Kremlin haaveilema suurhyökkäys muuttui mahdottomaksi

Tappiolukujen valossa Venäjän armeija on kulutettu loppuun, huomauttaa sotilasasiantuntija.
Kirjailija ja entinen Yhdysvaltain laivaston Navy Seal -erikoisjoukkojen joukkueenjohtaja, luutnantti evp. Chuck Pfarrer nostaa keskiöön Kyiv Postin videoanalyysissään Venäjän kärsimät valtavat tappiot, joita se on kokenut pyrkiessään alistamaan Ukrainan.

Kun diktaattori Vladimir Putin käynnisti alkujaan kolme päivää kestäväksi suunnitellun ”erikoissotilasoperaationsa” 24. helmikuuta 2022, tunkeutui rajojen yli Ukrainaan yli 400 000 miehen venäläisarmeija, jonka tarkoituksena oli koko maan haltuunotto ja Kiovan valtaaminen. Tuolloin Kiovan edustalla Hostomelin taisteluissa tappion kärsi Venäjän armeijan vuosia hiottu kruununjalokivi, VDV, eli maahanlaskujoukot.

Ensimmäisen vuoden aikana venäläisten tappiot kaatuneina, haavoittuneina, vangittuina, karanneina ja kadonneina olivat 105 970 miestä. Venäläisten keskimääräiset tappiolukemat päivässä oli 290 miestä. Koko ensimmäisen vuoden aikana vuorokauden tappiolukema vaihteli 120–500 kaatuneen venäläisen välillä.

– Jo pelkästään ensimmäisen vuoden tappiot 105 970 miestä ovat noin seitsemän kertaa suurempi kuin neuvostoarmeijan Afganistanissa yhdeksän sotavuoden aikana kärsimä virallinen ja absurdin alhainen tappiolukema, 15 000 miestä. Asiat eivät selvästikään menneet hyvin Moskovalla, mutta pian ne menivät vielä huonommin, toteaa Pfarrer.

Vuonna 2023 Venäjän päiväkohtaiset tappiolukemat kolminkertaistuivat
Vuonna 2023 Venäjän armeija oli onnistunut vakauttamaan rintaman korvattuaan liikekannallepanolla aiemmin kärsimät tappionsa, joiden takia Ukraina oli onnistunut vastahyökkäyksellä vapauttamaan Harkovan alueen ja Hersonin kaupungin syksyllä 2022.

– Toisena sotavuonna 2023 Venäjän tappiot lisääntyivät yli 100 prosentilla kaksinkertaistaen tappiolukeman 252 569 mieheen kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina.

Samaan aikaan, kun Venäjä siirtyi päiväsaikaan tehtyihin yksittäisiin rintamahyökkäyssarjoihin, kolminkertaistuivat päiväkohtaiset tappiot 691 mieheen.

– Ensimmäistä kertaa sodan aikana Venäjän päivätappiot yltivät säännönmukaisesti 1000 mieheen. Ukrainalaiskomentajat siirtyivät puolustavaan kulutussotaan aiheuttaen joka vaiheessa hyökkääjälle merkittäviä tappioita.

Tappioiden valossa vuosi 2024 ei ollut Venäjälle menestys
Pfarrer huomauttaa, että vuonna 2024 ”jo entuudestaan huomattavat” venäläistappiot kasvoivat. Toisaalta jotkut sotilasanalyytikot ovat kuvailleet vuotta 2024 Venäjän menestyksekkäimmäksi vallatun maa-alueen osalta.

– Mutta kuinka menestyksekäs vuosi 2024 oli Putinin joukoille? kysyy Pfarrer ja jatkaa:

– Jälleen kerran luvut kertovat muuta. Tässä vaiheessa Venäjän hyökkäyksistä oli tullut vaiheittaisia ja köykäisiä. Venäläiset eivät enää yrittäneet koota suuria joukkomuodostelmia maasodankäynnin taktisia liikkeitä varten.

Sen sijaan venäläiset alkoivat jäytää itseään läpi ukrainalaisten puolustuksesta tuhansilla ryhmä- ja joukkuetason hyökkäyksillä.

– Yksittäin nämä hyökkäykset olivat epäonnistuneita. Venäläiset hyökkäysyksiköt menettivät säännönmukaisesti 35–85 prosenttia miehistään kohdattuaan ukrainalaispuolustajat. Jotkut hyökkäysyksiköt kärsivät aina pataljoonan tasolle asti jopa 100 prosentin tappiot.

Pfarrer mainitsee esimerkkinä venäläisten yhden epäonnistuneen hyökkäyksen yli Oskil-joen lähellä Kupjanskia 26. syyskuuta 2024.

– 90 venäläissotilasta sai surmansa kahdessa 20 minuuttia kestäneessä yhteenotossa. Venäläiset hyökkäsivät kirkkaassa päivänvalossa ja joutuivat miinojen, FPV-lennokkien ja tykistön tarkkojen yksittäisiskujen tuhoamiksi.

Kolmantena sotavuonna hyökkääjän tappiot keskimäärin 1180 miestä
Vuoden 2024 ensineljänneksellä 26 kuukautta Putinin hyökkäyskäskyn jälkeen Venäjän tappiolukemat ylittivät 400 000 miehen rajan.

– Karkeasti ottaen tämä tarkoittaa sitä, että venäläiskomentajat olivat menettäneet jokaisen alkuperäisen invaasion alussa maahan tunkeutuneen sotilaan. Käytännössä hieman yli 26 kuukauden aikana Putin oli menettänyt koko alkuperäisen hyökkäysarmeijansa.

Jälleen tappiot korvattiin jatkuvilla sotaväenotoilla.

– Huolimatta näistä järkyttävistä ja oikeastaan kestämättömistä tappioista Venäjä jatkoi näitä tehottomia pieniä hyökkäyksiään pitkin kontaktilinjaa.

Vuonna 2024 venäläiset menettivät säännönmukaisesti pelkästään yksittäisessä yhteenotossa 300–500 miestä.

– Vuoden loppuun mennessä Venäjän tappioluvut olivat jälleen kaksinkertaistuneet vuodesta 2023. Venäläiset menettivät vuorokauden aikana keskimäärin 1180 miestä. Joinain päivinä venäläiset menettivät peräti 1500–2000 miestä päivässä.

Lisäksi Pohjois-Koreasta lähetetyn 10 000 miehen apujoukon tappiolukemaksi arvioidaan 4000 miestä eli noin 40 prosenttia. Sittemmin pohjoiskorealaisten on kerrottu vedetyn pois Kurskin rintamalta.

”Ukraina ei ole häviämässä tästä sotaa – Venäjä on”
30238
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ei artikkeli ole Kyiv postille tehty vaan se on lainannut sitä.

Tiltu on aina pihalla kuin Putin pinaisella torilla.

2Äänestä
  • älä hölötä, selvää sotapropagandahan tuo on.

    Äänestä

  • Saa sitä unelmia olla mutta karvas pala on totuus:
    Mitä jää jäljelle natsitankista rintamalla - ei niin mitään tunnistettavaa osaa - räjähdys on mielettömän suuri kuten Lviv:ssä Puolasta tulleen asejunankin räjähdys !
    https://www.youtube.com/watch?v=E3T2NknPs9Y

    Äänestä

Kyllä venäjällä ukkoa riittää tykinruoaksi vaikka kuinka, ei sieltä miehet lopu.

Äänestä
  • Enpä olisi niin varma.

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Enpä olisi niin varma.

    Mistäpä tuon tietää vaikka Kreml saisikin uutta aseistusta jolla voi etätöinä tuhota vaikka Harkovan, Dnipron, Zaporizzjan ja muita Dneprin varrella olevia paikkoja aina Odessaa myöten. Ei kulu sotilaita ja Trumppikin pääsee taas neuvottelemaan. Venäläiset kun tuon tuosta kehuvat Trumpin maalaisjärkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Tuosta voi olla varma 😐. Ei.

    Äänestä

  • Kyllä muuten loppuun nyt jo miljoona kaatunutta ja x3 määrä haavoittuneita ja kadonneita

    Äänestä

  • Ryssyttäjällä kun olisi sitä energiaa tehdä kunnon tuottavaa työtä tai mennä rintamalle auttamaan fasistiystäviä niin olisi jottain hyötyä.
    Täälää tämä fasssistihimoinen innokas väätää vaan aamusta iltaan moskaa - otahan lisäpuusteria peräpuoleen niin saahaan rauha tänne ja tulee asiallista kommentoijaakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kyllä muuten loppuun nyt jo miljoona kaatunutta ja x3 määrä haavoittuneita ja kadonneita

    Kyllä ukronatseja on kuollut jo 1,5 miljoonaa - olet vanhoja tietoja keräillyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mistäpä tuon tietää vaikka Kreml saisikin uutta aseistusta jolla voi etätöinä tuhota vaikka Harkovan, Dnipron, Zaporizzjan ja muita Dneprin varrella olevia paikkoja aina Odessaa myöten. Ei kulu sotilaita ja Trumppikin pääsee taas neuvottelemaan. Venäläiset kun tuon tuosta kehuvat Trumpin maalaisjärkeä.

    Tiltu puhelee suurien kaupunkien tuhoamisesta aivan kuin se muka olisi hieno juttu eikä sotarikos lainkaan.

    Äänestä

Venäjä haluaa sitä tulitaukoa mutta Ukraina ei halua.

Se kertoo hyvin paljon kuinka rintamalla nyt mennään eli Ukrainan komennossa.

Äänestä

Ukraina vie ja Venäjä vikisee, Venäjän aivan turha haaveilla mistään suurhyökkäyksestä ilman massiivisia mobilisaatioita ja toinen ongelma on että kalusto on lopussa.

Äänestä
  • Eihän tässä sitten ole mitään hätää. Minkä ihmeen takia kaiken maailman kokouksia pidetään? Nousuviikolla Ukraina saattaa venäläiset takaisin kotia ja Kremlissä sovitaan rauha. Ja Venäjä antaa Ukrainalle turvatakuut USA ja Eurooppa jäivätkin nopen osille mutta aina ei voi onnistua.

    Äänestä

Kremlin haaveilema suurhyökkäys muuttui mahdottomaksi

Piti hyökätä mutta miehet ja kalusto ei enää riitä.

Ukraina ei halua antaa ryssälle toipumisaikaa ja kelirikko alkaa ...Ukraina tekee ryssän täydynneksistä vaikeita .... tottakai Venäjä alkaa ruikuttamaan...epistä...

Äänestä

Slobot on kyllä tuhoon tuomittu. T: Oraakkeli Ormunen

Äänestä

TRUMP JO ILMAISI SELKEÄSTI, ETTÄ UKRAINA ON HÄVINYT SOTIMISENSA - miksi typerykset hyökkäsivät Kurskiin vielä? Halusivat kiihkossa tappaa siviilejä ainakin, se on ollut karmeaa katseltavaa.

Mitä jää jäljelle natsitankista rintamalla - ei niin mitään tunnistettavaa osaa - räjähdys on mielettömän suuri kuten Lviv:ssä Puolasta tulleen asejunankin räjähdys !
https://www.youtube.com/watch?v=E3T2NknPs9Y

Äänestä
  • Eihän fassssisssteilla ollut mitään mahdollisuuksia voittaa yhtään mitään ja sen Trump sanoi myös selkeästi.
    Meillä on toki rahvaassa vielä syvässä aivopesukoomassa olevia hieman kai kännissä olevia tänne tullut kirjoittamaan...ei sentään montaa natsihenkistä mutta työttömiä molemmat ja tekevät aamusta iltaan tuskaista työtään taistellen tuulimyllyjä vastaan.

    Äänestä

Toisaalta, Venäjän armeijan resilienssiä ovat länsimaiset "asiantuntijat" aliarvioineet jo yli kaksisataa vuotta, Napoleonin neuvonantajista Pekka Toveriin.

Tämä kyky kestää länsimaiset joukot kaaokseen johtavia tappioita ja kauheita rintamaolosuhteita on sitten myös Ukrainan armeijalla, mikä on syytä muistaa.

Äänestä

Eurppoan sotakalut on jo venäjää paljon edellä

NYT VAIN VALMISTUS LINJAT PYÖRIMÄÄN

Äänestä

VENÄJÄN TOVERIUS ON AINA OLLUT VALHETTA TAKA AATOKSIN

Äänestä

Venäjän resilienssi on aina liittynyt sotiin, joissa se on puolustautunut. Hyökkäyssodassa resilienssi on vastapuolella.

Äänestä

Natseja ympärillään näkevät potevat Lewyn kappaletautia.

Äänestä

Käsittämätöntä on tuo globalistien tappamisvimma, niinkuin Trump sen sanoi..2000-3000 viikossa ja rauha ei tule kysymykseen.
Mitä ne pelkäävät, miksi rauha pelottaa?

Miettikääpä sitä ja sitä, mistä selesnyi on saanut varat satojen miljoonien kiinteistöihin?
Raksuttaako?

Äänestä
  • Aika lapsellista tuputtaa meille Putinin propagandaa. Eurooppa terästäytyy ja lyö hyökkääjälle luun kurkkuun.

    Äänestä

  • Korjaus...2000-3000 uhria PÄIVÄSSÄ.

    Äänestä

Voiko Venäjään luottaa? 😂

"Rauha" Venäjän ehdoilla 😂

Äänestä
  • Venäjään voi luottaa kuin tuuman sinkkiin ja sana pitää ja pätee kuin lainhuuto. Rauha solmitaan osapuolten hyvässä hengessä ja yhteisymmärryksessä ilman ehtoja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tappiolukujen valossa Venäjän armeija on kulutettu loppuun, huomauttaa sotilasasiantuntija.
Kirjailija ja entinen Yhdysvaltain laivaston Navy Seal -erikoisjoukkojen joukkueenjohtaja, luutnantti evp. Chuck Pfarrer nostaa keskiöön Kyiv Postin videoanalyysissään Venäjän kärsimät valtavat tappiot, joita se on kokenut pyrkiessään alistamaan Ukrainan.

Kun diktaattori Vladimir Putin käynnisti alkujaan kolme päivää kestäväksi suunnitellun ”erikoissotilasoperaationsa” 24. helmikuuta 2022, tunkeutui rajojen yli Ukrainaan yli 400 000 miehen venäläisarmeija, jonka tarkoituksena oli koko maan haltuunotto ja Kiovan valtaaminen. Tuolloin Kiovan edustalla Hostomelin taisteluissa tappion kärsi Venäjän armeijan vuosia hiottu kruununjalokivi, VDV, eli maahanlaskujoukot.

Ensimmäisen vuoden aikana venäläisten tappiot kaatuneina, haavoittuneina, vangittuina, karanneina ja kadonneina olivat 105 970 miestä. Venäläisten keskimääräiset tappiolukemat päivässä oli 290 miestä. Koko ensimmäisen vuoden aikana vuorokauden tappiolukema vaihteli 120–500 kaatuneen venäläisen välillä.

– Jo pelkästään ensimmäisen vuoden tappiot 105 970 miestä ovat noin seitsemän kertaa suurempi kuin neuvostoarmeijan Afganistanissa yhdeksän sotavuoden aikana kärsimä virallinen ja absurdin alhainen tappiolukema, 15 000 miestä. Asiat eivät selvästikään menneet hyvin Moskovalla, mutta pian ne menivät vielä huonommin, toteaa Pfarrer.

Vuonna 2023 Venäjän päiväkohtaiset tappiolukemat kolminkertaistuivat
Vuonna 2023 Venäjän armeija oli onnistunut vakauttamaan rintaman korvattuaan liikekannallepanolla aiemmin kärsimät tappionsa, joiden takia Ukraina oli onnistunut vastahyökkäyksellä vapauttamaan Harkovan alueen ja Hersonin kaupungin syksyllä 2022.

– Toisena sotavuonna 2023 Venäjän tappiot lisääntyivät yli 100 prosentilla kaksinkertaistaen tappiolukeman 252 569 mieheen kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina.

Samaan aikaan, kun Venäjä siirtyi päiväsaikaan tehtyihin yksittäisiin rintamahyökkäyssarjoihin, kolminkertaistuivat päiväkohtaiset tappiot 691 mieheen.

– Ensimmäistä kertaa sodan aikana Venäjän päivätappiot yltivät säännönmukaisesti 1000 mieheen. Ukrainalaiskomentajat siirtyivät puolustavaan kulutussotaan aiheuttaen joka vaiheessa hyökkääjälle merkittäviä tappioita.

Tappioiden valossa vuosi 2024 ei ollut Venäjälle menestys
Pfarrer huomauttaa, että vuonna 2024 ”jo entuudestaan huomattavat” venäläistappiot kasvoivat. Toisaalta jotkut sotilasanalyytikot ovat kuvailleet vuotta 2024 Venäjän menestyksekkäimmäksi vallatun maa-alueen osalta.

– Mutta kuinka menestyksekäs vuosi 2024 oli Putinin joukoille? kysyy Pfarrer ja jatkaa:

– Jälleen kerran luvut kertovat muuta. Tässä vaiheessa Venäjän hyökkäyksistä oli tullut vaiheittaisia ja köykäisiä. Venäläiset eivät enää yrittäneet koota suuria joukkomuodostelmia maasodankäynnin taktisia liikkeitä varten.

Sen sijaan venäläiset alkoivat jäytää itseään läpi ukrainalaisten puolustuksesta tuhansilla ryhmä- ja joukkuetason hyökkäyksillä.

– Yksittäin nämä hyökkäykset olivat epäonnistuneita. Venäläiset hyökkäysyksiköt menettivät säännönmukaisesti 35–85 prosenttia miehistään kohdattuaan ukrainalaispuolustajat. Jotkut hyökkäysyksiköt kärsivät aina pataljoonan tasolle asti jopa 100 prosentin tappiot.

Pfarrer mainitsee esimerkkinä venäläisten yhden epäonnistuneen hyökkäyksen yli Oskil-joen lähellä Kupjanskia 26. syyskuuta 2024.

– 90 venäläissotilasta sai surmansa kahdessa 20 minuuttia kestäneessä yhteenotossa. Venäläiset hyökkäsivät kirkkaassa päivänvalossa ja joutuivat miinojen, FPV-lennokkien ja tykistön tarkkojen yksittäisiskujen tuhoamiksi.

Kolmantena sotavuonna hyökkääjän tappiot keskimäärin 1180 miestä
Vuoden 2024 ensineljänneksellä 26 kuukautta Putinin hyökkäyskäskyn jälkeen Venäjän tappiolukemat ylittivät 400 000 miehen rajan.

– Karkeasti ottaen tämä tarkoittaa sitä, että venäläiskomentajat olivat menettäneet jokaisen alkuperäisen invaasion alussa maahan tunkeutuneen sotilaan. Käytännössä hieman yli 26 kuukauden aikana Putin oli menettänyt koko alkuperäisen hyökkäysarmeijansa.

Jälleen tappiot korvattiin jatkuvilla sotaväenotoilla.

– Huolimatta näistä järkyttävistä ja oikeastaan kestämättömistä tappioista Venäjä jatkoi näitä tehottomia pieniä hyökkäyksiään pitkin kontaktilinjaa.

Vuonna 2024 venäläiset menettivät säännönmukaisesti pelkästään yksittäisessä yhteenotossa 300–500 miestä.

– Vuoden loppuun mennessä Venäjän tappioluvut olivat jälleen kaksinkertaistuneet vuodesta 2023. Venäläiset menettivät vuorokauden aikana keskimäärin 1180 miestä. Joinain päivinä venäläiset menettivät peräti 1500–2000 miestä päivässä.

Lisäksi Pohjois-Koreasta lähetetyn 10 000 miehen apujoukon tappiolukemaksi arvioidaan 4000 miestä eli noin 40 prosenttia. Sittemmin pohjoiskorealaisten on kerrottu vedetyn pois Kurskin rintamalta.

”Ukraina ei ole häviämässä tästä sotaa – Venäjä on”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu