Viikko on taaskin vierähtämässä

Melkein tällä samalla otsikolla tein edellisen avaukseni viimeviikon perjantaina. Siinähän totesin Keskustan kannatuksen olevan jo perussuomalaisten kannoilla ja pian varmaan porhaltavan ohi. Tuolla avauksellani kerroin myös omista tapahtumistani edeltävinä päivinä. ja lopetin avaukseni viikonlopputoivotuksiini. Sille avaukselleni pääsette tästä:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18831530/viikko-on-taas-vierahtamassa

Tällä viikolla ei ole tapahtunut kotimaan politiikassa kovin merkittävää. Merkittävimmät tapahtumat meidänkin johtavilla poliitikoilla ja presidentillämmekin ovat olleet muissa maissa tapahtuneiden vierailujensa yhteydessä. Trump niissäkin on ollut keskeisenä aiheena. Olette varmaan seuranneet niitä mediasta, joten en niistäkään tämän enempää.

Omassa elämässänikään ei ole nyt tapahtunut mitään täällä kerrottavaksi asti. Joten tulinpahan nyt vain taas viikonlopputoivotuksiani varten. En tietenkään ”häiriköi” viikonloppuna, tuskin ensi viikollakaan jonka merkittävimpänä täytteenä varmaan on nuo Norjan Trondheimissa alkaneet hiihdon MM-kisat, joita tietenkin seuraan tiiviisti toivoen, ettei maamme mitalisaalis niistä jäisi sentään siihen pronssiseen, joka mielle eilen tuli miesten sprintissä.

Nyt vain Oikein Hyvää viikonloppua ja tulevaa viikkoakin kaikille tämän lukeville!

3

254

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onhan täällä tapahtunut paljonkin. Aisa-Ossi on taas vahvasti helluntalaisen VKK puolueen ehdokas ja tavoitteena yli kaksi ääntä! Aisa-Ossi on kuin Väyrynen, ei ymmärrä, ei tajua, ei näe, ei kuulu, mutta vielä vaan yrittää. Saadaan taas makeat naurut porukalla!
      Oikein mukavaa viikonloppua Kapille ja kisajännitystä.

      • Kiitoksia toivotuksistasi! Nuo hiihdon MM-kisat kyllä varmaan ensiviikolla tarjoavat minulle politiikkaa enemmän mielenkiintoa ja jännitystä.

        Kuluneesta viikosta sen verran, että eilen olin taas viikkojumpassani ja kun vuorossa oli nyt allas, täyden tunnin siellä pulikoin – kun viimeviikolla oli kuntosali ja puoli tuntia sen laitteilla rimpuiltuani lähdin saunaan. Lähes joka päivä olen myös tallustellut lenkin noilla keskuspuiston hiekkateillä, jotka nyt kyllä monin paikoin ovat sulaneen lumen muodostamilla lammikoilla.

        Toivottavasti tuo kyseinen pääsee nyt valtuustoon, jolloin hänellä voisi olla muutakin ajateltavaa kuin nyt, jonka johdosta varmaan monet ovat tälläkin viikolla silmissään minuksi joutuneet.


      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Kiitoksia toivotuksistasi! Nuo hiihdon MM-kisat kyllä varmaan ensiviikolla tarjoavat minulle politiikkaa enemmän mielenkiintoa ja jännitystä.

        Kuluneesta viikosta sen verran, että eilen olin taas viikkojumpassani ja kun vuorossa oli nyt allas, täyden tunnin siellä pulikoin – kun viimeviikolla oli kuntosali ja puoli tuntia sen laitteilla rimpuiltuani lähdin saunaan. Lähes joka päivä olen myös tallustellut lenkin noilla keskuspuiston hiekkateillä, jotka nyt kyllä monin paikoin ovat sulaneen lumen muodostamilla lammikoilla.

        Toivottavasti tuo kyseinen pääsee nyt valtuustoon, jolloin hänellä voisi olla muutakin ajateltavaa kuin nyt, jonka johdosta varmaan monet ovat tälläkin viikolla silmissään minuksi joutuneet.

        Se on ollut kunnia, että on tullut luulluksi sinuksi, minäkin useampaan kertaan. Toisaalta sen verran käy kouvolalaiset sääliksi, että tuo olisi liian kova rangaistus heille jostakin, vähän sama kuin Väyrysestä olisi joskus tullut presidentti. Onneksi siltä säästyimme.
        Lumet kyllä suli nopeasti ja viikonloppuna jopa 6 astetta lämmintä, jopa lapissa lainehti ladut ja kadut. Onneksi hiihdon MM-kisat alkoi ihan mukavasti Suomen kannalta ja toivottavasti tulee lisää menestystä.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      222
      2246
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      52
      1332
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1167
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      996
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      891
    6. 74
      849
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      812
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      360
      741
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      731
    Aihe