Veikko Vennamolla oli ilmeisestikin näkemystä siitä, mikä väestöryhmä on ongelmissa ja vailla vallassa olevien puolueiden tukea. Niinpä hän perusti Pientalonpojat-puolueen. Sittemmin hän muutti puolueensa Suomen maaseudunpuolueeksi, tavallaan laajentean puolueen vaikutuskenttää. Mutta edelleen siinä oli (tuleva) ongelma-alue keskiössä. Nythän tiedämme, ettei pientalonpoikia enää juurikaan ole, joten varmasti Vennamon kohdeäänestäjäkunta oli hylkyuhan alaista väkeä. Samoin nyt tiedämme, että maaseutu on pitkälti autioituntut niin että peltoja on entinen määrä, mutta vain yksi isäntä kylää kohti. Ei ole ihmisiä kausityövoimaksikaan jne. Näkijänä Vennamo mitä ilmeisemmin näki tulevan kehityksen. Ei tosin saanut sitä muutettua olennaisesti.
Perussuomalaisena olen nyt huolissani siitä, että onko Timo Soini ollut Vennamon veroinen tulevaisuuden kehityksen näkijä puolueensa nimeä valitessaan?
Perussuomalaisena olen nyt huolissani siitä, että onko Timo Soini ollut Vennamon veroinen tulevaisuuden kehityksen näkijä puolueensa nimeä valitessaan?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yksi poisto saavutuksena, jos näin aloittajana tarkastelen tilannetta viikon viiveellä.
Hiljaisuus huutaa.