Raskas suhteeni...

Tää nyt on sinänsä tyhmä paikka hakea apua, mut haluaisin vaan kuulla muiden mielipiteitä tilanteestamme, joka tuntuu ihan helvetin kiemuraiselta... Tämä on tietenki oma kertomukseni asioista, mutta koitan kertoa mahdollisimman neutraalisti.

Ollaan seurusteltu noin vuosi ja asuttu vissiin nelisen kuukautta yhdessä. Ollaan tänä vuonna molemmat 23-v. Minulle tämä on toinen tapaus, jota voisin suhteeksi sanoa, ensimmäinen oli noin parin kuukauden juttu. Ja sitten jotain pienempiä on ollut, joista yhdestä kerron myöhemmin, koska siitä on tullut aika iso osa tätä meidän solmua.. Tyttöystävällä on yksi pidempi suhde ollut, sekin oli aika raskas. Alkoi ystävyytenä, oli ystävyyttä välissä ja loppui ystävyyteen. Kaveri on nykyään meidän molempien läheinen ystävä.

Tää mun pienempi juttu tapahtui 2003 kesällä, eli noin vuosi ennen mun ja nykyiseni jutun alkua. Isäni asui myös ulkomailla ja hänen vaimonsa oli järjestämässä äitienpäivä-juhlaa paikalliselle suomalaiselle yhteysölle ja sitä varten Suomesta tuli kaksi emäntä-opiskelijaa ja heidän opettajansa huolehtimaan tarjoiluista juhlissa. Isäni antoi sitten minulle ja velipuolelleni tehtäväksi käydä näyttämässä tytöille kaupunkia ja vähän ulkoiluttamassa.

Silloin nuorena miehenä olin jo tämän kuultuani innoissani, että hei, jotain naisia tulee, kivaa! Sitten nähtyäni tytöt, huomasin toisen olevan mielestäni parremman näköinen, mutta mitään ihmeellistä ihastumista ei silloin tapahtunut.

Sitten myöhemmin, iltana ennen heidän lähtöään, vietiin tytöt baariin ja juotiin siinä jonkun verran. Homma päättyi siihen, että vein tytön kotiini ja silloin olin jo olevinani ihan ihastunut. Suurin juttu, joka minuun vaikutti, oli se kun tyttö sanoi hänellä olevan pitkästä aikaa turvallinen olo. Oli edellisen poikaystävän kanssa vasta mennyt poikki ja oli tullut siinä suhteessa petetyksikin... No nuo sanat nyt joka tapauksessa teki minuun suurenkin vaikutuksen ja muutenkin olin niissä aatoksissa, että tästä minä saan nyt tyttöystävän, jota olen aina halunnut.

Tyttö lähti seuraavana aamuna ja alettiin siinä soittelemaan ja kävinkin hänen luonaan Suomessa kai parin viikon jälkeen tapahtuineista. Silloin hommat ei enää tuntuneetkaa yhtään toimivilta, kiusallisilta lähinnä, mutta silti halusin ylläpitää illuusiota siitä, että tyttöystävän saisin. Kun lähdin hänen luotaan pois ja olin vähän alla päin, niin tyttö vaan tokasi siihen, että elämä jatkuu.

Tämän jälkeen soitin ehkä vain kerran tytölle ja se tuntui siltä, ettei se halunnut ollenkaan puhua mun kanssa ja sanoin, että tekstailee tai jotain, jos haluaa joskus jutella. Sen jälkeen ei mitään kuulunut. Sitten joidenkin viikkojen päästä olin taas Suomessa ja humalapäissäni lähetin hänelle viestin, jossa sanoin sen olevan ihan ok jos ei ole kiinnostunut, mut olisi reilu kertoa se. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut.. Valittelin tätä sitten eräälle työkaverilleni, josta sitten kehkeytyikin tämä minun parin kuukauden juttuni..



Ja taas nykyaikaan.. Tällä hetkellä meillä on riita päällä siitä, että olen menossa viikonlopuksi maalle siskoni valmistujaisjuhliin. Isän puolen suvulle on jo juhlat pidetty ja nyt olisi äidin puolen juhlat tulossa. Puhuttiin tästä lähtemisestä jo noin viikko sitten, mutta ei saatu sitä loppuun, koska meille tuli joku riita silloinkin. Tyttöystävälläni on työ siten, että hän kerkeää olla kotona noin kolme tuntia ennen nukkumaanmenoa ja hän olisikin viikonlopun töissä, eli ei pääsisi siskoni juhliin. Nyt on kolmen vapaapäivän viimeinen päivä menossa.

Minulla oli eilen kaverin läksiäisjuhlat, kaveri on lähdössä afrikkaan vuodeksi. Alunperin meidän piti tyttöystäväni kanssa lähteä sinne juhliin, mutta menin sitten yksin. Tyttöystävä puhui maalle lähtemisestä näinä vapaapäivinään ja minä sanoin haluavani mennä sinne juhliin ja myöskin käydä salilla juhlapäivänä, ennen juhlia. Salilla käyminen on minulle Todella tärkeä harrastus ja pidin juuri väliviikon siitä ja viikonloppunakaan en pääse salille käymään. Ja tuon väliviikon aikana kävimmekin tyttöystävän kanssa maalla kun hänellä oli kaksi päivää vapaata.

Tän hetkinen riita siis alkoi siitä, että eilen salilta tultuamme sanoin: "Kaks juttua. Ensinnäkin, nyt kun me lähdetään perjantaina sinne siskoni juhliin.." Tässä vaiheessa tyttöystävä pelästyi. Perjantaina?! Hän oli luullut meidän lähtevän vasta lauantaina ja tulevan sunnuntaina takaisin, joka jo valmiiksi oli hänelle todella raskasta ja nyt olisinkin pois kaksi yötä. Juttu oli siis jäänyt edellisellä kerralla vähän epäselväksi, koska ruvettiin jostain riitelemään. Tyttöystävä olisi todella paljon halunnut tulla mukaan juhliin, mutta työnsä takia hän ei sinne pääse. Toinen juttu, minkä olisin kertonut, olisi ollut se, että voitaisiin kaverini juhlien jälkeen lähteä maalle, niinkuin tyttöystäväni oli aiemmin ehdottanut.

Riita lähti siitä, että tyttöystäväni sanoo, että minun pitäisi tuntea niin paljon myötätuntoa hänen raskaasta työsta ja siitä, ettei hän pääse lähtemään, että itse harkitsisin lähtemättä jättämistä. Jos välittäisin hänestä tarpeeksi, niin piristääkseen häntä harkitsisin jääväni kotiin. Huomautan vielä, että hän on vain pari tuntia kotona hereillä työpäivinään. Todella raskas työ, ymmärrettävää, että haluaisi piristystä sinä aikana. Ja totta kai omassa päässäni punniskelen asioita, mutten kuitenkaan ääneen hänelle koskaan sanonut, että edes harkitsisin jäämistä. Ja sitä sanomista hän olisi kuulemma todella paljon kaivannut.

Tää johtaa taas siihen meidän yleisimpään riidanaiheeseen, eli siihen, että mä en välitä tyttöystävästäni tarpeeksi. En ota huomioon, en ole valmis luopumaan mistään omista jutuistani ym.. Meni vielä siihen, että tyttöystäväni rupesi kyselemään, onko hän tärkein asia elämässäni. Kertoi miten itse olisi valmis jättämään harrastuksensa (kilpailee SM-tasolla) ja perheensä koska vain minun takiani. Itse taas en osannut moisiin kysymyksiin vastata, ei tunnu että olisi tarpeen miettiä, koska harrastuksestani tai perheestäni minun ei juuri nyt tarvitsisikaan luopua. Kaikki noista on minulle hyvin tärkeitä. Kuitenkin jossain vaiheessa hän kysyi onko perheeni minulle tärkeämpi ja koitin selittää, että kun meillä on pitkän aikaa ollut vaikeuksia ja ongelmia olla lähekkäin, että perheeni saattaa jopa olla tärkeämpi. Paha moka... (Jauhelihakastikkeet lensi pitkin seiniä)

Yritin selittää, miten mulle on tällä hetkellä tärkeintä elämässäni elää joka päivä onnellisena ja miten en ole valmis punnitsemaan tuollaisia asioita. Tässä vaiheessa tuntui ajatukset menevän paljon ristiin ja ettei tyttöystäväni ollenkaan ymmärtänyt, mitä elämältäni tänä päivänä haluan. Hän vain toisteli sitä, ettei ole minulle tärkeintä.. Ja sitten taas alkoi se tavanomainen luettelemien, miten hän luopuu asioistaan mun takai, mutta mä en ole valmis antamaan mistään pätkääkään periski. Muutenkin meidän riiteleminen toistaa aika paljos sitä, että tyttöystäväni kertoo, mitä minä teen väärin ja missä minä olen huono ja mä koitan selitellä tai sitten vaan olen hiljaa.. Tuosta kun jää päälle se tunne, että toinen vaan hyökkää ja on aggressiivinen, eikä siihen halua sanoa mitään.. Mielessäni vaan kyräilen.. Tyypillinen suomalainen mies.


Iso juttu on myös se, että tyttöystäväni sanoo minun seisovan hänen puolellaan kun meillä on kivaa, mutta jos tulee vähänki huonompaa, ni sit en oo valmis tekemään mitään. Toisaalta taas musta tuntuu siltä, että jos kerron asioista, mitkä mua vaivaa meidän suhteessa, niin yleensä vastaa tulee hyökkäys, että nää asiat johtuukin musta..

Mä oon kokenut joutuvani paitsioon meidän jutussa, koska tyttöystävällä on ne pitkät päivät ja luulen, että multa odotetaan aina paikalla olemista.. Tuntuu, että joudun luopumaan omista asioistani, koska odotan ITSE sitä, että siitä tulee juttu, jos en oo aina paikalla... Sit mä oon kotona ja jos tulis jotain tekemistä siksi aikaa, kun tyttöystävä oliskin kotona, niin en uskalla sopia mitään. Ja sit tietenki odottaisin, että saisin tyttöystävältäni jonku palkinnon, ku oon jättäny jotain tekemättä hänen takiaan, vaikken edes kertois koko asiasta.. Sen takia välillä tuntuu jopa mukavalta, että sillä on niin pitkät työpäivät.. Että kerkee tehdä jotain itelleen. Kieroa ajattelua...


Meillä on muutenkin ollu pitkän aikaa, kuukausia, ongelmaa olla lähekkäin. Yks paha juttu on se, että jos vaikka halataan, niin tyttöystävä saattaa rupee ajattelemaan, että mä oon joskus halannu sitä lyhyttä juttua (kutsutaan vaikka Minnaksi). Sit se saattaa kysyä, että halattiinko me näin sen kanssa. Ja siis yleensä jos on vähäki läheisempi olo ja tuntuu, että suhde ois kunnossa, niin yhtäkkiä saatta tulla hirvee kyselyryöppy Minnasta. Halusinko mä sitä ihmistä ja oisko se semmonen, jonka kanssa voisin kuvitella olevani, oliko sillä siistejä vaatteita, oliko meillä jotain yhteistä, tykkäsinkö sen hiuksista.. mitä vaan. Ja jokainen kysymys pitää yleensä toistaa pari kertaa ja perään kysyä, että oikeestiko ja ihan varmasti, ei kertaakaan ym. Riippuen mun mielialasta, joskus voi ihan hyvin vastata kysymyksiin, joskus taas menee mieli matalaksi yhdestäkin kysymyksestä.. Taasko se alkaa? Ja semmonen kuulustelu jotenki ajaa mua kauemmaksi ja itsen on taas vaikea tulla lähemmäksi, kun pelkää sen kuulustelun taas alkavan..


Tyttöystäväni ei jotenkin luota siihen, etten mä juoksisi jonkun toisen perään. Hirveesti ollu kaikkia väärinkäsityksia siitä, miten mä nään muita naisia.. Miten mä himoitsisin niitä jne. Joskus riidellessä oon sanonu, että haluaisin tapailla muita naisia... Kaikkee tommosta.. Mut kuitenki siitä saa eniten kuulla, et mä en oo valmis tekemään kompromisseja, enkä jokapäiväisessä elämässä ota häntä huomioon..


En mä nyt jaksa enempää(!) kirjotella.. Kaikessa tässä mulla on aina ollu pääasiana se, että kaikesta huolimatta rakastan tyttöystävääni ja haluan olla hänen kanssaan. Viihdyn hänen kanssaan, vaikka paljon onkin raskasta.

Kiitos jos jaksoit lukea!