Purjerkinkista ostin 3 hanpurilaista. Lisäksi kaupasta ostin lisukkeeksi hanpurrilaisilleisile lehtisalaatija, paprika,googilaisija suolakurkkuja aika monta kun on kooltaan pientä.
Juomana valijon rasvattomuus luomu maijollisteneitoma. Lehmät saa olla onnessaan elää vapaasti pellolla kun juon valijon luomumaijoo.
Syönnillistän nyt ja kerron syötyjöityjäsäityjäni miten se meni ja mille maistullisoi-
Selef Urge
Iltasyönnilistymä
29
262
Vastaukset
- Anonyymi
Ihan hyvin se meni. Onnistuin syömään kaikki kolme hanpurilaista.
Aluksi söin niin ahnaasti että piti sanoa itelle että nyt syöt hitaasti kun olisin ravintolassa. Huomasin hanpurilaisia ostamaan männessäin autolla ajaessain että Capprissa oli aika paljon syömässä ihmisijä. Capperista olevien ruumiista välittyy hyvänoloisuus, siellä kun saa hyväätä ruokaata syötäätä.
Mutta onpa se hanpurilainenkin mavukkaallista ja halvaantuneellista. näähän oli 3e krt 3kpl hanhuurilaisija.
1 kpl halloumihanhuurilainen
2 kpl tuplahanhuurilaisija tai oliko tuplahuustohanhuurilaisija.
Kylläsellisyyveks silti tulin kolmellakin pikku pötikkäällä.
Huomenna aijon syyvä tummaa saaristolaisleiväätä ja sen kaa ainakii sitä yhtä juustoo mitä ostin , MES tai NES lukee paketissa, mutta se on guutpruuntaalenilaistunutta juustoa. Se on kyllä mun ykkösjuustollismavullisuuteni ruisleipälises ja tältä palstalta sain siihen juustollisuuteen juustoite vinkin.
Jos sulla on jokin mavullisuusvinkki, jonka testattamoijaksein ottaa voisin niin kerro poijes.
Selef Urge- Anonyymi
Voisittelisit kokelumoida arsenkelinikkeliä, siitä jääpi pysyvällinen makeutusmullisuus.
- Anonyymi
Joka aamu pitää syödä aamupala .päivän tärkein ateria.
Puuroa ja mehukeittoa tai maitoa. Se on tosin aika vähäinen aamupala .voi syödä lisääkin jotain. - Anonyymi
Etkö ostanutkaan Snellmannin kylkiuita?
- Anonyymi
Miksi alottaja kiusaat foorumilaisia noilla lapsellisilla venkulatejsteilläsi?
Mihin pyrit ?- Anonyymi
Se on epärehellisen ihmisen tunnusmerkki. Halu kieltäytyä kaikesta sääntöjenmukaisesta. Mm. ADHD. Olen tuntenut myös toisen, tuon tyyppisen henkilön. Heille ei kelpaa suora ja selkeä totuus koskaan, missään asiassa. Vääntävät kaiken, jopa evankeliuminkin hiukan toiseksi. Heillä on aina "omat juttunsa" jota pitävät "oikeutenaan" ja josta eivät halua tehdä parannusta. Ovat levottomia pomppijoita. Kohtuuttomia ylilyöjiä kaikissa teoissaan.
Taustalla on mm. suomalaiskansallinen taikausko eli okkultismi, selkärangattomuus ja suostumattomuus itsekuriin, oli asia mikä tahansa. Eräänlainen noituuden henkivalta.
Kaikessa täytyy aina vetää omat versiot, jotka eivät koskaan ole täysin Raamatun mukaiset, vaikka niitä uskon nimissäkin tarjoaakin. Uskonnollisesti heihin (kuten samantyyppisiin, epärehellisiin, okkultismikaipuisiin romaneihinkin) vetoaa nimenomaan helluntailaisuus.
Asioiden vääntely, ylensyöminen, ei täysi parannus uskonelämässä. Aivan samat piirteet kuin Selefillä. Siksi ehkä itse ärsyynnyn Selefistä, kun tunnistan hänessä toisen, aiemmin tuntemani henkilön ärsyttäviä piirteitä.
Itse kun pyrin aina syvimpään Totuuteen, ohi kaiken metkuilun. Valhe ärsyttää. Ja valhetta on nuo Selefin tahalliset suomenkielen väännökset, ne eivät ole esim. mitään aitoa savon murrettakaan, vaikka jonkun korvissa saattaa ehkä siltä kuulostaakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on epärehellisen ihmisen tunnusmerkki. Halu kieltäytyä kaikesta sääntöjenmukaisesta. Mm. ADHD. Olen tuntenut myös toisen, tuon tyyppisen henkilön. Heille ei kelpaa suora ja selkeä totuus koskaan, missään asiassa. Vääntävät kaiken, jopa evankeliuminkin hiukan toiseksi. Heillä on aina "omat juttunsa" jota pitävät "oikeutenaan" ja josta eivät halua tehdä parannusta. Ovat levottomia pomppijoita. Kohtuuttomia ylilyöjiä kaikissa teoissaan.
Taustalla on mm. suomalaiskansallinen taikausko eli okkultismi, selkärangattomuus ja suostumattomuus itsekuriin, oli asia mikä tahansa. Eräänlainen noituuden henkivalta.
Kaikessa täytyy aina vetää omat versiot, jotka eivät koskaan ole täysin Raamatun mukaiset, vaikka niitä uskon nimissäkin tarjoaakin. Uskonnollisesti heihin (kuten samantyyppisiin, epärehellisiin, okkultismikaipuisiin romaneihinkin) vetoaa nimenomaan helluntailaisuus.
Asioiden vääntely, ylensyöminen, ei täysi parannus uskonelämässä. Aivan samat piirteet kuin Selefillä. Siksi ehkä itse ärsyynnyn Selefistä, kun tunnistan hänessä toisen, aiemmin tuntemani henkilön ärsyttäviä piirteitä.
Itse kun pyrin aina syvimpään Totuuteen, ohi kaiken metkuilun. Valhe ärsyttää. Ja valhetta on nuo Selefin tahalliset suomenkielen väännökset, ne eivät ole esim. mitään aitoa savon murrettakaan, vaikka jonkun korvissa saattaa ehkä siltä kuulostaakin.Lopeta Selefin kiusaaminen!!!!!!!
Tällä palstalla on hyökkäys veljeämme vastaan ja osallistut toiminnallasi vastapuolen marionetiksi.
Olet rakas Jeesukselle Selef Urge. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta Selefin kiusaaminen!!!!!!!
Tällä palstalla on hyökkäys veljeämme vastaan ja osallistut toiminnallasi vastapuolen marionetiksi.
Olet rakas Jeesukselle Selef Urge.Kukaan ei ole kieltänyt, ettei Selef, siinä kuin syyttämäsi henkilötkään olisi Jeesukselle YHTÄ rakkaita.
Ei ole kysymys Selefin kiusaamisesta vaan vastauksesta toiselle henkilölle kysymykseen miksi Selef käyttäytyy tuolla tavoin ja itse tarkoituksella kiusaa uskovia.
Huomaamme kuitenkin, että jostain sai Selef tukijan, jolle, hänellekään, ei Totuus ole kovin rakasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei ole kieltänyt, ettei Selef, siinä kuin syyttämäsi henkilötkään olisi Jeesukselle YHTÄ rakkaita.
Ei ole kysymys Selefin kiusaamisesta vaan vastauksesta toiselle henkilölle kysymykseen miksi Selef käyttäytyy tuolla tavoin ja itse tarkoituksella kiusaa uskovia.
Huomaamme kuitenkin, että jostain sai Selef tukijan, jolle, hänellekään, ei Totuus ole kovin rakasta.Väität Selefiä totuuden vastaisuudesta ja okkultismiin taipuvaiseksi.
Se on kiusaamista ja olet kiusaaja. Älä yritä naamioida hyvyydeksi omaa pahuuttasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei ole kieltänyt, ettei Selef, siinä kuin syyttämäsi henkilötkään olisi Jeesukselle YHTÄ rakkaita.
Ei ole kysymys Selefin kiusaamisesta vaan vastauksesta toiselle henkilölle kysymykseen miksi Selef käyttäytyy tuolla tavoin ja itse tarkoituksella kiusaa uskovia.
Huomaamme kuitenkin, että jostain sai Selef tukijan, jolle, hänellekään, ei Totuus ole kovin rakasta.Jos saan myös sanoa sanasen. Näen Selefissä Zelenzkyn kaltaista hillittyä voimaa. Selef näkee taivaan valtakunnan ja Jeesuksen tulemisen. Zelenzky edustaa maallista, Selef edustaa taivaallista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos saan myös sanoa sanasen. Näen Selefissä Zelenzkyn kaltaista hillittyä voimaa. Selef näkee taivaan valtakunnan ja Jeesuksen tulemisen. Zelenzky edustaa maallista, Selef edustaa taivaallista.
Yhdistät mielessäsi Zelenskyin ja Selefin hengen toisiinsa...
Ja annat tukesi tuolle hengelle.
Zelenskyi on tunnetusti s:npalvoja ja hänen voimansa lähtee Saatanasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdistät mielessäsi Zelenskyin ja Selefin hengen toisiinsa...
Ja annat tukesi tuolle hengelle.
Zelenskyi on tunnetusti s:npalvoja ja hänen voimansa lähtee Saatanasta.Ahaa olet Putinin kannattaja.Selef tukee oikeutta ja Zelenzkyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahaa olet Putinin kannattaja.Selef tukee oikeutta ja Zelenzkyä.
Jos Selef on saatanasta puolustaessaan heikompiosaisia ollen Jeesuksen puolella ja saa saatanaksi haukkumista, se osoittaa Selefin olevan oikea Jumalan lähettiläs. Jeesustakin sanoivat saatanaksi ja tänä päivänä ei ole Jeesuksen palvelijan osakaan parempi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Selef on saatanasta puolustaessaan heikompiosaisia ollen Jeesuksen puolella ja saa saatanaksi haukkumista, se osoittaa Selefin olevan oikea Jumalan lähettiläs. Jeesustakin sanoivat saatanaksi ja tänä päivänä ei ole Jeesuksen palvelijan osakaan parempi.
Keitä heikompiosaisia Selef on puolustanut, milloin ja missä?
Lyöpä tosiasioita pöytään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keitä heikompiosaisia Selef on puolustanut, milloin ja missä?
Lyöpä tosiasioita pöytään.Monessa ketjussa pitänyt kaikkien meidän uskovien puolta ja Jumalan puolta. Samalla Selef on puolustanut sinun oikeuttaisi näyttää väriäsi. Missä on kiitos kaikesta siitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keitä heikompiosaisia Selef on puolustanut, milloin ja missä?
Lyöpä tosiasioita pöytään.Ahaa lukeekin edellä: "Selef tukee Zelenskyä".
Onko todella näin?
Jos, niin tuo jo todistaa, että heissä on sama henki.
Sinussa ja Zelenskyissä aivan varmasti on, kerrot sen ihan itse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahaa lukeekin edellä: "Selef tukee Zelenskyä".
Onko todella näin?
Jos, niin tuo jo todistaa, että heissä on sama henki.
Sinussa ja Zelenskyissä aivan varmasti on, kerrot sen ihan itse.Kysy Selefiltä. Tiedän Selefin vastauksen koska Jeesus edustaa kärsivien puolta. Minulla on kaikki luotto siihen että Selef ei valitse seistä Putinin joukoissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei ole kieltänyt, ettei Selef, siinä kuin syyttämäsi henkilötkään olisi Jeesukselle YHTÄ rakkaita.
Ei ole kysymys Selefin kiusaamisesta vaan vastauksesta toiselle henkilölle kysymykseen miksi Selef käyttäytyy tuolla tavoin ja itse tarkoituksella kiusaa uskovia.
Huomaamme kuitenkin, että jostain sai Selef tukijan, jolle, hänellekään, ei Totuus ole kovin rakasta.Ei Sergei ketään kiusaa. Etkä sinä voi sanoa hänestä mitään arvioita sen perusteella että olet mukamas joskus tuntenut samanlaisen henkilön !!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei ole kieltänyt, ettei Selef, siinä kuin syyttämäsi henkilötkään olisi Jeesukselle YHTÄ rakkaita.
Ei ole kysymys Selefin kiusaamisesta vaan vastauksesta toiselle henkilölle kysymykseen miksi Selef käyttäytyy tuolla tavoin ja itse tarkoituksella kiusaa uskovia.
Huomaamme kuitenkin, että jostain sai Selef tukijan, jolle, hänellekään, ei Totuus ole kovin rakasta.Miksi Selef ei itse vastaa kysymyksiin?
Jos hän suoltaa tänne yhtenään aloituksia syömisistään, niin voisi kai vastata kysymyksiinkin?
Onko hän trolli eli tahtoo antaa uskovista vastenmielisen kuvan vai viiraako jotenkin päästä, mikä tekisi hänen sekokirjoittelustaan jotenkin ymmärrettävää?
Lähinnä nämä vaihtoehdot tulee mieleen.
- Anonyymi
Nyt alkoi tuĺla todistajien mukaista faktaa Selefistä.
Selef, oletko todella satanisti Zelenskyin tukija?
Kerro itse!- Anonyymi
Niin nyt Selef totuutta pöytään. Mitä rakastat. Oletko Putinin juoksurakki vai Selenzkyn ja Jeesuksen puolella?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin nyt Selef totuutta pöytään. Mitä rakastat. Oletko Putinin juoksurakki vai Selenzkyn ja Jeesuksen puolella?
Sinäkin rakastat sanojen vääntelyä: kuka on Selenzky?
Ukrainaa laittomasti hallitsevan, vaalit kieltäneen Zelenskyin nimi kirjoitetaan Z:lla ja y:n jälkeen vielä i.
Paasaat tuntevasi asian, vaikket ole vaivautunut tuon huumeita käyttävän, kansansa varat itselleen anastaneen juutalaisen saatananpalvojan nimeäkään oikein kirjoittamaan. Zelenskyi monilla, esim. julkisilla käsimerkeillään on tunnustanut herrakseen itse Saatanan. Sekä myös olevansa ukrainalainen azov-natsi. Kaikki nämä faktat löytyvät netistä. Tosin hän itse ei ole edes ukrainalainen, opetteli kielenkin vasta v. 2017.
Eikä Jeesus ole Saatana, vaikka kuinka yrittäisit toisin väittää.
Jeesus On Herra. - Anonyymi

Jeesus On Herra.Kukas se siihen lennähti kuin naakka piipun nokkaan!
- Anonyymi
Hurmospäissään alkoi taas Trumpi - Putini - Zelenski levy pyörimään.
Tämäkö on helluntaikristinuskoa ?
Se on lahkolaisuutta ja syvältä helluntaihengessä.- Anonyymi
Kysymys oli yksin Zelenskyistä, mutta helluntaijoukko veti yllättäen mukaan myös Trumpin sekä Putinin. Jopa Jeesuksen, jota Zelenskyi itse ei taatusti tunnusta!
Zelenskyi on Zelenskyi ilman noita kahtakin. Ja etenkin ilman tuota kolmatta ja jonka nimenomaiseksi viholliseksi hän on avoimesti tunnustautunut!
Helluntailaiset eksytyksissään luottavat, etteivät kuulijansa osaa käyttää nettiä ja etsiä laajempaa tietoa eri asioista, lukea eri maiden medioita, myös Zelenskyistä. Jewtube ja jewgoogle tosin on poistanut joitain aiemmin esillä olleita faktoja, kuvia ja videoita, joissa Z joko muutoin vain huumepäissään nuokkuu tai hörhöilee tai esim. avoimesti tunnustautuu s:n palvojaksi.
Nyt tässä ketjussa yhdistettiin jopa Jeesus js tuo Iso Käärme, yhdeksi ja samaksi herruudeksi!
Jatkakaamme lukemista. Helluntailaiset kyllä tietävät, että Pedon kumartajien nimet ovat Elämänkirjasta iäti poispyyhityt.
En ole aiemmin tykännyt Trumpista, mutta myöntää täytyy, että tämä hellareiden aiempi Herra (näillä herruudet vaihtuvat tiuhaan) on kyllä osoittanut tiettyä selvänäköisyyttä ja puhtia eikä ole ollut Z:n huijattavissa. En kuitenkaan "kumarra" Trumpia, tässä antikristus-asiassa kun pitää olla varovainen. Joskin Zelenskyi kyllä itse on jo alusta asti selvästi täyttänyt kaikki ulkoiset edellytykset tähän virkaan, Trump ei niinkään.
- Anonyymi
Eikös selehvi ole aikuinen joka osaa puhua puolestaan ja jop avastata kysmykseen, miksi kiusaat lukijoita noilla omituisilla vääntelyillä, ei pitäisi olla vaikeaa vastata muutama lause.
Jeesukselle rakkautta ei tarvita ollenkaan tässä asiassa, eikä presidenttejä mistään maasta.- Anonyymi
No, tuotahan minäkin! Joku ak Z:n jeesukseksi korottanut alkoi puuttua asiaan ja vastasin sitten hänen valheväitteisiinsä minkä ehdin. Hän on todellakin sieunsa suoraan Z:lle ojentanut.
- Anonyymi
" Kiitos myös avustanne, ei vain diplomaattisesta ja taloudellista avusta vaan myös poliittisesta avusta ja rukouksista, Zelenskyi kirjoitti."
Iltalehti
Eipä vaikuta saatananpalvojalta kuten joku ketjussa todisti zelenskista.- Anonyymi
Täällä jotkut kahjot kirjottelee kaikenlaista potaskaa Zelenskiystä ilman yhden yhtä ainuttakaan todistetta asiasta. Putinin trolleja vai jotakin hörhöjä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1713164
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262550Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542426- 1462301
- 671966
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2721816- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201339Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi361289Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161235