Vastustan uutta

Tuulivoimayhtiöiden pelitapa on muuttunut ajan myötä. Aluksi tuuliturbiinitorneja pystytettiin "puistoihin". Tuulisähköiskusta vimmaiseen laukkaan nousseet ilmastojournalistit hoksasivat muutaman vuoden hokemisen, ujutuksen, tuputuksen ja iskostamisen jälkeen, että yleisö ei enää usko "puistoihin". Niinpä piti keksiä uusia umpikieroja ilmaisuja ja valheita ja vilpillisiä puheita tuulisähköfirmojen eduksi.
Tuulitaikausko alkoi levitä Suomessa Lauri Tarastin (ympäristöministeriön kansliapäällikkö 1983-1994) julkaistua vuonna 2012 selvityksensä "tuulivoiman mahdollisuuksista Suomessa". Tarasti esitti myös tuulivoimaloiden vahvuudet, heikkoudet, uhat ja ongelmat. Tarasti vain esitti asiat juonikkaasti ja vilpillisesti tuulivoiman eduksi 6-0 ydinvoimaa vastaan.
Tarasti luovutti ”Tuulivoimaa edistämään” -selvityksensä (64 sivua) Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen elinkeinoministeri Jyri Häkämiehelle (kok.) eduskunnassa 13.4.2012 järjestetyssä seminaarissa.
Ylen ilmastotoimittajat loikkivat samana päivänä kärppänä paikalle ja uhosivat, että "tuulivoiman esteet pannaan jyrän alle Tarastin reseptillä". Ranskalainen filosofi ja länsimaisen demokratian ideoija Montesquieu loi vallan 3-jaon periaatteen. Yle, HS ja niitä peesaavat mediatalot ovat luoneet 4. valtiomahdin aivan itselleen. Valtamedia jyrää alleen eduskunnan, toimeenpanevat viranomaiset ja oikeuslaitoksen.
https://yle.fi/a/3-5742999

Yle taistelee ilmastonmuutosta vastaan pätkien toimivilla jättimäisillä ja kalliilla tuulivoimaloilla. Takapajuiset ilmastotoimittajat uskovat, että on olemassa puhtaita, päästöttömiä ja "uusiutuvia" energioita eli vihreitä energioita. Ylen ympäristöjournalistit uskovat, että vihreillä energioilla voi tuottaa halvalla synteettisiä polttoaineita, vihreitä apulantoja ja vihreitä teräksiä.
Pian Helsingin kehäteillä suhaa Ylen visioissa aamuruuhkassa kymmeniätuhansia tuulivoimalla valmistettuja täyssähköautoja, joiden vihreät akut ovat 100-prosenttisesti kierrätettäviä. Fiksuimmat vihreät asuvat Helsingin keskustassa ja viilettävät digitaalisiin toimistotöihin sähköpotkulaudoilla. Jokunen vihreä aktivisti on eksynyt töihin tehtaaseen.
Jotkut vihreät asuvat Helsingin lähiöissä. Niistä pääsee töihin raitiovaunuilla, jotka sanovat vaimeasti "tsrii tsih shuu", kun vaunut ottavat vihreää sähköä ajolangoista.
Globaalit ja kotimaiset tuulisähköfirmat noukkivat energiapelissä kastanjat tulesta ja silittävät myötäkarvaan hurmahenkistä talkooväkeään. Seuraava kuppaamisen konsti on tuulivoiman ja vedyntuotannon kytkeminen toisiinsa ja lupaaminen, että Suomesta tulee Puhtaan Energian ja Vihreän Vedyn Suurvalta. EU antaa rahat huikeaan hankkeeseen. Rahat ovat tietysti peräisin suomalaisten lompakoista.
Tuulivoima kattaa Suomen energiankulutuksesta vain 4,5 %. Tuuliturbiinit eivät pysty syrjäyttämään fossiilisia polttoaineita juuri lainkaan. Ailahtelevasti toimivat tuulivoimalat tarvitsevat sähköntuotantoonsa yhtenään muiden energiatekniikoiden apua. Tuulivoimayhtiöitä ei hetkauta vähimmässäkään määrin tuulivoiman lukuisat ja suuret negatiiviset vaikutukset Suomen sähköjärjestelmään, ihmisiin ja eläimiin sekä talouteen. Niiden motto on: "Oikein väärin, kokoon käärin."
Tuulivoima on kovassa vastatuulessa. Sekundasähkön vastustus kasvaa koko ajan. Siksi tuulimafian taktiikka on nyt panna kiireen vilkkaa vireille voimalahankkeita kymmenientuhansien MW:ien edestä. Jos turbiinifirmat pääsisivät rakentamaan viiden vuoden ajan tuulivoimaa 2.000 MW vuodessa, ne saisivat tuuli- ja vihreävetyapajista liikevoittoja 700-900 milj. € vuodessa.
Silloin tällöin jokin tuuliyhtiö lahjoittaa näyttävin juhlamenoin 50.000 € jonkin kunnan kirjastolle ja aatteellisille yhdistyksille. Ylen agendatoimittajat ylistävät tällaista ilveilyä suurena hyväntekeväisyytenä.
Suomi eli ennen vanhaan viennistä. Nyt Suomi ammentaa elinvoimaa tuulesta ja kokkaa vihreitä vetyaterioita oikeustieteen lisensiaatti Lauri Tarastin resepteillä. Milla Magiakin kadehtii Suomen menestystä.
Joko aika alkaisi olla otollinen tämän julkean tuuli-ilveilyn lopettamiseksi. Muka uusiutuvien energioiden kauppiaat voisi lähettää Fryygian valtakuntaan myymään tuuliturbiineja kuningas Midakselle. Hengissä selviäminen olisi hyvä suoritus, sillä fryygialaiset suhtautuvat hyvin nyreästi huijareihin. Ylen ilmastotoimittajat voisi lähettää Etelämantereelle kokeilemaan asumista taloissa, jotka saavat sähköä tuuli-aurinko-hybridi-puistoista. Hengissä selviäminen olisi hyvä suoritus, sillä Luonto-Äiti ei ymmärrä ollenkaan vihreän energiamystiikan kummallisia luonnonlakeja.

1

340

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mainio kirjoitus, kiitos!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1004
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      570
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      635
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe