Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.

Anonyymi-ap

Ilm 20:15
” Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.”

12

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ilm 20:1-15
      ” Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
      Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
      ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.
      Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
      Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
      Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
      Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
      ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
      Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
      Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
      Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
      Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
      Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
      Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
      Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.”

    • Anonyymi

      Raamattu tuntee ennaltamääräämisopin. Pelastuvien nimi on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan jo maailman luomisen yhteydessä.

      Ilm. 13:8

      Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan.

      Ilm. 17:8

      "Peto, jonka näit, on ollut, mutta nyt sitä ei ole. Se tulee vielä nousemaan syvyydestä, mutta lopulta se joutuu tuhon omaksi. Ne maan asukkaat, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna elämän kirjaan, hämmästyvät pedon nähdessään, sillä vaikka se on ollut ja mennyt, se on vielä tuleva.

      • Anonyymi

        Silloin Herra sanoi Moosekselle: "Minä pyyhin kirjastani kaikkien niiden nimet, jotka tekevät syntiä minua vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silloin Herra sanoi Moosekselle: "Minä pyyhin kirjastani kaikkien niiden nimet, jotka tekevät syntiä minua vastaan.

        Synti tarkoittaa Jumalan lain rikkomista. Jeesusen mukaan Lait ovat voimassa tuhatvuotisen valtakunnan loppuun asti.

        Matt. 5:18

        Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]

        1. Joh. 3:4

        Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen,
        sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1. Joh. 3:4

        Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen,
        sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Hihhulointi ei korvaa Jumalan lakien ja käskyjen noudattamista.

        Matt.7
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, TE LAITTOMUUDEN TEKIJÄT.

        Jatka vain laista paasaamista, kun et kerta ole kuollut lain kautta pois laista. En epäile, ettetkö kykene paskomaan senkin raamatunkohdan päälle jonkin kusipäisen ja kieron selityksen avulla lakikiimassasi.

    • Anonyymi

      Kaluveivaajat selittävät että kaatopaikalle ne laittomuuden tekijät joutuvat

      Siksi ei ole niin paha jäädä kiinni laittomuuden tekemisestä edes itse.

    • Anonyymi

      Roistot ja murhamiehet julistaa, että lait on kumottu, jotta heitä ei voitaisi syyttää synneistä eli lain rikkomisista.

      Jeesusta meidän on uskominen, eikä mitään Tarsolaisia murhamiehiä.

      Matt. 5:18

      Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]

      1. Joh. 3:4

      Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

    • Anonyymi

      Hurmahenkiset hihhulit kuulee totuuden sanat taivaan portilla:

      Matt.7
      22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
      23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, TE LAITTOMUUDEN TEKIJÄT'

      • Anonyymi

        Jatka vain laista paasaamista, kun et kerta ole kuollut lain kautta pois laista. En epäile, ettetkö kykene paskomaan senkin raamatunkohdan päälle jonkin kusipäisen ja kieron selityksen avulla lakikiimassasi.

    • Anonyymi

      Rankka totuus!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2655
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      52
      1866
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      152
      1447
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      367
      1418
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      357
      1356
    6. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      25
      1246
    7. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      61
      1213
    8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1146
    9. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      1006
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      23
      928
    Aihe