Tiedän, että tämä viesti poistetaan heti

Mutta siitä huolimatta haluan verrata kristinuskoa taikauskoon. Mitä eroa on sillä, että joku kantaa amulettia ja toinen ristiä kaulassaan? Entä sillä, että kirkossa kaadetaan kraanavettä lapsen päähän tai että joku sylkäisee olan yli, ei kulje tikkaiden ali? Miten leipä (käytännössä Taffel sips) muuttuu 2000 vuotta sitten kuolleen puusepän pojan mädänneeksi ruumiiksi, mutta aamiaisen paahtoleipä ei muutu elviksen ruumiiksi? Mitä eroa on, jos kiroaa "perkele" tai "voi jeesuksen vittu"? Eikö se ole sama asia? Olemattoman olennon käyttämistä kirosanana?
78575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 78

Vanhimmat

Kaikki lähtee uskosta. En puhu kuin itsestäni, muiden sielunmaailmaan ei ole eväitä ottaa kantaa. Uskon Jumalaan. Ei siinä sen kummempaa. Siitä on myös minulle konkreettista näyttöä, olen saanut rukousvastauksia.
Taikuudesta minulla ei ole mitään todisteita eikä mitään taikuuteen liittyvää ole koskaan kohdalleni sattunut. Olen kyllä kuunnellut ystävien kertomuksia taikavoimista, kuunnellut ja todennut kuin Osmo, Vai niin.
Se on valintakysymys. Kukaan ei moiti sinua jos valitset taikuuden eikä pahemmin kiinnitä huomiota siihenkään jos valitset kristillisen uskon elämäsi ohjenuoraksi. Valinta on sinun, toimi sydämesi mukaan. Toivotan sinulle Siunausta ja voit olla ottamatta sitä vastaan. Toiseksi toivotan kaikkea hyvää sinulle.

2Äänestä
  • Vai niin! Siunausta sinullekin.

    Äänestä

  • Rukoilu on siitä jännä että siinä käytännössä pyydetään Jumalaa muuttamaan suunnitelmaansa, kun se ei miellytä sinua.

    Äänestä

  • Osmo. Kerro Osmosta. Heittääkö se mäkkäripaperit auton takapenkille?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Rukoilu on siitä jännä että siinä käytännössä pyydetään Jumalaa muuttamaan suunnitelmaansa, kun se ei miellytä sinua.

    Parhaimmillaanhan se on sitä, että rukoillaan Jumalan tahdon toteutuvan elämässään oman tahdon sijasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Rukoilu on siitä jännä että siinä käytännössä pyydetään Jumalaa muuttamaan suunnitelmaansa, kun se ei miellytä sinua.

    Anonyymi
    2025-03-03 20:56:53. On kysymys pikkusen isommasta kuin omasta mielipiteestä. Rukoilen lähes joka ilta voimia Zeleskylle ja että Jumala asettaisi Putinin ja Trumpin eteen jonkun heidän mieleensä suuresti vaikuttavan asian, joka muuttaisi heidän suurelliset tavoitteensa yksinvaltiudesta ja itsekkyydestä sekä kääntäisi heidän tekemään rauhan sodista.
    Ei ole kyse mielipiteestä vaan lukemattomien ihmisten kärsimysten lopettamisesta.

    Äänestä

Mitä erikoista tuossa aloituksessa on siihen nähden että uskovat herjaavat tosiaan aivan samoista asioista. Eivät vain vertaa taikauskoon, vaan omaan uskoonsa ja toiset ovat aivan mittömiä omissa touhuissaan olivat ne amerikan homostelua tai veden valelua.

Siis ei mitään uutta auringon alla.

Äänestä
  • niin uskontojen juttuja on aina pilkattu , mutta aina ne vain jatkuvat ne valheet 🤔

    Äänestä

  • Eli siirsin maalia taikauskon ja kristinuskon eroista kristittyjen sisäiseen hajaannukseen. Miksi kirjoitat tänne, jos kerran et halua keskustella aloittajan aiheesta?

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Eli siirsin maalia taikauskon ja kristinuskon eroista kristittyjen sisäiseen hajaannukseen. Miksi kirjoitat tänne, jos kerran et halua keskustella aloittajan aiheesta?

    po. siirsit.

    Äänestä

Sinä tiedät... 🙄

Äänestä
  • me tiedämme 🙂

    Äänestä

Jos jälleensyntynisoppia ei olisi poistettu Raamatusta niin olisipa tämä uskonto mielenkiintoinen ja kaikki paha, helvetti, piru, demonit, järjettömät Dogmit ym olisi poissa.

Äänestä

Osuva vertaus!!!

Äänestä

Miksi sitten yleensä olet luterilainen?

1Äänestä
  • ai antisemitisti ?

    Äänestä

Jeesus oli taikuri. Kristinusko on siis taikausko :)
Jeesus taikoi kaikenlaista kaloista leipiin ja vesiä viiniksi. Tarinan mukaan.

Äänestä

  • Ilmankos pääsi hengestään kun heitteli juutalaisten pankkiirien pöytiä, ja väitti, että ettei rahaa tarvita ruuan, eikä edes viinin, hankkimiseen?!

    Äänestä

Missä välissä Jeesus opetti uskovat herjaamaan toisiaan?

Toisin sanoi kyllä fariseuksia kyykäärmeen sikiöksi, mikä tietenkin on ollut kova herja kun ajatellaan että he kuvittelivat olevansa juuri niitä joilla on käskyt ja Jumalan todistus ja sitten Jeesus sanoa täräyttyi että olette kyykäärmeen siköitä, jotka vain tapatte profeettoja. Tosin hän lausui siinä ennusteen itsestään, joten tavallaan se ei ollut herja, vaan ennustus miten tulisi käymään.

Eikä ateistit edes pysty uskosta herjaamaan kun eivät siitä mitään ymmärrä.

Miten voisi esim moittia autoja miten huonoja jotkut ovat jos ei ymmärrä autotekniikasta mitään eikä edes osaa ajaa autolla.

Kyllä herjat ovat uskovien tavaramerkki.

Ateistit vain hörhöilee.

Sen piikkiin niiden jutut menee.

Äänestä
  • Ja sinäkö et ole koskaan nähnyt krusifiksia Jeesuksesta julmalla tavalla kuoliaaksi kidutettu ja kirottuna uhrina uskovaisten pahojen tekojen puolesta?

    JUU, EI OPETTANUT YHTÄÄN MITÄÄN.

    Äänestä

  • Kyykäärmen sikiöitä ovat Jeesuksen sanoin henkilöt, jotka palvovat uhria Pyhänä saman isän käskystä, joka tämän surmasikin - kuten uskovaiset ja kristityt Paavalin opilla.

    Äänestä

Joskus tietenkin voi uskovakin aika läheltä liipata hörhöilyä jos jutuissa ei ole oikein järjen hiventäkään eikä Jumala ole päässyt antamaan auliisti sitä viisautta kuten luvattu on.

Mutta yleensä hörhöily on ateistien takuutuote.

Äänestä
  • Miten antaisi, jos uskovainen palvoo puhtaan omantunnon saamiseksi pahoista teoistaa jo viattomana veriurina Jeesuksen nimeen ristille kirottuna Jumalana.?? Soisin järkeä vähän kaikille, se ei puutu vain uskovaisilta.

    Äänestä

Elämme armonaikaa. Jumala ratkaisi hyvän ja pahan ongelman Jumalallisella viisaudellaan. Jeesuksen sovitustyön jälkeen, me voimme vapaasti valita ikuisuutemme viettopaikan. Jos tunnet tarvetta pahuuteen ja haluat pilkata, Jumalaa ja Jeesuksen sovitustyötä kohtaan, siitä vaan. Pakotettu usko on kelvoton. Horjumaton kristinusko kasvaa yksilöllisesti. Kun aikuinen kristitty, on vapaasta tahdostaan, kutsunut Jeesuksen Herrakseen ja syntiensä sovittajaksi, sillä hetkellä hänestä tulee Jumalan valtakunnan pelastettu jäsen, jo täällä maanpäällä. Hän saa elää siunattua elämää. Tämä Jumalan perheen lapsi, ei pelkää mitään, ei elämää eikä kuolemaa. Hän elää hiljaista ja hyvää elämää, kunnioittaen lähimmäisiään . Psalmi 23 ja 91, kuvastavat hänen elämäänsä.

Äänestä
  • Minkähän takia sillä Jumalalla ei ollut jumalaista viisaitta paratiisissa, vaan ryhtyikin kähmimään Saatanan kanssa, kutsumalla tämän helvetistä paratiisiin houkuttelemaan ihmistä pahuuteen, kun oli ihmisen kiusaksi istuttanut puun mihin ei saanutkaan koskea?

    Jumalainen armotarinasi ontuu ja pahasti.

    Äänestä

Olisiko siinä ristin kantamisessa sellainen Saatanan mentävä ero, kun itse Jumala on kirottu kiroukseksi?

Äänestä
  • Siis kristinuskossa Jeesuksen nimeen.

    Äänestä

Miksi sitten teet tahallasi aloituksia, jotka tiedät sääntöjen vastaisiksi?

Äänestä

Jeesus pelasi tarot-korteilla.

Äänestä
  • Ja sinä olet Kiinan keisari?
    Mikä järki tuollaisesta viestittelyssä on

    Äänestä

Kristinusko on kuin sipuli. Siinä on teologisesti monta kerrosta ja se uloin kerros näyttää taikauskolta sellaisen ihmisen näkökulmasta joka ei ole perehtynyt siihen syvällisesti. Kristinusko pitää suurta teologisen teorian määrää kahden tuhannen vuoden ajalta ja Vatikaanissa on jopa muilta kielletty kirjasto mikä pitää sisällään tähän liittyviä teoksia. Kristinuskoon uskovan näkökulmasta ei ole kuitenkaan tärkeää kuinka perehtynyt siihen olet, usko Jeesukseen Kristukseen ja Pyhän Hengen johdatus riittää.

Äänestä
  • Taidat kuulua siihen porukkaan joka uskoo että tähdet ovat jäätyneitä kiven murikoita jotka kimaltelevat aurinkomme valossa.

    Äänestä

  • Eihän nyt ihmisen kidutusmurha nyt miltään taikauskolta näytä, vaan kuoliaaksi kiduttamiselta julmalla tavalla

    Ei myöskään se, että on kirottu kiroukseksi tosi Jumalana, kuten ehtoollinenkin veren juonteineen ja ruumiin syönteineen - vaan ne näyttävät saatananpalvonnalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Eihän nyt ihmisen kidutusmurha nyt miltään taikauskolta näytä, vaan kuoliaaksi kiduttamiselta julmalla tavalla

    Ei myöskään se, että on kirottu kiroukseksi tosi Jumalana, kuten ehtoollinenkin veren juonteineen ja ruumiin syönteineen - vaan ne näyttävät saatananpalvonnalta.

    Ja tästä sitten voi pohtia, jos Pyhällä hengellä uudestisyntymällä tällä opilla saa demonit kimpuunsa, että mitähän tässä sitten oikeasti tapahtui?!

    Tapahtuiko taikauskosta, manipuloinnista, aivopesusta vai mistä ihmeestä?!

    Eiköhän sen sipulin kuori, kerro mistä on kyse, ei kuoritun appelsiininkaan sisällä peruna ole, ja saman sipulin sisälläkin on vain sipuli.

    Ja jos saatananpalvonnalla muuttui jopa niin Pyhäksi, että paholaisetkin kiusaa, ei sisus muuttunut ulkokuorta kummemmaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Hedelmistään puu tunnetaan, mainitsi joku joskus.

    Äänestä

Siinähän uskottomien tulkinnat Raamatusta sekä osin myös uskovien menevät pieleen kun ei osata ajatella, että Jumala on Henki. Se sama Henki mikä on myös ihmiseen puhallettu ja minkä kautta Jumala olla yhteydessä ihmiseen. Ja usko on nimenomaan sitä että Jumala ja ihminen ovat yhteydessä toisiinsa. Paratiisissa tuo yhteenliittymä oli niin voimakas, että Jumala saattoi hyvin selkeästi ilmasta tahtonsa ihmiselle. Mitä tahtoa ihminen ei kuitenkaan noudattanut.

Ei Jumala ole mikään ihmisestä erillään oleva mörkö, joka laatinut oudot ohjeet ja ihmeelliset käsitykset asioista, vaan Jumala on Henki ja pyrkii henkensä kautta vaikuttamaan meissä uuden liiton uskovissa. Jumala haluaa tehdä meidän kanssamme Hengen liiton, ottaa meidät sillä tavalla lapsikseen ja ohjata meidät kaikkeen hyvään. Me vain olemme yhtä samalla tavalla uppiniskaisia, että emme halua antaa Jumalan Henkensä kautta johtaa meitä, vaan luomme omia outoja käsityksiä asioita ja oman heikon mielemme kautta pyrimme toteuttamaa asioita.

Lopulta usko on yksinkertainen asia, mutta vaatii vain ihmiseltä omistautumista siihen että hylkää itsensä kuten Jeesus sanoo ja ottaa vastaan Jumalan Hengen.

Se ei ole itsetietoiselle, omahyväiselle ja kaikkitietävälle ihmiselle helppoa. Joskus jopa mahdotonta.

Äänestä
  • Ja taas saadaan Saatana pararatiisiin, ja Luojajumala pettämään ihmisen, istuttamalla ihmisen kiusaksi puun, johon ei saanutkan koskea.

    Ja joutuu vielä Saatanankin kutsumaan helvetistä houkuttelamaan ihmistä tottelemattomuuteen ja pahuuteen, saadakseen synnin syntymään maanpäälle.

    Ja mikä siinä auttaa, kuin että joutuu vielä kaikkivoipaisena Jumalana syntymään ihmiseksikin oman mokansa korjasmiseksi, ja tekemään kirottuna kirouksen itsemurhan, että saa ihmisen helvettiin. Itse luomansa.

    On siinä meillä todellinen maailmanluoja henki!

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Ja taas saadaan Saatana pararatiisiin, ja Luojajumala pettämään ihmisen, istuttamalla ihmisen kiusaksi puun, johon ei saanutkan koskea.

    Ja joutuu vielä Saatanankin kutsumaan helvetistä houkuttelamaan ihmistä tottelemattomuuteen ja pahuuteen, saadakseen synnin syntymään maanpäälle.

    Ja mikä siinä auttaa, kuin että joutuu vielä kaikkivoipaisena Jumalana syntymään ihmiseksikin oman mokansa korjasmiseksi, ja tekemään kirottuna kirouksen itsemurhan, että saa ihmisen helvettiin. Itse luomansa.

    On siinä meillä todellinen maailmanluoja henki!

    Teillä tuossa uudessa liitossa Jumalan vuodatetulla uhriverellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Teillä tuossa uudessa liitossa Jumalan vuodatetulla uhriverellä.

    Ettei vain olisi Saatana asialla tuossa teidän ihmisen tottelemattomuustarinassa?!

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ettei vain olisi Saatana asialla tuossa teidän ihmisen tottelemattomuustarinassa?!

    Saattaapi ollakkin! Ei voi olla puhtaat jauhot pussissa, kun puhuu ihan toista kuin mitä tekee naisten kanssa.

    Äänestä

Rukous siunaus on hyvää toivotusta. Jollekin asialle tai henkilölle.

Sinä saat olla olemassa muttei Jumala ?ja universumi mutta vai hetken aikaa ihmisen historiassa ja universumi ilmeisesti ikuisesti. Kuka tietää?Sinä voit miettiä asioista kuin me muutkin. Itse en ota turhia paineita.

Äänestä
  • Mikä on sitten kirous, jonka Paavali lukee Jeesuksen päälle? (Gal.3:13)?

    Äänestä

Kun Jumala on Henki, niin sen pitäisi eroa taikauskosta siinä, että niin on oikeasti. Jumala voi vaikuttaa oikeasti siihen henkeen mikä ihmisessä on, miten ihminen ajattelee, mitä tuntee ja miten itseään ilmaisee. Jumala olisi totta ihmisessä Henkensä kautta. Mikä ajatus saattaa olla uskovallekin kauhistus, että Jumala onkin oikeasti olemassa. Pitää vain vääntää mitä Raamattuun on kirjoitettu, mutta ei ajatella edes mahdollisuutta elävästä Jumalasta.

Taikauskossa taasen ei ole mitään, on vain höpötyksiä.

VT:ssä on kertomus jossa taikuutta tekevät ja Jumalan uskovat ottavat mittaa siitä miten kunkin Jumala toimii ja kertomus sinänsä huvittava kun taikauskon Jumala ei toimi, niin siinä kysytään, että miksi ei, onko mennyt vähäksi aikaa tarpeilleen.

Ei kina taikauskon ja Jumalaa uskomisen välillä ole uusi Raamatun näkökulmasta.

Äänestä

Ei kristinuskoa voi verrata taikauskoon, koska uskonnot ovat taikauskon alalaji. Se on kuin vertaisi ihmistä nisäkkääseen.

Äänestä
  • Sanopa muuta, olisi se kyllä kummallista.

    Äänestä

Kirosanojen käyttöä jotkut pitävät syntinä. Jopa rajatiedon ihmiset väittävät sen kutsuvan alempia henkiä. Oisko kuitenkin se kiukunpuuska eikä niinkään se kirjainten järjestys

Äänestä
  • Totta kai kirosanat, joita Paavali käyttää, kun kiroaa Jeesuksen tosi Jumalana kiroukseksi, kiroaa taivaan enkelin ja Jeesuksen evankeliumin, ovat syntiä, koska synti ja Saatana, joka omistaa helvetin, liittyvät yhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Totta kai kirosanat, joita Paavali käyttää, kun kiroaa Jeesuksen tosi Jumalana kiroukseksi, kiroaa taivaan enkelin ja Jeesuksen evankeliumin, ovat syntiä, koska synti ja Saatana, joka omistaa helvetin, liittyvät yhteen.

    Ei kai nyt Jumalan voiman avulla kirouksia lueta.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Ei kai nyt Jumalan voiman avulla kirouksia lueta.

    Laittakaa raamattuhakuun 'olkoon kirottu', niin näette mitä kaikkea Paavali kiroaa.

    Äänestä

  • Kirosanat ovat mielenkiintoinen psykologinen ilmiö.
    On tehty kokeita, joissa on tilastollisesti pystytty osoittamaan, että kirkoilu parantaa ihmisen kivunsietoa. Eli se, että kun vaikka lyö varpaansa ja manaa niin perusteellisesti oikeasti ja tutkitusti helpottaa ja kivun tuntumaan siedettävämmältä.

    Kiroile! Se helpottaa.

    Äänestä

Uskonnollisissa asioissa kiroilu ei taasen helpota.

Se saa vai selittämään jokaiseen yhteyteen jotain käsittämätöntä.

Äänestä

Käyppä ap.katsomassa vaikkapa miten kammottavaa on kun ihmisessä on demoni/demoneja joita yritetään ajaa pois.Ne näyttäytyvät välillä hyvinkin konkreettisesti.Nyt tietysti selität että ne johtuvat ko.ihmisen mielisairaudesta.Suurelta osin se onkin päinvastoin,mielisairaus johtuukin demoneista monessa tapauksessa!

Äänestä
  • Niinpä, niitähän uskovaiset kertovat saavansa kimppuunsa Pyhällä hengellä uudestisyntymällä, joten kyseessä onkin todellisuudessa Paha henki, joka nousee hrlvetistä mihin Paavali kirosi Jeesuksen kiroukseksi, ja lunnaiksi uskovien siuluista.

    Lehtiuutisen mukaan kaksikin pappia ajaa niitä nyt pois, mutta eikö se hajota valtakunnan Jeesuksen sanoin, jos saman voiman avulla demoneita manataan kuin niitä synnytetäänkin?!

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Niinpä, niitähän uskovaiset kertovat saavansa kimppuunsa Pyhällä hengellä uudestisyntymällä, joten kyseessä onkin todellisuudessa Paha henki, joka nousee hrlvetistä mihin Paavali kirosi Jeesuksen kiroukseksi, ja lunnaiksi uskovien siuluista.

    Lehtiuutisen mukaan kaksikin pappia ajaa niitä nyt pois, mutta eikö se hajota valtakunnan Jeesuksen sanoin, jos saman voiman avulla demoneita manataan kuin niitä synnytetäänkin?!

    Monet luulevat - tai lähes kaikki - että kristinusko perustuu Jeesuksen opetuksiin ja hyvään tietoon, kun todellisuudessa se perustuu täysin päinvastaiseen oppiin, ja pahaan tietoon. Ja tässäpä tämä sekamelska sitten onkin, kun pistetään pyhät ja pahat sekaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Ja uskovaiset jaottelevat tämän niin, että tekevät itselleen sopivan sekoituksen, kummistakin opeista, jolloin on syntynyt tuhansia eri kristinuskon eri lahkoja ja haaroja.

    Se ei toimi kolminaisuusopin vuoksi, joka on kristinuskon perusta, niin että uskonnossa kirottuna uhrina on Jeesuksen nimeen itse taivasten valtakunnan isä Jumala Jeesuksen veriuhrilahjalla, siinä ei ole mitään hyvää.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Ja se, että uskonnon voisi korjata, olisi siitä poistettava pahaan tietoon perustuva oppi, ja kaikki mikä siihen liittyy, kuten termi Pyhä henki, joka todellisuudessa onkin Paha henki.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Ja se, että uskonnon voisi korjata, olisi siitä poistettava pahaan tietoon perustuva oppi, ja kaikki mikä siihen liittyy, kuten termi Pyhä henki, joka todellisuudessa onkin Paha henki.

    Todellisuudessa Jeesus lupasi lähettää totuuden Hengen Raamatun tarinan mukaan.

    Pyhä tenki termi on Paavalin lanseeraama vuoden 53 paikkeilla, kun Paavali kastaa Jeesuksen oppilaat JEESUKSEN NIMEEN Pyhällä hengellä, ja Jeesuksen oppilaat sanovat, etteivät he ole koskaan kuulleet, että mitään sellaista kuin Pyhä henki on olemassakaan (Ap.19).

    Tämä kumoaa koko Jeesuksen helvetistä ylösnousemuksen ja taivaaseen menemisen, koska Paavalin kertomana sen piti juuri olla Apostolien tekojen alussa Pyhän hengen vuodatus Jeesuksen oppilaille.

    Ja vastaavasti Matteus 7 luku, Jeesus sanoo, että se joka tehdään HÄNEN NIMEENSÄ on laittomuuden tekemistä, ja näille hän sanoo, menkää pois, te laittomuuden tekijät, en tunne teitä.

    Ja 'nimeen tekeminen' on sitä kun uskovaiset hokevat uskoa Jeesukseen, kun kuului uskoa Jeesusta, eikä hänen nimeensä.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Raamattu on taidokkaasti rakennettu kokonaisuus, jossa säilyy selkeä logiikka alusta loppuun asti hyvän tiedon ja pahan tiedon suhtee, joilla tiedoilla ihminen tuli jumalien kaltaiseksi Luojajumalan sanoin (1.Moos.3:22) mistä syystä elämän puu oli suojattava.

    Raamattu älykkääst i osoittaa juuri. sen, että miksi tuo puu oli suojattava.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Ilmestyskirja on sitten tarina, että miten tämä totuus paljastetaan, jumaluutena onkin ollut pahalla tiedolla puhuva pedon kuva, ja uskovaisia kutsutaan Saatanan enkeleiksi, heidät tuhotaan yhdessä Pedon kanssa, ja kirous puretaan (ilmestyskirja 22:3) ja meillä on uusi maailma.

    Äänestä

Tämä sana on tosi.

Äänestä
  • Tuo sana on järjettömyyden ylistys.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Tuo sana on järjettömyyden ylistys.

    Kyllä tässä uskonnossa joutuu kaksikin kertaa miettimään, että mikä tässä on järjettömyyden ylistys, eikä se edes ole taikausko.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Kyllä tässä uskonnossa joutuu kaksikin kertaa miettimään, että mikä tässä on järjettömyyden ylistys, eikä se edes ole taikausko.

    Sitä tosiaan harhaoppi teetättää.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Sitä tosiaan harhaoppi teetättää.

    Kyllä epäilen enemmän Pyhää henkeä, joka saa demonit jumalallisesti valloilleen, kuin entisen miehen hiukset , kun ei ollut enää kuin kaksi hiusta päässä - ne kolme oli pystytty vielä letittämään - ja parturi kysyi, että mitäs nyt tehdään? Mies vastasi, että jätetään ihan vaan vapaasti valloilleen.

    Äänestä

Kyllähän jokaisen tulisi ymmärtää, että jälkimmäinen mainituista kirosana on pahempi.
Siinä on kaksi toisiinsa liittymätöntä asiaa ja toinen niistä on alatyylinen ilmaus naisen intiimialueesta ja Jeesus on kuitenkin historiallinen henkilö, vaikka hänen jumaluuteensa ja kaikkiin muihinkaan häneen liitettyihin asioihin ei uskoisi.

Äänestä
  • Siis onko nyt kyse tästä Jeesuksen kiroamisesta tosi Jumalana?

    Gal.3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kIROUKSESTA, kun hän tuli KIROUKSEKSI meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "KIROTTU on jokainen, joka on puuhun ripustettu"

    Vai näistä kiroamisista, jotka koskevat Jeesuksen julistamaksi käskemää taivasten valtakunnan evankeliumia?

    1.Korinttolaiskirje:

    "12:3 Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "JEESUS OLKOON KIROTTU ", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", PAITSI PYHÄSSÄ HENGESSÄ".

    Galatalaiskirje:

    "1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka ENKELI TAIVAASTA julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, HÄN OLKOON KIROTTU."

    Kirottuja on myös Jeesuksen evankeliumin lukijat:

    "1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän OLKOON KIROTTU"

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Siis onko nyt kyse tästä Jeesuksen kiroamisesta tosi Jumalana?

    Vai mitä kiroamista te tässä nyt oikein pohditte?

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Vai mitä kiroamista te tässä nyt oikein pohditte?

    Niin no, on se vähän eri asia tietysti kirota kuin kirota KIROUKSEKSI, sellainen päälle luettu KIROUS, kuin Jeesuksen päälle Paavali lukee, tarkoittaa kaiken pahan haluamista toiselle henkilölle, muinoin näitä kirouksia luki vain noidat tai maagit. Kumikohan Paavali oli?

    Äänestä

Niin ei Jumala anna kaikille auliisti sitä viisautta mitä luvattu on.

Jotkut vain jäävät vähemmälle.

Äänestä

Nykyinen tieto kuolemanrajakokemuksista osoittaa Jumalan, taivaan ja helvetin olevan totta. Rukoilen siunausta ketjun aloittajalle.

Äänestä
  • Ei Jumala omista helvettiä, vaan Saatana.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Ei Jumala omista helvettiä, vaan Saatana.

    Mikä tässä on nyt vaikea ymmärtää, että helvetin omistaa Saatana eikä Jumala?

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Mikä tässä on nyt vaikea ymmärtää, että helvetin omistaa Saatana eikä Jumala?

    Ja te palvotte kristinuskolla Jumalaa Jeesuksen nimeen ristille kirottuna uhrina Saatanalle, ettei se laita teitä helvettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Mikä tässä on nyt vaikea ymmärtää, että helvetin omistaa Saatana eikä Jumala?

    No voe helevettiläene!👹🔥
    - Martti Mielikäinen -

    Äänestä

Ei mitään eroa, muttaku Jeesus on reaalisesti toimiva voimatekijä tässä maailmassa niin kyllä ainakin Häntä tulee kunnioittaa.

1Äänestä
  • Syömällä pääsiäisen teurastettuna uhrilampaana, tuoksuvaisena ruokauhrilahjana Jumalalle, kirottuna uhrina ristiin KIROUKSEKSI, niinkö?

    Tiedämme kyllä, että mikä voima tässä kirouksessa on - saa Paavalin lanseeraamalla termillä 'Pyhä henki' demonit kimppuunsa.

    Minä kunnioittaisin kyllä olemalla palvomatta kirottuna ja syötynä uhrina Israelin Jumalana, jos jonkun mielestä tämä mielisairautta hipova saatananpalvontaidea on 'kunnioittamista'.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Syömällä pääsiäisen teurastettuna uhrilampaana, tuoksuvaisena ruokauhrilahjana Jumalalle, kirottuna uhrina ristiin KIROUKSEKSI, niinkö?

    Tiedämme kyllä, että mikä voima tässä kirouksessa on - saa Paavalin lanseeraamalla termillä 'Pyhä henki' demonit kimppuunsa.

    Minä kunnioittaisin kyllä olemalla palvomatta kirottuna ja syötynä uhrina Israelin Jumalana, jos jonkun mielestä tämä mielisairautta hipova saatananpalvontaidea on 'kunnioittamista'.

    asoiden sotkija taasen vauhdissa.Kuitenkin puhut myös demoneista,eli tiedät niiden olemassaolon, joten myös vastavoimakin on olemassa mielessäsi???

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mutta siitä huolimatta haluan verrata kristinuskoa taikauskoon. Mitä eroa on sillä, että joku kantaa amulettia ja toinen ristiä kaulassaan? Entä sillä, että kirkossa kaadetaan kraanavettä lapsen päähän tai että joku sylkäisee olan yli, ei kulje tikkaiden ali? Miten leipä (käytännössä Taffel sips) muuttuu 2000 vuotta sitten kuolleen puusepän pojan mädänneeksi ruumiiksi, mutta aamiaisen paahtoleipä ei muutu elviksen ruumiiksi? Mitä eroa on, jos kiroaa "perkele" tai "voi jeesuksen vittu"? Eikö se ole sama asia? Olemattoman olennon käyttämistä kirosanana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu