Eurooppa on sodassa Ukrainan rinnalla Venäjää vastaan

Putinisteja lukuunottamatta olemme varmasti kaikki sitä mieltä, että Ukraina on meidän ystävämme ja Venäjä on vihollisemme. Viimeaikojen tapahtumista on myös tullut selväksi, että Trumpin Usaan ei voi luottaa ja Usa on Trumpin johdolla hypännyt vihollisen leiriin. Ystäviä ei jätetä pulaan vaikka se tulisi itselle kalliiksi, joten euroopan on korkea aika pysäytää Putin. Meidän on myös korkea aika tajuta, että eurooppa on sodassa Venäjää vastaan haluttiin sitä tai ei.Syyllinen on Venäjä eikä mikään muu. Jos kerran mikään muu ei auta niin Putin ja Venäjä on pysäytettävä voimalla, eli aseilla.Kyse on koko euroopan tulevaisuudesta eikä vain Ukrainan tulevaisuudesta, muttta kyse on myös siitä ettei ystäviä jätetä pulaan ja Putinin murhaajien armoille.Rajansa se on kaikella. trumpin hyökkäys Ukrainaa kohtaan valkoisessa talossa oli törkeä ja se osottaa sen, että meidän on Putin pysäytettävä, koska Usaan ei voi luottaa nykyisellään.Putin on pysäytettävä baikka se tarkottas itten kolmatta maailmansotaa. _Se sota tulee jokatapauksessa, jos Putinia ei pysäytetä. EU:ssa ja yleensä euroopassa on väkeä, rahaa ja aseita paljon enemmän kuin Venäjällä, joten meillä on kyllä voimaa pysäyttää Putin kun vain olemme yhtenäisiä ja päätämme sen tehdä. Jokaisen on tajuttava se, että vaikka tämä tietää vaarallista aikaa euroopalle niin se se vasta vaarllista on, jos Putinia ei pysäytetä. Jos kerran mikään muu ei auta niin sitten käytetään voimaa ja niitä aseita, Putinin on syytä tajutase. Kuten sanottua ystäviä ei jätetä pulaan ja raakalaismainen ja barabaarinen venäjä pitää pysäyttää sekä Ukrainan ettämeidän itsemme takia. Kalliiksi se tulee, mutta se se vasta kalliiksi tulee, jos Venäjää ei pysäytetä ja pakoteta lopettamaan sotaa. Mikään muu ei ilmeisesti tehoa, joten venäjä pitää pakottaa lopettamaan rakalaismainen hyökkäyssotansa. Rajansa se on kaikella ja se raja on nyt ylitetty.
103486
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 103

Vanhimmat

Kuolema venäjälle!

Äänestä
  • Hanki apuja. Ei tuollanen vihanlietsonta ole tervettä😉

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Hanki apuja. Ei tuollanen vihanlietsonta ole tervettä😉

    Kuka aloitti.

    Äänestä

Päästään vielä ydinsotaan Euroopan tuho

Äänestä
  • Riippuu AINOASTAAN siitä, miten kusipäiset ko. valtioita johtaa.
    Ehdotan aripuheloista Suomen Ylipäälliköksi. Kuten olen.. vuosia jo, tehnyt.
    Mutta saahan sitä kokonainen kansakuntammekin toki, ylikorpraali-tikkataulua seuraten, mennä, menojaan.

    Eipä siinä sen ihmeellisempiä, paitsi ne ikuiset tuonpuoleiset, jtk eivät tule menemään positiivisen riskiodotuksen mukaisesti, at all.

    Itse suosittelin aripuheloisen viisautta loistaman Suomen Presidentti-instituution ja Valtion kärkipaikalla. Mutteivat tainneet eivät taida neuvot "viisaille" kelvata. Joten.. mitä sitten.

    Äänestä

Tuo on totta joka sana.

Putin uskoo vain vahvemman oikeuteen ja sotilaalliseen voimaan. Mitkään neuvottelut ja sopimukset eivät merkitse Putinille mitään. Vain sotilaallinen voima voi pysäyttää hänet valtaamasta koko Ukrainaa ja estää toteuttamasta ukrainalaisten täyttä kansanmurhaa.

Äänestä
  • Juuri näin.

    Äänestä

  • Suomella ei ole mitään tukea Natosta. On vain uhmakas mieli.
    Siinä vaiheessa kun suomalaiset joukot osallistuvat taisteluun pääsemme vastaiskujen kohteeksi Suomessa. 5.artikla ei toimi eikä Natosta tule olemaan mitään apua.
    EUn kannalta olisi helppo uhrata Suomi jottei tuho koskisi manner-Eurooppaa.

    EU on epäuskottava toimija kansainvälisessä politiikassa sillä se on toiminut kuin kehitysvammainen USAn alaisena.
    Kaja Kalas lähti Washingtoniin median saattelemana reilu viikko sitten. Hän on EUn varapresidentti ja ulkoisten turvallisuusasioiden hoitaja. Washingtonissa häntä ei otettu edes vastaan. Kana lähti takaisin kotiansa ilman median uutisointia.

    Miksi Suomi haluaa sotaa? Onko rauhanaikaa ollut liian pitkään?
    Miksi natokiima on sekoittanut Kokoomuksen epäisänmaallisen kuona-aineksen päät?
    Paljonko tämä seikkailu tulee maksamaan meille kaiken kaikkiaan?

    Olemme laskeneet maamme johtoon typerykset ja se on Mediapoolin maanpetoksellisen toiminnan tulosta. Meiltä on viety sananvapaus ja demokratia. Mediapooli soveltaa sensuuria ja levittää sairasta propagandaa jolla maastamme on tehty yhden ”totuuden” yhteiskunta. Valtamedia maalittaa ja demonisoi keskitetysti ”väärin” ajattelijoita tuhoten heidän uransa ja elämäntyönsä. Vaihtoehtoisesti he voisivat ryhtyä ajattelemaan ”oikein” ja äänestää ”oikein” niin välttyisivät tuholta. Näin Mediapooli on kouluttanut suomalaisia yhteiskunnallisia vaikuttajia ajattelemaan asioista samalla tavoin läpikoko poliittisen kentän. Jos sitä taitoa ei ole niin tuho on varma.

    Näin toimii suomalainen demokratia. Kiitos kuuluu Kokoomukselle, UPIlle, USAIDille ja valtamedialle.

    Äänestä

  • Tässä tulee mieleen pari vanhaa viisautta:
    - Diplomatia ilman aseita on kuin musiikki ilman soittimia.
    - Joka haluaa rauhaa, valmistautuu sotaan.
    - Vahvat ottaa, minkä pystyy - Heikot kestää, minkä on pakko.

    Äänestä

  • Tuo on analyysivirhe, siis tuo eka vain sanasi, tuossa.
    Jossei putte kunnioita ja jos hänet haastaa, tulee noutaja.
    Hyvin yksikertainen yksilö.

    Ja eiks koko tuo ven, tavallaan, toimi noin..

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Suomella ei ole mitään tukea Natosta. On vain uhmakas mieli.
    Siinä vaiheessa kun suomalaiset joukot osallistuvat taisteluun pääsemme vastaiskujen kohteeksi Suomessa. 5.artikla ei toimi eikä Natosta tule olemaan mitään apua.
    EUn kannalta olisi helppo uhrata Suomi jottei tuho koskisi manner-Eurooppaa.

    EU on epäuskottava toimija kansainvälisessä politiikassa sillä se on toiminut kuin kehitysvammainen USAn alaisena.
    Kaja Kalas lähti Washingtoniin median saattelemana reilu viikko sitten. Hän on EUn varapresidentti ja ulkoisten turvallisuusasioiden hoitaja. Washingtonissa häntä ei otettu edes vastaan. Kana lähti takaisin kotiansa ilman median uutisointia.

    Miksi Suomi haluaa sotaa? Onko rauhanaikaa ollut liian pitkään?
    Miksi natokiima on sekoittanut Kokoomuksen epäisänmaallisen kuona-aineksen päät?
    Paljonko tämä seikkailu tulee maksamaan meille kaiken kaikkiaan?

    Olemme laskeneet maamme johtoon typerykset ja se on Mediapoolin maanpetoksellisen toiminnan tulosta. Meiltä on viety sananvapaus ja demokratia. Mediapooli soveltaa sensuuria ja levittää sairasta propagandaa jolla maastamme on tehty yhden ”totuuden” yhteiskunta. Valtamedia maalittaa ja demonisoi keskitetysti ”väärin” ajattelijoita tuhoten heidän uransa ja elämäntyönsä. Vaihtoehtoisesti he voisivat ryhtyä ajattelemaan ”oikein” ja äänestää ”oikein” niin välttyisivät tuholta. Näin Mediapooli on kouluttanut suomalaisia yhteiskunnallisia vaikuttajia ajattelemaan asioista samalla tavoin läpikoko poliittisen kentän. Jos sitä taitoa ei ole niin tuho on varma.

    Näin toimii suomalainen demokratia. Kiitos kuuluu Kokoomukselle, UPIlle, USAIDille ja valtamedialle.

    Ja päivän kovin kommentti.
    Tähän on nyt tultu; ml. valitettavasti tuo ekakappaleesi...

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Tässä tulee mieleen pari vanhaa viisautta:
    - Diplomatia ilman aseita on kuin musiikki ilman soittimia.
    - Joka haluaa rauhaa, valmistautuu sotaan.
    - Vahvat ottaa, minkä pystyy - Heikot kestää, minkä on pakko.

    - Korviensa väleistä pehmeät hävisivät sijassotansa YDINASEsuurvaltaRAJAnaapurilleen, koska sodomagomorra-jumalattomuus oli post-modernin -ajan elämän tarkoitus ja taas paskantärkeilevä ylpeys hyve - sekä nöyrä viisaus pahe.

    https://www.vartija-lehti.fi/diogenes-aleksanteri-ja-aurinko-nelja-versiota/

    Äänestä

  • Ei halua koko ukrainaa. Olis sen jo ottanut!
    Haluaa alueet jotka jo valtas.

    Kaikki haluaa osansa mineraaleista, Usa sopparilla ja Britit, Venäjä vallaten. Ero on pieni.

    Äänestä

  • Putte toteuttaisi melkoisen Puhdistuksen Ukrainassa, Jos saisi se vallattua.

    Onkin parempi pysäyttää Putte-possu nyt.

    Äänestä

Kyllä, Eurooppa ajautuu sotaan Venäjää vastaa nyt omasta valinnastaan. Trumpin Yhdysvallat jättäytyy fiksusti sen ulkopuolelle. Sota Venäjää ei tule olemaan helppo. Venäjä tulee luultavasti käyttämään hyväkseen erityisesti länsi-Euroopan maissa asuvaa viidettä kolonnaa eli jo valmiiksi länsivastaisia islamilaisia maahanmuuttajia lietsoakseen sisäisiä levottomuuksia.

Äänestä
  • Euroopan ja Venäjän sota tarkoittaa samaa kuin mitä 2 maailman sodan aikana ja jälkeen tapahtui eli Eurooppa tulee olemaan ihan paskana. Mikä on ihan oikein kun emme opi edes omaa lehdistöä pitämään itsellämme vaan kaikki tieto tulee loputtoman suodattelun ja vääristelyn kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Euroopan ja Venäjän sota tarkoittaa samaa kuin mitä 2 maailman sodan aikana ja jälkeen tapahtui eli Eurooppa tulee olemaan ihan paskana. Mikä on ihan oikein kun emme opi edes omaa lehdistöä pitämään itsellämme vaan kaikki tieto tulee loputtoman suodattelun ja vääristelyn kautta.

    Ne suolaa tos Suomen. Asettaneet aikoja sitten jo täysaivokuolleen stupidon "hoitamaan hommat".

    Äänestä

Demokratia vastaan diktatuuri.

Äänestä
  • Tarkoitatko nyt von läyeria, jolle ei ollut edes vastaehdokasta viime valintakerralla?

    Äänestä

  • diCktatuuri vs diktatuuri, todellisuudessa

    Äänestä

Aloittaja on sitten kuin hallapersu. Suuri ukrainan ystävä.

Äänestä
  • Likö kirjoittanut sieltä kellaristaan zelen antamat nahkaiset kalsarit j koppa lakki pääsään ja nenä kokassa😂😂

    Äänestä

Jokainen kuka osaa ottaa selvää.. Venäjä ei aloittanut sotaa.

Äänestä
  • Oikeasti se lähti siitä, että Ukraina julistautui itsenäiseksi, kun neuvostoliitto romahti. Tuolloin järjestettiin kansanäänestys. Myös Krim kannatti itsenäistymistä.

    Äänestä

  • Jokainen kuka osaa ottaa selvää.. Venäjä ei aloittanut sotaa.

    VENÄJÄN PROPAGANDA TOIMII ALIKEHITTYNEET IHMISET NIELEVÄT MAFIA-VALTION KAIKEN POTASKAN-VENÄJÄ HYÖKKÄSI ALOITTI LAITTOMAN SODAN KUN EI SAANUT MUUTEN ALISTETTUA UKRAINAN KANSAA TAHTOONSA JA VAIKUTUSPIIRIINSÄ EIKÄ HYVÄKSYNYT PUTININ NUKKEJOHTAJAA JA ALOITTI TAHALLAAN UKRAINAN VENÄLÄISTÄMISTÄ VUOSIKAUSIA - Näin myös väitetään Suomi aloitti sodan- Venäjä koskaan aloittanut yhtäkään sotaa?

    https://www.youtube.com/watch?v=oKhnCoxAEOY

    Äänestä

  • "Jokainen kuka osaa ottaa selvää.. Venäjä ei aloittanut sotaa."

    Älä viitsi.

    Tuossa on sinulle video (kts. 2:20), kun Venäjän tankit ylittävät Ukrainan rajan:
    https://www.youtube.com/watch?v=HaJCwY9YBQ0

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Oikeasti se lähti siitä, että Ukraina julistautui itsenäiseksi, kun neuvostoliitto romahti. Tuolloin järjestettiin kansanäänestys. Myös Krim kannatti itsenäistymistä.

    Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 15 uutta valtiota itsenäistyi:
    Venäjä. Latvia. Liettua. Viro.Kazakstan. Kirgisia. Tadžikistan. Turkmenistan. Uzbekistan.
    Armenia. Azerbaidžan. Georgia. Moldova. Ukraina. Valko-Venäjä

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Jokainen kuka osaa ottaa selvää.. Venäjä ei aloittanut sotaa.

    VENÄJÄN PROPAGANDA TOIMII ALIKEHITTYNEET IHMISET NIELEVÄT MAFIA-VALTION KAIKEN POTASKAN-VENÄJÄ HYÖKKÄSI ALOITTI LAITTOMAN SODAN KUN EI SAANUT MUUTEN ALISTETTUA UKRAINAN KANSAA TAHTOONSA JA VAIKUTUSPIIRIINSÄ EIKÄ HYVÄKSYNYT PUTININ NUKKEJOHTAJAA JA ALOITTI TAHALLAAN UKRAINAN VENÄLÄISTÄMISTÄ VUOSIKAUSIA - Näin myös väitetään Suomi aloitti sodan- Venäjä koskaan aloittanut yhtäkään sotaa?

    https://www.youtube.com/watch?v=oKhnCoxAEOY

    Eikä siis tunkenut sotajoukkojaan Ukrainan alueelle eikä tappanut kansaa siitä lähtien 1101 päivää yhtäjaksoisesti??????

    Äänestä

  • Biden aloitti, Boris peesasi...

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    "Jokainen kuka osaa ottaa selvää.. Venäjä ei aloittanut sotaa."

    Älä viitsi.

    Tuossa on sinulle video (kts. 2:20), kun Venäjän tankit ylittävät Ukrainan rajan:
    https://www.youtube.com/watch?v=HaJCwY9YBQ0

    Ai 2014?
    Sillonhan sota, sisällissota Alkoi!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 15 uutta valtiota itsenäistyi:
    Venäjä. Latvia. Liettua. Viro.Kazakstan. Kirgisia. Tadžikistan. Turkmenistan. Uzbekistan.
    Armenia. Azerbaidžan. Georgia. Moldova. Ukraina. Valko-Venäjä

    Moldova on kaikkien aikojen valtavin valtio, tosin.
    Venäläisiksi eivät tahtoneet, romanialaisiksi eivät päässeet

    Äänestä

USA ja Nato on ollut putlerin arkkivihollinen. Tällä on perusteltu imperialistisia pyrkimyksiä. Nyt tilanne on muuttunut, kun USA on hypännyt putlerin kelkkaan. On keksittävä uudet perustelut imperialistisille pyrkimyksille.

Äänestä
  • -"Moskova nauttii showsta" - ex-lähettilään mukaan USA on yhä Venäjän ykkösvihollinen

    Äänestä

  • Nyt KUN tilanne on muuttunut, kun USA on hypännyt putlerin kelkkaan. On keksittävä uudet perustelut imperialistisille pyrkimyksille.

    ROFL. Näinpä.

    Äänestä

EU is about to cause a situation where the United States
may end removing all forces out of Europe
to avoid WW3, instead if the Europeans really want to
go for it, then let them have the First European War
so to speak.
In that case the bad thing for Finland is to be among
the first in line for destruction, just like 3 Baltic states!

Äänestä
  • Onko meidän nyt syytä antautua orjiksi.

    Äänestä

  • EU-alueen väkiluku on 450 miljoonaa. Se on noin 3-kertainen Venäjän väkilukuun verrattuna. Euroopan denatsifiointi tulee olemaan jättiurakka venäläisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Onko meidän nyt syytä antautua orjiksi.

    Onko meidän nyt syytä antautua orjiksi. Orjat kaipaa uusia "ystäviä" niitä löytyy Venäjän rajojen ulkopuolelta nyt hyökätään ja lisää alueita liitetään ja on liitetty vuosisatojen ajan

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    EU-alueen väkiluku on 450 miljoonaa. Se on noin 3-kertainen Venäjän väkilukuun verrattuna. Euroopan denatsifiointi tulee olemaan jättiurakka venäläisille.

    Jos sota käydään ydinasein niin Venäjä jää vielä seisomaan kun Eurooppa on tuhottu läpikotaisin.
    Siinä natokuppaisten - tai pitäsikö sanoa entisten natokuppaisten ja nykyisten petetyiksi tulleiden joukkio - märkä uni. Jos ei Nato toimi niin teikäläisille on sama vaikka koko Eurooppa tuhottaisiin.

    Äänestä

  • It is very bad for us. Should we kill ourselves just in case?
    We are located in very bad geopolitical situation in the world. Also, because The Tzar of Russia has God on his side,

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    It is very bad for us. Should we kill ourselves just in case?
    We are located in very bad geopolitical situation in the world. Also, because The Tzar of Russia has God on his side,

    On the other hand. Free world need now a new leader! We have something to defend.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Onko meidän nyt syytä antautua orjiksi.

    Venäjä on hyvä naapurimaa Suomelle.
    Ongelmia syntyy silloin kun natsi-tai Natokiimaiset alkavat määräilemään.

    Kokoomuksen johdolla Suomen turvallisuus ja tulevaisuus on vaarannettu, taloutemme tuhottu eikä meillä ole enää edes vapaata mediaa eikä sananvapautta. Miksi kokoomus haluaa Suomelle pahaa?
    Vai onko sattunut niin, että olemme laskeneet vahingossa ylimieliset typerykset valtaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Onneksi nuoria miehiä ei ole kuitenkaan otettu Ukrainan monttuihin puolustamaan putlerin itsevaltiutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Venäjä on hyvä naapurimaa Suomelle.
    Ongelmia syntyy silloin kun natsi-tai Natokiimaiset alkavat määräilemään.

    Kokoomuksen johdolla Suomen turvallisuus ja tulevaisuus on vaarannettu, taloutemme tuhottu eikä meillä ole enää edes vapaata mediaa eikä sananvapautta. Miksi kokoomus haluaa Suomelle pahaa?
    Vai onko sattunut niin, että olemme laskeneet vahingossa ylimieliset typerykset valtaan?

    On.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Jos sota käydään ydinasein niin Venäjä jää vielä seisomaan kun Eurooppa on tuhottu läpikotaisin.
    Siinä natokuppaisten - tai pitäsikö sanoa entisten natokuppaisten ja nykyisten petetyiksi tulleiden joukkio - märkä uni. Jos ei Nato toimi niin teikäläisille on sama vaikka koko Eurooppa tuhottaisiin.

    Tos petoslänkkärit suolaavat ainoastaan Suomen; ven sitten puskurivyöhykkeettää kaiken P-E-akselilla p-norjasta e-kreikkaansa.

    Näin nää nyt vaan olivat mennäksee

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    EU-alueen väkiluku on 450 miljoonaa. Se on noin 3-kertainen Venäjän väkilukuun verrattuna. Euroopan denatsifiointi tulee olemaan jättiurakka venäläisille.

    En usko,Putin:" meillä on ase jolla lähtee Ranskan kokoinen alue kerralla" Siis puli päivää menee ja natsit on iivottu Euroopasta, hiljaista tulee.

    Äänestä

Usa on nyt putlerin hallussa.

Äänestä
  • Trumpin hallussa.

    Äänestä

  • Ja hyvä niin. Järki voitti. EUssa järki seisoo kuin mongoloidilla.

    Äänestä

  • Trumptlerin valtakaus. Tumptleri-Vancejen säännöt.

    Äänestä

Mietityttää minkälaisia ihmisiä Venäjä lähettää rintamalle taistelemaan. Jos heitä jo melkein miljoona siellä rintamalla kuollut, niin miksi heidän äidit ja isät eivät protestoi?

Äänestä
  • Mites kävi suomessa kieltäytyjille, juu niskalaukaus tai nappi otsaan telotuskompanian edessä. Kyllä herrat on keinoja keksineet.

    Äänestä

  • Venäjällä protestoiminen on jopa hengenvaarallista.

    Äänestä

  • Sotlaiden äidit on kielletty järjestö, ulkomaan agentteja. Sairaanhoitaja, joka työkseen hoitihaavoittuneita, kirjoitti somessa ettö toivoisi rauhaa pian, sai siitä 8 vuoden vankilatuomion. Varmaan sen takia kun sillä oli 8 kaveria.

    Äänestä

  • Olisiko tappiot vahvasti liioiteltuja länsimedioissa.

    Länsi on puolensa valinnut ja on toiminut Ukrainalle propagandatukena.

    Totuus on sodissa ensimmäinen uhri. Kaikkien osapuolten osalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Olisiko tappiot vahvasti liioiteltuja länsimedioissa.

    Länsi on puolensa valinnut ja on toiminut Ukrainalle propagandatukena.

    Totuus on sodissa ensimmäinen uhri. Kaikkien osapuolten osalta.

    En tiedä mutta myös Trump kauhisteli sitä kun Venäjän 800 000 nuorta sotilasta kaatunut tässä sodassa, ei maininnut Ukrainan sotilaista muuta kuin että ne taistelijat ovat suurelta osalta vanhempia.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Olisiko tappiot vahvasti liioiteltuja länsimedioissa.

    Länsi on puolensa valinnut ja on toiminut Ukrainalle propagandatukena.

    Totuus on sodissa ensimmäinen uhri. Kaikkien osapuolten osalta.

    Ei kaikissa.
    BBC kertonut aina välillä totuudenkin:
    https://www.bbc.com/news/articles/cgkm7lly61do

    Ukr KIAt ovat ymmärtääkseni noin 1 200 000 - 1 500 000.

    Ka. 1.35m / .095m = 14.21 kuollutta ukrainalaista jokaista kuollutta venäläistä kohden

    Toisin sanottuna.. tiivistetyttänä, venäjä jyräsi ukrainalaiset

    Ukrainalaisia oli noin +40m.
    Suomalaisia taas on noin 5m.

    Siitä matikkaa sitten, (Tukholman Profetian) Suomen WEFjonestownituksen finalisoinnin aikajänteille, kun saulin stupido provosoi sodan ven vastaan.

    Mutta moni luottaa siihen että ulkoa joukkovahvistuksia tulee sadoittain tuhansittain, tai jopa miljoonittain. Vaan mitäs Se Jumalan Sana kertookaan, Tukholman Profetias, asiasta?

    Niih.

    Mutta "viisaat" (luetaan aivokuolleet WEFkakistokraatit) ovat ylpeitä kuullakseen edes maalaisjärjen ääntä, saatika nyt Luojan itsensä Viisautta, joten..

    Huokauksia, sen 5,6m

    Äänestä

Ystävä? Zelenskyin poppoosta ei tule ikinä mun ystävää, Putin ja venäläiset on mun ystäviä.

Yhtä psljon kuin inhoan Ukrainaa, inhoan EUn päättäjiä ja koko unionia, järjetön himmeli luotu.

Äänestä
  • Jos yhtään lohduttaa, niin minä inhoan - ja rakastan - kaikkia. Koska kaikkia satani pyörittää kuin teletappejaan olisivat, ilman et tajuuvat sekkaakaan ko ylpeyspaskaa täynnä olevat minne ovat tuonpuoleisissaan, valit. menossa.

    Äänestä

Suomalaispäättäjillä on ollut viimeaikoina taito valita äärimmäisen kalliit bestikset, joille vippaamisen suunta on täysin yksipuolinen.

Äänestä
  • WEF-aivokuolleita.

    Supossa, KRPssä, PVlläkin, jne on tuhansia pätevämpiä valtionjohtoon, kuin mikä Suomen asiat par'aikaa, ynnä hetki sit taakkepäin, täysryssineet, ovat. Mutta minä Suomen pelastamissiirrot kerroin ja minäpä ainoona ne tietysti sit aina kuulin.

    Mitä sitten.

    Äänestä

Tuollaisille Natokiimaisille on raskasta aikaa kun Ukraina häviää sotansa.
Toiveesi sodan eskaloitumisesta on selvä osoitus mielenvikaisuudesta.
Hakeudu hoitoon.
Kaltaisiasi on Mediapooli aivopessyt valheillaan 24/7.
Tulos on masentava.

Äänestä
  • Voi kyseenomaisten "viisauden" äärettömyyttä..
    Ei voi kuin puistatella päätä ja tuntea syvää myötähäpeää.

    aripuheloinen ylipäälliköks, niin sais korjattuu edes suuren osan, tästä WEFäärispeilystä. tai ihan miten vaan.. oikeastaan

    Äänestä

Nää meitin niilot on nyt löysät pöksyissä, kun luulevat joutuvansa itse sotaan, jos ukrainalaiset eivät enää suostu sotimaan.

Äänestä
  • -orjuus pois vaikka menköön henki
    -niin kuin mennyt on isienki

    Äänestä

  • Uhrit ei sodi enää...

    Äänestä

  • Tietenkin.
    Harmi. Ja sääli

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    -orjuus pois vaikka menköön henki
    -niin kuin mennyt on isienki

    Miksi sitten siedetään WEForjuutta?

    Äänestä

Osa meistä ei ole kenenkään puolella tai ketään vastaan.

Äänestä
  • Ja meitä on PALJON.
    Suurin osa ihmisistä tahtoo Suomen elävän rauhan tilassa; osa taas tahtoo natohyökätä venäjille ja osa taas tahtoo puskurivyöhykkeettää Suomen.
    Mut suurin osa tahdomme Suomen valtiolle nousua takaisin laillisuudentilaan tästä maskeeratun anarkian absurdistanilaisuudesta, ynnä rauhaa.

    Äänestä

Kuinkas tuon ukrainankin alkaa käymään? Näytä ainakaan miltään voitolta.

Äänestä
  • Sinne menee sinne sijoittaneet sotahaaskalle, ukr pelästyy että heidät revitään ympärysvaltioitten osasiksi, antautuvat ehdoitta ven:lle ja flippaavat ww3s puolta, koska länsi pettikin, heidät.

    Kuten kerroin jo neljättä v. sitten.. ETUkäteen

    Äänestä

Venäjän romahdus tulee olemaan nopea. Eikä siihen mene enää kauan.

Äänestä
  • Ajankohtaa on mahdotonta ennustaa, mutta 95 % varmuudella romahdus tapahtuu tulevien 30 vuoden aikana.

    Äänestä

  • 100% varmuudella tapahtuu Tukholman Profetian mukaisesti.
    Suomen katastrofin JÄLKEEN.

    Mikä on paskaa.
    stupido pois, aripuheloinen tilalle

    Äänestä

  • Mutta eu ja suomi ovat jo romahtaneet. Mutta venäjällä sen kuin talous kasvaa ja nyt usa kannssa isot teollisuus kaupat tulossa ,usa vetää sotilaansa eu alueilta pois ,mitenkä sitten sormipannaan ,perseeseenkö🤣🤣

    Äänestä

Bara bada bastu,niinhän pressa kehotti koko Eurooppaa😄

Äänestä

Kaikki pommit, mitä vain löytyy Moskovaan, ja loput Putin huviloille. Kyllä lähtee nesteet Putlerin päästä

Äänestä
  • Ei onnistu; on Jumalan Itsensä ruoska jumalattomuuksille/jumalattomille.

    Äänestä

Eikös siellä ajatuspajassa ole jo vähän tunkkainen tunnelma?
Taisi Zelen epäasiallinen käytös kameroiden edessä jo muutamassa minuutissa romuttaa sen huolellisesti sommittelemanne sankaripaatoksen.
Siitä kiitos Trumpille että saimme nähdä lyhyen väläyksen totuudesta.

Kenet nyt viemään miljoonat ja miljoonat eurooppalaiset taas Molokin kitaan?, Zelen epäsympaattinen olemus ei muuksi enää halailulla eikä vilkutelulla putsaannu. Eli kuka.

Äänestä
  • Taisi Zelen epäasiallinen käytös kameroiden edessä jo muutamassa minuutissa romuttaa sen huolellisesti sommittelemanne sankaripaatoksen.

    Trumppi piti kamerat käynnissä, zelen ollessa kokaiinipöllyissä, altavastaajana.
    Ja oikeutus ditchata zele materialisoitui

    RAND´Corp osasi. Kuten aina.
    Next project'insa?

    SUOMEN WEF-jonestownitus.

    Mitä sitten.

    Äänestä

Eu on Euroopan hallintaväline. Sillä kyykytetään, kiristetään ja määräillään maita. Maat vikisee, ja tottelee.

Äänestä

Putin pommitti jopa lasten syöpäsairaalan hajalle: "Vain todelliset paskiaiset toimivat näin" – Maxym oli mukana pelastamassa sairaita lapsia raunioista, kun Venäjä iski ohjuksilla syöpäsairaalaan

Äänestä
  • Tuo ei ole vielä mtn ryssiltänne.
    Kts Anus Putkosen "Suomella on 1h elinaikaa" -artikkeli, niin tajuat millaista tulee olemaan reaalikohtelumme puoleltaan, NATOna (putlerin juoksupoikien mielestä). Ei NATOssa, vaan nimeomaan NATOna. Ja sekin on pelkkää hifistelyä, vrt. 3een strategiseen neutronimonikärkiseen.. eli täystuhoomme. Minkä putleri OIKEASTI tahtoo, petturinaapurilleen.

    Mutta kansahan sai vaaleissa ansaitsemansa ylikorpraali-johdon. Ja se valtionjohto määräsi Suomen kansakunnan (loppu)kohtalon. Suomen tulevasta täystuhosta kiitos saulille; toki sannallekin ja stupidolle, mutta 99.9%sesti saulille. WEF voitti, Suomi hävitettiin.

    Jumalattomuus, näinä omituisina Ilmestyskirjan Aikoina, etenkin nanokansakuntana, oli poikkeuksellisenkin epävoittava selviytymisstrategia. On perin outoa se fakta, ettei tuota kyetty oivaltaa.

    Minä nyt vielä kerran markkinoin sitä aripuheloista ylipäälliköks, totuudenpuhujia Puolustusministeriö-mm-af-nimiseksi ryhmäksi ja Elävään Kristinuskoon -nousua, mutta suottahan kaikki moinen, ratkaisuorientoituneisuus.

    Samapa tuo.
    Kerroin totuudet, Totuuden ja säälin meitä syntisiä ihmisiä.
    Tehkööt muuta enemmän

    Äänestä

Ryssä halua vaan sotia ryssä halua vaan haastaa riitaa.

Äänestä
  • Mene nyt jo hyvä ihminen happilenkille ulkoilmaan. Vaikutat toivottomalle.

    Äänestä

  • Senkin asuin olot jos sodassa menisi tuusan paskaksi, niin asennointisi sotimiseen olisi varmaan aivan erilainen?

    Äänestä

  • Siksikö zelesi aiheuttaa kitkaa, eikä tahdo rauhaa, kun venäjäsi on irtautumassa JULKISESTI, jo?
    Olet positivisteja.

    Äänestä

Meneppä kuule lataamoon rauhoittumaan. Sota saadaan kyllä ihan varmasti pystyyn jos halutaan, mutta sen jälkeen tätä maata asuttaa ihan eri kansa kuin suomalaiset. Vaikka venäjä lopulta häviäisikin, niin suomi ja suomalaiset olisi tapettu varmasti viimeiseen mieheen. Että tervemenoa vaan etulinjaan, aivopesty m.lkku.

Äänestä
  • Kalergi-suunnitelma, oli saulin ja on stupidon salatehtävä.
    Suomi annetaan täyslanattavaksi, kansanmurha-myrkkypiikitysten jälkeen.
    WEFjonestownituksen finalisointivaihe.

    Suomi.. tyhjennetään, nolliin.

    Mutta. Mitä sitten?
    Stupidolle on kannatusta 110%.
    Ja wokeko sitten oli suomalaisten vihoviimeinen uskonto.
    Tästähän ois nousut teorias mahd tukholman profetiaan, mutta kuinka, kun stupido hakee suomalaisten kalergisoittamista; ilman aripuheloista ylipäällikkönä stupido TODELLA teloo koko Suomen. Ihan kaikki.

    Toisaalta.. kun Jumalalle käännettiin Suomessa selkä. niin.. minkäs teit.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Kalergi-suunnitelma, oli saulin ja on stupidon salatehtävä.
    Suomi annetaan täyslanattavaksi, kansanmurha-myrkkypiikitysten jälkeen.
    WEFjonestownituksen finalisointivaihe.

    Suomi.. tyhjennetään, nolliin.

    Mutta. Mitä sitten?
    Stupidolle on kannatusta 110%.
    Ja wokeko sitten oli suomalaisten vihoviimeinen uskonto.
    Tästähän ois nousut teorias mahd tukholman profetiaan, mutta kuinka, kun stupido hakee suomalaisten kalergisoittamista; ilman aripuheloista ylipäällikkönä stupido TODELLA teloo koko Suomen. Ihan kaikki.

    Toisaalta.. kun Jumalalle käännettiin Suomessa selkä. niin.. minkäs teit.

    Tukholman profetiaan uskova hihhulivajakki tuli taas oksentamaan aivopierujaan kaukaa asian vierestä, kuten aina.

    Siihen "kansanmurha-myrkkypiikkiin" kuoli Suomessa 6 ihmistä, joten aika vaatimaton oli tämä aivokuolleen vajakin inttämä kansanmurha. Ilman mitään todisteita, kuten typeryksillä aina.

    Oletko harhoissasi houriva tollo muuten huomannut, että kukaan ei koskaan vastaa sinulle mitään. Siihen on näet syynsä että aivokuolleet vammailjat jätetään rauhassa hourimaan omiin typeriin harhoihinsa.

    Äänestä

Ette kehtaisi paisutella. Onkos niillä rintamilla yhtään suomalaissotilasta?

Äänestä

Putin on naZi.

Äänestä

Mustarotta lihoo helistää kippoja pitkin Eurooppaa lisää rahaa €€ jotta valta turvataan

Äänestä

Ihan hyvä txt oletettavasti kaikin puolin muutoin, mutta kappaleenjakoja saattoivat muutama - siellä sun tuolla - jäähä kaipaamaan

Äänestä

Englannin Financial Times julkaisi viikonloppuna uutisen, kun EU jatkaa Ukrainan tukea:
USA on Lännen vihollinen. Lontoossa pidetyssä kokouksessa Kaija Kallas avasi kolmen rintaman sodan, Venäjää, USA:ta ja Kiinaa vastaan. EU on niin suuri mahti, että se pystyy voittamaan nuo kolme vihollista. Samalla linjalla on Saksan ent. ulkoministeri Annalena Bearbock. Hän varoittaa Washingtonia, kuten Zelenskykin, tulevista seurauksista Ukrainan hylkäämisen takia.
Onko maailma jo täynnä hulluja Kareneita, joilla ei ole käsitystäkään eri valtioiden sotilaallisista kyvyistä?

Äänestä

Eurooppa ja USA on sodassa Kremlin venäjää vastaan.

Äänestä

Ukrainan natzi narkkari kääpiö konna ,riippuu hirressä kiovan katu lyhtyyn vetävät oma kansa .eu maiden pelle armeijalle nauraa koko maailma ,paska kura housuja koko sakki🤣🤣😂😂😂🤣🤣😂😂🤣🇷🇺👍

Äänestä

Kohta ne alkaa taas myrkyttää ihmisiä euroopassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Putinisteja lukuunottamatta olemme varmasti kaikki sitä mieltä, että Ukraina on meidän ystävämme ja Venäjä on vihollisemme. Viimeaikojen tapahtumista on myös tullut selväksi, että Trumpin Usaan ei voi luottaa ja Usa on Trumpin johdolla hypännyt vihollisen leiriin. Ystäviä ei jätetä pulaan vaikka se tulisi itselle kalliiksi, joten euroopan on korkea aika pysäytää Putin. Meidän on myös korkea aika tajuta, että eurooppa on sodassa Venäjää vastaan haluttiin sitä tai ei.Syyllinen on Venäjä eikä mikään muu. Jos kerran mikään muu ei auta niin Putin ja Venäjä on pysäytettävä voimalla, eli aseilla.Kyse on koko euroopan tulevaisuudesta eikä vain Ukrainan tulevaisuudesta, muttta kyse on myös siitä ettei ystäviä jätetä pulaan ja Putinin murhaajien armoille.Rajansa se on kaikella. trumpin hyökkäys Ukrainaa kohtaan valkoisessa talossa oli törkeä ja se osottaa sen, että meidän on Putin pysäytettävä, koska Usaan ei voi luottaa nykyisellään.Putin on pysäytettävä baikka se tarkottas itten kolmatta maailmansotaa. _Se sota tulee jokatapauksessa, jos Putinia ei pysäytetä. EU:ssa ja yleensä euroopassa on väkeä, rahaa ja aseita paljon enemmän kuin Venäjällä, joten meillä on kyllä voimaa pysäyttää Putin kun vain olemme yhtenäisiä ja päätämme sen tehdä. Jokaisen on tajuttava se, että vaikka tämä tietää vaarallista aikaa euroopalle niin se se vasta vaarllista on, jos Putinia ei pysäytetä. Jos kerran mikään muu ei auta niin sitten käytetään voimaa ja niitä aseita, Putinin on syytä tajutase. Kuten sanottua ystäviä ei jätetä pulaan ja raakalaismainen ja barabaarinen venäjä pitää pysäyttää sekä Ukrainan ettämeidän itsemme takia. Kalliiksi se tulee, mutta se se vasta kalliiksi tulee, jos Venäjää ei pysäytetä ja pakoteta lopettamaan sotaa. Mikään muu ei ilmeisesti tehoa, joten venäjä pitää pakottaa lopettamaan rakalaismainen hyökkäyssotansa. Rajansa se on kaikella ja se raja on nyt ylitetty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu