ole sellasissa resursseissa että pääsisivät eteen tai taaksepäin ei tarvi mennä kun toisella ei ole resursseja sitä voimakkaasti tehdä, tilannetta mitä ei välttämättä EU miljardit edistä kuin sitä, että vastaavat toisen tulitukseen ja pysyvät paikallaan, kun miehistöä ei kuitenkaan ole isompaan liikehdintään?), olisi aika katsoa tulevaisuuteen ja pyrkiä varmistamaan, miten demokratia edellytyksiä siivitetään?
Ja tässä lähinnä EU johtajilla olisi jotain tarjottavaa, nyt menevät aika idealisesti uskottelemaan itselleen, että olisi jotenkin lähtökohtaisesti automaatio, että uudet vaalit tai tilanne pysyisi kehityssuunnassa ja toisi EU valtioille lisää sellaisia maita, jotka tukisivat EU:n demokraattisia näkemyksiä?
Narratiivin painopiste on tässä syistä ja perusteista saanut sellaisen näkökulman, mikä on kyllä hieman arveluttavaa, että EU puhuu vain siitä, kuinka turvaavat itsensä ja sen takia heidän on panostettava sodankäyntiin tätä kautta, kuin myös sen vuoksi, että Venäjä saataisiin rajojen taakse lyötynä, ei vain vetäytymään.
Mutta se millä tavalla ajattelevat tuon toteutuvan, on kyllä ollut sitten täysin Ukrainan miehistön varassa. Omituisesti kuitenkin haluavat tuollaisia toiveajatteluja jatkavan, lopulta tietysti johtaa sodan eskalaatiohon, kun on pakko tuoda Eu:sta miehistöä, estääkseen Ukrainan puolustuskyvyn romahtamisen. EU mljardit vain pitkittävät tuota skenaariota, ja jos tämä panostus ei tuottaisikaan toivottua tulosta, eli Venäjän vetäytymistä, sehän se edessä olisi.
Joten aika tiukat paikat odotettavissa eikä vain sen takia, että Trump haluaa rauhaa.
Nykyiset narratiivit Eu:n taholta ei kyllä tule ole ihan suotavia, että painottavat vain omaa turvallisuuden tunnettaan ja sitä uskomusta, että nyt Venäjän vetäytymiseen saaminen jotenkin automaattisesti tarkoittaisi sitä, että he eivät lähimpään sataan vuoteen tekisi sotaisia eleitä raja- tai muiden etupiiriissään olevien maiden suhteen?
Nämä narratiivit ja skenaario esitykset erilaisten asiantuntijoiden ja poliitikkojen toiveista ovat kyllä kolmen vuoden aikana olleet aikamoisia. Kun 99%.sesti ovat jääneet toiveiden tasolle. Mutta vastuu on ilmeisesti kuulijoilla.
Sellainen on häiritsevää, kun yrittävät vaikuttaa sellaisilla tavoilla ihmisiin, mitä eivät pysty perustelemaan siten, että niillä olisi kovin vakaata pohjaa tai ajavat voimakkaasti ihmisiä ajattelemaan asioita vain siten miten he sen mieltävät. Se heidän omien mielihyvän hakemisen tarvetta ei pitäisi sekoittaa näin vakaviin asioihin, kun eivät ilmiselvästi ole pystyneet pitämään mitään visiota, suunnitelmaa elossa. Luottavat vain toiveisiinsa ja idealismiin, mutta mitä eivät konkreettisella tavalla ole kuin sanoja luomalla pyrkineet pitämään elossa. Joskus niiden eteen pitää hinta maksaa.
Ajattelunvapaus pitäisi olla itsestään selvyys vapaassa, demokraattisessa maassa. Trump on kyllä hyvin saanut vauhtia asioihin, oli hänestä muuten mitä mieltä tahansa, paineistaa nytkin ilmiselvästi, mutta millä lopullisilla tarkoitusperillä, se jää nähtäväksi.
Eu pelkää , että JURISYYT julkaistaan, eu aloitti laajenemis ja valloitus-sotansa . Eu yritti ns, pehmeääSOTAA , käyttäen väestöä vallankaappaukseen , järjästäen mielenosoituksia, ja syrjäyttäen presidentin ja hallituksen. Ei onnistunut eu:n ryöstöretki TÄLLÄKÄÄN kertaa
Sinuna yrittäisin hoitoon.
Mengele auttaa.
Venäjä on oivaltanut tämän . Se suorastaan vaatii EU:n neuvottelupöytään, siinä pöydässä eu on kuin pihdeissä, VASTAUKSET JuURISYIHIN vaaditaan, samoin vastaukset , Kuka suunnitteli ja toteutti, kaasuputkien räjäytykset, Moskovan teatterin terrori-iskun , malesialaiskoneen alas ampumisen, kuka ampui alas Puna-armeijankuoron koneen, ym.ym.. Tämä lista kysymyksineen annetaan EU, edustajalle, eu:ssa tiedetään vastaukset näihin kaikkiin kysymyksiin, Eu;lla on edessään tukalat paikat,Ei pidä luulla, että Venäjä ilman faktoja esittäisi kysymykset, juurikin eu:lle, Lisäksi Venäjä pääsee neuvottelupöydässä vaatimaan eu:n ryöstämät yli 350 miljardia korkoineen, TÄSSÄ ON RAUHAN EHDOT. .
Ellei EU laajenemis-ja valloitus-sodan aloittaja, anna vastauksia ja tunnustuksia eikä palauta 350miljardia korkoineen Ym. Kuluja toinen mokoma. Niin Venäjä ottaa pikkuhiljaa vääjäämättä omansa, eli koko epäkelpo valtio ukrainan…... Eu-natsit= kansallis-sosialistit= lännen demokraatit jäävät JÄLLEEN ilman Äiti-Venäjän luonnonvaroja ja-rikkauksia. Samalla eu:n pyrkimykset Georgian kimppuun torjutaan.
on putinin perskärpänen...
Kai sinä kuitenkin ymmärrät senkin, että jos se rauha ei ole vakaalla pohjalla, seurauksena on vain uusi sota?
Hitlerille annettiin myös aikanaan tilaisuus. Ja hän myös käytti sen.
Amerikkalaiset tajuavat, että Trump käyttää Hitlerin pelikirjaa. Natsit sementöivät valtansa kolmessa kuukaudessa, ja se romahti vasta Hitlerin kuoleman jälkeen.
Aloittajan on venäläisenä tietysti vaikeata ymmärtää "keskusteluilmapiiriä". Onhan hän saanut kuulla vain venäläistä "totuutta".
Mikäs ajatustenlukija sinä olet, kun tiedät noin varmasti aloittajan kansallisuuden? 😁
Koska vallalla on hänen perusteeton demonisointi ja ajattelu että teki Trump mitä tahansa, aina väärinpäin. Ihmiset ovat kuin huumattuja vihaamaan Trumpia.
Mutta jos joku punikki tekee rauhaa ( joka ei punikin toimenkuvaan kuuluu) se on niin hyvä että.
Ai ai kun koko vasemmistolainen maailma hehkuttaa sitä henkilöa ja työntää rauhanpalkintoa tälle. Mutta kun Trump tekee, se on pois pois - pois silmistä, pois mielestä.
Niinpä, ei tarvitse pitää Trumpista mutta ei voi kieltää sitä, että hän tekee USA.n kansan puolesta hyviä asioita ja miksi ihmeessä hänkään haluaa enää USAN maksavan ja toimittavan aseapua Ukrainaan, ihan jokainen realistisesti ajatteleva tajuaa, että Ukraina ei tule sotaa voittamaan koskaan.
Te suurin osa uskotte Suomen mediaa, ei ole muuten luotettavaa ja puolueetonta, jonain päivänä järkyttte kun totuuksia alkaa paljastumaan, tosin eihän kansa ole koskaa ihmiskunnan historian aikana saanut tietoa mitä kulisseissa tapahtuu ja valitettavasti salaliittoja on ollut aina, koska ihminen on ahne ja hamuaa valtaa ja mammonaa.
Niin ja lukijoille en ole natsi, enkä pidä Putinistakaan myös mutta olen esim. maahanmuuttoa vastaan joka on riistätytnyt käsistä euroopassa
"Koska vallalla on hänen perusteeton demonisointi ja ajattelu että teki Trump mitä tahansa, aina väärinpäin. "
Tuolta voi tuntua, jos on Trumpin hengenheimolainen: fasismiin taipuvainen, patologinen valehtelija ja ammattimainen lain rikkoja.
Voi ihmisparkoja... Ilmeisesti lähtisitte itse saatanan mukaan jos hän näyttäisi rauhan merkkiä.
Trumppi ollut putinin kanssa lähekkäin,toisella vekki päässä toisella käsi mustana.
Tiiä vaikka ovat olleet sillain
Europpaa ei todellakaan halua rauhaa Ukrainaan, EU, Toveri ja kumppanit lietsoo sodan jatkamista sanomalla, että pitää laittaa kova kovaa vastaan. Rauha olisi näille tahoille katastrofi.
Siinä on militaristi-kokoomuksen unelma toteutunut, kun aseet eivät ole pelkkää harjoituksen rekvisiittaa, vaan reaalinäytelmän pääosassa.
Täysin samaa mieltä kanssasi, sotahullu EU jatkaa vain sotaa, eivät edes halua rauhaa. Ja Suomi maksaa ja vielä Natomaksut siihen päälle. Ukraina ei vaan tule voittamaan sotaa, mitäköhän tavallinen kansa on mieltä sodasta. Täällä on ihmisten helppo huutaa Slava Ukraini, kuinka moni huutaja olisi valmis lähettämään lapsensa, puolisonsa rintamalle.
Koittakaahan muistella nyt Suomen historiaa. X:ssä hyviä keskusteluja sisä- ja ilkopolitiikasta ja ei sensuroida puheita ja ihmisten keskusteluja. Suomessa tehdään näin ja pimitetään maailmalta toisenlaisia uutisia. Suomi on kuin DDR kohta, luullaan että täällä vallitsee sananvapaus! ei pidä paikkaansa!
Rauhan aate on aina kannatettava aate.
Trumpin puheet enteilevät myös laajaa aseriisuntaa, ja se on hyvä se.
Suomikin voi luopua kansantaloutta rasittavista sotilasmenoista, vaikka kokonaan, koska nyt astutaan maailmanrauhan aikakauteen!
Trump haluaa Euroopan maiden nostavan sotilasmenonsa 5% BKT:sta.
Jos on valittavana Putinin diktatuuri, onko se 'rauha' Ukrainalle?
Onko se 'rauha' Venäjälle vai vaan bensaa liekkeihin?
Moldova, Baltian maat....
Kun Trump puhuu rauhasta, se ajaa palestiinalaiset pois maastaan ja tapattaa ukrainalaiset eli ' fasisti-Putinin natsit'.
Kaikki turhaa höpötystä kun ette pysty laittaan yhtälöönne Rotschild sukua.
Ette ymmärrä miten maailma toimii.
Trump on myymässä koko Ukrainan Putinille että saisi Nobelin RAUHANPALKINNON työstään ihmiskunnan hyväksi.
Niin varmaan, antoivathan rauhan Nobelin aikoinaan Obamallekkin, joka määräsi sotilasoperaatioita USA hengessä, mutta ei minun tietääkseni ole yhtään sotatilaa rauhanneuvottelijana lopettanut.
Obama pommitti toista rauhanpalkinnon saajaa!
Trumpia motivoi ainoastaan oma napa ja raha. Muulla ei ole väliä.
Roistodiktaattorit jakavat ryöstösaaliin? Vessanpytythän on Ukrainasta jo ryöstetty.
https://yle.fi/a/74-20145750?fbclid=IwY2xjawIqmRdleHRuA2FlbQIxMQABHY7SX-ZAMtw0xL1iPcudnNHyokEpyeEnyvNRMIIVYRndIoy45I-O7Vub8A_aem_i0J41_-joQsZqAgaikiyHA
Minä en taas oikei ymmärrä tätä liehulettiä:
https://i.postimg.cc/Rv6dVmYz/1740260637253655.jpg
Trump ei yritä kuin hyötyä tuosta sodasta ja mahdollisesta rauhasta mahdollisimman paljon, vaikka ei ole suoraan osallisena, mutta kiristämällä Trump toimii kaikessa ja aina.
On se solariumukko todellinen rauhan enkeli 😄Trumppi paskat välittää siitä rauhasta tai kuinka paljon ukrainalaisia siviilejä tapetaan. Trumppi haluaa ainoastaa hyötyä sodasta ja Ukrainan ahdingosta. Pääsee Trumppikin kohta Ukrainaan vessapyttyvarkaisiin.
Oli jo yksi tilaisuus neljä vuotta sitten. Epäonnistui raskaasti. Ei jatkoon.
Mikä tilaisuus silloin oli? Eihän sotaa ollut Trumpin aikana missään? Ja missä hän muuten epäonnistui? Korona aikaa oli ja sen kummempaa ei tapahtunut. Työllisyys nousu jne. Bidenin tulleessa kaikki alkoi meneen alamäkeen.
Ei Trump Runkkulainen oikeasti aja rauhaa,vaan Ukrainalaisten antautumista ryssälälle.Ei hän muuta voi odottaa K G P,n alaiselta agentilta.Menevät kohta Butlerin kanssa toisiaan taputtelemaan selkään ,ehkäpä siellä toteutuu 69 asentokin.🤭🤭🤣🤣🤣🤣
Aloittaja on täysin oikeassa. Nyt paasataan Trumpin epäonnistumista vaikka hän vasta pääsi aloittamaan. Typerää, asenteellista myös suomen poliitikoilta.
Mitäpäs presidentti Donald J. Trump saa aikaan rauhan Ukrainan ja Venäjän välillä ja ihmishenkiä säästyy.
Mitäs täällä sitten keksitään? Väärä mies sai aikaan väärän rauhan.
Yritystä ainakin on ja kumma kyllä vastustajia riittää. Biden ei saanut edes puhelinta käteen, että olisi soittanut ja aloittanut rauhan tunnustelut.
Väärä mies puikoissa, hyvin yksinkertaista, ei kestetä Trumpia. Ei ole väliä vaikka ihmisiä kuolee kunhan Trump ei saa rauhaa aikaan.
Putin sodan aloitti .Miksi jonkun muun pitäisi sota lopettaa. Nyt kaverin Trumpin pitää kovalla hädällä sotaa tulla lopettamaan ja vielä käytännössä sodan aloittajan ehdoilla. EI tunnu oikeudenmukaiselta.