Työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen näkee työllisyys- ja talousnäkymät synkkänä.
Työttömyys on kasvanut merkittävästi Suomessa, ja tammikuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli 325 800, mikä on huomattava kasvu edellisvuoteen verrattuna.
Työ- ja elinkeinoministeriössä on katsottu tammikuun työllisyyslukuja todella huolestuneina. Etenkin vertailu parin edellisvuoden vastaaviin ajankohtiin hirvittää.
– Työttömyys on pahentunut kahdessa vuodessa 60 000–70 000 henkilöllä. Se on erittäin huolestuttava luku, sanoo alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen.
Rakennusalalta alkanut luisu on myös yltänyt ihan kaikkialle. Pylkkäsen sanoin ketään tai mitään toimialaa säästämättä.
– Työttömyyden kasvu ei ole säästänyt mitään aluetta, toimialaa, ammattiryhmää tai koulutustasoa.
Työllisyysaste laski ja työttömyysaste nousi.
– Pitkäaikaistyöttömien määrä, yli 110 000, lähestyy jo korona-ajan synkimpiä lukuja.
https://yle.fi/a/74-20145808
Jännää miten Suoli sensuroi poistoilla näitä faktatietoja..tai omistaahan tämän foorumin kokoomuslainen sarjayrittäjä joten piilotetaan kokoomukselle kiusallisia aiheita 😆

Vastaukset 26
Vanhimmat
Yle on lamassa.
puupää päättäjät on koomassa.
Dalai?
Haha, vai Suomi on muka osittain lamassa.
Älkää viitsikö naurattaa.
Tämä maa on syvässä lamassa ja ollut sitä jo pitkään.
Joo.
Maa on aina henkisesti lamassa, kun oikeisto on vallassa.
Suomi on nyt ikilamassa, ei ole Nokiaa tms. veturia kiskomassa suosta ylös.
Orpo ravaa jatkuvasti EU palavereissa kehumassa miten hyvin Suomella menee ja kuinka paljon lisää rahaa se voi antaa kunhan joku vain pyytää.
Oman maan talous ja asiat ovat päin helvettiä.
Tämä ei Orpoa kiinnosta.
Kyllä tämä on surkea maa.
Päin percettä kaikki.
Eikä voida devalvoida tai
kelluttaa markkaa! Mutta EU
pelastaa meidät. Näin
sanottiin 1994.
Tammikuussa 325 800 työtöntä työnhakijaa
https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx
Plus piilotyöttömät.
Niinsanottu laaja työttömyys on jo yli 15%.
Kyllä.
Työttömänä voi tulla toimeen kohtuullisesti ja työllisenä voi olla köyhä.
Juu, varsinkin nyt jos on keikka-, silppu-, pätkä- tai 0-tuntisopimustyöläinen kun Orpopurran hallituksen työtulojen suojaosan 300e/kk poisto nosti marginaaliveron 100%:iin.
Jep.
Jipii, pätkälama!
t:vähän kolhittu.
Täysin romahtanut talous, massiivisella velanotolla rahoitetaan kaikki.
Tänään ketunnaama kertoi että 660 miljoonaa Ukrainan aseisiin maamme asetehtaiden kautta, jes.
Syvällä lamassa.
Kyllä kasvu siitä alkaa, kun vaan leikataan sosiaaliturvaa ja kannustetaan ihmisiä töihin vaikkapa alentamalla työn verotusta.
Eläkeikää pitää tietenkin nostaa ja oppivelvollisuutta on lyhennettä, että valmistuttaisiin nopeammin työelämään. Maahanmuuttajia on huokuteltava selvästi enemmän työvoimapulan helpottamiseksi.
Jo se on kumma, jos ei tuollaisella järkipolitiikalla ala hillitön kasvu ja velan pieneminen.
Mihin töihin kannustat? Jos ei pääoma sijoita ja työllistä niin melko huonoa on töihin meno. Mutta oikeistolla aina tämä ikuinen kasetti että tuet pois niin kiinnostaa ihmistä käsien likaaminen.
Eikä tästä nousta ennenkuin OrpoPurra jättää eroilmoituksen.
Mutku mutku ihan kohta noustaan.
Jo puolitoista vuotta on tuota hoettu "ammattilaisten" tahoilta.
Se on jännä, kuinka normaali duunari saisi potkut, jos tekisi niin pitkään sekunda työtulosta.
Sitten vielä itku kuinka pitäisi alkaa tuhlaamaan rahaa, samalla kun hallitus runnoo läpi lakia, jonka voimin saa antaa potkut jos on johtajalla huono päivä ilman varoituksia samantien.
Tulee vain pahenemaan tilanne tämän tuhohallituksen aikana. Ja saas nähdä kuinka pitkään tuhon jälkiä pitää korjailla.
Kaikki taloudellinen toiminta pitäisi asettaa ympäristö ym arvojen yläpuolelle. Vanhempainvapaat ym vanhemmuuden kustannukset työnantajalle ovat vielä saksimatta. Siinä konsteja aluksi.