Huumeongelmaan ei haluta puuttua kovalla kädellä

Koska kansanedustajista noin puolet on huumemyönteisiä/huumeidenkäyttäjiä. Lakeja ei haluta säätää sellaisiksi että ne lopettaisivat huumeidenkäytön ja veisivät huumeidenkäyttäjät katukuvasta pois. Välineet olisivat olemassa sitä varten, yksinkertaisella kolmen kohdan ohjelmalla olisi mahdollista poistaa huumeidenkäyttäjät kaduilta muutamissa kuukausissa, mikäli lainsäätäjät vaan haluaisivat näin tehdä.
Amerikassa kodittomat huumeidenkäyttäjät ovat valtava ongelma, suomessa näin ei ole koska valtio kustantaa huumeidenkäyttäjälle oman asunnon, sinun naapuristasi, muiden asunnonomistajien iloksi ja viihteeksi. Ja vieläpä hajautetusti, jotta sitä iloa saadaan joka puolelle kaupunkia. Amerikassa näin ei todellakaan tehdä, vaan narkomaanit rahdataan kadulta pois suureen asuntolaan missä on huoneita joihin ne tungetaan, tai laitoksiin missä he asuvat vartioidusti.
(Tavallisia kodittomia ihmisiä ei tule sekoittaa huumeidenkäyttäjiin, esim. amerikassa on yleistetty kodittomat alkoholisteiksi ja huumeidenkäyttäjiksi ja kodittomuudesta on tehty laitonta)
1322
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Matut diilaa ja käyttää! Ovat nykyisin poliisin suojeluksessa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


darknessin kirjoitti:

Koska kansanedustajista noin puolet on huumemyönteisiä/huumeidenkäyttäjiä. Lakeja ei haluta säätää sellaisiksi että ne lopettaisivat huumeidenkäytön ja veisivät huumeidenkäyttäjät katukuvasta pois. Välineet olisivat olemassa sitä varten, yksinkertaisella kolmen kohdan ohjelmalla olisi mahdollista poistaa huumeidenkäyttäjät kaduilta muutamissa kuukausissa, mikäli lainsäätäjät vaan haluaisivat näin tehdä.
Amerikassa kodittomat huumeidenkäyttäjät ovat valtava ongelma, suomessa näin ei ole koska valtio kustantaa huumeidenkäyttäjälle oman asunnon, sinun naapuristasi, muiden asunnonomistajien iloksi ja viihteeksi. Ja vieläpä hajautetusti, jotta sitä iloa saadaan joka puolelle kaupunkia. Amerikassa näin ei todellakaan tehdä, vaan narkomaanit rahdataan kadulta pois suureen asuntolaan missä on huoneita joihin ne tungetaan, tai laitoksiin missä he asuvat vartioidusti.
(Tavallisia kodittomia ihmisiä ei tule sekoittaa huumeidenkäyttäjiin, esim. amerikassa on yleistetty kodittomat alkoholisteiksi ja huumeidenkäyttäjiksi ja kodittomuudesta on tehty laitonta)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu