Trumpin mielestä Englannin Kuningas Charles on kaunis mies.
Voiko kukaan enää ottaa Trumppia vakavasti ?
Voiko kukaan enää ottaa Trumppia vakavasti ?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei, pellehän se on kaiken aikaa ollutkin 🤡
Taitaa olla piilohomokin kun ei ole ensimmäinen kerta kun kehuu jotain miestä kauniiksi. Vaikka olisikin piilohomo niin se on ehkä pienin vika oranssissa.
Katseus on katsojan silmissä😉😉😉
Trump osaa keskittyä oikeasti tärkeisiin asioihin.
Trumppi tärisi onnesta kuninkaan kutsu kädessä.
Mutta ymmärrettävästi häntä on helppo miellyttää ja ohjailla kehumisilla.
Lapsellinen iso mies.
Nimenomaan. Trump on kuin pieni lapsi.
Tuon sanominen ääneen kertoo vain Trumpista itsestään. Hän toivoisi kovasti että häntäkin sanottaisiin kauniiksi ja olettaa että kaikki valtionpäämiehet ovat samanlaisia.
tuonko takia Trump ja Vance meikkaavat?
Taas jotain piruilua..?
Trump puhuu kuin vammaisille ja tyhmille ja kuvittelee olevansa fiksu ja viisas. Noin rajaton narsisti pitäisi laittaa pehmeään koppiin loppuiäkseen.
Onko sitten jo Donaldkin "niitä miehiä"?? Outoa toisen miehen sanomana tuo kaunis mies.
Kaikki heittää häränpyllyä tässä hullussa ajassa jotta roikaa!!