Lontooseen kokoontuu joukkio, jonka tarkoituksena on saada Ukrainan sota jatkumaan. Myös Suomesta tähän sodan jatkamisen suunnitteluun on mennyt hölöttäjä mukaan. Hölöttäjä sekä Suomen poliittinen johto kannattaa tai oikeastaan vaatii sodan jatkamista vaikka viimeiseen ukrainalaiseen. Heille kyse on kasvojen säilyttämisestä. He ovat veikanneet natokupassaan väärää hevosta ja nyt tilanne on entistä vaikeampi sillä Natoa ei ole ilman USAa eikä USA halua kolmatta maailmansotaa mitä esimerkiksi Stupido toivoo. Mieluummin maailmansota kuin se, että Kokoomuksen ”kyvyt” menettäisivät kasvonsa Suomen Kansan edessä.
Ukrainalla ei ole mitään merkitystä Kokoomuksen epäisänmaalliselle joukkiolle. Ukrainalaiset saavat taistella viimeiseen mieheen.
Kokoomus eturyhmineen on vienyt meiltä vapaan median ja demokratian.
Mediapooli maalittaa ja demonisoi keskitetysti niitä yhteiskunnallisia vaikuttajia jotka eivät varauksetta hyväksy Nato-jäsenyyttä. Näin Mediapooli joko tuhoaa ihmisten elämiä tai vaihtoehtoisesti kaikkien yhteiskuntamme vaikuttajien on opittava sanomaan asioita ”oikealla” tavalla” ja osattava äänestää ”oikein”.
Näin toimii suomalainen demokratia. Perusteeksi sensuurille ja propagandan levittämiselle on kelvannut NATOn jäsenyys. Mediapooli levittää sotahysteriaa 24/7.
Tänään saamme seurata sotaa vaativien tahojen kokouksen. EUn tulisi kasvaa aikuiseksi ennen kuin se hajoaa täysin. Yksi nopea keino EUn tuhon täydentämiseksi olisi täysimittainen sota Venäjää vastaan. Sitten ei tarvitsisi selitellä kansalaisille miksi taloutemme menee päin persettä.
Lontoon kokous
21
117
Vastaukset
- Anonyymi
Stubb tuo meille hopeareunuksiset sitoumukset taistella Ukrainan puolesta loppuun asti.
- Anonyymi
Sulla viiraa pahasti.
Kaikki muut paitsi sotakiimainen Putin, haluaa rauhaa.
Ukraina taistelee rauhan puolesta. Oman maansa puolesta.
Oikeutta puolustavat valtiot tukevat lakia ja järjestystä.
Onko mielestäsi rauha se, että Ukraina ammutaan paskaksi ja ihmiset tapetaan?
Putin tappaa, tappaa,tappaa 1100.päivä menossa.
Se haluaa tappaa naiset, lapset, vanhukset ja miehet. Kellareihin, kerrostaloihin, sairaaloihin. Jokainen jyröhdys pelottaa, kuoleminen pelottaa. ja jokainen yö joidenkin pelko toteutuu. Ukrainassa. Putinin takia.
Jos Putin aidosti haluais rauhaa, se ottais tappokoneensa pois toisten mailta.
Eikö?- Anonyymi
Eihän puuttini ole tappana kettään.
Kun NATOn jäsenmaat ovat 2000-luvulla tappaneet satoja tuhansia siviilejä niin eihän niitä tappanut bussi tai palaisi vaikka niitä sotarikollisiksi sanottiin. Ei isoja johtajia mikään uhkaa - ne saa mitaleita.
- Anonyymi
Venäjähän voisi halutessaan saada sodan loppumaan vielä vaikka tänä iltana. Sen kun Venäjän poijaat pakkaavat kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtevät kotia kohti. Problem solved ja sota loppu.
- Anonyymi
Olet tollo. Ukraina armopaloilla taistelee... Miehiäkään ei enää löydy. Bidevaarin sotaan!
- Anonyymi
Ongelman ratkaisu on selvä: Ukraina ei liity Natoon eikä salli vieraita joukkoja maaperällään.
Yksinkertaista ja kaunista. Sitä Venäjä vaati alunpitäenkin mutta Boris Johnson ja Pentagon estivät rauhansopimuksen voimaantulon. Se sopimus olisi pitänyt allekirjoittaa niin kaikilla olisi parempi mieli. Meilläkin olisi vielä vapaus ja demokratia minkä olemme menettäneet Nato-jäsenyyden myötä. NATOn jäsenyys kunnes kestä demokratiaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet tollo. Ukraina armopaloilla taistelee... Miehiäkään ei enää löydy. Bidevaarin sotaan!
Trump on oikealla asialla. Miksi EU haluaa sotaa ja sen eskaloittamista?
Lähettääkö Stubb suomalaisia joukkoja Ukrainaan? Jos ne joutuvat taisteluun niin me emme ole siellä NATOn jäsenenä. Jos näin kävisi niin mitenkäs suu pannaan jos Venäjä tekisi kostoiskuja Suomeen? Nato ilman USA on hampaaton mummo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelman ratkaisu on selvä: Ukraina ei liity Natoon eikä salli vieraita joukkoja maaperällään.
Yksinkertaista ja kaunista. Sitä Venäjä vaati alunpitäenkin mutta Boris Johnson ja Pentagon estivät rauhansopimuksen voimaantulon. Se sopimus olisi pitänyt allekirjoittaa niin kaikilla olisi parempi mieli. Meilläkin olisi vielä vapaus ja demokratia minkä olemme menettäneet Nato-jäsenyyden myötä. NATOn jäsenyys kunnes kestä demokratiaa.Juuri näin ja siitä on myös dokumentit olemassa.
Väite että Putin havittelee koko Ukrainan miehitystä on sitä disinformaatiota - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin ja siitä on myös dokumentit olemassa.
Väite että Putin havittelee koko Ukrainan miehitystä on sitä disinformaatiotaTuota ,ei ole pois suljettua että tyytyy pakotteiden ja sodan jatkumisen myötä enää aluevaltauksiin Ukrainasta joten ei liene turha skenaario.
Selkeää lienee kuitenkin että rauhaa ei saavuteta lisä varustautumisen ja sotilaallista uhkaa kasvattamalla. Venäjä ei tule hyväksymään Ukrainan lisä varustamista ja miehityksen tuomista valmiuteen ns." rauhan " takaajiksi. Tuolta pohjata rauhan neuvottelut ja niiden valmistelut voi suoralta kädeltä heittää romukoppaan. Tuolta pohjalta sota jatkuu tuolla vuosia ellei kymmeniä. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ongelman ratkaisu on selvä: Ukraina ei liity Natoon eikä salli vieraita joukkoja maaperällään.
Yksinkertaista ja kaunista. Sitä Venäjä vaati alunpitäenkin mutta Boris Johnson ja Pentagon estivät rauhansopimuksen voimaantulon. Se sopimus olisi pitänyt allekirjoittaa niin kaikilla olisi parempi mieli. Meilläkin olisi vielä vapaus ja demokratia minkä olemme menettäneet Nato-jäsenyyden myötä. NATOn jäsenyys kunnes kestä demokratiaa.Ei ole koskaan ollut. Ja jos toi olis riitänyt, ei sotaa edes olis tullut.
Ne halus denatsifioida maan, eli tappaa osan kansasta ja ottaa luonnonvarat ja maa-alueita.
Ne ei halunneet että Ukraina kävis edes kauppaa EU:n kanssa! - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tuota ,ei ole pois suljettua että tyytyy pakotteiden ja sodan jatkumisen myötä enää aluevaltauksiin Ukrainasta joten ei liene turha skenaario.
Selkeää lienee kuitenkin että rauhaa ei saavuteta lisä varustautumisen ja sotilaallista uhkaa kasvattamalla. Venäjä ei tule hyväksymään Ukrainan lisä varustamista ja miehityksen tuomista valmiuteen ns." rauhan " takaajiksi. Tuolta pohjata rauhan neuvottelut ja niiden valmistelut voi suoralta kädeltä heittää romukoppaan. Tuolta pohjalta sota jatkuu tuolla vuosia ellei kymmeniä.Niin kauan kun taistelut jatkuvat, venäläisten hyväksynnällä tai kieltämisellä ei ole mitään vaikutusta Ukrainan tekemisiin.
Siispä Putin varmasti tietää, että hänen rintamalle työntämänsä köyhät vähemmistökansojen isät ja pohjois-korealaiset ammutaan siiviläksi. Venäläisten kenttäkrematoriot hehkuvat kuumana polttaen kaatuneet henkilötietoineen.
Siinä on venäläisen yhteiskunnan takapihan henki ja kuva.
- Anonyymi
Kiitos Avaaja. Voit palata Moskovan Aleksanterinpuiston penkille. Saat siellä maksun ennen kun miliisit pieksevät sinut.
- AnonyymiUUSI
Avaaja on täsmälleen oikeassa, kasvojen menetys sotakiihkoisille päättäjille on elämän ja kuoleman kysymys.
Valitettavasti se kuolema on seurausta muille kuin tappoaseiden lahjoittajille.
Sotapropaganda näyttää olevan niin tehokasta, että osa suomalaisistakin on mennut halpaan ja uskoo median osatotuuksiin.
Sodan alkusyistä ei haluta puhua.
Jos totuus kiinnostaa niin kannattaa tutkia Ukrainan lähihistoriaa ainakin vuodesta 2008 lähtien.- AnonyymiUUSI
Vai 2008 lähtien. Olet hölmö. 1920-30 luvun suuren nälän ja väkivallallan vaikutus yltää tähän päivään. Neuvostoliitto ja Venäjä ovat ryöstäneet, raiskanneet, tappaneet ja valehdelleet sadan vuoden ajan Ukrainassa.
Perehdy historiaan ennen kuin ryhdyt valehtelemaan. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Vai 2008 lähtien. Olet hölmö. 1920-30 luvun suuren nälän ja väkivallallan vaikutus yltää tähän päivään. Neuvostoliitto ja Venäjä ovat ryöstäneet, raiskanneet, tappaneet ja valehdelleet sadan vuoden ajan Ukrainassa.
Perehdy historiaan ennen kuin ryhdyt valehtelemaan.Ukrainan historiaan voitte perehtyä historioitsija kirjailija Anne Applebaumin suurta nälkää kuvaavan teoksen lukemisella.
Siellä kuvatut teot ja tapahtumat ovat sitä luokkaa, että varoitan lukijaa yöunien menettämisestä.
Venäläisten toteuttama ryöstäminen ja väkivalta oli rajatonta.
- AnonyymiUUSI
Miksi ökyrikas NORJA rahoineen ei ollut paikalla?
Se on NATO-maa, jolla on maarajaa Venäjän kanssa. Olen sitä mieltä, että Norjan pitäisi kantaa sotilaallista vastuutaan tässä kiperessä tilanteessa. - AnonyymiUUSI
Lontoossa munaton porukka haaveili turhia! Kysyisivät Trumbilta!
- AnonyymiUUSI
Ei kysytä Trumpista. Amerikkalaisen tavaran ostamisen voi kukin lopettaa kyselemättä. Jo pelkät tullitariffit riittävät tuohon päätökseen. Amerikan ammattiliitot painivat nyt Trumpin hallinnon kanssa. Varmaan hakevat ja saavat yleismaailmallisen tuen. Sitä painetta ei Trumpin hallinto tule kestämään.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei kysytä Trumpista. Amerikkalaisen tavaran ostamisen voi kukin lopettaa kyselemättä. Jo pelkät tullitariffit riittävät tuohon päätökseen. Amerikan ammattiliitot painivat nyt Trumpin hallinnon kanssa. Varmaan hakevat ja saavat yleismaailmallisen tuen. Sitä painetta ei Trumpin hallinto tule kestämään.
Voi seko! Konkka EU vikisee ja nöyrtyy taas!
- AnonyymiUUSI
On niin monta mieltä, kuin on miestä/naista ja kun yhtä oikeaa ei ole, on tyydyttävä kompromissiin!
- AnonyymiUUSI
Historiasta puheenollen, ei ole puhtoinen Suomenkaan historia.
Allan Asplundin kirja "Kokemuksia suomalaisilta keskitysleireiltä" valottaa yhtä osa-aluetta suomalaisesta julmuudesta.
Muitakin leirejä oli, joissa sotavankeja kuoli nälkään.
Toinen suomalaisten julmuuden osoitus oli saksalaisten ja suomalaisten järjestämä Leningradin piiritys, jota Suomenmaa kuvasi "Historian luultavasti raain piiritys oli 80 vuotta sitten".
Piiritys kesti 872 päivää ja siinä kuoli jopa miljoona ihmistä, suurin osa lapsia ja vanhuksia.
Oma lukunsa on sitten sisällissodan julmuudet.
Mutta, nyt eletään tätä päivää ja yritetään ottaa oppia historiasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565590Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222447Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2691760- 1141687
- 931517
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231446Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly111257Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3391226Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3291218Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681215