Kaikki 2 kansalaisuudet peruttava ja viisumit, me emme tee suomessa tällä väestöryhmällä yhtään mitään.
Kaikki venäläiset ulos suomesta, tänään!
Anonyymi-ap
13134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Samaa mieltä. Trollaavat vain ja ties mitä kaikkea kiusaa tekevät Venäjän hyväksi.
Suurin osa venäjän kansalaisista taitaa kärsiä Putinin mielipuolisuudesta vielä enemmän, kuin muu maailma.
Lukuunottamatta tietenkin Ukrainaa, jossa myös kansa kärsii Putinistiporukan sikailuista.
Jaa. Mutta miksi?
Älä viitsi persuilla.
Ei nyt sentään. Trumpin kavereita ei pidä häätää minnekään.
Aloittajan mainitsema toimenpide olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten.
Kaikki pitäisi tutkia ja erityisesti ne jotka eivät halua opetella Suomen kieltä, palautukseen. Odottavat täällä venäjänkielistä hallintoa.
Tarvitaanko somppuja, irakilaisia afgaaneja,… ?
En ole sivan varma onko sinullekaan käyttöä.
Ehdottomasti. Aivan turhaan ovat täällä. Menkööt Venäjälle vaan.
Olisi pitänyt jo eilen pistää takaisin rajan taakse takaisin kun siellä niin hienoa olla ja kaikki hyvin.Pusse pitää kaikesta huolen.
Niin, myös kaikki muut ulkomaalaiset ulos täältä aina viidenteen ja kuudenteen sukupolveen asti. Väestöä jäisi arvioilta noin puoli miljoonaa "aitoa" suomalaista.
Sitä olen ihmetellyt, miksi Koiviston tuomat puhuvat lasten ja lastenlastensa kanssa vain venäjää, vaikka heidän itsensä piti muka osata tyydyttävästi suomea jo tänne Suomeen tullessaan. Ilmeisesti Kela ymmärtää venäjää?