...Häneen uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne. Se on meidän perintöosamme vakuutena, joka takaa meille lunastuksen, Jumalan kirkkauden ylistykseksi.” (Ef 1:13–14)
1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.
2 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
4 niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
5 edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,
6 sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa,
7 jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.
8 Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi,
9 tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä -
10 siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, - oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.
11 Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan,
12 että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.
13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi.
15 Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan,
16 en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani,
17 anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
18 ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
19 ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme - sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan,
20 jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa,
21 korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
22 Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
23 joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.
( Ef. 1)
s-seutulainen
Kristukseen tekin nyt uskotte kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin.
140
670
Vastaukset
- Anonyymi
Jos ilosanomaa ei kykene ilmaisemaan yhdellä virkkeellä, ehkä kannattaa pohtia, onko itse koskaan tullut sisäistäneeksi todellista ilosanomaa. Nää kokonaisen luvun mittaiset vuodatukset ovat hieman sellaisia, että niistä tulee mieleen, että mikähän niiden pointti mahtaa olla.
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.
Jos tuossa ei riitä yhden ihmiselämän ajaksi ihmeteltävää ja ihastetltavaa ja itselle ja toisille julistettavaa, silloin pään täyttää jokin muu kuin ilosanoma.- Anonyymi
Niin, joka tapauksessa noin apostoli Paavali efesolaisille kirjoittaa.
Korinttolaiskirjeessään hän kirjoittaa, kuten olet siteeranut, "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa." ( 2 Kor 5:19)
Ja taas efesolaisille "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta" ( Ef. 2:8)
Kirjeessään korinttolaisille Paavali jatkaa tuosta 19. jakeen osasta
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa...
... eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
( 2.Kor.5)
Kirjeessään efesolaisille Paavali taas jatkaa tuosta 8. jakeen osasta "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta...
, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
( Ef. 2)
Ymmärtänet "yskän".
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

s-seutulainenYmmärtänet "yskän", Jumala ei ole asettanut sinua S-SEUTULAINEN Jumalan vihollista ja pilkkaajaa ja Jeesuksen omien kiusaajaa Sanan opettajaksi!!! YMÄRRÄTKÖ SUOMEN KIELTÄ!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, joka tapauksessa noin apostoli Paavali efesolaisille kirjoittaa.
Korinttolaiskirjeessään hän kirjoittaa, kuten olet siteeranut, "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa." ( 2 Kor 5:19)
Ja taas efesolaisille "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta" ( Ef. 2:8)
Kirjeessään korinttolaisille Paavali jatkaa tuosta 19. jakeen osasta
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa...
... eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
( 2.Kor.5)
Kirjeessään efesolaisille Paavali taas jatkaa tuosta 8. jakeen osasta "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta...
, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
( Ef. 2)
Ymmärtänet "yskän".
s-seutulainenSe, että pakonomaisesti pyrkii pitämään "pelastumista" ja "sovitusta" rinnasteisina ilmauksina ja pyrkii aina linkittämään ne toisiinsa, johtuu juuri asiasta, jonka mainitsin:
siitä, ettei näe EIKÄ SUOSTU NÄKEMÄÄN sovituksen sanaa sanomana, jossa riittää yhden ihmiselämän ajaksi ihmeteltävää, ihasteltavaa ja itselleen ja toisille julistettavaa.
Aamen.
Sydämen uskon, ei höpöttämällä ja "Raamatun ilmoitusta" mongertamalla saadun uskon puolesta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärtänet "yskän", Jumala ei ole asettanut sinua S-SEUTULAINEN Jumalan vihollista ja pilkkaajaa ja Jeesuksen omien kiusaajaa Sanan opettajaksi!!! YMÄRRÄTKÖ SUOMEN KIELTÄ!
En ole s-seutulainen, mutta ymmärrän kyllä Efesolaiskirjeen monisanaisuuden. Siinä Jeesuksen inspiroima Paavali kertoo ja perustelee asiaansa monelta kantilta. Yhden jakeen uskova, on ilmeisesti Jeesustakin viisaampi, koska typistelisi Hänen sanomaansa. Minä luen mielelläni Jeesuksen Jumalallista sanomaa ja pyydän Pyhää Henkeä avaamaan tuon kirjeen täydellisen sanoman. Kiitos taas s-seutulaiselle onnistuneesta valinnasta avaukseen. Kiitos myös yhden jakeen uskovalle, kun saamme taas vahvistuksen sielusi riivaajan rauvosta. Mutta siunausta molemmille,

Siinä taas yksi uskollinen sovituksen sanan päälle paskoja. Olet varmaan ylpeä nöyrästä kristillisuudestäsi, jossa on hyve, kun halveksii tätä sovituksen sanaa:
"Jumala oli Kristuksesa ja sovitti mailman itsensä kanssa."
Kaipa minä sitten teen väärin, kun tarjoan teille sioille tuota helmeä.
- Anonyymi
S-seutulainen uskoo vauvakasteeseen, joten ei häneltä voi muuta vaatia.
- Anonyymi
s-seutulainen yrittää peittää sudenturkkiaan Raamatun jakeilla!
- Anonyymi
Se, mitä kopioit ei tarkoita sitä minkä, sydämestäsi uskot!
s-seutulainen valehtelet kopioidessasi: Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
SINÄ SAIT PYHÄN HENGEN JA USKON JA OSAN ENSIMMÄISEEN YLÖSNOUSEMUKSEEN, PAKANAKIRKKOSI PAPIN VALUTTAESSA VETTÄ PÄÄLAKEESI! - Anonyymi
On aina ilo, kun tällä palstalla saa lukea aloitusta, joka julistaa pelastuksen evankeliumia, totuuden sanaa Herrasta Jeesuksesta kristuksesta.
"13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi." ( Ef 1)
Evankeliumin esilläpitäminen saa aina aikaan vastarinnan, niin on ollut alusta saakka ja yhä on.
Luin aamulla Apostolien tekoja.
19 Mutta sinne tuli Antiokiasta ja Ikonionista juutalaisia, ja he suostuttivat kansan puolellensa ja kivittivät Paavalia ja raastoivat hänet kaupungin ulkopuolelle, luullen hänet kuolleeksi.
20 Mutta kun opetuslapset olivat kokoontuneet hänen ympärilleen, nousi hän ja meni kaupunkiin. Ja seuraavana päivänä hän lähti Barnabaan kanssa Derbeen.
21 Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monta opetuslapsiksi he palasivat Lystraan ja Ikonioniin ja Antiokiaan
22 ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan". ( Apt 14)
On hienoa, että on vielä heitä, jotka vastustuksesta piittaamatta pitävät tarjolla elämän sanaa, mikä vaikuttaa kääntymystä Herran puoleen ja myöskin vahvistaa
uskovia tässä ajassa.
Kuten Paavali kirjoitti Timoteukselle ..
3 Kärsi vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies. (2Tim 2)
.. jaloja, kaltaisiasi, Kristuksen Jeesuksen sotamiehiä tarvitaan tässä ajassa.
Se, että "kiviä" lentää Raamatun ilmoittaman evankeliumin julistamisen tähden, on osoitus hengellisestä taistelusta.
Joka on oppinut tuntemaan rakkauden, ei pelkää vaivan kärsimistä.
16 Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.
( 1Joh 3)
Jotta Kristuksen risti ei menisi mitättömäksi kenenkään osalta.
17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (1Kor 1)
Jotta Jumalan armo ei jäisi kenenkään kohdalta turhaksi.
1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
(2Kor 6)
Tänäänkin on otolinen aika kääntymykseen, Jumala kuulee puoleensa kääntyviä.
Hyvä ja siunaava aloitus, kiitos siitä.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen- Anonyymi
Eli olet siis sitä mieltä, että vauvakastetta on hyvä julistaa.
- Anonyymi
Usko toivonen, hokemasi sydämen usko tulee papin valuttessa sormiensa välistä päälakeen näin sinä uskot opetat!
- Anonyymi
Aloitus on kiusaajan tekstiä, ja täysin yhtenävä Raamatun Sanan mukainen todistus kiusaajasta: sillä kirjoitettu on: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta', ja: 'He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi'. Kiusaaja siteerasi Raamatun Sanoja!
Aloituksesta puuttuu totuus se, mitä s-seutulainen todella opettaa: "Kirkolla on armon välineet ja kirkko pelastaa ja antaa synnit anteeksi omistamiensa armon välineiden kautta." - Anonyymi
Siis on vain kyse ajasta, jolloin alkaa tuollaisten hapatusten syöttäminen.
- Anonyymi
Jos ilosanomaa ei kykene ilmaisemaan yhdellä virkkeellä, ehkä kannattaa pohtia, onko itse koskaan tullut sisäistäneeksi todellista ilosanomaa. Nämä kokonaisen luvun mittaiset vuodatukset sekä LOIKKIMALLA SIELTÄ TÄÄLTÄ POIMITUT KATKELMAT ovat hieman sellaisia, että niistä tulee mieleen, että mikähän niiden pointti mahtaa olla.
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.
Jos tuossa ei riitä yhden ihmiselämän ajaksi ihmeteltävää ja ihasteltavaa ja itselle ja toisille julistettavaa, silloin pään täyttää jokin muu kuin ilosanoma.
Se, että pakonomaisesti pyrkii pitämään "pelastumista" ja "sovitusta" ja ylipäätään sellaisia käsitteitä, joita PAAVALI EI KIRJEISSÄÄN YHDISTÄ TOISIINSA, keskenään rinnasteisina ilmauksina ja pyrkii toistuvasti - kuin näkymättömän käden ohjaamana - linkittämään ne toisiinsa, johtuu juuri asiasta, jonka mainitsin:
siitä, ettei näe EIKÄ SUOSTU NÄKEMÄÄN sovituksen sanaa sanomana, jossa riittää yhden ihmiselämän ajaksi ihmeteltävää, ihasteltavaa ja itselleen ja toisille julistettavaa.
Aamen.
Sydämen uskon, ei höpöttämällä ja "Raamatun ilmoitusta" mongertamalla saadun uskon puolesta - Anonyymi
Toisaalta ymmärrän kyllä, että jos pää on riittävän syvällä oman oikeassaolemisen ahterissa, silloin kaiken jaanaamisensa voi perustella itselleen hokemalla sanaparia "Raamattu ilmoittaa --"
Mysteeriksi jää tosin, että missä vaiheessa tällainen superuskovainen kuvittelee hankkineensa itselleen monopolin kyseiseen mantraan.
Toisaalta tuollainen taikausko sisältänee täysin omat lainalaisuutensa, joita ei tarvitse ulkopuolisille selitellä.
:) - Anonyymi

:)Se siinä onkin turvallista, kun perustaa siihen, minkä Raamattu ilmoittaa.
On vaan aika erikoista, että Jumalan sanan esilläpitäminen saa aikaan nähtävissä olevan vastustuksen.
No, se on osoitus siitä, että maailma vihaa Jeesuksen nimessä julistamista.
Kuten tämäkin hyvä aloitus on vaikuttanut, jopa Kristuksen nimessä ikään kuin kirjoittaja on kääntynyt herjaamaan Raamatun ilmoituksen esilläpitämistä, elämän sanan tarjolla pitämistä.
Mikähän tekijä siinä on taustalla vaikuttamassa, jos Jeesusta julistavat tekstikohdat saavat aikaan eniten vastustusta ko. kirjoittajan osalta?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se siinä onkin turvallista, kun perustaa siihen, minkä Raamattu ilmoittaa.

Usko ToivonenUsko Toivonen, olet helluntaipalstalla reikkumassa: täällähän syntiset ja uskosta osattomat ovat.. Mutta en on havainnut sinun koskaan laittaneen yhtä ainoa sydämen usko-hokemaa luterilaisuuspalstalle. Siellä ovat kaikki jo uskossa ja kaikilla on sydämen usko. Luuletko peittäväsi sudenturkkisi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko Toivonen, olet helluntaipalstalla reikkumassa: täällähän syntiset ja uskosta osattomat ovat.. Mutta en on havainnut sinun koskaan laittaneen yhtä ainoa sydämen usko-hokemaa luterilaisuuspalstalle. Siellä ovat kaikki jo uskossa ja kaikilla on sydämen usko. Luuletko peittäväsi sudenturkkisi!
Miksi pitäisi joka palstalla olla kirjoittamassa?
Tällä palstalla olen kirjoittanut n. 15 vuoden ajan, koska täällä on ollut hyviäkin keskusteluja Raamatun ilmoituksen kautta.
En ajattele niin, että herjaamalla ja pahaan pahalla vastaamisella tilanne muuttuis paremmaksi, ainoa mikä voi muuttaa ihmisen on Pyhän Hengen uudistus ihmisessä ja se voi tapahtua ainoastaan uskoon tulemisen kautta, kuten tämän ketjun aloitustekstissä on todistettu.
Ihminen ilman Pyhän Hengen johdatusta, uskon kautta puhtaan omannon saamista, kirjoittaa kuten liha häntä ohjaa, lihan tekojen ollessa ilmeiset, eli selkeästi havaittavat.
Mutta tämä palsta on muuttunut huonompaan suuntaan, ei täällä juuri Raamatun tekstiin perustuvia keskusteluja enää ole, tai jos on, niin niiden taustalla on vain lyöminen ja herjaaminen.
Jos ajattelet olevasi palstan siivoaja, niin miksi ensimmäisenä olet siivoamassa pois asialliset Raamatun ilmoitukseen pohjautuvat avaukset? Niin, miksi?
Ei helluntailaisuus ole tärkein asia ihmiselämän kannalta, ei myöskään luterilaisuus tms ..
Tärkeintä ihmiselle on saada kuulla pelastuksen evankeliumi, kuulla se varma ja vastaanottamisen arvoinen sana Jeesuksesta Kristuksesta, joka on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan.
15 Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
16 Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. (1Tim 1)
30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
31 Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista." ( Apt 17)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se siinä onkin turvallista, kun perustaa siihen, minkä Raamattu ilmoittaa.
On vaan aika erikoista, että Jumalan sanan esilläpitäminen saa aikaan nähtävissä olevan vastustuksen.
No, se on osoitus siitä, että maailma vihaa Jeesuksen nimessä julistamista.
Kuten tämäkin hyvä aloitus on vaikuttanut, jopa Kristuksen nimessä ikään kuin kirjoittaja on kääntynyt herjaamaan Raamatun ilmoituksen esilläpitämistä, elämän sanan tarjolla pitämistä.
Mikähän tekijä siinä on taustalla vaikuttamassa, jos Jeesusta julistavat tekstikohdat saavat aikaan eniten vastustusta ko. kirjoittajan osalta?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenJos sinä tosiaan olisit RAAMATULLINEN sanan ainoassa ei-idioottimaisessa merkityksessä, sinä ET loikkisi mielivaltaisesti pitkin Uutta testamenttia poimien virkkuukoukulla toisistaan irrallisia jaeryppäitä ja teemoja ETKÄ linkittäisi niitä mielivaltaisilla välihöpinöilläsi toisiinsa.
ETKÄ ikimaailmassa kutsuisi "raamatullisuudeksi" tätä patologista omavaltaisuuttasi, jossa SINÄ somittelet SINULLE MIELEISISTÄ, SINUN PÄÄTTÄMISTÄSI katkelmista SINULLE MIELEISEN sekasotkun ja synteesin/päätelmähöpinän, jolla sinä tuotat Uuteen testamenttiin täysin UUSIA MERKITYKSIÄ ja häivytät itsellesi alistamiesi ja orjuuttamiesi käsitteiden ALKUPERÄISET MERKITYKSET hornan tuuttiin.
On nimittäin niin, että SINUN ORJUUTTAMILLASI JA MIELIVALTAISESTI YHDISTELEMILLÄASI JA SEKOITTAMILLASI KÄSITTEILLÄ ei suinkaan ole sitä merkitystä, jonka PAAVALI NIILLE ANTAA PITÄESSÄÄN NE HUOLELLISESTI TOISISTAAN ERILLÄÄN.
Joten jospa sinä ET kohtuullisuuden nimissä kutsuisi tätä omaltaista toimintaasi "raamatullisuudeksi" vaan siksi, mitä se on: omavaltaiseksi toiminnaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se siinä onkin turvallista, kun perustaa siihen, minkä Raamattu ilmoittaa.
On vaan aika erikoista, että Jumalan sanan esilläpitäminen saa aikaan nähtävissä olevan vastustuksen.
No, se on osoitus siitä, että maailma vihaa Jeesuksen nimessä julistamista.
Kuten tämäkin hyvä aloitus on vaikuttanut, jopa Kristuksen nimessä ikään kuin kirjoittaja on kääntynyt herjaamaan Raamatun ilmoituksen esilläpitämistä, elämän sanan tarjolla pitämistä.
Mikähän tekijä siinä on taustalla vaikuttamassa, jos Jeesusta julistavat tekstikohdat saavat aikaan eniten vastustusta ko. kirjoittajan osalta?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenMikään ei ole missään ketjussa aiheuttanut sellaista VASTUSTUSTA kuin sinun lässyttämällä ja sössöttämällä ja jaanaamalla nostattamasi vastustus aina, kun minä julistan sovituksen sanaa
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa."
Ei mikään.
Sinussa on hieman sellaista mielenvikaista uskonnollista suuruudenhulluutta, joka ilmenee vähintään kahdella tapaa:
1) SINULLA on kaikkivaltiaalle kuuluva suvereeni lupa ja päätäntävalta loikkia mielin määrin pitkin Uutta testamentia liittämässä ja sotkemassa Uuden testamentin käsitteitä toisiinsa ja muodostaa näistä liitoksista UUSIA MERKITYKSIÄ kysymättä lupaa yhtään keneltäkään ja kaiken tämän sikailusi päätteeksi julistaa MIELIVALTAINEN TOIMINTASI vastenmielisen tekopyhästi "Jeesuksen nimessä julistamiseksi".
2) Mitä olisikaan suvereeni lupa ja päätäntävalta touhuta mielivaltaisesti ITSE niin kuin haluaa ilman suvereenia lupaa ja päätäntävaltaa aina tarvittaessa PUUTTUA TOISTEN RAAMATTU-SITAATTEIHIN???!!!
Sinulla on toki TÄMÄKIN suvereeni päätäntävalta. Sinulla on valta julistaa aina halutessasi PUHDAS RAAMATTUSITAATTI ARVOTTOMAKSI. AINOASTAAN SINUN MÄÄRITTELEMÄSI PITUISET JAEKATKELMAT OVAT RAAMATULLISIA - eivät sellaiselt, JOTKA EIVÄT NOUDATA SINUN ASETTAMIASI PITUUSKRITEEREITÄ. Siis vaikka ne on poimittu RAAMATUSTA SELLAISENAAN. Tämä ei sinun ppäätäntävalltasi alla ole raamatullisuutta lainkaan! Sinun mukaasi on toisin sanoen MAHDOLLISTA SITEERATA RAAMATTUA EI-RAAMATULLISESTI!
Anteeksi nyt vaan, Usko Toivonen, jos sanon, että sinulla on keltainen neste noussut täydellisesti päähän - niin täydellisesti, että OLET TÄYSIN SOKEA OMALLE USKONNOLLISELLE SUURUDENHULLUUDELLESI. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi pitäisi joka palstalla olla kirjoittamassa?
Tällä palstalla olen kirjoittanut n. 15 vuoden ajan, koska täällä on ollut hyviäkin keskusteluja Raamatun ilmoituksen kautta.
En ajattele niin, että herjaamalla ja pahaan pahalla vastaamisella tilanne muuttuis paremmaksi, ainoa mikä voi muuttaa ihmisen on Pyhän Hengen uudistus ihmisessä ja se voi tapahtua ainoastaan uskoon tulemisen kautta, kuten tämän ketjun aloitustekstissä on todistettu.
Ihminen ilman Pyhän Hengen johdatusta, uskon kautta puhtaan omannon saamista, kirjoittaa kuten liha häntä ohjaa, lihan tekojen ollessa ilmeiset, eli selkeästi havaittavat.
Mutta tämä palsta on muuttunut huonompaan suuntaan, ei täällä juuri Raamatun tekstiin perustuvia keskusteluja enää ole, tai jos on, niin niiden taustalla on vain lyöminen ja herjaaminen.
Jos ajattelet olevasi palstan siivoaja, niin miksi ensimmäisenä olet siivoamassa pois asialliset Raamatun ilmoitukseen pohjautuvat avaukset? Niin, miksi?
Ei helluntailaisuus ole tärkein asia ihmiselämän kannalta, ei myöskään luterilaisuus tms ..
Tärkeintä ihmiselle on saada kuulla pelastuksen evankeliumi, kuulla se varma ja vastaanottamisen arvoinen sana Jeesuksesta Kristuksesta, joka on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan.
15 Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
16 Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. (1Tim 1)
30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
31 Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista." ( Apt 17)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenUsko Toivonen, sinä ja s-seutulainen olette kumpinkin pakolla ja painostaen ja väkivalloin tuomassa omaa luterilaista pakanauskontoa palastlle, mahtuuko kalllooasi!!!!!
ETKÖ TOSIAAN OSAA LUKEA!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi pitäisi joka palstalla olla kirjoittamassa?
Tällä palstalla olen kirjoittanut n. 15 vuoden ajan, koska täällä on ollut hyviäkin keskusteluja Raamatun ilmoituksen kautta.
En ajattele niin, että herjaamalla ja pahaan pahalla vastaamisella tilanne muuttuis paremmaksi, ainoa mikä voi muuttaa ihmisen on Pyhän Hengen uudistus ihmisessä ja se voi tapahtua ainoastaan uskoon tulemisen kautta, kuten tämän ketjun aloitustekstissä on todistettu.
Ihminen ilman Pyhän Hengen johdatusta, uskon kautta puhtaan omannon saamista, kirjoittaa kuten liha häntä ohjaa, lihan tekojen ollessa ilmeiset, eli selkeästi havaittavat.
Mutta tämä palsta on muuttunut huonompaan suuntaan, ei täällä juuri Raamatun tekstiin perustuvia keskusteluja enää ole, tai jos on, niin niiden taustalla on vain lyöminen ja herjaaminen.
Jos ajattelet olevasi palstan siivoaja, niin miksi ensimmäisenä olet siivoamassa pois asialliset Raamatun ilmoitukseen pohjautuvat avaukset? Niin, miksi?
Ei helluntailaisuus ole tärkein asia ihmiselämän kannalta, ei myöskään luterilaisuus tms ..
Tärkeintä ihmiselle on saada kuulla pelastuksen evankeliumi, kuulla se varma ja vastaanottamisen arvoinen sana Jeesuksesta Kristuksesta, joka on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan.
15 Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
16 Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. (1Tim 1)
30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
31 Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista." ( Apt 17)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenNimittäin sellaisten käsitteiden yhdistäminen, jotka Paavali johdonmukaisesti pitää erillään, EI OLE RAAMATULLISUUTTA VAAN RAAMATUN MIELIVALTAISTA JA OMAVALTAISTA RUNNOMISTA HALUAMANSA LAISEKSI. Se on Raamatun sanoman MUUTTAMISTA.
Kuvottavan irvokkaaksi tuollaisen toiminnan tekee se, että toimija itse kaiken päälle luonnehtii tekemisiään tekopyhän äitelillä "raamatullisilla" ilmauksilla. En oikeastan osaa kuvitella mitään röyhkeämpää toimintatapaa.
Kuinka kukaan voi ajautua tällaiseen kuplaan? Menettää noin täydellisesti suhteellisuudentajun omien tekemistensä suhteen? Miten tämä on mahdollista? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimittäin sellaisten käsitteiden yhdistäminen, jotka Paavali johdonmukaisesti pitää erillään, EI OLE RAAMATULLISUUTTA VAAN RAAMATUN MIELIVALTAISTA JA OMAVALTAISTA RUNNOMISTA HALUAMANSA LAISEKSI. Se on Raamatun sanoman MUUTTAMISTA.
Kuvottavan irvokkaaksi tuollaisen toiminnan tekee se, että toimija itse kaiken päälle luonnehtii tekemisiään tekopyhän äitelillä "raamatullisilla" ilmauksilla. En oikeastan osaa kuvitella mitään röyhkeämpää toimintatapaa.
Kuinka kukaan voi ajautua tällaiseen kuplaan? Menettää noin täydellisesti suhteellisuudentajun omien tekemistensä suhteen? Miten tämä on mahdollista?Niinpä, toisille Raamatun ilmoitus on ongelmallinen, toisille taasen ei.
En ole tällä palstalla sitä mainitsemaasi vastustusta, muutoin kuin omien oppiensa julistajilta, joiden toimesta kehoitetaan "takomaan heidän oppinsa kalloihin", jos Raamatun ilmoituksen kautta osoittaa, ettei sellaista sovi ottaa vastaan, niin siitähän sitten on seurauksena lihan teot.
Keskustelen edelleen Raamatun ilmoituksesta.
Usko tulee edellenkin kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
Vaikka Jeesuksen nimessä kirjoittaminen aikaansaakin vastustusta.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, toisille Raamatun ilmoitus on ongelmallinen, toisille taasen ei.

Usko ToivonenYritän vääntää tämän rauutalangasta:
sinun tapasi lukea ja tulkita Raamattua ei ole mitään raamatullisuutta vaan täusin mieli- ja omavaltaista Raamatun vääntelyä mieleiseksesi.
Mutta sinä olet joko riittävän tyhmä tai riittävän suurudenhullu olemaan tajuamatta tätä.
Kun käytät sanaparia "Raamatun ilmoitus", sinä tosiasiassa tarkoitat OMAA MIELIVALTAISTA TULKINTAASI OMISTA MIELIVALTAISESTI YHDISTELEMISISTÄSI JAEKLÖNTEISTÄ - mikä on täysin järjetöntä. Aivan vakavasti sannoen: suuruudenhullua.
On jokseenkin kummallista, ettet tajua näin päivänselvää ja yksinkertaista asiaa.
Mutta sellaista se taitaa olla, kun on omassa kuplassaan pää oman erinomaisuutensa ja suuruudenhulluutensa ahterissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yritän vääntää tämän rauutalangasta:
sinun tapasi lukea ja tulkita Raamattua ei ole mitään raamatullisuutta vaan täusin mieli- ja omavaltaista Raamatun vääntelyä mieleiseksesi.
Mutta sinä olet joko riittävän tyhmä tai riittävän suurudenhullu olemaan tajuamatta tätä.
Kun käytät sanaparia "Raamatun ilmoitus", sinä tosiasiassa tarkoitat OMAA MIELIVALTAISTA TULKINTAASI OMISTA MIELIVALTAISESTI YHDISTELEMISISTÄSI JAEKLÖNTEISTÄ - mikä on täysin järjetöntä. Aivan vakavasti sannoen: suuruudenhullua.
On jokseenkin kummallista, ettet tajua näin päivänselvää ja yksinkertaista asiaa.
Mutta sellaista se taitaa olla, kun on omassa kuplassaan pää oman erinomaisuutensa ja suuruudenhulluutensa ahterissa.Niin, en lue Raamattua vain yhdestä kohtaa.
Enkä ole löytänyt esim. mistään Paavalin kirjeistä keskenään ristiriidassa olevaa.
Kuinka voisikaan olla.
Ja edelleenkin jatkan lukemista ja Raamatun ilmoituksen äärellä olemista, jos elonpäiviä Herra suo.
Siihen ei siis vaikuta, mitä tämän keskustelupalstan toimesta vastaan tulee.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, en lue Raamattua vain yhdestä kohtaa.

Usko ToivonenUsko toivonen=valehtelija!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yritän vääntää tämän rauutalangasta:
sinun tapasi lukea ja tulkita Raamattua ei ole mitään raamatullisuutta vaan täusin mieli- ja omavaltaista Raamatun vääntelyä mieleiseksesi.
Mutta sinä olet joko riittävän tyhmä tai riittävän suurudenhullu olemaan tajuamatta tätä.
Kun käytät sanaparia "Raamatun ilmoitus", sinä tosiasiassa tarkoitat OMAA MIELIVALTAISTA TULKINTAASI OMISTA MIELIVALTAISESTI YHDISTELEMISISTÄSI JAEKLÖNTEISTÄ - mikä on täysin järjetöntä. Aivan vakavasti sannoen: suuruudenhullua.
On jokseenkin kummallista, ettet tajua näin päivänselvää ja yksinkertaista asiaa.
Mutta sellaista se taitaa olla, kun on omassa kuplassaan pää oman erinomaisuutensa ja suuruudenhulluutensa ahterissa."On jokseenkin kummallista, ettet tajua näin päivänselvää ja yksinkertaista asiaa". usko toivonen on väkevän eksytyksen sokaisema,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, toisille Raamatun ilmoitus on ongelmallinen, toisille taasen ei.
En ole tällä palstalla sitä mainitsemaasi vastustusta, muutoin kuin omien oppiensa julistajilta, joiden toimesta kehoitetaan "takomaan heidän oppinsa kalloihin", jos Raamatun ilmoituksen kautta osoittaa, ettei sellaista sovi ottaa vastaan, niin siitähän sitten on seurauksena lihan teot.
Keskustelen edelleen Raamatun ilmoituksesta.
Usko tulee edellenkin kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
Vaikka Jeesuksen nimessä kirjoittaminen aikaansaakin vastustusta.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenEt sinä keskustele Raamatun ilmoituksesta, vaan luterilaisesta pakanuudesta, usko toivonen!!!!! ÄLÄ VALEHTELE JA ESITÄ UHRIA!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko toivonen=valehtelija!
Kuulkaas nyt, hyvät ihmisjät ja muutkin satunnaiset kuulollisuudelliset, kerron teille tarinan Usko Toivosesta, joka on epätavallisen tavallinen mutta täysin toivoton tapaus.
Usko Toivonen on sellainen mies, joka lukee Raamattua enemmän kuin hengittää, ja siinäpä onkin syntynyt tilanne, jota lääketiede ei vielä täysin ymmärrä. Sanotaan, että kun ihminen viettää tarpeeksi aikaa pyhän tekstillisen äärellisyydessä, tapahtuu jotain mystillistä: aivot alkavat sahajauhoittua.
Ja näin on Usko Toivoselle käynyt.
Hänen päälakensa kautta tapahtuu materiaalinen siirtymällisyys, jossa aivojen syvät sykkyrät ovat ajan myötä muuntuneet sahajauhomaiseksi massaksi. Tämä näkyy arkielämässä monin eri tavoin. Esimerkiksi:
- Katse on lasittunut kuin jäätynyt tiskivesi.
- Vasteajat keskustelussa ovat mitattavissa aurinkokunnan aikajärjestelmissä.
- Kun häneltä kysyy, mitä kuuluu, vastaus alkaa Vanhan testamentin sukuluetteloilla ja jatkuu tuhannennelle sukupolvelle saakka.
Eräänä päivänä Usko käveli kirjastollisuuteen, mutta ei ulos, sillä hän ei muistanut, että ovi on keksitty avattavaksi. Istui vain hyllyn väliin ja jatkoi lukemista. Löydettiin kolme päivää myöhemmin, kun joku meni hakemaan 1933/38-käännöksen psalmikokoelmaa ja huomasi miehen puoliksi pölyttyneenä istumasennossa.
Naapurustossa puhutaan, että sahajauhoefekti näkyy jo fyysisestikin. Kun Usko Toivonen ravistaa päätään, kuuluu pieni pehmeä rahina, ja jos tarpeeksi kovasti tökkää olkapäähän, hienojakoista puupölyä saattaa leijailla ilmassa. Kerran hän aivasti ja läheisen pöydän päällä olleet leipäviipaleet päällystyivät kevyellä sahajauhokerroksella. Naapurin Irma sanoi, että se oli "kuin näkymätön leipomistapahtuma".
Kukaan ei oikein tiedä, onko Usko Toivonen enää täysin täällä, vai onko hän siirtynyt johonkin metafyysiseen ulottuvuuteen, jossa kaikki vastaukset ovat Raamatusta, mutta yksikään kysymys ei ole enää relevantti.
Kerran joku kokeili heilutella hänen edessään uutta autolehteä ja kysyä: "Usko, mitä mieltä olet sähköautoista?"
Usko ei reagoinut. Hän vain räpäytti silmiään hyvin hitaasti ja kuiskasi: "Sillä, joka Herraan turvaa, on vahva linna, ja hänen poikansa saa turvapaikan."
Kukaan ei ollut aivan varma, oliko se vastaus kysymykseen.
Erityisen hälyttävää oli, kun joku näki Usko Toivosen kerran seisovan torin laidalla aivan liikkumattomana, katse suunnattuna kaukaisuuteen. Joku ohikulkija koitti olla ystävällinen ja kysyi:
"Usko, ootko kunnossa?"
Hän käänsi päänsä hitaasti, hyvin hitaasti, ja sanoi äänellä, joka kuulosti etäisesti pölynimurilta:
"Autuaat ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta."
Sitten hän kääntyi takaisin ja jatkoi seisomistaan.
Eräänä päivänä Usko Toivosen pihamaalla nähtiin varsinainen luonnonihme: varikset ja pulut istuivat hänen ympärillään täydellisessä ringissä, aivan kuin olisivat pitäneet ekumeenista kokousta hänen kanssaan. Kukaan ei tiedä, mitä siinä tilanteessa tapahtui, mutta seuraavana aamuna naapurin Seppo huomasi, että yksi puluista näytti erityisen keskittyneeltä ja tuijotti raamattua, joka oli jäänyt Sepon pihatuolille.
Usko Toivonen on toivoton tapaus, mutta ehkä hänessä on jotakin, jota me muut emme vielä ymmärrä.
Selva Quirk - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sinä keskustele Raamatun ilmoituksesta, vaan luterilaisesta pakanuudesta, usko toivonen!!!!! ÄLÄ VALEHTELE JA ESITÄ UHRIA!
En minä koe olevani uhri, kyllä uhri on Herra Jeesus Kristus.
Senhän todistaa hyökkäys aloituksen tektikohtaa vastaan.
Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on se vihan kohde.
Senhän Raamatun ilmoitus todistaa, kuten tässä apostoleiden osalta.
38 Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa;
39 mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan."
40 Niin he noudattivat hänen neuvoansa. Ja he kutsuivat apostolit sisään ja pieksättivät heitä ja kielsivät heitä puhumasta Jeesuksen nimeen ja päästivät heidät menemään.
41 Niin he lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden.
42 Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta. ( Apt 5)
Mitä muuten sinä edustat tällä palstalla?
Onko Kristuksen sana se, minkä mukaan ojentaudut?
16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.
17 Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa. ( Kol 3)
27 Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
(Joh 10)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, en lue Raamattua vain yhdestä kohtaa.
Enkä ole löytänyt esim. mistään Paavalin kirjeistä keskenään ristiriidassa olevaa.
Kuinka voisikaan olla.
Ja edelleenkin jatkan lukemista ja Raamatun ilmoituksen äärellä olemista, jos elonpäiviä Herra suo.
Siihen ei siis vaikuta, mitä tämän keskustelupalstan toimesta vastaan tulee.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenKun kirjoitat: "Enkä ole löytänyt esim. mistään Paavalin kirjeistä keskenään ristiriidassa olevaa", kuvitteletko tosiaan tällä antavasi itsellesi luvan survoa Paavalin kaikissa kirjeissään johdonmukaisesti toisistaan erossa pitämiä käsitteitä omavaltaisesti yhteen ja muokata niille mieleisiäsi merkityksiä, jotka eivät ole samoja kuin Paavalin niille antamat merkitykset?
Sinussa on hieman sellaista mielenvikaista uskonnollista suuruudenhulluutta, joka ilmenee vähintään kahdella tapaa:
1) SINULLA on kaikkivaltiaalle kuuluva suvereeni lupa ja päätäntävalta loikkia mielin määrin pitkin Uutta testamentia liittämässä ja sotkemassa Uuden testamentin käsitteitä toisiinsa ja muodostaa näistä liitoksista UUSIA MERKITYKSIÄ kysymättä lupaa yhtään keneltäkään ja kaiken tämän sikailusi päätteeksi julistaa MIELIVALTAINEN TOIMINTASI vastenmielisen tekopyhästi "Jeesuksen nimessä julistamiseksi".
2) Mitä olisikaan suvereeni lupa ja päätäntävalta touhuta mielivaltaisesti ITSE niin kuin haluaa ilman suvereenia lupaa ja päätäntävaltaa aina tarvittaessa PUUTTUA TOISTEN RAAMATTU-SITAATTEIHIN???!!!
Sinulla on toki TÄMÄKIN suvereeni päätäntävalta. Sinulla on valta julistaa aina halutessasi PUHDAS RAAMATTUSITAATTI ARVOTTOMAKSI. AINOASTAAN SINUN MÄÄRITTELEMÄSI PITUISET JAEKATKELMAT OVAT RAAMATULLISIA - eivät sellaiset, JOTKA EIVÄT NOUDATA SINUN ASETTAMIASI PITUUSKRITEEREITÄ. Siis vaikka ne olisi poimittu RAAMATUSTA SELLAISENAAN. Tämä ei sinun päätäntävalltasi mukaan ole raamatullisuutta lainkaan! Sinun mukaasi on toisin sanoen MAHDOLLISTA SITEERATA RAAMATTUA EI-RAAMATULLISESTI!
Olisi kiva tietää, KENELTÄ OLET SAANUT LUVAN yhdistellä mielivaltaisesti Uuden testamentin katkelmia sieltä täältä toisiinsa kun kerran UUDEN TESTAMENTIN KIRJOITTAJAT EIVÄT SITÄ ITSE TEE. Raamattuhan on NIIN KUIN SE ON KIRJOITETTU, EI NIIN KUIN SINÄ SEN KIRJOITAT LEIKKAA JA LIIMAA -MENETELMÄLLÄ. Ei Raamattua NIIN OLE KIRJOITETTU KUIN SINÄ SITÄ LIEKKELET ja YHDISTELET.
Ja auta armias, kun joku siteeraa YHTÄ SELKOKIELISTÄ KOHTAA SELLAISENAAN, LEIKKAAMATTA JA LIIMAMATTA!!!
Paikalle saapuu KAIKKIVALTIAS Usko Toivonen mielivaltaisesti sössöttämään ja lässyttämään ASIAYHTEYDESTÄ, jonka taikasanan avulla hän kuvittelee saaneensa itselleen oikeuden määritellä, milloin jokin LEIKKAAMATON JA LIIMAAMATON RAAMATUN TEKSTI on... "raamatullinen" - "Raamatun ilmoitusta"!
Eli kun KAIKKIVALTIAS Usko toivonen leikkelee ja liimailee mielin määrin, se on "Raamatun ilmoitusta", muttta kun joku pelkästään SITEERAA RAAMATTUA LIIMAAMATTA MITÄÄN MINNEKÄÄN, se yhtäkkiä EI OLEKAAN RAAMATUN ILMOITUSTA vaan jotakin, minkä Usko Toivonen voi raiskata lässytyksillään mieleisekseen.
Sydämen uskon eikä leikkaa & liimaa -menetelmällä itselle räätälöidyn uskon puolesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli olet siis sitä mieltä, että vauvakastetta on hyvä julistaa.
Pyhä Taivaan isämme syli on suuri, ei Hän saivartele toisarvoisista rituaaleista. Tietenkin kasteen voi ottaa, kuten muutkin sakramentit, mutta ei se vaikuta pelastukseen. Älkää typistäkö Taivaan Isukkiamme, pikkuasioista niuhottavaksi ukoksi, jollainen maallinen isänne ehkä oli. Taivaan Isämme katsoo Jumaluuden koko viisaudella, kelpoisuuden, kotinsa miljardien lastensa joukkoon. Mikään saasta, ei kuitenkaan kelpaa Isämme perheeseen. Raamatun sanoma on kristallin kirkas pelastuksen suhteen. Jumala kutsuu meitä yksilöllisesti, joten reittejä on paljon. Kaikkien päämäärä on pelastus. Ei tuomita uskon alussa olevaa arkaa, joka ei vielä ymmärrä Jumalan suurta hyvyyttä,, mutta anova saa , etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Muistakaa myös myllynkivi vertaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun kirjoitat: "Enkä ole löytänyt esim. mistään Paavalin kirjeistä keskenään ristiriidassa olevaa", kuvitteletko tosiaan tällä antavasi itsellesi luvan survoa Paavalin kaikissa kirjeissään johdonmukaisesti toisistaan erossa pitämiä käsitteitä omavaltaisesti yhteen ja muokata niille mieleisiäsi merkityksiä, jotka eivät ole samoja kuin Paavalin niille antamat merkitykset?
Sinussa on hieman sellaista mielenvikaista uskonnollista suuruudenhulluutta, joka ilmenee vähintään kahdella tapaa:
1) SINULLA on kaikkivaltiaalle kuuluva suvereeni lupa ja päätäntävalta loikkia mielin määrin pitkin Uutta testamentia liittämässä ja sotkemassa Uuden testamentin käsitteitä toisiinsa ja muodostaa näistä liitoksista UUSIA MERKITYKSIÄ kysymättä lupaa yhtään keneltäkään ja kaiken tämän sikailusi päätteeksi julistaa MIELIVALTAINEN TOIMINTASI vastenmielisen tekopyhästi "Jeesuksen nimessä julistamiseksi".
2) Mitä olisikaan suvereeni lupa ja päätäntävalta touhuta mielivaltaisesti ITSE niin kuin haluaa ilman suvereenia lupaa ja päätäntävaltaa aina tarvittaessa PUUTTUA TOISTEN RAAMATTU-SITAATTEIHIN???!!!
Sinulla on toki TÄMÄKIN suvereeni päätäntävalta. Sinulla on valta julistaa aina halutessasi PUHDAS RAAMATTUSITAATTI ARVOTTOMAKSI. AINOASTAAN SINUN MÄÄRITTELEMÄSI PITUISET JAEKATKELMAT OVAT RAAMATULLISIA - eivät sellaiset, JOTKA EIVÄT NOUDATA SINUN ASETTAMIASI PITUUSKRITEEREITÄ. Siis vaikka ne olisi poimittu RAAMATUSTA SELLAISENAAN. Tämä ei sinun päätäntävalltasi mukaan ole raamatullisuutta lainkaan! Sinun mukaasi on toisin sanoen MAHDOLLISTA SITEERATA RAAMATTUA EI-RAAMATULLISESTI!
Olisi kiva tietää, KENELTÄ OLET SAANUT LUVAN yhdistellä mielivaltaisesti Uuden testamentin katkelmia sieltä täältä toisiinsa kun kerran UUDEN TESTAMENTIN KIRJOITTAJAT EIVÄT SITÄ ITSE TEE. Raamattuhan on NIIN KUIN SE ON KIRJOITETTU, EI NIIN KUIN SINÄ SEN KIRJOITAT LEIKKAA JA LIIMAA -MENETELMÄLLÄ. Ei Raamattua NIIN OLE KIRJOITETTU KUIN SINÄ SITÄ LIEKKELET ja YHDISTELET.
Ja auta armias, kun joku siteeraa YHTÄ SELKOKIELISTÄ KOHTAA SELLAISENAAN, LEIKKAAMATTA JA LIIMAMATTA!!!
Paikalle saapuu KAIKKIVALTIAS Usko Toivonen mielivaltaisesti sössöttämään ja lässyttämään ASIAYHTEYDESTÄ, jonka taikasanan avulla hän kuvittelee saaneensa itselleen oikeuden määritellä, milloin jokin LEIKKAAMATON JA LIIMAAMATON RAAMATUN TEKSTI on... "raamatullinen" - "Raamatun ilmoitusta"!
Eli kun KAIKKIVALTIAS Usko toivonen leikkelee ja liimailee mielin määrin, se on "Raamatun ilmoitusta", muttta kun joku pelkästään SITEERAA RAAMATTUA LIIMAAMATTA MITÄÄN MINNEKÄÄN, se yhtäkkiä EI OLEKAAN RAAMATUN ILMOITUSTA vaan jotakin, minkä Usko Toivonen voi raiskata lässytyksillään mieleisekseen.
Sydämen uskon eikä leikkaa & liimaa -menetelmällä itselle räätälöidyn uskon puolesta.Ei minulla ole mitään sellaista "lupaa" lukea ja siteerata Raamatun ilmoitusta, Uutta Testamenttia, kuin muillakaan tai sinullakaan.
Yhtälailla Raamatun ilmoitus on annettu kaikkia varten.
Paavalin kirjeet ovat sieltä myöskin kaikkien luettavissa, osana Raamatun ilmoitusta.
Ei sinua kukaan estä kirjoittamasta tai julistamasta ainoastaan yhtä tiettyä kohtaa, jakeen osaa, mutta miksi sinä pyrit estämään tämänkin aloituksen kautta saadun Raamatun ilmoituksen pelastuksen evankeliumista, totuuden sanasta?
Ikään kuin se olisi vastoin evankeliumin julistamista.
Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanasta.
Pelastuksen evankeliumin, totuuden sanan ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei minulla ole mitään sellaista "lupaa" lukea ja siteerata Raamatun ilmoitusta, Uutta Testamenttia, kuin muillakaan tai sinullakaan.

Usko ToivonenJos sinulle ole annettu lupaa yhdistellä mielivaltaisesti Uuden testamentin jaeryppäitä keskenään, miksi sinä sitten teet niin? Miksi sinä väärennät Raamatun ilmloituksen mieleiseksesi? Miksi sinä yhdistät keskenään asioita, joita Paavali EI KOSKAAN EIKÄ MISSÄÄN yhdistä keskenään? Kenen luvalla?
Miksi sinä JOKA IKINEN KERTA, kun minä julistan täällä sovituksen sanaa PITÄYTYEN sovitusta koskevissa jakeissa ja VAIN NIISSÄ, hyppimättä ja pompimatta minnekään, paskot ja oksennat tuon jjulistetun sovituksen sanan päälle HYPPIMÄLLÄ JA POMPPIMALLA SINNE TÄNNE? Miksi SINÄ ET PYSY ASIASSA?
Miksi SINÄ ET ULISTA SOVITUKSEN SANAA?
MIksi sinä julistat "RAAMATUN ILMOITUSTA"? Missä kkohtaa Paavalli puhuu "Raamatun ilmoituksesta"? Missä kohtaa Paavali kirjoittaa, että HÄNET on kutsuttu julistamaan "Raamatun ilmoitusta" EIKÄ SOVITUKSEN SANAA?
Miksi sinä käytät "Kristuksen sana" -ilmausta merkityksessä, jota PAAVALI EI SILLE ANNA? Oletko edes OTTANNUT SELVÄÄ tuon ilmauksen merkityksestä? Et TIETENKÄÄN OLE,
Miksi sinä olet niin moukka, että tulkitse Uutta testamenttia noin mielivaltaisesti ja sanojen merkitystä MUUTTAEN?
Eikö sinulla ole lainkaan HÄPYÄ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sinulle ole annettu lupaa yhdistellä mielivaltaisesti Uuden testamentin jaeryppäitä keskenään, miksi sinä sitten teet niin? Miksi sinä väärennät Raamatun ilmloituksen mieleiseksesi? Miksi sinä yhdistät keskenään asioita, joita Paavali EI KOSKAAN EIKÄ MISSÄÄN yhdistä keskenään? Kenen luvalla?
Miksi sinä JOKA IKINEN KERTA, kun minä julistan täällä sovituksen sanaa PITÄYTYEN sovitusta koskevissa jakeissa ja VAIN NIISSÄ, hyppimättä ja pompimatta minnekään, paskot ja oksennat tuon jjulistetun sovituksen sanan päälle HYPPIMÄLLÄ JA POMPPIMALLA SINNE TÄNNE? Miksi SINÄ ET PYSY ASIASSA?
Miksi SINÄ ET ULISTA SOVITUKSEN SANAA?
MIksi sinä julistat "RAAMATUN ILMOITUSTA"? Missä kkohtaa Paavalli puhuu "Raamatun ilmoituksesta"? Missä kohtaa Paavali kirjoittaa, että HÄNET on kutsuttu julistamaan "Raamatun ilmoitusta" EIKÄ SOVITUKSEN SANAA?
Miksi sinä käytät "Kristuksen sana" -ilmausta merkityksessä, jota PAAVALI EI SILLE ANNA? Oletko edes OTTANNUT SELVÄÄ tuon ilmauksen merkityksestä? Et TIETENKÄÄN OLE,
Miksi sinä olet niin moukka, että tulkitse Uutta testamenttia noin mielivaltaisesti ja sanojen merkitystä MUUTTAEN?
Eikö sinulla ole lainkaan HÄPYÄ?Niin, ei minulla ehkä olisi lupaa siteerata Uutta Testamenntia, jos minun tulisi kysyä lupa sinulta.
Mutta niinhän asia ei ole, vaan uuden Testamentin siteeraminen on yhtälailla luvallista minulle, kuin kaikille muillekin.
Eikä siinä asiassa pidä pelästyä päällehyökkääviä kommentoijia.
Jeesus kutsui Paavalin julistamaan evankeliumia, sanaa ristitä.
16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.' ( Apt 26)
17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi. (1Kor 1)
Kristuksen sana on se, minkä Jeesus puhui ja käski opetuslastensa opettavan sitä.
14 Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.
15 En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.
16 Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi. ( Joh 15)
Paavali Kolossalaisille:
12 Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
14 Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.
15 Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset.
16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne. ( Kol 3)
Hengen hedelmä:
22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. ( Gal 5)
Pyhä Henki kirkastaa Kristusta, myöskin siis Kristuksen sanaa, kuten Hengen hedelmän jumaliset ominaisuudet meille todistaa.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ei minulla ehkä olisi lupaa siteerata Uutta Testamenntia, jos minun tulisi kysyä lupa sinulta.

Usko ToivonenUskomaton kyky sinulla on OLLA VASTAAMATTA KYSYMYKSIIN. Lieneekö tuokin kierous sitten Hengen hedelmää, mene ja tiedä.
Arvasin, ettet sinä itsetyytyväisyyttäsi ja laiskuuttasi OLE OTTANUT SELVÄÄ tuosta "Kristuksen sana" -ilmauksesta. Sinä joudut siinäKIN asiassa keksimään omiasi, mikä on sinulle tyypillistä; se tuntuu olevan sinun KUTSUMUKSESI.
"Kristuksen sana" kohdassa "Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta" EI TARKOITA SITÄ, MITÄ SINÄ VÄITÄT SEN TARKOITTAVAN. Sinä JOKO VALEHTELET TAI PUHUT VASTOIN PAREMPAA TIETOASI.
Kuinka kaltaistasi sepustusten keksijää voi kukaan ottaa vakavissaan?
Kaiken maailman paskanjauhajia täällä Raamatun opettajina sitä patsasteleekin.
Miten kukaan voi olla noin täysin vailla minkäänlaista itsekritiikkiä?
Suuri "Raamatun ilmoitus" -sössöttäjä EI ITSE VITSI VAIVAUTUA OTTAMAAN tärkeästä Raamatun käsitteesta selvää!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En minä koe olevani uhri, kyllä uhri on Herra Jeesus Kristus.
Senhän todistaa hyökkäys aloituksen tektikohtaa vastaan.
Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on se vihan kohde.
Senhän Raamatun ilmoitus todistaa, kuten tässä apostoleiden osalta.
38 Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa;
39 mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan."
40 Niin he noudattivat hänen neuvoansa. Ja he kutsuivat apostolit sisään ja pieksättivät heitä ja kielsivät heitä puhumasta Jeesuksen nimeen ja päästivät heidät menemään.
41 Niin he lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden.
42 Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta. ( Apt 5)
Mitä muuten sinä edustat tällä palstalla?
Onko Kristuksen sana se, minkä mukaan ojentaudut?
16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.
17 Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa. ( Kol 3)
27 Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
(Joh 10)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonenusko toivonen, ihailet kirkon viranhaltijoita, jotka taikojen ja loitsujen avulla 'siirtävät' vauvoja Jumalan valtakuntaan. Teoillasi kiellät kaikki ne Raamatun jakeet, joita kopoit palstalle, sillä tekosi huutavat sinua vastaan ja toditavat sinut tekopyhäksi valheen lähettilääksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhä Taivaan isämme syli on suuri, ei Hän saivartele toisarvoisista rituaaleista. Tietenkin kasteen voi ottaa, kuten muutkin sakramentit, mutta ei se vaikuta pelastukseen. Älkää typistäkö Taivaan Isukkiamme, pikkuasioista niuhottavaksi ukoksi, jollainen maallinen isänne ehkä oli. Taivaan Isämme katsoo Jumaluuden koko viisaudella, kelpoisuuden, kotinsa miljardien lastensa joukkoon. Mikään saasta, ei kuitenkaan kelpaa Isämme perheeseen. Raamatun sanoma on kristallin kirkas pelastuksen suhteen. Jumala kutsuu meitä yksilöllisesti, joten reittejä on paljon. Kaikkien päämäärä on pelastus. Ei tuomita uskon alussa olevaa arkaa, joka ei vielä ymmärrä Jumalan suurta hyvyyttä,, mutta anova saa , etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Muistakaa myös myllynkivi vertaus.
Luterilainen kaste ei ole pelkkä kaste, vaan luterilaisuuden mukaan kaste on tie ja ovi Jumalan valtakuntaan, ja kaste antaa uskon ja Pyhän Hengen ja kasteen lahjana osan ensimmäiseen ylönousemuksen,.TOISIN SANOEN LUTERILAINEN KIRKKO POLKEE JEESUKSEN JA KOKO SOVITUKSEN JALKOIHINSA JA KIRKKO JULISTAA OLEVANSA JUMALA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei minulla ole mitään sellaista "lupaa" lukea ja siteerata Raamatun ilmoitusta, Uutta Testamenttia, kuin muillakaan tai sinullakaan.
Yhtälailla Raamatun ilmoitus on annettu kaikkia varten.
Paavalin kirjeet ovat sieltä myöskin kaikkien luettavissa, osana Raamatun ilmoitusta.
Ei sinua kukaan estä kirjoittamasta tai julistamasta ainoastaan yhtä tiettyä kohtaa, jakeen osaa, mutta miksi sinä pyrit estämään tämänkin aloituksen kautta saadun Raamatun ilmoituksen pelastuksen evankeliumista, totuuden sanasta?
Ikään kuin se olisi vastoin evankeliumin julistamista.
Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanasta.
Pelastuksen evankeliumin, totuuden sanan ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenKuinka kauan aiot valhella, usko toivonen sinun uskosi tuli kirkon papin käsissä valutetun veden kautta!
ET HÄPEÄ PITÄÄ JUMALAN SANAA PILKKANASI! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En minä koe olevani uhri, kyllä uhri on Herra Jeesus Kristus.
Senhän todistaa hyökkäys aloituksen tektikohtaa vastaan.
Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on se vihan kohde.
Senhän Raamatun ilmoitus todistaa, kuten tässä apostoleiden osalta.
38 Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa;
39 mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan."
40 Niin he noudattivat hänen neuvoansa. Ja he kutsuivat apostolit sisään ja pieksättivät heitä ja kielsivät heitä puhumasta Jeesuksen nimeen ja päästivät heidät menemään.
41 Niin he lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden.
42 Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta. ( Apt 5)
Mitä muuten sinä edustat tällä palstalla?
Onko Kristuksen sana se, minkä mukaan ojentaudut?
16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.
17 Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa. ( Kol 3)
27 Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
(Joh 10)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenKiusaajilla on näköjään tapana siteerata Jumalan Sanaa.
- Anonyymi
No onha tää kummaa sakkia, ku palstaviemärin tukoksii yritetää korjata lainaamalla puoli Raamattuu, ihan ku se toimis jonaki painehuuhteluna. Lappaa vaan pitkiä pätkiä tekstiä putkistoo ja luulee, et sillä muka selkiytyy virtaus.
Mut eihä se nii mee! Jos viemäri o tukos, ni ei auta, vaikka sinne työntäs koko putkialan oppikirjan – tarttee oikeet työkalut ja vähän käytännön järkee. Sama tääl: vois kokeilla välillä omaa ajatteluuki, eikä vaa paiskoo lainauksia toivoen, et tukos lähtis itsestään.
Tää on ku yrittäs avata lavuaarin hajulukkoo tunkemalla sinne lisää putkia – ei se sillä puhdistu, vaan menee entist pahemmaks sotkuks. Lapsikatse hyvä, vauvakatse paras.👀👀😇
- Anonyymi
Tai yö lampaan kanssa.
- Anonyymi
No niin. Jälleen kerran on Usko Toivonen joutunut oikean hyökkäysten ryppään kohteeksi.
Uskaltaessaan seistä lujasti Herran Jeesuksen totisen ja puhtaan evankeliumin puolustajana.
Käsittämättömän kiivaasti jaksavat yhdet ( lue yksi!) ja samat ( lue sama!) lyödä UT:sta täysin kohtuuttomin, pahimmillaan solvauksiksi äityvin maratonviestein. Todistaen aina uudestaan sen tosiasian, että omien oppiensa puolesta kiivailevat käyttäytyvät pääsääntöisesti juuri näin.
Malttinsa menettäen, alatyylisyyteen sortuen jne.
Ja saavat vastakin tehdä näin. Ja lyödä päänsä seinään. Toisin ja paremnin ilmaistuna kallioon.
Jeesuksen Kristuksen puhdas ja väärentämätön evankeliumi pysyy ja seisoo kuin kallio.
Vaikka sitä vastaan hyökättäisiin tuhansin verroin enemmän.
Eikä Herran Jeesuksen evankeliumin puolesta taistelevien tarvi pelätä eikä hävetä. Ei kenenkään eikä minkään edessä.
16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta."
( Room. 1)
s-seutulainen- Anonyymi
Sinä puhumassa Jeesuksen Kristuksen PUHTAASTA ja VÄÄRENTÄMÄTTÖMÄSTÄ evankeliumista on hiukan kuin Mengele puhuisi ihmisten parantamisesta.
Montakohan kymmentä kertaa sinäkin olet paskantanut tämän Jeesuksen Kristuksen PUHTAAN JA VÄÄRENTÄMÄTTÖMÄN evankeliumin päälle ja vieläpä suurella intohimolla:
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa."
On tämä jotenkin irvokasta. Te kaksi evankeliumin vääristelijää olette täällä aina mannekeeraamassa "raamatullisuuttanne" ja sanomanne puhtautta ja samaan aikaan te molemmat oletta täydellisiä puupölkkyjä, TÄYDELLISEN KYEKENEMÄTTÖMIÄ ottamaan minkäänlaista kritiikkiä vastaan. Samoja loputtomia lässytyksiä te vain vouhotatte.
Kertaakaan sinä et ole PUOLUSTANUT tuota Paavalin PUHDASTA ja VÄÄRENTÄMÄTÖNTÄ sovituksen sanaa vaan olet AINA oksentamassa ja paskomassa sössötyksinesi sen päälle. Häpeäisit!
- Anonyymi
Avauksen tekijällä ja hänen isosedällään Usko Toivosella on sellainen kummallinen harhakäsitys, että evankeliumi on jonkin sortin kooste - ja siis toki HEIDÄN eri puolilta Uutta testamenttia KOOSTAMANSA kooste - ja että se EI suinkaan ole ilmaistavissa YHDELLÄ VIRKKEELLÄ.
Eli MAAILMAN IHANIN JA SELKEIN SANOMA ON HEIDÄN MUKAANSA KOOSTETTAVA ITSE.
Kun näille kahdelle hengelliselle älykääpiölle, joita kukaan ei ole PAKOTTANUT moiseen sekasotkuajatteluun. sitten JULISTAA sovituksen sanaa, jonka Paavali tosiaan ilmaisee YHDELLÄ VIRKKEELLÄ ja joka kuuluu
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa",
tapahtuu kummia - molemmat alkavat käydä automaattiohjauksella. Molempien näppikseltä alkaa syöttyä ilmoille samaa ennalta arvattavaa, ennalta ohjelmoitua hevonpaskaa, jossa ei ole ei sitten mitään järkeä.
Ja kaiken tuon hevonpaksan lopputulema on, että kumpikaan heistä ei koskaan suuostu uskomaan tuota Paavalin sovituksen sanaa vaan selittää sen saatanallisella kieroudella tyhjäksi.
Ja nämä kaksi esittävät julistavanasa täällä PUHDASTA evankeliumia!!!
Irvokasta!- Anonyymi
14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
( Joh. 3)

s-seutulainenTässä sinulle päälle paskottavaa:
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa."
Paskanna nyt sydämesi kyllyydestä, saviseutulainen. Selitä tuo sovituksen sana tyhjäksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
( Joh. 3)
s-seutulainenEi kun tosiaan: sinähän PASKOIT JO!
Sinä siteerasit Johanneksen evankeliumia TEHDÄKSESI PAAVALIN JEESUKSELTA SAAMAN SOVITUKSEN SANAN TYHJÄKSI!
Upeaa, saviseutulainen! Olet varmaan ylpeä itsestäsi! - Anonyymi
Evankeliumin julistamisesta Raamatun ilmoituksessa on todistettu tosiaankin useassa kohdassa.
Helluntaipäivänä Pietari julisti pelastuksen evankeliumia ristiinnaulitusta ja kuolleista ylösnousseesta Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.
Pietarin puhe löytyy Apostolien tekojen 2. luvusta, jakeet 14-40.
Jakeessa 40 on vielä maininta:
40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".
Jeesuksen lähetyskäskyn mukaisesti:
45 Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset.
46 Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
48 Te olette tämän todistajat. ( Luuk 24)
Filippus julisti pelastuksen evankeliumin hoviherralle Herrasta Jeesuksesta alkaen Jesaja 53. luvun tekstikohdasta alkaen.
33 Hänen alentumisensa kautta hänen tuomionsa otetaan pois. Kuka kertoo hänen syntyperänsä? Sillä hänen elämänsä otetaan pois maan päältä."
34 Ja hoviherra kysyi Filippukselta sanoen: "Minä pyydän sinua: sano, kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?"
35 Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta. (Apt 8)
Pietari Korneliuksen kodissa.
39 Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat.
40 Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä,
41 ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut.
42 Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin ( Apt 10)
Nimeättömät miehet Antiokiassa.
20 Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
21 Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen. ( Apt 11)
Evankeliumin julistaminen vaikutti Herran puoleen kääntymisen, Jeesuksen avuksensa huutamisen, mistä Jumalan seurakuntaan otetun voi tunnistaa (vainojen peruste).
2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin. ( 1Kor 1)
Paavali oli julistanut evankeliumia Korintossa
1 Sen jälkeen Paavali lähti Ateenasta ja meni Korinttoon.
.
4 Ja hän keskusteli synagoogassa jokaisena sapattina ja sai sekä juutalaisia että kreikkalaisia uskomaan.
5 Ja kun Silas ja Timoteus tulivat Makedoniasta, oli Paavali kokonaan antautunut sanan julistamiseen ja todisti juutalaisille, että Jeesus on Kristus.
.
8 Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin.
9 Ja Herra sanoi yöllä näyssä Paavalille: "Älä pelkää, vaan puhu, äläkä vaikene,
10 sillä minä olen sinun kanssasi, eikä kukaan ole ryhtyvä sinuun tehdäkseen sinulle pahaa, sillä minulla on paljon kansaa tässä kaupungissa".
( Apt 18)
Eli pelastuksen evankeliumia on julistettu syntiemme tähden itsensä ristiinnaulittavaksi antaneesta ja kuolleista nousseesta Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta Pyhän Hengen johdatuksessa uskovien toimesta eri tilanteissa.
Jumalan armon evankeliumi onkin kuvattu pelastuksen evankeliumin sanana, sovituksen sanana, uskon sanana, elämän sanana, sanana rististä, totuuden sanana, Kristuksen sanana ...
Ja aina Jumalan armon evankeliumia julistettaessa on Pyhä henki läsnä, "Herran käsi oli heidän kanssaan", evankeliumissa oleva Jumalan voima vaikutti ihmisten uskon, kääntymyksen (" parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.") Herran puoleen.
Näin on evankeliumin julistaminen tapahtunut Jeesuksen lähetyskäskyn mukaisesti, monien julistajien kautta, kuten Kolossaankin Epafraan julistamana.
7 niinkuin te sen opitte Epafraalta, meidän rakkaalta kanssapalvelijaltamme ( Kol 1)

Usko ToivonenTäydellinen itsekriitikittömyytesi kukoistaa!
Mielivaltainen leikkaa-liimaa-kikkailu kukoistaa!
Nihilismi kukoistaa!
Mies, joka loikkii siinne tänne, on epävakaa KAIKILLA TEILLÄÄN.
Sinä et sössöttämiseltäsi suostu vastaanottamaan Jumalan armoa SELLAISENA KUIN PAAVALI SEN JULISTAA.
Panostat koko Raamatun kammottavimpaan käännösvirheeseen,
jakeen 2 Kor. 5:20 loppuosaan:
"Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa."
Edellisessä jakeessa Paavali ilmoittaa Jumalan jo sovittaneen KOKO maailman itsensä kanssa. Jumalan teot ovat niin ja aamen. Ja maailman sovitus on KISTUKSESSA TAPAHTUNUT JUMALAN TEKO. Siispä koko maailma on jo sovitettu Jumalan kanssa, joten keneenkään ei tarvitse enää ANTAA SOVITTAA itseään Jumalan kanssa.
Koineekreikassa tuo sama kohta tarkoittaa: "Sopikaa omalta puoleltanne Jumalan kanssa (kun kerran Jumala on jo Pojassaan sopinut omalta puoleltaan teidän kanssanne antamalla kaikki synnit anteeksi)."
Eli: "KOSKA Jumala ON ANTANUT JO TEILLE KAIKKI SYNNIT ANTEEKSI JA ASETTANUT TEIDÄT JO YHTEYTEEN JA SOVINTOON KANSSAAN, luottakaa tähän. Antakaa tämän TOSIASIAN sulautua mieleenne. Uskokaa se. omalle kohdallenne, KOSKA SE ON TOTTA."
Sinun kutsumuksesi on vääntää jae 19 kieroon sössötämällä kieroillen, että sovitus on jotenkin MEIDÄN USKOSTAMME RIIPPUVAINEN - että se muka "astuu voimaan" uskoontulon myötä.
SINÄ ET OTA VASTAAN JUMALAN ARMOA NIIN KUIN PAAVALI SEN ESITTÄÄ JA SITÄ JULISTAA - sovituksen sanan vääristelijänä TURHENNAT Jumalan armon, mistä Paavali varoittaa välittömästi jakeessa 2 Kor. 6:1.
Aamen.
Sydämen uskon eikä sovituksen sanan raiskaamiseen perustuvan uskonnon puolesta. - Anonyymi

Usko ToivonenUsko Toivonen, olet tyypllinen luterilainen, ylimielinen valhettelija ja ylpeä ja toisia halveksia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täydellinen itsekriitikittömyytesi kukoistaa!
Mielivaltainen leikkaa-liimaa-kikkailu kukoistaa!
Nihilismi kukoistaa!
Mies, joka loikkii siinne tänne, on epävakaa KAIKILLA TEILLÄÄN.
Sinä et sössöttämiseltäsi suostu vastaanottamaan Jumalan armoa SELLAISENA KUIN PAAVALI SEN JULISTAA.
Panostat koko Raamatun kammottavimpaan käännösvirheeseen,
jakeen 2 Kor. 5:20 loppuosaan:
"Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa."
Edellisessä jakeessa Paavali ilmoittaa Jumalan jo sovittaneen KOKO maailman itsensä kanssa. Jumalan teot ovat niin ja aamen. Ja maailman sovitus on KISTUKSESSA TAPAHTUNUT JUMALAN TEKO. Siispä koko maailma on jo sovitettu Jumalan kanssa, joten keneenkään ei tarvitse enää ANTAA SOVITTAA itseään Jumalan kanssa.
Koineekreikassa tuo sama kohta tarkoittaa: "Sopikaa omalta puoleltanne Jumalan kanssa (kun kerran Jumala on jo Pojassaan sopinut omalta puoleltaan teidän kanssanne antamalla kaikki synnit anteeksi)."
Eli: "KOSKA Jumala ON ANTANUT JO TEILLE KAIKKI SYNNIT ANTEEKSI JA ASETTANUT TEIDÄT JO YHTEYTEEN JA SOVINTOON KANSSAAN, luottakaa tähän. Antakaa tämän TOSIASIAN sulautua mieleenne. Uskokaa se. omalle kohdallenne, KOSKA SE ON TOTTA."
Sinun kutsumuksesi on vääntää jae 19 kieroon sössötämällä kieroillen, että sovitus on jotenkin MEIDÄN USKOSTAMME RIIPPUVAINEN - että se muka "astuu voimaan" uskoontulon myötä.
SINÄ ET OTA VASTAAN JUMALAN ARMOA NIIN KUIN PAAVALI SEN ESITTÄÄ JA SITÄ JULISTAA - sovituksen sanan vääristelijänä TURHENNAT Jumalan armon, mistä Paavali varoittaa välittömästi jakeessa 2 Kor. 6:1.
Aamen.
Sydämen uskon eikä sovituksen sanan raiskaamiseen perustuvan uskonnon puolesta.No, onneksi me itsekukin tiedämme kohdaltamme, kuinka Jumalan kutsu on meitä kohdannut ja mitä sen jälkeen on tapahtunut.
Mitäpä siitä tulisi, jos ihmiset alkaisivat määrittää kuka on vastaanottanut Jumalan armon ja kuka ei.
Jumalan armon vastaanottaneista käy se ilmi, Hengen hedelmän kautta.
Kun nimeltä mainitsettomat miehet Antiokiassa olivat julistaneet evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, niin Herran käsi, Jumalan voima oli siinä hetkessä läsnä ja vaikutti uskoon tulemisen ja uskossa Herran puoleen kääntymyksen.
Paljon tuli väkeä uskoon evankeliumin kuulemisen kautta, Kristuksen sanan kautta.
Ja kun Barnabas tuli Jerusalemista katsomaan, mitä Antiokiassa oli tapahtunut, niin hän näki Jumalan armon.
21 Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
22 Ja sanoma heistä tuli Jerusalemin seurakunnan korviin, ja he lähettivät Barnabaan Antiokiaan.
23 Ja kun hän saapui sinne ja näki Jumalan armon, niin hän iloitsi ja kehoitti kaikkia vakaalla sydämellä pysymään Herrassa. ( Apt 11)
Heistä näkyi Jumalan armo, koska he olivat nyt Herrassa Jeesuksessa.
Jumalan armo oli nähtävissä Jumalan armon vastaanottaneista.
Ihan hyvin tuot nyt tuon itsekunkin ihmisen sovituksen hyväksymisen omalta kohdaltaan.
Ja tuot uskon merkityksen savituksen vastaanottamisessa, siitähän aloituksen tekstikohtakin julistaa.
Se usko tulee sovituksen sanan, pelastuksen sanan, elämän sanan, Jumalan armon evankeliumin kuulemisen kautta, mikä saa aikaan ihmisen aidon (sydämen ) kääntymyksen Herran puoleen.
Ei siis ole kysymys siitä, että "antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa" olisi väärin.
Sama asiahan se on, jos sanotaan sopikaa Jumalan kanssa.
Se kuitenkin koskee itsekutakin Jumalan armon kohdalla päätöksen tekevää.
Otanko vastaan Jumalan armon, otanko vastaan Jeesuksen Herranani ja syntieni sovittajana.
Siitä Roomalaiskirje myöskin hyvin todistaa.
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
( Room 3)
Uskon kautta Jeesuksen sovitusvereen syntieni tähden.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, onneksi me itsekukin tiedämme kohdaltamme, kuinka Jumalan kutsu on meitä kohdannut ja mitä sen jälkeen on tapahtunut.

Usko ToivonenOlet väärässä, mutta minkäs minä sille mahdan, kun sille et mahda mitään sinäkään.
Omien sanojesi tulva sokeuttaa sinut.
Olet yksinkertaisesti sokea sovituksen sanalle, joka on ilmaistu mm. jakeessa 2 Kor. 5:19 ja jonka seuraavan jakeen paska suomennos turmelee.
Kun ihminen tajuaa: "Jumala on sovittanut jo minut ja vieläpä koko maailman itsensä kanssa Jeesuksen ristillä", hän tulee välittömästi allergiseksi KAIKELLE SILLE, joka tätä sovituksen tosiasiaa himmentää, koska sovituksen sana on hänelle TOTTA, PERUUTTAMATON TOSIASIA. Silloin kaikki MUU peilautuu TÄTÄ TOSIASIAA vasten - kaikki muut jakeet ja jaeryppäät ja koko Raamattu, koskapa ihminen on saanut kosketuksen RISTIN TAPAHTUMAAN ja astunut siihen SISÄLLE ymmärryksensä puolesta.
MIKÄÄN ei voi riistää häneltä tätä ymmärrystä - MIKÄÄN ei voi riistää häneltä sitä, että nyt hään ajattelee Paavalin tavoin: "Päätin olla tuntematta MITÄÄN MUUTA kuin Jeesuksen Kristuksen JA HÄNET RISTIINAULITTUNA."
Kaikki maailman Raamattu-höpinät ja hokemat ja tekkohurskaat mantrat "Raamatun ilmoituksesta" kalpenevat TÄMÄN TOSIASIAN RINNALLA.
Mutta: sinun sokeuttasi ei lueta sinulle syyksi, koskapa jos se luettaisiin, kuka voisi kestää? Kristushan ristiinnaulittiin juuri meidänn sokeutemme ja syntisyytemme vuoksi.
Sinun on noudatettava kutsumustasi, perustuipa se millaiseen likinäkisyyteen hyvänsä. Pääasia että Kristusta saarnataan, vaikkakin sitten sokeuden vallassa.
Siksi haukkimiseni ovat turhia. Ja pyydän taas kerran niitä anteeksi. Saviseutulaiselta myös. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, onneksi me itsekukin tiedämme kohdaltamme, kuinka Jumalan kutsu on meitä kohdannut ja mitä sen jälkeen on tapahtunut.
Mitäpä siitä tulisi, jos ihmiset alkaisivat määrittää kuka on vastaanottanut Jumalan armon ja kuka ei.
Jumalan armon vastaanottaneista käy se ilmi, Hengen hedelmän kautta.
Kun nimeltä mainitsettomat miehet Antiokiassa olivat julistaneet evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, niin Herran käsi, Jumalan voima oli siinä hetkessä läsnä ja vaikutti uskoon tulemisen ja uskossa Herran puoleen kääntymyksen.
Paljon tuli väkeä uskoon evankeliumin kuulemisen kautta, Kristuksen sanan kautta.
Ja kun Barnabas tuli Jerusalemista katsomaan, mitä Antiokiassa oli tapahtunut, niin hän näki Jumalan armon.
21 Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
22 Ja sanoma heistä tuli Jerusalemin seurakunnan korviin, ja he lähettivät Barnabaan Antiokiaan.
23 Ja kun hän saapui sinne ja näki Jumalan armon, niin hän iloitsi ja kehoitti kaikkia vakaalla sydämellä pysymään Herrassa. ( Apt 11)
Heistä näkyi Jumalan armo, koska he olivat nyt Herrassa Jeesuksessa.
Jumalan armo oli nähtävissä Jumalan armon vastaanottaneista.
Ihan hyvin tuot nyt tuon itsekunkin ihmisen sovituksen hyväksymisen omalta kohdaltaan.
Ja tuot uskon merkityksen savituksen vastaanottamisessa, siitähän aloituksen tekstikohtakin julistaa.
Se usko tulee sovituksen sanan, pelastuksen sanan, elämän sanan, Jumalan armon evankeliumin kuulemisen kautta, mikä saa aikaan ihmisen aidon (sydämen ) kääntymyksen Herran puoleen.
Ei siis ole kysymys siitä, että "antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa" olisi väärin.
Sama asiahan se on, jos sanotaan sopikaa Jumalan kanssa.
Se kuitenkin koskee itsekutakin Jumalan armon kohdalla päätöksen tekevää.
Otanko vastaan Jumalan armon, otanko vastaan Jeesuksen Herranani ja syntieni sovittajana.
Siitä Roomalaiskirje myöskin hyvin todistaa.
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
( Room 3)
Uskon kautta Jeesuksen sovitusvereen syntieni tähden.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenIhminen kuvittelee itsestään melko suuria, jos hän olettaa saavansa selville "Raamattuun huolellisesti perehtyen" evankeliumin sanoman. Tunnettu hokemahan kuuluu "Pyhän Hengen avulla - -". No, ihmisillä on ollut kaksi TUHATTA vuotta aikaa ottaa tästä selkoa "Pyhän Hengen avulla", ja mikä on ollut lopputulema? Sadat erilaiset kirkkokunnat ja lahkot erilaisine pelastusoppeineen. Moni nykykristitty ajattelee yhtä korskeasti kuin kaikkien AIEMPIENKIN sukupolvien kristityt: "MINÄ aion olla riittävän kuuliainen Pyhän Hengen johdatukselle, jotta Raamatun sanoma avautuisi minulle - -"
Ikään kuin Jumala olisi KÄTKENYT ilosanoman Raamatun lehdille, josta se tulee rukouksen ja mietiskelyn ja antautumisen kautta raapia ja koostaa esille. Moinen ajatus on täysin mieletön. Paavalin mukaan se, mikä OLI salattua, on NYT tehty tiettäväksi. Ja mikä oli tuo "salattu" asia?
Sovituksen sana, joka on esitettävissä YHDELLÄ virkkeellä ja jonka alle KAIKEN MUUN TAIVAASSA JA MAAN PÄÄLLÄ ON ALISTUTTAVA, koskapa se kattaa "kaikki, kaikki niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla":
"Jumala oli Kristuksessa ja SOVITTI maaiilman itsensä kanssa."
Asia on juuri NÄIN yksinkertainen, mutta ne, joiden aivot ovat kääriytyneet uskonnollisen nöyryyden ja monimutkaisuuden ja "raamatullisuuden" kaapuun, eivät voi tätä käsittää, koska tämän hyväksyminen edellyttäisi sitä, että joutuisi luopumaan kaikesta nöyrästä vaivannäöstään ja perehtyneisyydestään ja antautuneisuudestaan ja Raamatun tutkimisistaan ja suostua AIVAN TAVALLISEKSI IHMISEKSI, joka ei ole ketään toista ihmistä kummempi ja joka kaipaa tässä maailmassa YHTÄ AINOAA ASIAA - sovitusta, joka EI OLE IHMISESTÄ ITSESTÄÄN MILLÄÄN TAVOIN RIIPPUVAINEN.
Sydämen uskon puolesta - sydämen, joka lepää KOKONAAN Kristuksen työssä eikä vain puoliksi (ja puoliksi omassa uskossaan) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen kuvittelee itsestään melko suuria, jos hän olettaa saavansa selville "Raamattuun huolellisesti perehtyen" evankeliumin sanoman. Tunnettu hokemahan kuuluu "Pyhän Hengen avulla - -". No, ihmisillä on ollut kaksi TUHATTA vuotta aikaa ottaa tästä selkoa "Pyhän Hengen avulla", ja mikä on ollut lopputulema? Sadat erilaiset kirkkokunnat ja lahkot erilaisine pelastusoppeineen. Moni nykykristitty ajattelee yhtä korskeasti kuin kaikkien AIEMPIENKIN sukupolvien kristityt: "MINÄ aion olla riittävän kuuliainen Pyhän Hengen johdatukselle, jotta Raamatun sanoma avautuisi minulle - -"
Ikään kuin Jumala olisi KÄTKENYT ilosanoman Raamatun lehdille, josta se tulee rukouksen ja mietiskelyn ja antautumisen kautta raapia ja koostaa esille. Moinen ajatus on täysin mieletön. Paavalin mukaan se, mikä OLI salattua, on NYT tehty tiettäväksi. Ja mikä oli tuo "salattu" asia?
Sovituksen sana, joka on esitettävissä YHDELLÄ virkkeellä ja jonka alle KAIKEN MUUN TAIVAASSA JA MAAN PÄÄLLÄ ON ALISTUTTAVA, koskapa se kattaa "kaikki, kaikki niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla":
"Jumala oli Kristuksessa ja SOVITTI maaiilman itsensä kanssa."
Asia on juuri NÄIN yksinkertainen, mutta ne, joiden aivot ovat kääriytyneet uskonnollisen nöyryyden ja monimutkaisuuden ja "raamatullisuuden" kaapuun, eivät voi tätä käsittää, koska tämän hyväksyminen edellyttäisi sitä, että joutuisi luopumaan kaikesta nöyrästä vaivannäöstään ja perehtyneisyydestään ja antautuneisuudestaan ja Raamatun tutkimisistaan ja suostua AIVAN TAVALLISEKSI IHMISEKSI, joka ei ole ketään toista ihmistä kummempi ja joka kaipaa tässä maailmassa YHTÄ AINOAA ASIAA - sovitusta, joka EI OLE IHMISESTÄ ITSESTÄÄN MILLÄÄN TAVOIN RIIPPUVAINEN.
Sydämen uskon puolesta - sydämen, joka lepää KOKONAAN Kristuksen työssä eikä vain puoliksi (ja puoliksi omassa uskossaan)Raamatun auktoriteetti
Raamattu on Jumalan sana. Sen auktoriteetti on yhtä kuin Jumalan auktoriteetti. Raamattu on maailmankaikkeuden Hallitsijan antama julistus ja käskykirje.
Raamatun auktoriteetti ei perustu sen yksittäisten kirjoittajien tai henkilöiden auktoriteettiin. Raamatun auktoriteetti ei murennu esimerkiksi siinä olevien kieliopillisten virheiden vuoksi. Maailmankaikkeuden Kuningas puhuu ihmisille ihmisten kieltä, jotta he ymmärtäisivät. Mikään kieli ei ole koskaan täydellinen eikä kukaan osaa yhtäkään kieltä täydellisesti. Kieli on jatkuvassa muutoksessa. Raamattu on tavallista oman aikansa arkikieltä. Silti se on Jumalan sana.
Raamatun auktoriteetista voi vakuuttua henkilökohtaisesti kohtaamalla sen ilmoittaman Jumalan. Siitä voi vakuuttua myös sen realistisesta ajankuvauksesta ja tarkastelemalla kristillisen uskon mittavia vaikutuksia ihmisten ja yhteiskuntien elämässä. Raamattu on maailman merkittävin, suosituin ja vaikuttavin kirja. Miksi? Koska siinä on Jumalan läsnäolo ja voima.
Syntinen ihminen voi myös kapinoida Luojaansa ja hänen pyhää Sanaansa vastaan. Tämä on aivan luonnollista. Juuri siksihän maailma on täynnä rakkaudettomuutta, kärsimystä ja kuolemaa. Ihminen kapinoi jumalallista auktoriteettia vastaan yksilöinä, yhteiskuntina ja jopa uskonnollisesti. Varsinkin ns. liberaaliteologia on omistautunut kaikella voimallaan ja kaikella inhimillisellä, vääristyneellä viisaudellaan Raamatun repimiseen ja mitätöimiseen.
Kaikesta kapinoinnista, välinpitämättömyydestä ja kaikista mahdollisista hyökkäyksistä huolimatta Raamatusta ei ole poistettu kirjaintakaan eikä sen todellinen arvovalta ole vähentynyt grammaakaan. Jumala on yhä ja Raamattu on yhä hänen pyhä Sanansa, Elämänkirja. Se yhä tuottaa elämän niille, jotka siihen turvautuvat. Niille, jotka sen hylkäävät, Raamattu on todellinen Kuolemankirja.
( Lähde: RAAMATTU AJASSAMME sivusto)
-
14 Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut,
15 ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
17 että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.
( 2 Tim. 3)
"Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden".
(Joh 20:31)
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun auktoriteetti

s-seutulainenTuo kuulostaa kauhean hurskaalta, mutta se ei ole mitään muuta kuin Kirjaimen palvontaa, ja aina kun ihminen palvooo Kirjainta, ihminen palvoo itseään, koskapa ihminen kuvittelee ymmärryksellään ja nöyryydellään ja antautumisellaan SAAVUTTAVANSA sen, minkä kuvittelee palvomansa Kirjan sanomaksi.
Tuo on orjuutta.
Ja se, joka on rakastunut oorjuuteen, ei ilmeisestikään tiedä mitään vapaudesta, ja kun hänelle vapautta tarjotaan, hän asettuu poikkiteloin, koska orjuuteensa rakastuneena vierastaa vapautta.
Siksipä kai tällaiselle mielelle ei voi avautua maailman yksinkertaisin sannoma:
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa."
Kirjaimen palvoja kuvittelee löytävänsä Jumalan RAAMATUSTA oman noyrän ymmärryksensä avulla eikä tajua, että hänen koko uskontonsa lepää viime kädesä hänen omilla harteillaan.
"Raamatullisuus" on pelkkää uskonnollista ylpeyttä.
Ristiinnaulittu Jeesus Kristus on vastaus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, onneksi me itsekukin tiedämme kohdaltamme, kuinka Jumalan kutsu on meitä kohdannut ja mitä sen jälkeen on tapahtunut.
Mitäpä siitä tulisi, jos ihmiset alkaisivat määrittää kuka on vastaanottanut Jumalan armon ja kuka ei.
Jumalan armon vastaanottaneista käy se ilmi, Hengen hedelmän kautta.
Kun nimeltä mainitsettomat miehet Antiokiassa olivat julistaneet evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, niin Herran käsi, Jumalan voima oli siinä hetkessä läsnä ja vaikutti uskoon tulemisen ja uskossa Herran puoleen kääntymyksen.
Paljon tuli väkeä uskoon evankeliumin kuulemisen kautta, Kristuksen sanan kautta.
Ja kun Barnabas tuli Jerusalemista katsomaan, mitä Antiokiassa oli tapahtunut, niin hän näki Jumalan armon.
21 Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
22 Ja sanoma heistä tuli Jerusalemin seurakunnan korviin, ja he lähettivät Barnabaan Antiokiaan.
23 Ja kun hän saapui sinne ja näki Jumalan armon, niin hän iloitsi ja kehoitti kaikkia vakaalla sydämellä pysymään Herrassa. ( Apt 11)
Heistä näkyi Jumalan armo, koska he olivat nyt Herrassa Jeesuksessa.
Jumalan armo oli nähtävissä Jumalan armon vastaanottaneista.
Ihan hyvin tuot nyt tuon itsekunkin ihmisen sovituksen hyväksymisen omalta kohdaltaan.
Ja tuot uskon merkityksen savituksen vastaanottamisessa, siitähän aloituksen tekstikohtakin julistaa.
Se usko tulee sovituksen sanan, pelastuksen sanan, elämän sanan, Jumalan armon evankeliumin kuulemisen kautta, mikä saa aikaan ihmisen aidon (sydämen ) kääntymyksen Herran puoleen.
Ei siis ole kysymys siitä, että "antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa" olisi väärin.
Sama asiahan se on, jos sanotaan sopikaa Jumalan kanssa.
Se kuitenkin koskee itsekutakin Jumalan armon kohdalla päätöksen tekevää.
Otanko vastaan Jumalan armon, otanko vastaan Jeesuksen Herranani ja syntieni sovittajana.
Siitä Roomalaiskirje myöskin hyvin todistaa.
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
( Room 3)
Uskon kautta Jeesuksen sovitusvereen syntieni tähden.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenMinun on 2 Kor. 5:18-19:n valossa on täysin JÄRJETÖNTÄ kuvitella, että MINÄ olisin sovitettu ja joku, kuka tahansa muu, ei olisi.
Sinun oppisi, Usko Toivonen, sukeltaa nimenomaan tuohon järjettömyyteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun on 2 Kor. 5:18-19:n valossa on täysin JÄRJETÖNTÄ kuvitella, että MINÄ olisin sovitettu ja joku, kuka tahansa muu, ei olisi.
Sinun oppisi, Usko Toivonen, sukeltaa nimenomaan tuohon järjettömyyteen.Kerrataan hieman, kirjoitit :
>> Koineekreikassa tuo sama kohta tarkoittaa: "Sopikaa omalta puoleltanne Jumalan kanssa (kun kerran Jumala on jo Pojassaan sopinut omalta puoleltaan teidän kanssanne antamalla kaikki synnit anteeksi).">>
Ja viittasit siis tähän tekstikohtaan:
"Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa."
Juuri siitä on kysymys myös tuossa sinun käännöksessäkin, >> "Sopikaa omalta puoleltanne Jumalan kanssa >>.
Mitä se mielestäsi edellyttää itsekunkin ihmisen osalta käytännössä?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrataan hieman, kirjoitit :

Usko ToivonenYksinkertaisesti sitä, että ihminen HYVÄKSYY TOSIASIAN, ETTÄ HÄNET ON SOVITETTU.
SITÄ se tarkoittaa.
Miksi?
Siksi kun Paavali ENSI TÖIKSEEN TOTEAA, ETTÄ KOKO MAAILMA ON JO SOVITETTU JUMALAN KANSSA.
Tämä on lähtökohta. Tätä ei tarvitse kenenkään ylläpitää eikä saattaa alulle, koska se tapahtui jo Jumalan itsensä toimesta Pojassaan, jossa oli Jumala itse ja jossa olimme me, koska Jeesus veti ristille kaikki tykönsä.
Sovitus näet tapahtui IHMISESSÄ Jeesuksessa Kristuksessa aivan samalla tavoin MEILTÄ LUPAA KYSYMÄTTÄ kuin tapahtui lankeemuskin IHMISESSÄ Aadamissa, minkä myötä MEILTÄ LUPAA KYSYMÄTTÄ maailmaan tuli synti, kadotus (=katoavaisuus) ja kuolema.
Jeesus tekki ristinpuulla omassa ruumiissaan kaiken Aadamin lankeemuksen kautta ihmiskunnalle koituneen tyhjäksi.
Mitä MUUUTA minä voin JO SOVITETTUNA tehdä?
Ei Jumala ole minua vastaan rikkonut. Ei Hänen tarvitse minulta pyytää mitään anteeksi. Ei minun tarvitse sovittaa HÄNTÄ ITSENI KANSSA. Ei tässä ole kyse kahden riitapukarin tasapuolisesta sovittelutilanteesta, jossa molemmat osapuolet pyytävät ja antavat toisilleen anteeksi.
Kun nyt Jumala on tässä Pojassaan tapahtuneessa sovituksessa antanut jo minulle ja sinulle ja koko maailmalle YKSIPUOLISESTI kaikki synnit anteeksi, mitä ME voimme siihen lisätä?! Emme yhtikäs MITÄÄN. Me voimme ainoastaan HYVÄKSYÄ TÄMÄN TOSIASIAN.
Tätä tarkoittaa alkukielessä jakeen 20 katallagēte, joka on aoristin imperatiivin ja PASSIIVI. Siiis: PASSIIVI.
Jos sinä loukkaat minua, ja minä annan sydämestäni sinulle anteeksi, on aivan sama, piittaatko sinä tuosta minun anteeksiantamuksestani vaiko et: sinä olet joka tapauksessa saanut minulta anteeksi, koska sen asian päätän minä etkä sinä.
Samoin on sovituksen laita. Koska Jumala on jo sovittanut koko maailman itsensä kanssa Pojassaan Jeesuksessa, kenelläkään ei ole siihen mitään sanomista; se on Jumalan päätös, jonka Hän on ennen maailman luomista itse tykönään eli Pojassaan päättänyt.
Siksi tuo jakeen 20 suomennos on niin irvokkaan harhaanjohtava.
Jos minä siis "sovin omalta puoletani Jumalan kanssa", se ei tarkoita yhtikäs mitään muuta kuin totean tosiasian - sen, että minulla ei ole Jumalalle mitään anteeksiannettavaa, sekä sen, että Hän on antanut jo minulle kaiken anteeksi. Kun tähän uskon ja luotan, olen toteuttanut Paavalin jakeessa 20 antaman ohjeen. Aamen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksinkertaisesti sitä, että ihminen HYVÄKSYY TOSIASIAN, ETTÄ HÄNET ON SOVITETTU.
SITÄ se tarkoittaa.
Miksi?
Siksi kun Paavali ENSI TÖIKSEEN TOTEAA, ETTÄ KOKO MAAILMA ON JO SOVITETTU JUMALAN KANSSA.
Tämä on lähtökohta. Tätä ei tarvitse kenenkään ylläpitää eikä saattaa alulle, koska se tapahtui jo Jumalan itsensä toimesta Pojassaan, jossa oli Jumala itse ja jossa olimme me, koska Jeesus veti ristille kaikki tykönsä.
Sovitus näet tapahtui IHMISESSÄ Jeesuksessa Kristuksessa aivan samalla tavoin MEILTÄ LUPAA KYSYMÄTTÄ kuin tapahtui lankeemuskin IHMISESSÄ Aadamissa, minkä myötä MEILTÄ LUPAA KYSYMÄTTÄ maailmaan tuli synti, kadotus (=katoavaisuus) ja kuolema.
Jeesus tekki ristinpuulla omassa ruumiissaan kaiken Aadamin lankeemuksen kautta ihmiskunnalle koituneen tyhjäksi.
Mitä MUUUTA minä voin JO SOVITETTUNA tehdä?
Ei Jumala ole minua vastaan rikkonut. Ei Hänen tarvitse minulta pyytää mitään anteeksi. Ei minun tarvitse sovittaa HÄNTÄ ITSENI KANSSA. Ei tässä ole kyse kahden riitapukarin tasapuolisesta sovittelutilanteesta, jossa molemmat osapuolet pyytävät ja antavat toisilleen anteeksi.
Kun nyt Jumala on tässä Pojassaan tapahtuneessa sovituksessa antanut jo minulle ja sinulle ja koko maailmalle YKSIPUOLISESTI kaikki synnit anteeksi, mitä ME voimme siihen lisätä?! Emme yhtikäs MITÄÄN. Me voimme ainoastaan HYVÄKSYÄ TÄMÄN TOSIASIAN.
Tätä tarkoittaa alkukielessä jakeen 20 katallagēte, joka on aoristin imperatiivin ja PASSIIVI. Siiis: PASSIIVI.
Jos sinä loukkaat minua, ja minä annan sydämestäni sinulle anteeksi, on aivan sama, piittaatko sinä tuosta minun anteeksiantamuksestani vaiko et: sinä olet joka tapauksessa saanut minulta anteeksi, koska sen asian päätän minä etkä sinä.
Samoin on sovituksen laita. Koska Jumala on jo sovittanut koko maailman itsensä kanssa Pojassaan Jeesuksessa, kenelläkään ei ole siihen mitään sanomista; se on Jumalan päätös, jonka Hän on ennen maailman luomista itse tykönään eli Pojassaan päättänyt.
Siksi tuo jakeen 20 suomennos on niin irvokkaan harhaanjohtava.
Jos minä siis "sovin omalta puoletani Jumalan kanssa", se ei tarkoita yhtikäs mitään muuta kuin totean tosiasian - sen, että minulla ei ole Jumalalle mitään anteeksiannettavaa, sekä sen, että Hän on antanut jo minulle kaiken anteeksi. Kun tähän uskon ja luotan, olen toteuttanut Paavalin jakeessa 20 antaman ohjeen. Aamen.Ja mitä se edellyttää, että ihminen henkilökohtaisesti hyväksyy sen, että hän on sovitettu Jumalan kanssa?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mitä se edellyttää, että ihminen henkilökohtaisesti hyväksyy sen, että hän on sovitettu Jumalan kanssa?

Usko ToivonenUsko toivonen sai sydämen uskon kirkon viranhaltijan valuttessa vettä hänen päälakeensa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mitä se edellyttää, että ihminen henkilökohtaisesti hyväksyy sen, että hän on sovitettu Jumalan kanssa?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenLuterilainen kirkko kieltää perisyntiopillaan sovituksen, niinpä luterilainen usko toivonen ei pysty selittämään sovitusta, eihän hänellä ole edes omaa kokemusta sovituksesta, eikä myöskään hänen kirkkonsa anna Sanan mukaista opetusta sovituksesta, vaan kirkon opin mukaan kirkko on itse sovituksen toimittaja, siis jumala.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrataan hieman, kirjoitit :
>> Koineekreikassa tuo sama kohta tarkoittaa: "Sopikaa omalta puoleltanne Jumalan kanssa (kun kerran Jumala on jo Pojassaan sopinut omalta puoleltaan teidän kanssanne antamalla kaikki synnit anteeksi).">>
Ja viittasit siis tähän tekstikohtaan:
"Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa."
Juuri siitä on kysymys myös tuossa sinun käännöksessäkin, >> "Sopikaa omalta puoleltanne Jumalan kanssa >>.
Mitä se mielestäsi edellyttää itsekunkin ihmisen osalta käytännössä?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen"Mitä se mielestäsi edellyttää itsekunkin ihmisen osalta käytännössä?" Siis usko toivosen mukaan sovituksen saaminen edellyttään kirkon sakramenttia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mitä se edellyttää, että ihminen henkilökohtaisesti hyväksyy sen, että hän on sovitettu Jumalan kanssa?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenEi mitään. Ihan vain sitä, että hän hyväksyy sen.
Hyviä kysymyksiä, kiitos näistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mitä se edellyttää, että ihminen henkilökohtaisesti hyväksyy sen, että hän on sovitettu Jumalan kanssa?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenHuom! Sovituksen sanaan uskominen on sen uskomista, että MAAILMA on jo sovitettu Jumalan kanssa Kristuksessa, siispä myös MINÄ. :)
Kun uskon sovituksen sanan, en vastaanota mitään ERILLISTÄ anteeksiantamusta tms. itselleni. Uskon MAAILMAN sovitukseen ja sen myötä omaan sovitukseeni.
Ja kun uskon maailman ohella omaan sovituksewni, ymmärrän samalla saaneeni syntini anteeksi - enhän minä naapurin Jaskan syntien anteeksiantamuksella tee oikeastaan mitään vaan omien syntieni. Tätä omien syntien anteeksisaamisen tajuamista kutsutaan vanhurskautukseksi. Vanhurskautus perustuu sovitukseen eli yksilöihmisen ymmärrys omien syntiensä anteeksisaamisesta perustuu SIIHEN TOSIASIAAN, että KOKO MAAILMAN SYNTIVELKA ON OTETTU JO POIS, siis myös MINUN SYNTIVELKANI. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huom! Sovituksen sanaan uskominen on sen uskomista, että MAAILMA on jo sovitettu Jumalan kanssa Kristuksessa, siispä myös MINÄ. :)
Kun uskon sovituksen sanan, en vastaanota mitään ERILLISTÄ anteeksiantamusta tms. itselleni. Uskon MAAILMAN sovitukseen ja sen myötä omaan sovitukseeni.
Ja kun uskon maailman ohella omaan sovituksewni, ymmärrän samalla saaneeni syntini anteeksi - enhän minä naapurin Jaskan syntien anteeksiantamuksella tee oikeastaan mitään vaan omien syntieni. Tätä omien syntien anteeksisaamisen tajuamista kutsutaan vanhurskautukseksi. Vanhurskautus perustuu sovitukseen eli yksilöihmisen ymmärrys omien syntiensä anteeksisaamisesta perustuu SIIHEN TOSIASIAAN, että KOKO MAAILMAN SYNTIVELKA ON OTETTU JO POIS, siis myös MINUN SYNTIVELKANI.Niin, uskoa.
Jumalaan, että Jumala on.
Kristukseen, kuka Hän.
Sovitusuhriin, Jeesuksen Kristuksen sovitusvereen.
20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
( Kol 1)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huom! Sovituksen sanaan uskominen on sen uskomista, että MAAILMA on jo sovitettu Jumalan kanssa Kristuksessa, siispä myös MINÄ. :)
Kun uskon sovituksen sanan, en vastaanota mitään ERILLISTÄ anteeksiantamusta tms. itselleni. Uskon MAAILMAN sovitukseen ja sen myötä omaan sovitukseeni.
Ja kun uskon maailman ohella omaan sovituksewni, ymmärrän samalla saaneeni syntini anteeksi - enhän minä naapurin Jaskan syntien anteeksiantamuksella tee oikeastaan mitään vaan omien syntieni. Tätä omien syntien anteeksisaamisen tajuamista kutsutaan vanhurskautukseksi. Vanhurskautus perustuu sovitukseen eli yksilöihmisen ymmärrys omien syntiensä anteeksisaamisesta perustuu SIIHEN TOSIASIAAN, että KOKO MAAILMAN SYNTIVELKA ON OTETTU JO POIS, siis myös MINUN SYNTIVELKANI.Totta, sinun syntivelkasi on otettu pois. Luterilaisessa väkevässä eksytykessä usko toivonen ymmärrä sovitusta, vaan kirkon valheen mukaan, joka on usko toivosen ymmärrys ja oppi, sovitus on vielä yhä edelleen toteutumatta, ja kirkon hallussa on armon välineet, joiden kautta kirkko jakaa kasteen armoa eli kirkon toimittamaa sovitusta.
Koska nyt on niin kuin itse toteat: "KOKO MAAILMAN SYNTIVELKA ON OTETTU JO POIS, siis myös MINUN SYNTIVELKANI", niin Raamattu toteaa: että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mitään. Ihan vain sitä, että hän hyväksyy sen.
Hyviä kysymyksiä, kiitos näistä.Pelkkä hyväksyminen ei riitä, vaan kirkon opin mukaan sovituksen saaminen edellyttää kasteen armon ottamista vastaan ja kasteen armossa pysymistä. Kasteen armon voi menettää, jos eroaa kirkosta!
Kaikkea, mitä usko toivonen ja muut luterilaisen kirkon jäsenet kirjoittavat, täytyy katsoa kirkon ikkunoiden lävitse!
Usko toivonen kommentoi ilman Pyhän Hengen voimaa olevan luterilaisen tavoin, Raamatun jakeilla, kuin tikkaa silmät sidottuina heittäen: "jos vaikka osuisikin!" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, uskoa.
Jumalaan, että Jumala on.
Kristukseen, kuka Hän.
Sovitusuhriin, Jeesuksen Kristuksen sovitusvereen.
20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
( Kol 1)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenSinun sovituksen sanioma yläpuolella ja edessä on sinun luterilainen kirkko, kuin uusi etummainen maja, jonka kautta käy tie Jumlan luokse, eikä muuta tietä ole kuin kirkkosi antama pelastus!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, uskoa.
Jumalaan, että Jumala on.
Kristukseen, kuka Hän.
Sovitusuhriin, Jeesuksen Kristuksen sovitusvereen.
20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
( Kol 1)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenOikeastaan kaikki typistyy siihen, mitä ristillä tosiasiassa tapahtui.
JOS Jumala sovitti jo koko maailman itsensä kanssa, silloin niin tapahtui.
Se tarkoittaa sitä, että koko maailma on vailla ainoankaan ihmisen uskoa sovitettu Jumalan kanssa.
Jos tuon sovituksen "voimaantulo" yksilön kohdalla edellyttäisi uskoa, silloin maailman sovitusta ei TOSIASIASSA tapahtunut, sillä "koko maailma" ei tarkoita mitään muuta kuin jok'ikistä milloinkaan elänyttä YKSILÖÄ - maailma kun muodostuu ihmisistä, yksilöistä. Maailma on yhtä kuin kaikki koskaan eläneet ihmisyksilöt.
Tämä antaa uskolle terveen sisällön. Uskon ei tarvitse eikä se voi kohdistua itseensä vaan TODELLISUUTEEN, TOTUUTEEN. Usko ei ole taikavoima, joka LUO ASIOITA TAI YHTEYKSIÄ ASIOIDEN VÄLILLE.
Kun ihminen uskoo Jumalan sovittaneen maailman itsensä kanssa, ei ihminen TULE tuossa hetkessä sovitetuksi sen enempää kuin tajuttomuuden takia muistinsa menettänyt nuorukainen TULEE vanhempiensa pojaksi muistin palatessa.
Ei totuus/todellisuus ole jotain, joka on herätettävissä henkiin uskon avulla ja sammutettavissa epäuskon avulla.
Ei todellisuuden keskipiste eikä todellisuus itse ole meidän uskomme vaan Jeesus Kristus. Usko ei ole muuta kuin sisäisten silmien avautumista todellisuudelle, joka on Jeesus Kristus, jossa, jonka kautta ja johon kaikki ovat luodut ja jonka veren kautta Jumala sovitti jo kaikki, kaikki niin maan päällä kuin taivaissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeastaan kaikki typistyy siihen, mitä ristillä tosiasiassa tapahtui.
JOS Jumala sovitti jo koko maailman itsensä kanssa, silloin niin tapahtui.
Se tarkoittaa sitä, että koko maailma on vailla ainoankaan ihmisen uskoa sovitettu Jumalan kanssa.
Jos tuon sovituksen "voimaantulo" yksilön kohdalla edellyttäisi uskoa, silloin maailman sovitusta ei TOSIASIASSA tapahtunut, sillä "koko maailma" ei tarkoita mitään muuta kuin jok'ikistä milloinkaan elänyttä YKSILÖÄ - maailma kun muodostuu ihmisistä, yksilöistä. Maailma on yhtä kuin kaikki koskaan eläneet ihmisyksilöt.
Tämä antaa uskolle terveen sisällön. Uskon ei tarvitse eikä se voi kohdistua itseensä vaan TODELLISUUTEEN, TOTUUTEEN. Usko ei ole taikavoima, joka LUO ASIOITA TAI YHTEYKSIÄ ASIOIDEN VÄLILLE.
Kun ihminen uskoo Jumalan sovittaneen maailman itsensä kanssa, ei ihminen TULE tuossa hetkessä sovitetuksi sen enempää kuin tajuttomuuden takia muistinsa menettänyt nuorukainen TULEE vanhempiensa pojaksi muistin palatessa.
Ei totuus/todellisuus ole jotain, joka on herätettävissä henkiin uskon avulla ja sammutettavissa epäuskon avulla.
Ei todellisuuden keskipiste eikä todellisuus itse ole meidän uskomme vaan Jeesus Kristus. Usko ei ole muuta kuin sisäisten silmien avautumista todellisuudelle, joka on Jeesus Kristus, jossa, jonka kautta ja johon kaikki ovat luodut ja jonka veren kautta Jumala sovitti jo kaikki, kaikki niin maan päällä kuin taivaissa.Hyvä, pääsimme hieman eteenpäin tässä "sovituksen sana" aiheessa.
Silmien avautuminen todellisuuteen, joka on Jeesus Kristus, jonka veren kautta sovitus tapahtui.
Silmien aukeaminen edellyttää siis henkilökohtaista uskoa tähän todellisuuteen, Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitusvereensä.
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
( Room 3)
" jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä,".
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, pääsimme hieman eteenpäin tässä "sovituksen sana" aiheessa.

Usko ToivonenAivan. On sovitettuja ihmisiä, joiden silmät ovat avautuneet, ja on sovitettuja ihmisiä, joiden silmät eivät ole vielä avautuneet.
Korostan, että kaikki riippuu siitä, mitä ristillä tapahtui. Jos Jumala sovitti maailman itsensä kanssa, niin tapahtui, eikä kenelläkään ole siihen nokan koputtamista. Silmien avautuminen ei ole sovitetuksi tulemista vaan vain silmien avautumista. Toki jokaiselle, jonka silmät avautuvat, se on valtavan merkityksellinen asia, mutta se on silti vain silmien avautumista. Koko maailman eli KAIKKIEN YKSILÖIHMISTEN sovitus on ja pysyy silmien avautumisesta tai kiinni pysymisestä riippumatta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, pääsimme hieman eteenpäin tässä "sovituksen sana" aiheessa.
Silmien avautuminen todellisuuteen, joka on Jeesus Kristus, jonka veren kautta sovitus tapahtui.
Silmien aukeaminen edellyttää siis henkilökohtaista uskoa tähän todellisuuteen, Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitusvereensä.
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
( Room 3)
" jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä,".
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenHuomaan, että alat venyttää ja vanuttaa sitä, mistä tässä oikeastaan keskustellaan, Aloit siteerata jakeita, joissa puhutaan vanhurskautamisesta, Niissä ei puhuta sovituksesta. Vanhurskauttaminen tarkoittaa niin suomessa kuin koineekreikassakin aivan eri asiaa kuin sovittaminen. Et löydä roomalaiskirjeen 3. etkä 4. luvusta sanoja "sovitus" tai "sovittaa".
Paavali ei sotke noita kahta asiaa toisiinsa, mutta sinä sotket, ja vieläpä tarkoituksella. Miksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan. On sovitettuja ihmisiä, joiden silmät ovat avautuneet, ja on sovitettuja ihmisiä, joiden silmät eivät ole vielä avautuneet.
Korostan, että kaikki riippuu siitä, mitä ristillä tapahtui. Jos Jumala sovitti maailman itsensä kanssa, niin tapahtui, eikä kenelläkään ole siihen nokan koputtamista. Silmien avautuminen ei ole sovitetuksi tulemista vaan vain silmien avautumista. Toki jokaiselle, jonka silmät avautuvat, se on valtavan merkityksellinen asia, mutta se on silti vain silmien avautumista. Koko maailman eli KAIKKIEN YKSILÖIHMISTEN sovitus on ja pysyy silmien avautumisesta tai kiinni pysymisestä riippumatta.Niin, se merkitys on Jumalan armon vastaanottamisessa.
Kuten edelläolevassa tekstikohdassa on todettu.
" jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä,".
Silmien avautuminen ( uskoon tuleminen ) vaikuttaa kääntymyksen armoistuimen ääreen.
1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. ( Room 5)
" Hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen."
(Room 3)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, se merkitys on Jumalan armon vastaanottamisessa.

Usko ToivonenEt sinä voi kertää sitä tosiasiaa, että sinä tahallasi sekoitat keskenään sovituksen ja vanhurskautuksen käsitteet, mistä Paavali pidättäytyy - ja hyvästä syystä. Huomaan, että sinä alat edellyttää ihmiseltä muutaKIN kuin uskoa maailman yksinkertaisimpaan asiaan - siihen, että Jumala sovitti maailman itsensä kanssa.
Sovituksen sana on tämä:
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.
Jos se on TOTTA, se tapahtui.
Jos se tapahtui, silloin jok'ikinen ihminen - uskova ja ei-uskova - ON SOVITETTU JUMALAN KANSSA.
Paavli ei survo sovituksen sanaan noita jakeita, mitkä sinä niin mielelläsi haluaisit kytkeä sovituksen sanaan,
Mitä tässä voi sanoa?? Sinä aloit sekoittamaan ja hämmmentämään kirrkasta sovituksen sanaa, En tiedä, miksi sinä sen teet.
Room. 3 EI PUHU SOVITUKSESTA VAAN VANHURSKAUTUKSESTA.
Paavali ei sekoita sovituksen sanaa ja vanhusrkautusoppia keskenään niin kuin sinä teet. Siksi sinun käsittelyssäsi noiden sanojen merkitys muuntuu, menee kieroon. Lopeta tuo, pyydän, jos haluat jatkaa keskustelua SOVITUKSESTA ja SOVITUKSEN SANASTA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, se merkitys on Jumalan armon vastaanottamisessa.
Kuten edelläolevassa tekstikohdassa on todettu.
" jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä,".
Silmien avautuminen ( uskoon tuleminen ) vaikuttaa kääntymyksen armoistuimen ääreen.
1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. ( Room 5)
" Hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen."
(Room 3)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenJa vielä: silmien avautuminen on YHTÄ KUIN kääntymys - siihen sisältyy kaikki, mitä sisältyy kääntymys-sanaan.
Silmien avautuminen on YHTÄ KUIN parannus/parannuksenteko, jonka alkukielinen sana metanoia nimenomaan tarkoittaa silmien avautumista, asioiden täysin uudella tavalla näkemistä.
Kun Jeesus sanoi: "Tehkää parannus!" hän itse asiassa sanoi: "Avatkaa silmänne!"
Btw, sinä puhut Jumalan armon "vastaanottamisesta" ikään kuin puhuisit jalkapallosta, josta tulee ottaa koppi. Ikään kuin Jumalan armo olisi jokin ihmisen ulkopuolella oleva pallo, jota Jumala pitelee käsissään ja jonka saadakseen ihmisen tulee maanitella Jumala heittämään se hänelle.
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.
Kaikki on alisteista tälle tosiasialle niinmaailmankaikkeudessa kuin Raamatun lehdilläkin.
Tämä on se tosiasia, jolla tulee selittää KAIKKI MUU Raamatussa, ja tämä on se tosiasia, josta kaikki muut Raamatun jakeet ja opit saavat merkityksensä. Ei suinkaan päinvastoin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, se merkitys on Jumalan armon vastaanottamisessa.
Kuten edelläolevassa tekstikohdassa on todettu.
" jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä,".
Silmien avautuminen ( uskoon tuleminen ) vaikuttaa kääntymyksen armoistuimen ääreen.
1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. ( Room 5)
" Hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen."
(Room 3)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenUsko Toivonen, usko on lujaa luottamusta, ja usko on varmuutta. Sana mukaan sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksellä pelastutaan. Pelkät Raamatun jakeet, joiden avulla keskustelet, eivät ole suun tunnustus. Päinvastoin Raamatun jakeiden siteeraaminen, ilman omaa tunnustusta ja omaa kokemusta, ilmentää epävarmuutta, sydämen uskon puutetta. Sanan mukaan Henki todistaa meidän hengemme kanssa... Kommenteissasi Pyhä Henki ei todista sinun henkesi kanssa.
Keskustelusta voidaan päätellä; usko toivosella ei ole sydämen uskoa, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja vielä: silmien avautuminen on YHTÄ KUIN kääntymys - siihen sisältyy kaikki, mitä sisältyy kääntymys-sanaan.
Silmien avautuminen on YHTÄ KUIN parannus/parannuksenteko, jonka alkukielinen sana metanoia nimenomaan tarkoittaa silmien avautumista, asioiden täysin uudella tavalla näkemistä.
Kun Jeesus sanoi: "Tehkää parannus!" hän itse asiassa sanoi: "Avatkaa silmänne!"
Btw, sinä puhut Jumalan armon "vastaanottamisesta" ikään kuin puhuisit jalkapallosta, josta tulee ottaa koppi. Ikään kuin Jumalan armo olisi jokin ihmisen ulkopuolella oleva pallo, jota Jumala pitelee käsissään ja jonka saadakseen ihmisen tulee maanitella Jumala heittämään se hänelle.
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.
Kaikki on alisteista tälle tosiasialle niinmaailmankaikkeudessa kuin Raamatun lehdilläkin.
Tämä on se tosiasia, jolla tulee selittää KAIKKI MUU Raamatussa, ja tämä on se tosiasia, josta kaikki muut Raamatun jakeet ja opit saavat merkityksensä. Ei suinkaan päinvastoin.Huomaa, 2025-02-28 07:59:29 kirjoittanut, usko toivonen edustaa luterilaisuutta ja näkee Sana ilmoituksen luterilaisen opin verhon lävitse. Osuit täysin oikeaan: Silmien avautuminen on YHTÄ KUIN parannus/parannuksenteko. Samaa todistaa Jumlan Sana, Jeesus itse sanoi Paavalille: avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko Toivonen, usko on lujaa luottamusta, ja usko on varmuutta. Sana mukaan sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksellä pelastutaan. Pelkät Raamatun jakeet, joiden avulla keskustelet, eivät ole suun tunnustus. Päinvastoin Raamatun jakeiden siteeraaminen, ilman omaa tunnustusta ja omaa kokemusta, ilmentää epävarmuutta, sydämen uskon puutetta. Sanan mukaan Henki todistaa meidän hengemme kanssa... Kommenteissasi Pyhä Henki ei todista sinun henkesi kanssa.
Keskustelusta voidaan päätellä; usko toivosella ei ole sydämen uskoa,Usko toivosen oppi luterilaisuus on täyttä valehtelua ja luterilaisuus on valtaisa ajatusharha: Harhaluulo eli ajatusharha (deluusio) on todellisuutta koskeva käsitys tai ajatus, jota henkilö pitää totena, vaikka se on todistettavasti epätosi. Ajatusharha perustuu henkilön virhepäätelmiin, eikä sitä voida horjuttaa järkiperusteilla. Harhaluuloa sellaisenaan ei kuitenkaan pidetä sairautena.
Paavali kirjoitti tessalokialaisille: sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen...And for this cause God shall send them strong delusion, that they should believe a lie. King james sanoo eksytystä ajatusharhaksi.
Koko luterilaisuus ja luterilainen Raamatun opetus perustuu kuvitteluun ja luulotteluun!!!
Luterilaisuuden mukaan kaikkia, mitä ei ole kirjoitettuna Sanaan, voi olla kuitenkin kirjoitettuna Sanaan; kaikkia voi olla kunhan vain olettaa ja toistaa ja riittävän suuri määrä ihmisiä uskoo, niin harhoihin uskominen muuttaa harhat ja luulot todeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, pääsimme hieman eteenpäin tässä "sovituksen sana" aiheessa.
Silmien avautuminen todellisuuteen, joka on Jeesus Kristus, jonka veren kautta sovitus tapahtui.
Silmien aukeaminen edellyttää siis henkilökohtaista uskoa tähän todellisuuteen, Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitusvereensä.
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
( Room 3)
" jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä,".
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenJeesus ei kuole ja ylösnouse joka ikinen kerta kun luterilaisen kirkon pappi valuttaa vettä kolme kerta vauvan päähän, vaan jo pari tuhatta taaksepäin vuotta Jeesuksen kuoli ja nousi kuolleista. Ylösnoussutta Jeesusta ei voi hukuttaa parin litran kastekippoon.
Paavali todistaa: jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, Jos tekee jotain toisen kanssa, niin pitää olla samassa paikassa ja samaan aikana. Näin ollen jokainen maailman ihminen oli ristillä Jeesuksen kanssa, ja jokainen ihminen nousi ylös Jeesuksen kanssa.
"Tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi"
Jokainen maailman ihminen ylösnousi ja uudesti syntyi Jeesuksen ylösnousemuksessa: Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
Mikään kaste tai sakramentti ei uudesti synnytä ketään, sillä Sanan mukaan uudesti syntyminen on jo tapahtunut yhdessä Jeesuksen kanssa, Hänen ylösnousemuksessaan. Näin Sana opettaa.
Ainoa, mitä vielä jokaisen täytyy henkilökohtaisesti tehdä on: Jeesus on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.
Tyhmillä neitsyillä oli lamppu, Jumalan Sana, mutta heiltä puuttui Pyhä Henki, öljy, niin myös usko toivonen nikkiä käyttävältä puuttuu Pyhä Henki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sinä voi kertää sitä tosiasiaa, että sinä tahallasi sekoitat keskenään sovituksen ja vanhurskautuksen käsitteet, mistä Paavali pidättäytyy - ja hyvästä syystä. Huomaan, että sinä alat edellyttää ihmiseltä muutaKIN kuin uskoa maailman yksinkertaisimpaan asiaan - siihen, että Jumala sovitti maailman itsensä kanssa.
Sovituksen sana on tämä:
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.
Jos se on TOTTA, se tapahtui.
Jos se tapahtui, silloin jok'ikinen ihminen - uskova ja ei-uskova - ON SOVITETTU JUMALAN KANSSA.
Paavli ei survo sovituksen sanaan noita jakeita, mitkä sinä niin mielelläsi haluaisit kytkeä sovituksen sanaan,
Mitä tässä voi sanoa?? Sinä aloit sekoittamaan ja hämmmentämään kirrkasta sovituksen sanaa, En tiedä, miksi sinä sen teet.
Room. 3 EI PUHU SOVITUKSESTA VAAN VANHURSKAUTUKSESTA.
Paavali ei sekoita sovituksen sanaa ja vanhusrkautusoppia keskenään niin kuin sinä teet. Siksi sinun käsittelyssäsi noiden sanojen merkitys muuntuu, menee kieroon. Lopeta tuo, pyydän, jos haluat jatkaa keskustelua SOVITUKSESTA ja SOVITUKSEN SANASTA.Tuo Roomalaiskirjeen 3. luvun tekstikohta jos mikä, on sovituksen sanaa.
Ilman täydellistä sovitusuhria, Jeesuksen Kristuksen puhdasta ja viatonta verta, ei ole sovitusta.
Kuten Kolossalaiskirjeessäkin Paavali todistaa.
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
( Room 3)
19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
( Kol 1)
Kysymys on sovituksesta Herran Jeesuksen Kristuksen veressä.
Jos ihminen ei ole vanhurskautettu, niin ei hänellä ole rauha Jumalan kanssa.
1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. ( Room 5)
Ei myöskään pääsyä Jumalan armoon.
Armoon pääseminen itsekullekin tapahtuu henkilökohtaisen uskon kautta Jeesukseen Kristukseen syntien sovittajana, Jeesuksen sovitusvereen lunastushintana.
Muistamme, että kuolleista ylösnoussut, kirkastettu, Herra Jeesus Kristus itse todistaa, että syntien anteeksisaaminen, anteeksianto, on uskon kautta Häneen.
16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.' ( Apt 26)
Toivon, että keskustelumme voisi jatkua huomioiden nämä asiat.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo Roomalaiskirjeen 3. luvun tekstikohta jos mikä, on sovituksen sanaa.

Usko ToivonenJa näin - tavoillesi uskollisena - olet tällä Paavalin pois potkimisellla ja Usko Toivosen apostoliksi julistamisella - tullut näppärästi turmelleeksi sovituksen sanan
Jumala oli Kreistuksessa ja SOVITTI maailman itsensä kanssa.
Siiis: maailman ELI kaikki YKSILÖihmiset kaikkina aikoina.
Sinä yksinkertaisesti asetat Paavalin vnhurskautusopin tuon sovituksen sanan yläpuolelle ja siten teet sen tyhjäksi.
Oikeastaan sinä paljastit jo aikaisemmin itsesi kirjoittaessasi
"Hyvä, pääsimme hieman eteenpäin tässä 'sovituksen sana'' aiheessa."
Eteenpäin???!!!
Paavali toteaa, Jumala oli Kristuksessa jaa sovitti maailman itsensä kanssa, ja Usko Toivonen toteaa, että siitä voi siirtyä vielä" ETEENPÄIN"!!! :D :D :D
Ja näin kävikin ilmi, että et sinä ole missään vaiiheessa USKONUT tuota sovituksen sanaa niin kuin Paavali sen julistaa.
Minusta tämä sinun tapasi tooimia on sangen kiero - esität uskovasi jotain, kunnes paljastuu, ettet missään vaiheessa siihen uskonutkaan. Kuka oikein toimii noin?
PS. Tiedän, että sinä olet helluntailainen ja tiedän ex-helluntailaisena läpikotaisin helluntailaisen opin.
Sinun helluntailaisuutesi tuli jo selkeästi ilmi siinä ensimmäisessä kysymyksessäsi:
"Mitä se mielestäsi edellyttää itsekunkin ihmisen osalta käytännössä?"
"Käytännössä."
Tuohon sanaan kiteytyy mainosti helluntailaisuudessa vinoon menneiden käsitteiden sisällä lymyävä lakihenkisyys.
"Käytännössä."
Ikään kuin Jeesuksen antaessa henkensä maailman lunnaiksi ristinpuulla se ei olisi tapahtunut KÄYTÄNNÖSSÄ. Ikään kuin hänen roikkuessaan ristillä hän ei olisi vetänyt kaikkia ihmisiä tykönsä ristinpuulle KÄYTÄNNÖSSÄ. Ikään kuin Jumala ei olisi sovittanut maailmaa itsensä kanssa KÄYTÄNNÖSSÄ. Ikään kuin Jeesuksen antaessa henkensä maailman elämän puolesta se ei olisi tapahtunut KÄYTÄNNÖSSÄ.
Ikään kuin yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, vanhurskauden teko ei koidukaan kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi KÄYTÄNNÖSSÄ, eivätkä Hänen kuuliaisuutensa kautta monet tulekaan vanhurskaiksi KÄYTÄNNÖSSÄ.
On kuin sinun mielestäsi kaikki se, mitä Jeesukselle tapahtui, ei kuitenkaan tapahtunut MEILLE ja MEIDÄN EDUKSEMME KÄYTÄNNÖSSÄ.
Niinpä et voinut edes loittaa tätä keskkustelua muutoin kuin kysymällä:
"Mitä se mielestäsi edellyttää itsekunkin ihmisen osalta KÄYTÄNNÖSSÄ?"
Sinä olet aivopesettänyt itsesi sokeaksi sovituksen sanalle. Sinulle sitä ei ole olemassa KÄYTÄNNÖSSÄ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja näin - tavoillesi uskollisena - olet tällä Paavalin pois potkimisellla ja Usko Toivosen apostoliksi julistamisella - tullut näppärästi turmelleeksi sovituksen sanan
Jumala oli Kreistuksessa ja SOVITTI maailman itsensä kanssa.
Siiis: maailman ELI kaikki YKSILÖihmiset kaikkina aikoina.
Sinä yksinkertaisesti asetat Paavalin vnhurskautusopin tuon sovituksen sanan yläpuolelle ja siten teet sen tyhjäksi.
Oikeastaan sinä paljastit jo aikaisemmin itsesi kirjoittaessasi
"Hyvä, pääsimme hieman eteenpäin tässä 'sovituksen sana'' aiheessa."
Eteenpäin???!!!
Paavali toteaa, Jumala oli Kristuksessa jaa sovitti maailman itsensä kanssa, ja Usko Toivonen toteaa, että siitä voi siirtyä vielä" ETEENPÄIN"!!! :D :D :D
Ja näin kävikin ilmi, että et sinä ole missään vaiiheessa USKONUT tuota sovituksen sanaa niin kuin Paavali sen julistaa.
Minusta tämä sinun tapasi tooimia on sangen kiero - esität uskovasi jotain, kunnes paljastuu, ettet missään vaiheessa siihen uskonutkaan. Kuka oikein toimii noin?
PS. Tiedän, että sinä olet helluntailainen ja tiedän ex-helluntailaisena läpikotaisin helluntailaisen opin.
Sinun helluntailaisuutesi tuli jo selkeästi ilmi siinä ensimmäisessä kysymyksessäsi:
"Mitä se mielestäsi edellyttää itsekunkin ihmisen osalta käytännössä?"
"Käytännössä."
Tuohon sanaan kiteytyy mainosti helluntailaisuudessa vinoon menneiden käsitteiden sisällä lymyävä lakihenkisyys.
"Käytännössä."
Ikään kuin Jeesuksen antaessa henkensä maailman lunnaiksi ristinpuulla se ei olisi tapahtunut KÄYTÄNNÖSSÄ. Ikään kuin hänen roikkuessaan ristillä hän ei olisi vetänyt kaikkia ihmisiä tykönsä ristinpuulle KÄYTÄNNÖSSÄ. Ikään kuin Jumala ei olisi sovittanut maailmaa itsensä kanssa KÄYTÄNNÖSSÄ. Ikään kuin Jeesuksen antaessa henkensä maailman elämän puolesta se ei olisi tapahtunut KÄYTÄNNÖSSÄ.
Ikään kuin yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, vanhurskauden teko ei koidukaan kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi KÄYTÄNNÖSSÄ, eivätkä Hänen kuuliaisuutensa kautta monet tulekaan vanhurskaiksi KÄYTÄNNÖSSÄ.
On kuin sinun mielestäsi kaikki se, mitä Jeesukselle tapahtui, ei kuitenkaan tapahtunut MEILLE ja MEIDÄN EDUKSEMME KÄYTÄNNÖSSÄ.
Niinpä et voinut edes loittaa tätä keskkustelua muutoin kuin kysymällä:
"Mitä se mielestäsi edellyttää itsekunkin ihmisen osalta KÄYTÄNNÖSSÄ?"
Sinä olet aivopesettänyt itsesi sokeaksi sovituksen sanalle. Sinulle sitä ei ole olemassa KÄYTÄNNÖSSÄ.Paavalin kirjoituksistahan olemme keskustelleet ja nyt keskustelimme siitä, että ei ole sovitusta ilman Jeesuksen Kristuksen sovitusverta.
Ja ilman uskoa siihen, että sovitus on tapahtunut Herran Jeesuksen Kristuksen sovitusveressä, ei ole rauhaa eikä armahdusta Jumalan kanssa.
Vai onko mielestäsi sovitusta Jumalan kanssa ilman sovitusverta?
Tai onko mielestäsi ihmisillä rauha Jumalan kanssa, ilman uskoa Jeesuksen sovitusvereen?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavalin kirjoituksistahan olemme keskustelleet ja nyt keskustelimme siitä, että ei ole sovitusta ilman Jeesuksen Kristuksen sovitusverta.
Ja ilman uskoa siihen, että sovitus on tapahtunut Herran Jeesuksen Kristuksen sovitusveressä, ei ole rauhaa eikä armahdusta Jumalan kanssa.
Vai onko mielestäsi sovitusta Jumalan kanssa ilman sovitusverta?
Tai onko mielestäsi ihmisillä rauha Jumalan kanssa, ilman uskoa Jeesuksen sovitusvereen?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenEmme ME siitä keustelleet, vaan sinä VEIT keskustelun vanhurskautusta käsittelevviin lukuihin.
Miksi sinä valehtelet jopa siitä, mistä ME keskustelemme?
Väitteesi: "ilman uskoa siihen, että sovitus on tapahtunut Herran Jeesuksen Kristuksen sovitusveressä, ei ole rauhaa eikä armahdusta Jumalan kanssa" on ensinnäkin täysin mielivaltaisesti kyhätty ja sitä paitsi ristiriidassa sovituksen sanan kanssa
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.
Kysyt:
"Vai onko mielestäsi sovitusta Jumalan kanssa ilman sovitusverta?"
Mutta tarkoitatko itse asiassa kysyä:
"Vai onko mielestäsi sovitusta Jumalan kanssa ilman USKOA sovitusvereen?"
Kumpaa tarkoitat?
Ja sitä paitsi: kuinka sinä kykenet erottamaan SOVITUKSEN ja sovitusveren toisistaan? Mitä sinä TARKOITAT noilla kahdella sanalla?
Onko sinusta usko sovituksen sanaan eli
a) siihen, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa
sama asia kuin
b) usko "sovitusvereen"?
Tarkoitatko bäillää kahdella yhtä ja samaa asiaa?
Jollet tarkoita, selventäisitkö, mitä oikein tarkoitat?
Lisäksi kysyt:
"Tai onko mielestäsi ihmisillä rauha Jumalan kanssa, ilman uskoa Jeesuksen sovitusvereen?"
Kumpaa tarkoitat - sitäkö, että onko JUMALALLA RAUHA IHMISTEN KANSSA ilman ihmisten uskoa Jeesuksen sovitusvereen vaiko sitä, että onko ihmisillä rauha Jumalan kanssa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Emme ME siitä keustelleet, vaan sinä VEIT keskustelun vanhurskautusta käsittelevviin lukuihin.
Miksi sinä valehtelet jopa siitä, mistä ME keskustelemme?
Väitteesi: "ilman uskoa siihen, että sovitus on tapahtunut Herran Jeesuksen Kristuksen sovitusveressä, ei ole rauhaa eikä armahdusta Jumalan kanssa" on ensinnäkin täysin mielivaltaisesti kyhätty ja sitä paitsi ristiriidassa sovituksen sanan kanssa
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.
Kysyt:
"Vai onko mielestäsi sovitusta Jumalan kanssa ilman sovitusverta?"
Mutta tarkoitatko itse asiassa kysyä:
"Vai onko mielestäsi sovitusta Jumalan kanssa ilman USKOA sovitusvereen?"
Kumpaa tarkoitat?
Ja sitä paitsi: kuinka sinä kykenet erottamaan SOVITUKSEN ja sovitusveren toisistaan? Mitä sinä TARKOITAT noilla kahdella sanalla?
Onko sinusta usko sovituksen sanaan eli
a) siihen, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa
sama asia kuin
b) usko "sovitusvereen"?
Tarkoitatko bäillää kahdella yhtä ja samaa asiaa?
Jollet tarkoita, selventäisitkö, mitä oikein tarkoitat?
Lisäksi kysyt:
"Tai onko mielestäsi ihmisillä rauha Jumalan kanssa, ilman uskoa Jeesuksen sovitusvereen?"
Kumpaa tarkoitat - sitäkö, että onko JUMALALLA RAUHA IHMISTEN KANSSA ilman ihmisten uskoa Jeesuksen sovitusvereen vaiko sitä, että onko ihmisillä rauha Jumalan kanssa?Niin, esille tulee näkemysero siitä, mikä on Paavalin kirjoituksissa sovituksen sanaa.
>> Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. >>
Kyllä, niin lukee 2. Korinttolaiskirjeessä.
Mutta siinä ei ole mainintaa sovituksesta Jeesuksen Kristuksen veressä.
Eli, onko mielestäsi sovitusta ilman Jeesuksen sovitusverta?
Keskustelemmeko me siis sovituksesta, vaiko ainoastaan 2. Kor 5. luvun tekstikohdasta?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, esille tulee näkemysero siitä, mikä on Paavalin kirjoituksissa sovituksen sanaa.
>> Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. >>
Kyllä, niin lukee 2. Korinttolaiskirjeessä.
Mutta siinä ei ole mainintaa sovituksesta Jeesuksen Kristuksen veressä.
Eli, onko mielestäsi sovitusta ilman Jeesuksen sovitusverta?
Keskustelemmeko me siis sovituksesta, vaiko ainoastaan 2. Kor 5. luvun tekstikohdasta?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenEli sinä kritisoit Paavalia siitä, ettei hän mainitse 2 Kor. 5:ssä "sovitusverta"?
Tiesitkö, että kohdassa 2 Kor. 5:19 sovittaa-verbi on katallassōn ja roomalaiskirjeessä esiintyvä armoistuin on hilasterion ja että SOVITUS- tai SOVINTOveri-ilmaus on harhaanjohtava - kumpaakaan kun ei taida esiintyä suomenkielisessä Raamatussa. Ja vaikka esiintyisikin, näissä veriyhteyksissä esiintyvät englanninkieliset termit ovat aina propitiation ja atonement, ja ne tarkoittavat jotain aivan muuta kuin 2 Kor. 5:n SOVITUS, jonka englanninkielinen vastine on reconciliation. Ja sama eroavuus vallitsee myös koineekreikassa, tietenkin.
Eli nyt sinä olet kielellisellä vempautuksellasi kietonut 2 Kor. 5:n ja Room. 3-4:n toisiinsa tavalla, joka ei kestä päivänvaloa.
Ja mitä ihmettä sinä ylipäätään ajat takaa tuolla kysymyksellä???
"Onko mielestäsi sovitusta ilman Jeesuksen sovitusverta?"
Tarkoitatko, että olisiko sovitusta, jos Jeesus EI olisi antanut henkeään maailman elämän lunnaiksi? Mistä minä voisin sen tietää?
Onko mielestäsi niin, että kun Paavali ei mainitse 2 Kor. 5:19:ssä tätä sinun mystistä SOVITUSvertasi (jolle sanalle ei siis löydy vastinetta englannista sen enempää kuin koineekreikastakaan), Jumala ei sitten sovittanutkaan maailmaa itsensä kanssa? Onko peräti niin, että kun Paavali ei käytä tuossa kohtaa termiä, jonka sinä melkein 2000 vuotta myöhemmin keksit, sovitus onkin nyt peruttu?
Se on kuule Usko silä tavalla, että kun alkaa keksiä omiaan, homma menee hieman sekavaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli sinä kritisoit Paavalia siitä, ettei hän mainitse 2 Kor. 5:ssä "sovitusverta"?
Tiesitkö, että kohdassa 2 Kor. 5:19 sovittaa-verbi on katallassōn ja roomalaiskirjeessä esiintyvä armoistuin on hilasterion ja että SOVITUS- tai SOVINTOveri-ilmaus on harhaanjohtava - kumpaakaan kun ei taida esiintyä suomenkielisessä Raamatussa. Ja vaikka esiintyisikin, näissä veriyhteyksissä esiintyvät englanninkieliset termit ovat aina propitiation ja atonement, ja ne tarkoittavat jotain aivan muuta kuin 2 Kor. 5:n SOVITUS, jonka englanninkielinen vastine on reconciliation. Ja sama eroavuus vallitsee myös koineekreikassa, tietenkin.
Eli nyt sinä olet kielellisellä vempautuksellasi kietonut 2 Kor. 5:n ja Room. 3-4:n toisiinsa tavalla, joka ei kestä päivänvaloa.
Ja mitä ihmettä sinä ylipäätään ajat takaa tuolla kysymyksellä???
"Onko mielestäsi sovitusta ilman Jeesuksen sovitusverta?"
Tarkoitatko, että olisiko sovitusta, jos Jeesus EI olisi antanut henkeään maailman elämän lunnaiksi? Mistä minä voisin sen tietää?
Onko mielestäsi niin, että kun Paavali ei mainitse 2 Kor. 5:19:ssä tätä sinun mystistä SOVITUSvertasi (jolle sanalle ei siis löydy vastinetta englannista sen enempää kuin koineekreikastakaan), Jumala ei sitten sovittanutkaan maailmaa itsensä kanssa? Onko peräti niin, että kun Paavali ei käytä tuossa kohtaa termiä, jonka sinä melkein 2000 vuotta myöhemmin keksit, sovitus onkin nyt peruttu?
Se on kuule Usko silä tavalla, että kun alkaa keksiä omiaan, homma menee hieman sekavaksi.Herran Jeesuksen Kristuksen veri sovitukseen liittyen on mainittu ..
20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. ( Kol 1)
Joten, kysyn näin.
Onko mielestäsi sovitusta ilman Jeesuksen ristillä vuodattamaa verta?
Onko rauhaa Jumalan kanssa ilman "ristin verta".
Onko sovitusta ilman Jeesuksen täydellistä uhria?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herran Jeesuksen Kristuksen veri sovitukseen liittyen on mainittu ..
20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. ( Kol 1)
Joten, kysyn näin.
Onko mielestäsi sovitusta ilman Jeesuksen ristillä vuodattamaa verta?
Onko rauhaa Jumalan kanssa ilman "ristin verta".
Onko sovitusta ilman Jeesuksen täydellistä uhria?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenParahin Usko,
maailman sovitus tapahtui JO.
Jumala oli Kristuksessa ja SOVITTI maailman itsensä kanssa.
Siis: sovitti JO. Mennyt aikamuoto.
Nuo kysymyksesi ovat SEN VUOKSI mielettömiä. On mieletöntä kysyä, olisiko sovitus VOINUT TAPAHTUA JOTENKIN TOISIN, kun se kerran tapahtui juuri niin kuin se tapahtui.
Jumala TEKI jo tuon rauhan Jeesuksen veren kautta. Siis JUMALA TEKI SEN, EI sinun uskosi tai minun uskoni, koska kumpikaan meistä ei vielä uskonut yhtään mihinkään Jeesuksen antaessa henkensä maailman elämän puolesta.
Niinpä jokainen maailman ihminen - uskova ja ei-uskova - ON JO SOVITETTU Jumalan kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parahin Usko,
maailman sovitus tapahtui JO.
Jumala oli Kristuksessa ja SOVITTI maailman itsensä kanssa.
Siis: sovitti JO. Mennyt aikamuoto.
Nuo kysymyksesi ovat SEN VUOKSI mielettömiä. On mieletöntä kysyä, olisiko sovitus VOINUT TAPAHTUA JOTENKIN TOISIN, kun se kerran tapahtui juuri niin kuin se tapahtui.
Jumala TEKI jo tuon rauhan Jeesuksen veren kautta. Siis JUMALA TEKI SEN, EI sinun uskosi tai minun uskoni, koska kumpikaan meistä ei vielä uskonut yhtään mihinkään Jeesuksen antaessa henkensä maailman elämän puolesta.
Niinpä jokainen maailman ihminen - uskova ja ei-uskova - ON JO SOVITETTU Jumalan kanssa.Eihän tuossa ole ollutkaan mitään epäselvää.
Sovitus on tapahtunut, mutta uskosta osattomalla ja uskovalla ei ole edelleenkään mitään yhteistä osaa.
Ei siis perintöosaa Jeesuksessa Kristuksessa, muutoin kuin uskon kautta.
Eli, Jumala kehoittaa ja Kristus pyytää kaikilta ihmisiltä erikseen ottamaan vastaan Jumalan armon omalle kohdalleen.
Ja se on uskon kautta Jeesuksen vereen, joka vuosi sovitushetkellä ristillä.
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
( Room 3)
12 että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
13 mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
14 Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
16 ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. ( Ef 2)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tuossa ole ollutkaan mitään epäselvää.

Usko ToivonenSinulle sovitus ja sovituksen sana eivät merkitse mitään. Sinulle se ovat pelkkää tyhjää.
Sinä aina hetkeksi suullasi olet tuunustavinasi, että sinä uskot Jumalan sovittaneen maailman itsensä kanssa, mutta sinun sydämesi on tuosta tosiasiasta yhtä kaukana kuin itä on lännestä.
Sen siitä saa, kun ei usko Jeesukseen. Siihen Jeesukseen, jossa Jumala sovitti jo koko maailman itsensä kanssa.
Kun ei usko ristiinnaulittuun Jeesukseen, Jumalan armosta tulee jalkapallo, jota Jumala oman Poikansa ristinkuolemasta huolimatta pitää mustasukkaisesti itsellään, kunnes ihminen vakuuttaa Jumalalle haluavansa VASTAANOTTAA tuon armon jalkapallon.
Sellaiseksi garssiksi uskominen menee, kun ei usko sovituksen sanaan . kun ei usko siihen, MITÄ RISTILLÄ TAPAHTUI, eikä halua ottaa siitä edes selvää.
Silloin joutuu aina kumoamaan Paavalilla Paavalia ja aina niin päin, että sovituksen sana turmeltuu, eikä suinkaan niin päin, että selvittäisi sovituksen sanan eli RISTIINNAULITUN KRISTUKSEN NÄKÖKULMASTA, mitä Paavali tarkoittaa
Jumalan armolla,
Jumalan armon "vastaanottamisella",
vanhurskauttamisella ja
uskolla.
Nyt kun sinä et piittaa sovituksen sanasta tuon taivaallista, kaikki nuo Paavalin käsitteet vääristyvät sinun käsittelyssäsi. Sinä käytät niitä väärin. Sinä kumoat niillä sovituksen sanan, kun sinun tulisi antaa ristiiinnaulitun Kristuksen loistaa noihin sanoihin valoaan, jolloin sinun helluntailainen pimeytesi väistyisi niiden yltä.
Tuo sinun uskomattoman tökerö ja kiero yrityksesi yhdistää 2 Kor. 5 ja Room. 3-4 toisiinsa on tästä sinun sokeudestasi yksi esimerkki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tuossa ole ollutkaan mitään epäselvää.
Sovitus on tapahtunut, mutta uskosta osattomalla ja uskovalla ei ole edelleenkään mitään yhteistä osaa.
Ei siis perintöosaa Jeesuksessa Kristuksessa, muutoin kuin uskon kautta.
Eli, Jumala kehoittaa ja Kristus pyytää kaikilta ihmisiltä erikseen ottamaan vastaan Jumalan armon omalle kohdalleen.
Ja se on uskon kautta Jeesuksen vereen, joka vuosi sovitushetkellä ristillä.
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
( Room 3)
12 että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
13 mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
14 Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
16 ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. ( Ef 2)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenJuuri Jeesuksen vuodattama veri ON SINETTI KOKO MAAILMAN SOVITUKSELLE.
Ja sinä käytät tuota KOKO MAAILMAN SOVITTANUTTA VERTA retorisena keinona tehdäksesi sanoman koko maailman sovituksesta TYHJÄKSI.
Minusta tämä on irvokasta, niin irvokasta, ettei oikein mikään ole niin irvokasta.
Mutta sinä toimit noin ymmärtämättömyyttäsi.
Jeesus Kristus on kuollut meidän ymmärtämättömyytemme ja syntisyytemme tähden. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri Jeesuksen vuodattama veri ON SINETTI KOKO MAAILMAN SOVITUKSELLE.
Ja sinä käytät tuota KOKO MAAILMAN SOVITTANUTTA VERTA retorisena keinona tehdäksesi sanoman koko maailman sovituksesta TYHJÄKSI.
Minusta tämä on irvokasta, niin irvokasta, ettei oikein mikään ole niin irvokasta.
Mutta sinä toimit noin ymmärtämättömyyttäsi.
Jeesus Kristus on kuollut meidän ymmärtämättömyytemme ja syntisyytemme tähden.Teet johtopäätöksiä toisten puolesta ja niiden perusteella syytät väärin perustein.
Olemme keskustelleet sovituksen sanasta ja olen tuonut esille sen, että sovituksen sana on esillä Uuden Testamentin kirjoituksissa hyvin useassa kohdassa, kuten esim. niissä kohdissa, mitä et hyväksy sovituksen sanan piiriin.
Hyvä, että nyt huomioit sovitusveren, pyhän ja kalliin veren, johon uhriin koko maailman sovitus perustuu.
12 mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
13 ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
14 Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
..
29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! ( Hep 10)
Kun sovitus tapahtui, niin väistyikö pimeys maailmasta ja maailman ruhtinaan vallassa olevista ihmisistä?
Ristiinnaulitun ja kuolleista ylösnousseen ja kirkastetun Herramme Jeesuksen todistuksen mukaan ei.
16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.' ( Apt 26)
Jeesus sanoo:
"parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista." (Luuk 24)
Vaikka koko maailman sovitus oli tapahtunut, maailmassa oleva pimeys ei kadonnut.
Paavali kirjoittaa Efeson pyhille ( Jeesuksessa Kristuksessa pyhitetyille).
1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa. ( Ef 1)
1 Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset,
2 ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".
3 Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne-niinkuin pyhien sopii-
4 Älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta.
5 Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella-sillä hän on epäjumalanpalvelija-ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa.
6 Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia;
7 Älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan.
8 Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina ( Ef 5)
Ennen pelastuksen evankeliumin, sovituksen sanan kuulemista, he olivat pimeydessä, vaikka sovitus oli jo tapahtunut, mutta heistä oli tullut valkeuden lapsia totuuden sanan kuulemisen kautta.
13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi. (Ef 1)
Pyhitys ei tapahtunut sovituksen hetkellä, vaan uskon kautta sovituksen sanan vastaanottamisessa.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teet johtopäätöksiä toisten puolesta ja niiden perusteella syytät väärin perustein.

Usko ToivonenSovituksen sanasta nimenomaan EI ole kyse niissä väittämissäsi kohdissa. Kuinka on mahdollista keskustella ylipäätään mistään, kun sinä väität sovituksen sanaksi lukuja, joissa ei PUHUTA YHTÄÄN MITÄÄN SOVITUKSESTA??!! LUULETKO SINÄ JUIPPI VALEHDELLESSASI JA MAALITOLPPIA SIIRRELLESSÄSI JA KÄSITENIHILISMIÄ HARJOITTAESSASI tosiaan KESKUSTELEVASI?? Mikä ihmeen vempula sinä oikein olet???
Kuinka edustamasi kieroilu etenee?
1) Ei suostu uskomaan sovituksen sanaan
2) Valehtelee, että uskoo siihen
3) Tulkitsee Uutta testamenttia tämän epäuskonsa ohjaamana
4) Tekee sen aina niin, että LAISTAA johdonmukaisesti niitä Raamatun paikkoja, joissa nimenomaan puhutaan ristiinnaulitusta Jeesuksesta JA sovituksesta
5) Ei koskaan suostu MÄÄRITTELEMÄÄN, mitä sovitus TARKOITTAA eikä
6) MISSÄÄN VAIHEESSA SUOSTU OTTAMAAN MÄÄRITELMÄSTÄ SELVÄÄ, jotta voi
7) jättää sovituksen ja sovituksen sanoman sisällyksettömänä roikkumaan ilmaan voidakseen
8) IRTAUTUA koko aiheesta (väittäen kuitenkin samalla PUHUVANSA SIITÄ KAIKEN AIKAA)
9) piilottaa tämän asenteensa järkyttävään sanojen ja välisössötysten tulvaan ja
10) esittää kysymyksiä ja viskelee jakeita AINOASTAAN VOIDAKSEEN TEHDÄ TYHJÄKSI sanoman maailman sovituksesta JA
11) kutsuu tätä evankeliumin VASTUSTAMISTAAN Raamatun ilmoituksesksi.
Aamen.
Sydämen uskon eikä sovituksen sanaa raiskaavan helluntailaisuuden puolesta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teet johtopäätöksiä toisten puolesta ja niiden perusteella syytät väärin perustein.
Olemme keskustelleet sovituksen sanasta ja olen tuonut esille sen, että sovituksen sana on esillä Uuden Testamentin kirjoituksissa hyvin useassa kohdassa, kuten esim. niissä kohdissa, mitä et hyväksy sovituksen sanan piiriin.
Hyvä, että nyt huomioit sovitusveren, pyhän ja kalliin veren, johon uhriin koko maailman sovitus perustuu.
12 mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
13 ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
14 Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
..
29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! ( Hep 10)
Kun sovitus tapahtui, niin väistyikö pimeys maailmasta ja maailman ruhtinaan vallassa olevista ihmisistä?
Ristiinnaulitun ja kuolleista ylösnousseen ja kirkastetun Herramme Jeesuksen todistuksen mukaan ei.
16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.' ( Apt 26)
Jeesus sanoo:
"parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista." (Luuk 24)
Vaikka koko maailman sovitus oli tapahtunut, maailmassa oleva pimeys ei kadonnut.
Paavali kirjoittaa Efeson pyhille ( Jeesuksessa Kristuksessa pyhitetyille).
1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa. ( Ef 1)
1 Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset,
2 ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".
3 Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne-niinkuin pyhien sopii-
4 Älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta.
5 Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella-sillä hän on epäjumalanpalvelija-ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa.
6 Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia;
7 Älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan.
8 Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina ( Ef 5)
Ennen pelastuksen evankeliumin, sovituksen sanan kuulemista, he olivat pimeydessä, vaikka sovitus oli jo tapahtunut, mutta heistä oli tullut valkeuden lapsia totuuden sanan kuulemisen kautta.
13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi. (Ef 1)
Pyhitys ei tapahtunut sovituksen hetkellä, vaan uskon kautta sovituksen sanan vastaanottamisessa.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenNuo 11 kohtaa kuvaavat sinun toimintaasi viimeisen 3-4 vuoden ajalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo 11 kohtaa kuvaavat sinun toimintaasi viimeisen 3-4 vuoden ajalta.
No, kiitos taasen keskustelusta.
Nyt lienemme keskustelleet aiheesta tarpeeksi tässä ketjussa, ei liene syytä enää jatkaa.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sovituksen sanasta nimenomaan EI ole kyse niissä väittämissäsi kohdissa. Kuinka on mahdollista keskustella ylipäätään mistään, kun sinä väität sovituksen sanaksi lukuja, joissa ei PUHUTA YHTÄÄN MITÄÄN SOVITUKSESTA??!! LUULETKO SINÄ JUIPPI VALEHDELLESSASI JA MAALITOLPPIA SIIRRELLESSÄSI JA KÄSITENIHILISMIÄ HARJOITTAESSASI tosiaan KESKUSTELEVASI?? Mikä ihmeen vempula sinä oikein olet???
Kuinka edustamasi kieroilu etenee?
1) Ei suostu uskomaan sovituksen sanaan
2) Valehtelee, että uskoo siihen
3) Tulkitsee Uutta testamenttia tämän epäuskonsa ohjaamana
4) Tekee sen aina niin, että LAISTAA johdonmukaisesti niitä Raamatun paikkoja, joissa nimenomaan puhutaan ristiinnaulitusta Jeesuksesta JA sovituksesta
5) Ei koskaan suostu MÄÄRITTELEMÄÄN, mitä sovitus TARKOITTAA eikä
6) MISSÄÄN VAIHEESSA SUOSTU OTTAMAAN MÄÄRITELMÄSTÄ SELVÄÄ, jotta voi
7) jättää sovituksen ja sovituksen sanoman sisällyksettömänä roikkumaan ilmaan voidakseen
8) IRTAUTUA koko aiheesta (väittäen kuitenkin samalla PUHUVANSA SIITÄ KAIKEN AIKAA)
9) piilottaa tämän asenteensa järkyttävään sanojen ja välisössötysten tulvaan ja
10) esittää kysymyksiä ja viskelee jakeita AINOASTAAN VOIDAKSEEN TEHDÄ TYHJÄKSI sanoman maailman sovituksesta JA
11) kutsuu tätä evankeliumin VASTUSTAMISTAAN Raamatun ilmoituksesksi.
Aamen.
Sydämen uskon eikä sovituksen sanaa raiskaavan helluntailaisuuden puolestaYmmärräkö, usko toivonen EI OLE HELLUNTAILAINEN, vaan usko toivonen on luterilainen eksyttäjä, joka kieltää sovituksen.
Usko toivonen valehtelee päin silmiä, hänen uskonsa ei ole sydämen uskoa, vaan 'usko' joka hänellä muka on, on kirkon sakramentin avulla saatua!
Luterilaiset ovat Jeesuksen mainitsemia väkivaltaisia miehiä, jotka ovat ryöstäneet Jumalan valtakunnan itselleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teet johtopäätöksiä toisten puolesta ja niiden perusteella syytät väärin perustein.
Olemme keskustelleet sovituksen sanasta ja olen tuonut esille sen, että sovituksen sana on esillä Uuden Testamentin kirjoituksissa hyvin useassa kohdassa, kuten esim. niissä kohdissa, mitä et hyväksy sovituksen sanan piiriin.
Hyvä, että nyt huomioit sovitusveren, pyhän ja kalliin veren, johon uhriin koko maailman sovitus perustuu.
12 mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
13 ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
14 Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
..
29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! ( Hep 10)
Kun sovitus tapahtui, niin väistyikö pimeys maailmasta ja maailman ruhtinaan vallassa olevista ihmisistä?
Ristiinnaulitun ja kuolleista ylösnousseen ja kirkastetun Herramme Jeesuksen todistuksen mukaan ei.
16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.' ( Apt 26)
Jeesus sanoo:
"parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista." (Luuk 24)
Vaikka koko maailman sovitus oli tapahtunut, maailmassa oleva pimeys ei kadonnut.
Paavali kirjoittaa Efeson pyhille ( Jeesuksessa Kristuksessa pyhitetyille).
1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa. ( Ef 1)
1 Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset,
2 ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".
3 Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne-niinkuin pyhien sopii-
4 Älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta.
5 Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella-sillä hän on epäjumalanpalvelija-ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa.
6 Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia;
7 Älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan.
8 Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina ( Ef 5)
Ennen pelastuksen evankeliumin, sovituksen sanan kuulemista, he olivat pimeydessä, vaikka sovitus oli jo tapahtunut, mutta heistä oli tullut valkeuden lapsia totuuden sanan kuulemisen kautta.
13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi. (Ef 1)
Pyhitys ei tapahtunut sovituksen hetkellä, vaan uskon kautta sovituksen sanan vastaanottamisessa.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenUsko Toivonen, jatkat valehteluasi, ja valehtelet niiin kuin vain röhkeällä luterilaisella on tapana, ilman häpeää ja päin silmiä. Kopioimasi Raamatun jakeet ovat vain puhuutesi verho. Sana varoittaa sinusta:
Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen
Sinun opin mukaan Jeesus sovittanut syntejä, vaan yhä edelleen on Jumalan ja ihmisen välissä erottava väliseinä ns. perisynti! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teet johtopäätöksiä toisten puolesta ja niiden perusteella syytät väärin perustein.
Olemme keskustelleet sovituksen sanasta ja olen tuonut esille sen, että sovituksen sana on esillä Uuden Testamentin kirjoituksissa hyvin useassa kohdassa, kuten esim. niissä kohdissa, mitä et hyväksy sovituksen sanan piiriin.
Hyvä, että nyt huomioit sovitusveren, pyhän ja kalliin veren, johon uhriin koko maailman sovitus perustuu.
12 mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
13 ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
14 Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
..
29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! ( Hep 10)
Kun sovitus tapahtui, niin väistyikö pimeys maailmasta ja maailman ruhtinaan vallassa olevista ihmisistä?
Ristiinnaulitun ja kuolleista ylösnousseen ja kirkastetun Herramme Jeesuksen todistuksen mukaan ei.
16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.' ( Apt 26)
Jeesus sanoo:
"parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista." (Luuk 24)
Vaikka koko maailman sovitus oli tapahtunut, maailmassa oleva pimeys ei kadonnut.
Paavali kirjoittaa Efeson pyhille ( Jeesuksessa Kristuksessa pyhitetyille).
1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa. ( Ef 1)
1 Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset,
2 ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".
3 Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne-niinkuin pyhien sopii-
4 Älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta.
5 Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella-sillä hän on epäjumalanpalvelija-ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa.
6 Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia;
7 Älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan.
8 Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina ( Ef 5)
Ennen pelastuksen evankeliumin, sovituksen sanan kuulemista, he olivat pimeydessä, vaikka sovitus oli jo tapahtunut, mutta heistä oli tullut valkeuden lapsia totuuden sanan kuulemisen kautta.
13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi. (Ef 1)
Pyhitys ei tapahtunut sovituksen hetkellä, vaan uskon kautta sovituksen sanan vastaanottamisessa.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenKappas vain kopiot itsestäsi varoittava jakeen:, usko toivonen: Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia;
Yrität pettää Jeesuksen omat tyhjillä puheilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, kiitos taasen keskustelusta.
Nyt lienemme keskustelleet aiheesta tarpeeksi tässä ketjussa, ei liene syytä enää jatkaa.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenVoit aivan hyviin halutessasi siteerata itseäsi ja koettaa todistaa siten yksikin noista 11 kohdasta vääräksi, mutta ymmärrän kyllä, miksi sinä et sitä tee. Sulla on aina loistava ajoitus LOPETTAA keskustelu.
:D :D :D
PS. Näissä keskusteluissa sinä väistelet aina kuin ballerina kommentieni kiistattomimpia ja kohtikäyvimpiä kohtia. Se on erinomainen taktiikka; ajattelet vaarmaan, että kun niihin ei kiinnitä huomiota, niitä ei ole olemassa.
Eli toteutat samaa taktiikka kuin sovituksen sanan suhteen - kun et kiinnitä siihen huomiota, sitä ei ole (sinulle) olemassa.
- Anonyymi
Kaikenlainen "raamatullisuus" ja "Raamatun ilmoitus" on YHTÄ TYHJÄN kanssa sovituksen sanan rinnalla. Meidät on kutsuttu julistamaan KOKO MAAILMAN sovitusta Jeesuksessa Kristuksessa EIKÄ raamatullisuutta tai "Raamatun ilmoitusta". Te raamatullisina itseänne pitävät sovituksen sanan päälle paskojat olette itse asiassa epäjumalanpalvojia.
- Anonyymi
Sovituksen sanakin on "raamatullisuutta"
Joskin hassua jos siinä olisi jotain väärää.
Juuri sitähän pitäisi olla eikä omaa herjaavaa höyryämistä.
Niin se synnit syntyy ja pian olla vaikka esivallan kanssa tekemisissä.- Anonyymi
Kielioppisi osoittaa, että veressä taitaa olla alkoholia. Toipumista.
- Anonyymi
Luterilaisuuden sovituksen sana: kirkko toimittaa sovituksen, eikä muuta tietä Jumalan tykö ole kuin kirkon suorittana pakannallinen rituuali, Tämä ol usko toivosenkin sovituksen sana!
- Anonyymi
Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat. ( Hebr. 4:2)
1 Ja hän rupesi taas opettamaan järven rannalla. Ja hänen luoksensa kokoontui hyvin paljon kansaa, jonka tähden hän astui venheeseen ja istui siinä järvellä, ja kaikki kansa oli maalla järven rannalla.
2 Ja hän opetti heitä paljon vertauksilla ja sanoi heille opettaessaan:
3 "Kuulkaa! Katso, kylväjä lähti kylvämään.
4 Ja hänen kylväessään osa putosi tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät sen.
5 Ja osa putosi kallioperälle, jossa sillä ei ollut paljon maata, ja se nousi kohta oraalle, kun sillä ei ollut syvää maata.
6 Mutta auringon noustua se paahtui, ja kun sillä ei ollut juurta, niin se kuivettui.
7 Ja osa putosi orjantappuroihin; ja orjantappurat nousivat ja tukahuttivat sen, eikä se tehnyt hedelmää.
8 Ja osa putosi hyvään maahan; ja se nousi oraalle, kasvoi ja antoi sadon ja kantoi kolmeenkymmeneen ja kuuteenkymmeneen ja sataan jyvään asti."
9 Ja hän sanoi: "Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon."
10 Ja kun hän oli jäänyt yksin, niin ne, jotka olivat hänen ympärillään, ynnä ne kaksitoista kysyivät häneltä näitä vertauksia.
11 Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa,
12 että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi."
13 Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?
14 Kylväjä kylvää sanan.
15 Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, joihin sana kylvetään, mutta kun he sen kuulevat, niin saatana heti tulee ja ottaa pois heihin kylvetyn sanan.
16 Ja mitkä kallioperälle kylvettiin, ovat niinikään ne, jotka, kun kuulevat sanan, heti ottavat sen ilolla vastaan,
17 mutta heillä ei ole juurta itsessään, vaan he kestävät ainoastaan jonkun aikaa; kun sitten tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin he kohta lankeavat pois.
18 Ja toisia ovat orjantappuroihin kylvetyt; nämä ovat ne, jotka kuulevat sanan,
19 mutta maailman huolet ja rikkauden viettelys ja muut himot pääsevät valtaan ja tukahuttavat sanan, ja se jää hedelmättömäksi.
20 Ja mitkä hyvään maahan kylvettiin, ovat ne, jotka kuulevat sanan ja ottavat sen vastaan ja kantavat hedelmän, mikä kolmikymmen-, mikä kuusikymmen-, mikä satakertaisen."
( Mark. 4)
1 Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.
2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
4 Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa";
5 ja tässä taas: "He eivät pääse minun lepooni."
6 Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden,
7 niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne."
( Hebr. 4)
s-seutulainen- Anonyymi
s-seutulainen, teippasit taas koko pahan sydämesi häijyydessä Raamatun jakeita sudenturkkisi peitteeksi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
s-seutulainen, teippasit taas koko pahan sydämesi häijyydessä Raamatun jakeita sudenturkkisi peitteeksi!
Hei urpo, sinun täytyy olla megauupelo, jos kuvittelet s-seutulaisen toimivan häijyys mielessään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei urpo, sinun täytyy olla megauupelo, jos kuvittelet s-seutulaisen toimivan häijyys mielessään.
Tota kai s-seutulainen toimii häijyys mielessä, hänhän on tuomassa pakolla ja painostaen luterilaisuutta palstalle! Nikin takana on jumalaton ja ulkokultainen Jeesuksen omien kiusaaja!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tota kai s-seutulainen toimii häijyys mielessä, hänhän on tuomassa pakolla ja painostaen luterilaisuutta palstalle! Nikin takana on jumalaton ja ulkokultainen Jeesuksen omien kiusaaja!
Höpön löpön. Kasva aikuiseksi, hysteerikko.
- Anonyymi
Raamattu varoittaa: Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.
Luterilaisuus on maailman mielen mukainen uskonto eli pakanuutta. Suurin osa luterilaisista on maailman ihmisiä. Luterilaiset sakramentit ovat valhetta ja petosta eli maailmasta.
Sana myös selkeästi varoittaa tekemästä yhteistyötä luterilaisten kanssa: Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
Maailman ihmiset eivät ole minun hengellisiä veljiäni. Jumalattomien ja uskosta osattomien luterilaisten isä on maailman ruhtinas. Minun ja kaikkein Jeesuksen seuraajien Isä on Taivaassa.
Minulla on oikeus ja velvollisuus kertoa 'vauvakasteen' olevan petos ja suuri eksytys ja valhe. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpön löpön. Kasva aikuiseksi, hysteerikko.
Luterilaisuudelle on omat palstat, kuitenkin röyhkeydessään s-seutulainen on vuosikaudet kopioinut luterilaista saataa palstalle.
Luterilaiset, mukaan lukien s-seutlainen ja usko toivonen, ovat ylpeitä ja pöyhkeitä, kuvitellen olevansa kaikkien yläpuolella, niin että Jeesuksen omienkin pitää luterilaisia ihailla ja kumartaa!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luterilaisuudelle on omat palstat, kuitenkin röyhkeydessään s-seutulainen on vuosikaudet kopioinut luterilaista saataa palstalle.
Luterilaiset, mukaan lukien s-seutlainen ja usko toivonen, ovat ylpeitä ja pöyhkeitä, kuvitellen olevansa kaikkien yläpuolella, niin että Jeesuksen omienkin pitää luterilaisia ihailla ja kumartaa!!!Jeesus sanoo omilleen.
10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
11 Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
12 Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
13 Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
14 Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.
( Joh 15)
Ketä sinä rakastat?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus sanoo omilleen.

Usko ToivonenSinä et ole Jeesuksen oma, niin mitä se sinulle kuuluu , mitä Jeesus sanoo omilleen, usko toivonen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et ole Jeesuksen oma, niin mitä se sinulle kuuluu , mitä Jeesus sanoo omilleen, usko toivonen!
Niin, tiedän mitä Jeesus sanoo omilleen, mutta esitinkin kysymyksen sinulle.
Ketä sinä rakastat?
Jeesuksen opetuslapsilleen antaman opetuksen perusteella.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, tiedän mitä Jeesus sanoo omilleen, mutta esitinkin kysymyksen sinulle.
Ketä sinä rakastat?
Jeesuksen opetuslapsilleen antaman opetuksen perusteella.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenUsko Toivonen, luulet olevasi Jumala, jota joka ikisin pitää kumartaa! Totuus on: sinä valheellisen nikkisi takana olet ylpeä ja paisunut maailman ihminen, joka kannattaa ja kuuluu luterilaiseen kirkkoon, kirkoon joka on murhannut miljoonia Jeesuksen veljiä!
Oppisi on täyttä luterilaisuutta, siis pakanuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, tiedän mitä Jeesus sanoo omilleen, mutta esitinkin kysymyksen sinulle.
Ketä sinä rakastat?
Jeesuksen opetuslapsilleen antaman opetuksen perusteella.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenKuule, osaan Raamatun ulkoa, niin miksi sinä jumalaton rienaaja, luulet minun tarvitsevan opetusta sinulle, joka heität Jumalan Sanan selkäsi taa!
EN OLE TILIVELVOLLINEN SINULLE, YMMÄRÄTKÖ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuule, osaan Raamatun ulkoa, niin miksi sinä jumalaton rienaaja, luulet minun tarvitsevan opetusta sinulle, joka heität Jumalan Sanan selkäsi taa!
EN OLE TILIVELVOLLINEN SINULLE, YMMÄRÄTKÖ!Ei se aina riitä, jos osaa Raamatun ulkoa, jos se sana ei saa vaikuttaa.
Ymmärrän kyllä viestistäsi, että tarkoituksenasi on vain provosoida keskusteluja tällä palstalla.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se aina riitä, jos osaa Raamatun ulkoa, jos se sana ei saa vaikuttaa.
Ymmärrän kyllä viestistäsi, että tarkoituksenasi on vain provosoida keskusteluja tällä palstalla.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenSinä luterilainen, nikki usko toivonen, joka sait uskon kirkon taikojen ja loitsuJRn avulla papin valuttaessa vettä päälakeesi, mikä sinä ole tumitsemaan minua, Jeesuksen verellä pestyä. Oman isäntäsi edessä seison ja pysyn pystyssä. et ole minun tuomitsijani, YMMÄRÄTKÖ JUMALATON PAHUUDEN OMA!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se aina riitä, jos osaa Raamatun ulkoa, jos se sana ei saa vaikuttaa.
Ymmärrän kyllä viestistäsi, että tarkoituksenasi on vain provosoida keskusteluja tällä palstalla.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenEikö ymmäräyksesi riitä, ole tuomassa luterilaista pakanuutta pastalle. LUULETKO TOSIAAN KOKO MAAILMAN KUMARTUVAN JALKOJESI JUUREEN, NILKKI USKO TOIVONEN!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö ymmäräyksesi riitä, ole tuomassa luterilaista pakanuutta pastalle. LUULETKO TOSIAAN KOKO MAAILMAN KUMARTUVAN JALKOJESI JUUREEN, NILKKI USKO TOIVONEN!
Usko toivonen uskontosi luterilaisuus on avointa ja kaikkien nähtävillä olevaa Jumalan pilkkaa. Luterilaisten opin mukaan synnit ovat yhä edelleen sovittamatta, ja kirkolle jäi vastuu ihmisen pelastuksesta. Luterilainen kirkko kykenee siihen, mihin Jumalan Poika ei kyennyt, pelastamaan ihmisen. Kasteen armoa julistava kirkko itse asiassa sanoo koko sovituksen ja evankeliumin oleva yhtä tyhjän kanssa. Jumala ei ketään kykene pelastamaan, tämä on kirkon sanoma!
YMMÄRÄTKÖ, LUTERILSUUS EI OLE KRISTUKSEN OPPI!
- Anonyymi
Jumalan armo on kaikille tarjona.
Sovitus on valmiina ja kaikille tarjona.
Yhtä asiaa Jumala vain meiltä odottaa.
Että otamme vastaan - OTAMME VASTAAN - tuon 2000 vuotta valmiina olleen syntiemme sovituksen Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Jumalan armo ja Hänen sovitustyönsä Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa on odottamassa jokaista ihmistä. Joka katumuksessa ja syntinsä tunnustaen käy Jumalan eteen tuota armoa anomaan, saa sen omakseen.
Kääntymättömällä ja katumattomalla Jeesuksen Kristuksen torjujalla ja kieltäjällä ei ole osuutta Jumalan armoon, koska hän on sen torjunut.
Epäusko Jeesukseen Kristukseen on ylittämätön este.
Viime kädessä epäusko Jeesukseen Kristukseen on ainoa kadottava synti, koska se pitää sisällään kaiken syntitaakkamme.
Ellei meille kelpaa Jumalan armo ja sovitustyö Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, pysyvät syntimme.
Olemme kulkemassa kohti kadotusta.
19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
( 2 Kor. 5)
1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
( 2 Kor. 6)
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
( Joh. 3)
s-seutulainen- Anonyymi
Sinä tarkoitat hyvää, mutta olet väärässä.
Kun Aadam aikoinaan lankesi, Jumala ei sen seurauksena (ole) kysynyt itse kultakin ihmiseltä, haluaako hän ottaa Aadamin lankeemuksen seuraukset (syntiä, kuolemaa ja kadotusta) VASTAAN.
Se asia ei ollut yhdenkään ihmisen päätettävissä.
Samoin on Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen laita.
Jumala ei kysy myöskään yhdeltäkään ihmiseltä sitä, haluaako hän ottaa Jeesuksen vanhurskaan teon seuraukset vastaan.
"Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi. 16Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio TULI yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja TULEE monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi. 17Ja JOS yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema ON HALLINNUT yhden kautta, niin PALJOA ENEMMÄN ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, TULEVAT elämässä HALLITSEMAAN yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. — 18Niinpä siis, SAMOIN KUIN yhden ihmisen lankeemus ON KOITUNUT kaikille ihmisille kadotukseksi, NIIN MYÖS yhden ihmisen vanhurskauden teko KOITUU kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; 19sillä NIINKUIN yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet OVAt JOUTUNEET syntisiksi, NIIN MYÖS yhden kuuliaisuuden kautta monet TULEVAT vanhurskaiksi."
Sinulla on saviseutulainen aika ajoin tapana puhua kristiityista universalisteista ja universalismista kuin spitaali(si)sta, etkä tunnu tajuavann edes sitä, että
SINÄ ITSE OLET UNIVERSALISTI,
mutta sillä erotuksella, että olet AADAM-UNIVERSALISTI.
Sinun opissasi Aadamin lankeemus langetti koko maailman eli kaikki ihmisYKSILÖT kerta kaikkiaan ja kokonaan, mutta Jeesuksen vanhruskauden teko EI SUINKAAN KYENNYT VASTAAVAAN.
Jos ottaisit pääsi pois aadamuniversalitisesta ahteristasi ja luikisit tuon Paavalin katkelman ilman esi-isiltäsi perimiäsi aadamuniversalistisia silmälasejasi, sinä SAATTAISIT ymmärtää, mistä minä puhun, mutta tiedätkö: en ppidäätä hengitystäni.
Surkuhupaisaa tässä on, että sinä pungerrat tuota oppiasi "pysäksesi uskossa", kun sinun olisi mahdollista levätä Jeesuksen ristillä tapahtuneessa koko maailman sovituksessa.
No, kukin tyylillään. - Anonyymi
Mutta sinun oppisi mukaan sovitustyö ei ole Kristuksessa Jeesuksessa, vaan kirkon kastemaljoissa, niin lopata valehtelu, s-seutulainen, pilkkaaja ja pahan oma!!!!

No, kukin tyylillään.Perisyntiopin mukaan Jeesus ei kykene oman ruumiin uhrilla pelastaman ketään, vaan tarvitaan kolme vesitilkkaa päälakeen.
Perisyntiopin mukaan Jumala valehtelee ja Raamatun keskeisin sanoma; sovitus on vain tarua.
Perisyntioppi kieltää tämäkin Sanan kohdan: hän (Jeesus) voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat
Luterilaisuudessa käydään Jumalan tykö vesikipon kautta, ei Jeesuksen kautta niin kuin Sana opettaa. Eikä luterilaisuudessa Jeesus kykene ketään täydellisesti pelastamaan, vaan kirkko toimittaa pelastuksen jäsenilleen sakramenttien avulla.
Perisyntiopin ja perisynnistä vapauttavan sakramentin kautta KIRKKO JULISTAA OLEVANSA JUMALA!" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perisyntiopin mukaan Jeesus ei kykene oman ruumiin uhrilla pelastaman ketään, vaan tarvitaan kolme vesitilkkaa päälakeen.
Perisyntiopin mukaan Jumala valehtelee ja Raamatun keskeisin sanoma; sovitus on vain tarua.
Perisyntioppi kieltää tämäkin Sanan kohdan: hän (Jeesus) voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat
Luterilaisuudessa käydään Jumalan tykö vesikipon kautta, ei Jeesuksen kautta niin kuin Sana opettaa. Eikä luterilaisuudessa Jeesus kykene ketään täydellisesti pelastamaan, vaan kirkko toimittaa pelastuksen jäsenilleen sakramenttien avulla.
Perisyntiopin ja perisynnistä vapauttavan sakramentin kautta KIRKKO JULISTAA OLEVANSA JUMALA!"Oppi perisynnistä on koko Raamatun keskeisintä oppia vastaan: "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan".
jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Perisyntiä julistavasta luterilaisuudesta puuttuu sovitus: Luterilainen kirkko opettaa pohjimmiltaan: Jumala ei oman Poikansa uhrin kautta sovittanut yhtään mitään eikä ketään, vaan kirkolle jäi lopullinen vastuu pelastuksesta. Luterilainen kirkko julistaa Raamatun kertomuksia ja tapahtumia, mutta ei sovitusta.
Luterilaisuuden opin mukaan synnit on yhä edelleen sovittamatta, ja vain kirkko kykenee siihen, mihin ei Jumalan ainoa Poika kyennyt; kirkko pesee pois synnit.
Luterilaiset pitävät Herran Sanaa pilkkanaan: "muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä". - Anonyymi
s-seutulainen. aioitko kopioda koko Raamatun palstalle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä tarkoitat hyvää, mutta olet väärässä.
Kun Aadam aikoinaan lankesi, Jumala ei sen seurauksena (ole) kysynyt itse kultakin ihmiseltä, haluaako hän ottaa Aadamin lankeemuksen seuraukset (syntiä, kuolemaa ja kadotusta) VASTAAN.
Se asia ei ollut yhdenkään ihmisen päätettävissä.
Samoin on Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen laita.
Jumala ei kysy myöskään yhdeltäkään ihmiseltä sitä, haluaako hän ottaa Jeesuksen vanhurskaan teon seuraukset vastaan.
"Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi. 16Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio TULI yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja TULEE monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi. 17Ja JOS yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema ON HALLINNUT yhden kautta, niin PALJOA ENEMMÄN ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, TULEVAT elämässä HALLITSEMAAN yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. — 18Niinpä siis, SAMOIN KUIN yhden ihmisen lankeemus ON KOITUNUT kaikille ihmisille kadotukseksi, NIIN MYÖS yhden ihmisen vanhurskauden teko KOITUU kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; 19sillä NIINKUIN yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet OVAt JOUTUNEET syntisiksi, NIIN MYÖS yhden kuuliaisuuden kautta monet TULEVAT vanhurskaiksi."
Sinulla on saviseutulainen aika ajoin tapana puhua kristiityista universalisteista ja universalismista kuin spitaali(si)sta, etkä tunnu tajuavann edes sitä, että
SINÄ ITSE OLET UNIVERSALISTI,
mutta sillä erotuksella, että olet AADAM-UNIVERSALISTI.
Sinun opissasi Aadamin lankeemus langetti koko maailman eli kaikki ihmisYKSILÖT kerta kaikkiaan ja kokonaan, mutta Jeesuksen vanhruskauden teko EI SUINKAAN KYENNYT VASTAAVAAN.
Jos ottaisit pääsi pois aadamuniversalitisesta ahteristasi ja luikisit tuon Paavalin katkelman ilman esi-isiltäsi perimiäsi aadamuniversalistisia silmälasejasi, sinä SAATTAISIT ymmärtää, mistä minä puhun, mutta tiedätkö: en ppidäätä hengitystäni.
Surkuhupaisaa tässä on, että sinä pungerrat tuota oppiasi "pysäksesi uskossa", kun sinun olisi mahdollista levätä Jeesuksen ristillä tapahtuneessa koko maailman sovituksessa.
No, kukin tyylillään.Valinnan tekeminen on yksi Raamatun tärkeimmistä opetuksia. Päättäminen ja ''ratkaisu', kulkee punaisena lankana läpi Kirjoitukset: Raamatun alkulehdissä Aadam teki valinnan: hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.
Aadam oli voinut kieltäytyä ja valita olla syömättä.
Mooseksen kirjassa itse Jumala kehottaa tekemään 'ratkaisun': minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte.
Israelilaiset eksyvät epäjumalain palvontaan: Elia kysyi: Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä.
Paavalikin teki päätöksen: sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa, Sanan lahko merkitys on oikeastaan valinta ja tie, oma valinta.
Jeesus kertoi tuhlaajapojan paluusta riemuvuotena: Poika oli päättänyt ja tehnyt valinnan: "Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle".
S-seutalainen ja usko toivonen ovat tehneet omat ratkaisunsa: kirkko on heidän pelastajansa ja välimiehensä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valinnan tekeminen on yksi Raamatun tärkeimmistä opetuksia. Päättäminen ja ''ratkaisu', kulkee punaisena lankana läpi Kirjoitukset: Raamatun alkulehdissä Aadam teki valinnan: hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.
Aadam oli voinut kieltäytyä ja valita olla syömättä.
Mooseksen kirjassa itse Jumala kehottaa tekemään 'ratkaisun': minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte.
Israelilaiset eksyvät epäjumalain palvontaan: Elia kysyi: Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä.
Paavalikin teki päätöksen: sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa, Sanan lahko merkitys on oikeastaan valinta ja tie, oma valinta.
Jeesus kertoi tuhlaajapojan paluusta riemuvuotena: Poika oli päättänyt ja tehnyt valinnan: "Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle".
S-seutalainen ja usko toivonen ovat tehneet omat ratkaisunsa: kirkko on heidän pelastajansa ja välimiehensä.Jeesuskin teki päätöksen: antoi henkensä MAAILMAN elämän puolesta, minkä seurauksena Jumala SOVITTI maailman itsensä kanssa. Ja tämä oli PÄÄTETTY jo ennen maailman perustamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä tarkoitat hyvää, mutta olet väärässä.
Kun Aadam aikoinaan lankesi, Jumala ei sen seurauksena (ole) kysynyt itse kultakin ihmiseltä, haluaako hän ottaa Aadamin lankeemuksen seuraukset (syntiä, kuolemaa ja kadotusta) VASTAAN.
Se asia ei ollut yhdenkään ihmisen päätettävissä.
Samoin on Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen laita.
Jumala ei kysy myöskään yhdeltäkään ihmiseltä sitä, haluaako hän ottaa Jeesuksen vanhurskaan teon seuraukset vastaan.
"Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi. 16Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio TULI yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja TULEE monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi. 17Ja JOS yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema ON HALLINNUT yhden kautta, niin PALJOA ENEMMÄN ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, TULEVAT elämässä HALLITSEMAAN yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. — 18Niinpä siis, SAMOIN KUIN yhden ihmisen lankeemus ON KOITUNUT kaikille ihmisille kadotukseksi, NIIN MYÖS yhden ihmisen vanhurskauden teko KOITUU kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; 19sillä NIINKUIN yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet OVAt JOUTUNEET syntisiksi, NIIN MYÖS yhden kuuliaisuuden kautta monet TULEVAT vanhurskaiksi."
Sinulla on saviseutulainen aika ajoin tapana puhua kristiityista universalisteista ja universalismista kuin spitaali(si)sta, etkä tunnu tajuavann edes sitä, että
SINÄ ITSE OLET UNIVERSALISTI,
mutta sillä erotuksella, että olet AADAM-UNIVERSALISTI.
Sinun opissasi Aadamin lankeemus langetti koko maailman eli kaikki ihmisYKSILÖT kerta kaikkiaan ja kokonaan, mutta Jeesuksen vanhruskauden teko EI SUINKAAN KYENNYT VASTAAVAAN.
Jos ottaisit pääsi pois aadamuniversalitisesta ahteristasi ja luikisit tuon Paavalin katkelman ilman esi-isiltäsi perimiäsi aadamuniversalistisia silmälasejasi, sinä SAATTAISIT ymmärtää, mistä minä puhun, mutta tiedätkö: en ppidäätä hengitystäni.
Surkuhupaisaa tässä on, että sinä pungerrat tuota oppiasi "pysäksesi uskossa", kun sinun olisi mahdollista levätä Jeesuksen ristillä tapahtuneessa koko maailman sovituksessa.
No, kukin tyylillään.Olet aikakin havainnut luterilaisen kirkon eksytyksen: "Sinun opissasi Aadamin lankeemus langetti koko maailman eli kaikki ihmisYKSILÖT kerta kaikkiaan ja kokonaan, mutta Jeesuksen vanhruskauden teko EI SUINKAAN KYENNYT VASTAAVAAN".
Et ole kaukana Jumalan valtakunnasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä tarkoitat hyvää, mutta olet väärässä.
Kun Aadam aikoinaan lankesi, Jumala ei sen seurauksena (ole) kysynyt itse kultakin ihmiseltä, haluaako hän ottaa Aadamin lankeemuksen seuraukset (syntiä, kuolemaa ja kadotusta) VASTAAN.
Se asia ei ollut yhdenkään ihmisen päätettävissä.
Samoin on Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen laita.
Jumala ei kysy myöskään yhdeltäkään ihmiseltä sitä, haluaako hän ottaa Jeesuksen vanhurskaan teon seuraukset vastaan.
"Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi. 16Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio TULI yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja TULEE monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi. 17Ja JOS yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema ON HALLINNUT yhden kautta, niin PALJOA ENEMMÄN ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, TULEVAT elämässä HALLITSEMAAN yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. — 18Niinpä siis, SAMOIN KUIN yhden ihmisen lankeemus ON KOITUNUT kaikille ihmisille kadotukseksi, NIIN MYÖS yhden ihmisen vanhurskauden teko KOITUU kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; 19sillä NIINKUIN yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet OVAt JOUTUNEET syntisiksi, NIIN MYÖS yhden kuuliaisuuden kautta monet TULEVAT vanhurskaiksi."
Sinulla on saviseutulainen aika ajoin tapana puhua kristiityista universalisteista ja universalismista kuin spitaali(si)sta, etkä tunnu tajuavann edes sitä, että
SINÄ ITSE OLET UNIVERSALISTI,
mutta sillä erotuksella, että olet AADAM-UNIVERSALISTI.
Sinun opissasi Aadamin lankeemus langetti koko maailman eli kaikki ihmisYKSILÖT kerta kaikkiaan ja kokonaan, mutta Jeesuksen vanhruskauden teko EI SUINKAAN KYENNYT VASTAAVAAN.
Jos ottaisit pääsi pois aadamuniversalitisesta ahteristasi ja luikisit tuon Paavalin katkelman ilman esi-isiltäsi perimiäsi aadamuniversalistisia silmälasejasi, sinä SAATTAISIT ymmärtää, mistä minä puhun, mutta tiedätkö: en ppidäätä hengitystäni.
Surkuhupaisaa tässä on, että sinä pungerrat tuota oppiasi "pysäksesi uskossa", kun sinun olisi mahdollista levätä Jeesuksen ristillä tapahtuneessa koko maailman sovituksessa.
No, kukin tyylillään.Luterilainenen ETpimeydessään osaa lukea: Aadamin synti oli tottelemattomuus ja sinä luterilainenn elät tottelemattomuudessa ja eläessäsi tottelemattomuudessa olet osallisen Aadamin syntiin eli tottelemattomuuteen ja teet Aadamin tekoja ja SINUN TEKOSI eli tottelemattomuutesi Jumalan Sanalle aiheuttaa sinulle itsellesi kuoleman. KAIKKI OVAT SYNTIÄ TEHNEET! Kuolema on tullut kaikkien osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet. EI LUE NIIN KUIN LUTERILAISET SILMÄSI JA PIMEÄ MIELESI NÄKEVÄT: AADAM TEKI SYNTIÄ JA KUOLEMA TULI AADAMIN TAKIA KAIKKIEN OSAKSI!
Kuolema on tullut kaikkien osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet. - Anonyymi
s-seutulainen ja usko toivonen, Sana puhuu teidän luterilaisesta uskonnostanne: "Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina mon iaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja". Siis moniaan luopuvat uskosta, eivät kasteen armosta, eivätkä yhdestä oikeasta kasteesta, vaan moniaat luopuvat uskosta. Luterilaiset ei tarvitse uskoa astuakseen Jumalan valtakuntaan, vaan luterilainen tarvitsee kasteen ja saadakseen uskon ja Pyhän Hengen. Luterilaisten usko tulee kasteen kautta. Mutta Raamattu puhuu kuulemisen kautta saatavasta uskosta. Raamattu puhuu myös: "hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään", mutta luterilaisille kaikki, mitä tarvitaan taivasmatkaan, lahjoitetaan kirkon viranhaltijoiden suorittamien sakramenttien kautta.
LUTERILAINEN USKONTONNE ON LUOPUMISTA USKOSTA JA SAKRAMENTTIEN ASETTAMISTA USKON JA JEESUKSEN SIJAAN. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
s-seutulainen ja usko toivonen, Sana puhuu teidän luterilaisesta uskonnostanne: "Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina mon iaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja". Siis moniaan luopuvat uskosta, eivät kasteen armosta, eivätkä yhdestä oikeasta kasteesta, vaan moniaat luopuvat uskosta. Luterilaiset ei tarvitse uskoa astuakseen Jumalan valtakuntaan, vaan luterilainen tarvitsee kasteen ja saadakseen uskon ja Pyhän Hengen. Luterilaisten usko tulee kasteen kautta. Mutta Raamattu puhuu kuulemisen kautta saatavasta uskosta. Raamattu puhuu myös: "hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään", mutta luterilaisille kaikki, mitä tarvitaan taivasmatkaan, lahjoitetaan kirkon viranhaltijoiden suorittamien sakramenttien kautta.
LUTERILAINEN USKONTONNE ON LUOPUMISTA USKOSTA JA SAKRAMENTTIEN ASETTAMISTA USKON JA JEESUKSEN SIJAAN.Kiihkeä demoninen yhden jakeen uskova. Yllä esittämäsi teesit, eivät sulje toisiaan pois. Jeesus näkee kyllä täsmälleen, kuka kelpaa Jumalan puhtaaseen ikuiseen kotiin. Rituaalit ovat toisarvoisia, mutta suotavia niille, jotka niitä tarvitsee. Vakaan uskonratkaisun tekeminen ei kaipaa rituaaleja. Uudestisyntyä voi , vaikka ei olisi koskaan käynyt kirkossa. Olemme Jumalan rakkaita lapsia ja Hyvän paimenen, Jeesuksen laumanjäseniä. Sinä herjaat vakaita uskonmiehiä, vaikka et edes tiedä miksi. Mutta valistunut diaknoosi kertoo kiihkeän demonin vaikutuksesta, koska nimittelet uskon veljiäsi rumasti.
- Anonyymi
Otahan lääkkeet!
- Anonyymi
Avaustako ajattelit noin kommentoida?
Uupelo!
:D :D :D
PS. Mars nettiin opisikelemeen argumentaation jaloa taitoa. Saatat vielä jonain päivänä päästä moukkamaisuudestasi.
- Anonyymi
Saatanan evankeliumi 😂
- Anonyymi
Juu, kirkon evankileumihan se saa...
- Anonyymi
Näin luterilaisuudessa tullaan uskon ja tätä sekä usko toivonen että s-seutulainen julistavat kuulumalla kirkkoon tuomalla palstalle suoraan kirkon viranhaltijoiden opetuksia ja luterilaisen kirkon oppia:
Ennen kastetta pappi kysyy vanhemmilta, haluavatko he, että lapsi kastetaan kristilliseen uskoon. Pappi voi myös sopia vanhempien kanssa, että kysymyksen sijaan pappi toteaa asian. Vanhemmilta ja kummeilta kysytään myös, haluavatko he huolehtia lapsen kristillisestä kasvatuksesta.
Tämän jälkeen pappi tekee ristinmerkin lapsen otsaan ja kaikki läsnä olevat rukoilevat yhdessä lapsen puolesta.
Rukouksen jälkeen seuraa raamatunlukua ja papin puhe. Puheessa voivat olla mukana ne asiat, joista vanhemmat ja pappi ovat ennen ristiäisiä keskustelleet.
Varsinainen kastetoimitus tapahtuu kastemaljan äärellä. Vesi kaadetaan kastemaljaan ennen toimituksen alkua tai juuri ennen kastamista. Kastaminen alkaa Raamatun lukemisella ja uskontunnustuksella.
Kasteessa pappi kastelee lapsen pään kolme kertaa vedellä, sanoo lapsen nimen sekä sanat: "Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Tämän jälkeen lapsi siunataan niin, että pappi sekä vanhemmat ja kummit asettavat kätensä lapsen pään päälle.
Kasteen jälkeen voidaan sytyttää kastekynttilä. Lopuksi rukoillaan vielä yhdessä ja lauletaan yleensä virsi.
TÄMÄ YLLÄ OLEVA KASATEKAAVA ON USKO TOIVOSEN JA S-SEUTULAISEN SOVITUKSEN SANOMA!
Raamatun jakakeiden kopiointi ei muuta s-seutulaisen eikä myöskään usko toivosen oppia, vaan kumaisekin opin mukaan muuta tietä Jumalan luokse ei ole kuin kirkon toimittavat sakramentit! - Anonyymi
Luterilaiset, mukaan lukien s-seutlainen ja usko toivonen, ovat ylpeitä ja pöyhkeitä, kuvitellen olevansa kaikkien yläpuolella, niin että Jeesuksen omienkin pitää luterilaisia ihailla ja kumartaa!!!
Luterilaisuus on on lähes kokonaan kopioitu katoliselta kirkolla. Katolislaisuus, ja niin myös luterilaisuus on Raamatun kertomukssin käärittyä pakanuutta!
Luterilaisuudelle on omat palstat, kuitenkin röyhkeydessään s-seutulainen on vuosikaudet kopioinut luterilaista saastaa palstalle. - Anonyymi
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Tämä Kristus Jeesus on myös Jumala. Mutta Hän tuli Taivaasta ihmiseksi , sovittaakseen ihmisten synnit ihmisenä. Kun Hän kuoli viineisenä veriuhrina Golgatalla, erkani Pyhä Henki Hänestä, jotta hän olisi 100 %: sesti ihminen. Taivaan Isä oli Taivaassa, ihminen Jeesus ristillä, Pyhä Henki jätti hänet. Mutta herätti Jeesuksen kuolleista kolmantena päivänä. Kun ihmis Jeesus nousi takaisin Taivaaseen oli Hänellä ylösnousu ruumis. Taivaan kodissa Hän sai taas Jumaluutensa takaisin, Istuu nyt Jumalan oikealla puolella. Hän on ihmiskunnan kaikkivaltias Herra ja syntiensovittaja.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1713134
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262540Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542426- 1462301
- 671966
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2671805- 311401
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201339Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi361279Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161235