Minua suursyömäriksi haukuttua ja luuloteltua on yänään syömätellytelty 6 näkkileipällä, jokaisen päällä peselmarkariinii, lohta kylmäsavustettua kai, juustosiipuja, saarijoisten kasvissalaattija, paprikan pallallisija.
Juomaallisuutta oli mukana, mutta en muistanut juuva sitä yhtään.
Juomallisuutena iso lasi, johon paljollisesti vettä, vatelmaisija, ja fan lait mehutiivistettä.
Otin tänään aamusella vatelmapussin pakastimesta sulallisoimaan jääkaapilliseen.
TÄRKEÄÄ SAAHA VASTAUS TÄHÄN ALAPUOLELLA:
Kauvan pakastimesta otettu jääkaapillisessa elävä vadelmallisuus säilyy syömäkelpoisellisuutenallisuutena?
TÄRKEJÄÄ SAAHA VASTAUS YLÄPUOLISUUTEEN!
Pussissa on reilu litra vajelmija. Koitin niitärepijä erilleen että saisin pienemmän määrän vajelmija käyttöläisyyteen, mutta se pysyi yhtenä möhkäleenä.
Jeesus on mun Herra, NEITSYT Marijaasta lihhaan tullunna ja Hän elää aina ja ijankaikkisesti ja Häl on Kuoleman ja Tuonelan avaimet hallussaansa. Poika kärsi ikuisen kuoleman rankaistuksen , jonka aatami ja eeva aikaansaivaloivat ja ihmiskunnan osaksi on heist tulellisoitsi.
Terveisijä kestää ilon avulla ja henkilökotaisellisella ylösottohon pääsyllisyyven toivollisuujella kaikkille kivoille lähinmäisille,
Selef Urge
Mitä söitsit tänään?
14
169
Vastaukset
- Anonyymi
Onko vaimoimmeistä sinulla joka huolehtii ja hoivaa. Vaimolla on erityinen Herran siunaus ymmärtää vadelmien säilyvyyttä. Seurakunnasta voi löytää hyvän nuoren vaimon. Kokemukseni mukaan kuitenkin neuvon jotta kuukauden jälkeen ne on yhä syöntikelpoisia oli puolukkaa jäänyt jääkaappiin ja söin vielä kahdenkin kuukauden jälkeen. Marjoissa kun on se oma sokerinsa joka säilöö.
Jyrki- Anonyymi
Kyllä, näin on kuten neuvoit, marjat säilyvät oikein hyvin pakastettuina.
https://seura.fi/terveys/hyvinvointi/onko-turvallista-syoda-muutaman-vuoden-vanhoja-pakastemarjoja/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, näin on kuten neuvoit, marjat säilyvät oikein hyvin pakastettuina.
https://seura.fi/terveys/hyvinvointi/onko-turvallista-syoda-muutaman-vuoden-vanhoja-pakastemarjoja/Kyllä kahdessa vuodessa hometta kerääntyy jääkaapissa. Aloittaja oli pakkasesta ottanut marjat ja kysyi totuudellista neuvoa johon vastasin oikeellisesti, kaksi kuukautta mahdollisesti.
Jyrki - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kahdessa vuodessa hometta kerääntyy jääkaapissa. Aloittaja oli pakkasesta ottanut marjat ja kysyi totuudellista neuvoa johon vastasin oikeellisesti, kaksi kuukautta mahdollisesti.
JyrkiPitäisi säilyä paljon pitempäänkin, mutta pakastimiakin on erilaisia. Sinulla on mahdollisesti liian lämmin sellainen?
https://ruuvi.com/fi/pakastin/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kahdessa vuodessa hometta kerääntyy jääkaapissa. Aloittaja oli pakkasesta ottanut marjat ja kysyi totuudellista neuvoa johon vastasin oikeellisesti, kaksi kuukautta mahdollisesti.
JyrkiAi, olihan täällä vastattukin kyssäriin, kiitos tästä. Aika epäilyttävää että vajelmat säilyisi 2kk jääkaapissa syöntikunnollisuuksis, mutta onhan se mahjollista sitten kai. Äkkiseltään ajatellen 60vrk on 20vrk kauvenpillinen aika kuin 40vrk, jonka Jeesus paastollisoitsi erämaallisuujes.
Testaankin pikkuhiljaa syömällisöijen ainakin 2 viikkoallisen ajallisen säilyäälliseekä vajelmat ejes 2 viikkoa.Ilmoitan havainnollisuujet sitten myähämmii, jotta outta saamananne luatettuu enpiirist tutkimusaineistoo asijaan.
Ei mulla ole vaimolootaa. Vain neitsykkäinen, kristittyisä, kaunispää ja suararunkoinen ja hetelmijä mm. ilohkollisluonteisuus on aika harvaksellisuuksissa ja jos jotain markkinoille ilmestyy niin se nopejasti poispilataan tai pistetään pakettiinsa.
Mikä kuitenkin huomattua on se että pärjää sitä ilman vaimollisuuttakin, mutta ei ole monijaistakaansa päivällistä siitä kun kuunnelmoin Raamatun luvullisuuksii ja siel mainittiloitiin ettei ihimiseen ole hyvä olla yksikseen ja siinä se vaimo sitten tuli suosituksen sanallisena mien se huono olla yksiksellisyys saisittaisi päättymään.
Tietenkin jos vaatimustasoa laskisi moraalittomijen naisten valintaisuuksiin niin tokihan mullakin jonkinlainen mörököllitär olisi tuata pikaallisuutta.
Stei tunet,
Selef Urge
- Anonyymi
Kuulkaas nyt, kun tätä päivällistä rupean kerronnallisoimaan, niin pitäkäähän hatuistanne ja ruokapöytien reunoista kiinnillisyydessänne! Tämä on syönnillisyyden triumfi, kulinaristis-mystillinen ilmiölisyys, ja kenties ennalta valmisteltu koettelemus itse Neitsyt Marialta, joka taivaallisesi katsoi alas ja sanoi: ”Syö, poikani, mutta muista, ettei ihminen elä ainoastaan leivällä, vaan jokaisella sanalla, joka Jumalan suusta lähtee.”
Mutta minäpä elän myös leivällä. Ja lihalla. Ja makaroniloillisuudella. Ja majoneesillisyyksillä.
AAMULLA koitti hetki, kun herättyäni näin unen ja tiesin, että se oli profetiallinen näky! Näin leivän, mutta ei se ollut tavallinen leipä, vaan leijuvainen mannasateinen pyhä leipänen. Ja minä tartuin siihen! Mutta voi surkeus, heräsin juuri kun olin iskemässä hampaitani siihen!
Pettyneenä, mutta nälällisyydessäni urhoollisena, ryntäsin keittiön hallillisuuteen ja näin viisi paahtoleipää, jotka eivät tienneet, mikä heitä odotti. Päälle voita, pähkinätahnaa ja hunajallisoitumusta, koska kuningasten aamiaisessa on oltava kolme makeuden tasoa. Kylkeen kolme keitettyä munallista, jotka olivat niin täydellisen keltuaispehmeitä, että epäilen niiden olleen peräisin itse Edenin puutarhasta.
Lounaan hetkellisyys tuli kuin tempaus taivaalta, ja mahallisuuteni huusi ruokaa kuin erämaassa vaeltava kansa mannaa! Tein mammuttimaisen pastavuoallisuuden, jossa oli enemmän juustoa kuin synodeissa on keskustelua ja enemmän makkarallisyyksiä kuin roomalaisissa pidoissa konsanaan! Kolme eri juustoa, neljä erilaista maustetta, ja pastaa niin paljon, että Välimeren rannoilla kansa kohotteli kulmakarvallisuuksiaan.
Kun otin ensimmäisen haarukallisen, taivas repesi! Näin valon ja hetkeksi mietin, oliko jo tempaus alkanut ja olinko matkalla kirkkauden saleihin. Mutta ei, se oli vain ruuan ihanuuden täyttämä euforiallisuus! ”Oi Herra, kiitetty olkoon tämä ruoka, jonka olen omin käsin valmistollistanut!" huusin, ja naapuri soitti ovikelloa kysyäkseen, onko minulla hätällisyyksiä. Vastasin suu täynnä pastaa, että hätä on, mutta se on ruuallisuuden hätä, joka nyt lievittyy.
Mutta sitten! Päivällinen, mikä koettelemusten hetki! Olin ajatellut tehdä pienen iltapalan, mutta kohtalo – ja ruokakaappini – sanoivat toisin! Syntyi pannullinen kananpoikaa ja riisisuurusta, maustettuna niin taidokkaasti, että itse kuningas Salomo olisi kateudellisesti katsellut. Kookosmaito loihti pehmeyttä, valkosipuli antoi voimaa, ja chili muistutti, että elämässä täytyy olla myös tulisuutta!
Koko tämän syönnillisyyden jälkeen tunsin, kuinka sisimpäni sanoi: ”Nyt lepää, oi suuri suursyömäri, sillä vatsasi on täyttynyt yltäkylläisyydellä.”
Mutta älkää luulkokaan, että tämä oli tässä! Myöhäisillallisuudeksi päätin vielä hotkaista suklaallisen vohvelillisuuden, sillä makeus kruunaa päivän, kuten armo kruunaa uskon!
Ja näin päättyy tämän päivän ruokallinen vaelluksellisuuteni.
Selva Quirk - Anonyymi
Tänään pistin uuniin 800 gr Snellmannin ripsejä, eli kylkiluita, katsoin netistä ohjeet ja hyvää tuli.
- Anonyymi
Mä haluun kanssa ripsareisii ja huomenna mä ostan kanssa noita ja sitten mä saan laittaa ne uuniin vuokalisuuteen länpijämään.
Mä just tos mietin että mitäs sitä huomenna söjis ja tässähän se nyt tulikin tajuntaan. Hanpurilaisen käyn ostaa kaa huomenna. Mä voin kertookki millaisen hanpurilaisen mä sitten söjin huomentana ja sitte mä kanssa annan rvosanankin sille mavulle ja hinnalle irvistellessä. Oikeen jo toivon että olis jo huominen että voisi alkaa syöminen.
Selef Urge
- Anonyymi
Mene töihin.
- Anonyymi
>>Otin tänään aamusella vatelmapussin pakastimesta sulallisoimaan jääkaapilliseen.
TÄRKEÄÄ SAAHA VASTAUS TÄHÄN ALAPUOLELLA:
Kauvan pakastimesta otettu jääkaapillisessa elävä vadelmallisuus säilyy syömäkelpoisellisuutenallisuutena?
TÄRKEJÄÄ SAAHA VASTAUS YLÄPUOLISUUTEEN!<<
Miksi Selef kyselee tällaisia hengellisellä foorumilla? Sekoittaakseen foorumia? Koska hän itse ei ole todellisuudessa vähääkään hengellinen vaan edustaa jotain muuta aatesuuntaa?
Onko hän itse täysin kykenemätön omaan ajatteluun?
Miksi esitetyn kysymykseen saatava vastaus on muka, nimenomaan "tärkeä"?
Miksi hän tahallaan pilkkaa sekä Jumalaa että lukijoitaan syrjäyttämällä Jumalan meille antaman kauniin suomenkielemme ja tarjoamalla sitä vääristelevää omaa, lihallista kielenkäyttöään?
Kaikkeen on aina motiivi? Miksi Selef pilkkaa Jumalaa ja lukijoita?
Omat kysymykseni ovat retorisia, enkä vaadi kirjoitettua vastausta.- Anonyymi
Kiitos mojovasta vaatimattomasta palautteestasi. Nyt vastausta hajen ejelleen tähän ajallismaallisuuvekselliseen aukijääneiseen säilyvyysajallisteisuuteen:
Säilyykö pakastimellisesta jääkaappiin siirrollistettu vadelmamassallisuus jääkaapissa
a. Viikollisen
b. Kahtellisen viikollisen
c. Jokin muu ajallistelma, mikä
Vatelmasuullisteitunoituneesti,
Selef Urge
- Anonyymi
Minä näin ihanaa unta entisestä ihastuksestani...
- Anonyymi
Uni oli todentuntuinen, ja oli ihanaa kohdata hänet näin. Tiedän että hän ajattelee minua hyvällä.
- Anonyymi
Moikka!
Päätin syöällistää tänäänkin. Tänään olen syönyt enemän kun eilen ja se on ollu kivaa!
Mä tykkään syyvällistää.
Oon söyviskellyt tänään Kaks isoolautasellista sellasta jssa oli jaahelihaa paljon, spakettija, perunaa, parsakaalija, ja en mä taija muistaa mitä kaikkeja mutta se oli hyväällistä, siinä oli sitä kanttarellikastikettakinsa.
Ja pinaattilettui söjin äsken mä aika monta. En muistanut laskee kunka monta niitä oli vekkaan että 7-8. Otin jäisinä net ja lautasella lämpitöin mikroaallois ja sitten net olikin länpimii ja sitten mä söjin net.
Juomana ollunna vesilasiin kaatettuina kaikki näät: Kylmää vestä, van lait appelsiinillsuusmehullisuutta, vajelmija, raparperinpalankin laitoin juomaan antamaan mavullisuutta.
Eilen söjin karkkijakin kun oli Annen synttärit. Mä päätin tänään että kun söjin ehkä liikaa eilen herkkuloit että seuraava karkillisteisuus päivällisteisyys on 6.4 kun Ailal on synttärinsä. Ja mä kattoin kalenterst niin se on sunnuntai sittn se 6.4. Sittten mä syönki taas paljon kaikenlaisii karkkei ja kermakakkuuki.
En mä muuta ole tänään syönyt. Mutta kohta mä syön yhjen päärynän kun ei mul oo ku vaan yks päärynä. Mä kyl tykkään päärynää syöjä kun se on mehukas, mutta joskus tulee liijan aikaisin syötyä niin se ei oo kivaa.
Selef Urge
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1713164
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262550Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542426- 1462301
- 671966
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2721816- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201339Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi361289Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161235