Tarvitaan näköjään Trump nostamaan Suomi nousuun:
Itämeren pohjassa tuhoutuneen Nord Stream 2 -kaasuputken käyttöönotosta käydään salaisia neuvotteluja yhdysvaltalaisten ja venäläisten kesken, kertoo talouslehti Financial Times.
FT:n ja saksalaisen Bild-lehden mukaan asialla ovat Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin luottomiehet.
Bildin mukaan yhdysvaltalaiset toimisivat välittäjinä, joiden käsissä Nord Stream 2 -putken venäläiskaasu pestäisiin kelpoiseksi Euroopan markkinoille.
Saksalainen talouslehti Handelsblatt puolestaan kertoi jo alkukuusta, että putki voisi saada uuden elämän vihreän vedyn kuljetukseen Suomesta Saksaan. Handelsblatt ei ennen Saksan vaaleja saanut tiedolle vahvistusta Saksan hallituksen piireistä.
Nyt Bild sanoo, että vihreän vedyn kuljetukseen kunnostettaisiin Nord Stream 1 -putki. Kummankin putken lähtöpää nykyisellään on Venäjällä.

Vastaukset 22
Vanhimmat
"Itämeren pohjassa tuhoutuneen Nord Stream 2 -kaasuputken käyttöönotosta käydään salaisia neuvotteluja yhdysvaltalaisten ja venäläisten kesken"
Varmaan ja paljon muustakin..... mutta ei taida putken pää riittää jenkkeihin asti ketään muuta kun ei asia kiinnosta 🤣
Hehe no ei ketään taas kiinnosta se, että kiinnostaako sinua:-D
Mutta Saksassa ollaan hyvinkin kiinnostuneita ostamaan vetyä Suomesta.
Tässä pojektissahan ei ole kyse siitä vaan venäläiset haluaisivat, että yhdysvaltalaiset toimisivat kaasun välittäjinä, joiden käsissä Nord Stream 2 -putken venäläiskaasu pestäisiin kelpoiseksi Euroopan markkinoille.
Trump korjaa Nord Stream 2 -kaasuputken ja pakottaa Saksan ostamaan venäläiskaasun. Putler ja Trumpler tekevät hyvää tiliä.
SDP:n kaasuputkimiehet Heinäluoma ja Lipponen varmaan ainakin kannattavat tätä ajatusta?
Eiköhän tuota vedyn myymistä Saksaan kannata Suomessa jokainen vähänkään järjissään oleva.
Eiköhän tässä venäläisten suunnitelmassa ole kyse jostakin muusta kuin vedystä. Ja kyllä sen tietävät myös kaasuputkikonsultit!
Alkaa Make Russia Great Again -ohjelma paljastua taustalta.
Milloinkohan tuo pressa rekryttiin Venäjälle ja millaisella hinnalla ja ehdoilla, olen pohtinut. Kovin nuorena jo vaiko ihan viime vaalien yhteyksissä?
Nato Tiltu tietenkin vastustaa hanketta, koska vihaa Suomea ja on katkera, jos Suomessa talous kasvaa.
Saksassa virisi yllättävä idea: Nord Stream -putkeen vetyä Suomesta
Lehtitietojen mukaan Trumpiin liitetty liikemies havittelee myös putkea.
https://yle.fi/a/74-20142814
Järkyttävä tuo Tynkkysen visio, varmaan se vetyputki pitkään pysyisi toiminnassa, jos se noin vaan otettaisiin käyttöön ilman suurimman yksittäisen omistajan, Gazpromin myötävaikutusta, siis vaan varastettaisiin.
Ihankohan ne vakavissaan kuvittelevat että putkeen nnoin vaan tehdään liitäntä Suomeen, korjataan vaurio ja aletaan syöttämän Suomesta vetyä Saksaan?
Putinin läheinen ystävä ja entinen DDR:n tiedustelupalvelun Stasin agentti Matthias Warnig pyrkii käynnistämään projektin. Suunnitelman mukaan yhdysvaltalaiset toimisivat välittäjinä, joiden käsissä Nord Stream 2 -putken venäläiskaasu pestäisiin kelpoiseksi Euroopan markkinoille.
Ei kiitos.
Haaveet kaatuu…
Kaikki ex-stasilaiset niin Saksassa kuin Suomessakin käy taas kuumina??
No eipähän siellä ole kaasun ostajia joten avatkoon putkensa vaikka kuinka auki. (ja siinä samalla perseensä)
Hehe eipä tosiaankaan ole, mereenhän ne upottaa kuulemma ne suuret LNG laivatkin ennen kuin ne satamaan pääsee:-D
Trump voi saman tien jatkaa niitä putkia omaan maahansa! Ei EU niitä kaipaa. Yksi kerta energian käyttöä aseena riitti!
Eurooppa ei enää osta venäjän kaasua, joten Trump vetäkööt putkensa vaikka persiiseensä!
Minä luulin, että putkien toinen pää oli Saksassa, eikä Yhdysvalloissa.
Saksassa on oltu ihan hiljaa hankeesta. Sanoisin että viisasta Saksan kannalta.
Tämä hanke kumoaa viimeistään väitteet, että venäläiset olisivat räjäyttäneet putken itse.
Ei. Ei kumoa. Kieron venäläisen luonteen tuntien oikeastaan vain vahvistaa sen faktan että venäläiset olivat sekin ympäristöterroriteon takana.
Eipä Nato tiltu ymmärrä, mitä tarkoittavat äärikristilliset konservatiivit, ketkä nyt ovat vallankahvassa Yhdysvalloissa.