Eikö Jenkit herää

Trumpin sekoilut jo sitä luokkaa että vaatisi pikaisen suunnan muutoksen vai miten Jenkeille menee läpi Trumpin aivopierut esim Hän on Kuningas Hänen kuvansa tulee seteliin Hän on Putinin hyvä ystävä Hän nimittää Elon Muskeja virkoihin muuttaa kartalla olevia nimiä yms Eristää Usan muusta maailmasta vain rahalla on hänelle merkitystä yms
3118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen aina tiennyt että amerikkalaiset ovat tyhmiä ja tietämättömiä. Kysyppä heiltä vaikka historiasta tai maantieteestä niin ovat huuli pyöreänä että mitä ne asiat meille kuuluu.

Äänestä

Miettinyt tuota samaa. Kuinka pitkälle annetaan maan luisua ennen kuin se järkevämpi osa väestöstä alkaa toimia.

Äänestä

Eihän tässä mitään ihmeellistä ole tapahtunut amerikjalaisille. Maa vaurastuu tullien muodossa ja muutenkin säpstöjä tukee valtiolle.
Amerikkalaisen ei tarvitse ajatella muuta maailmaa. Muu maailma on uaukana.
Kaikki tapahtuu laillisesti, Trump voitti vaalit, kongressissa on republikaanien enemmistö.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Trumpin sekoilut jo sitä luokkaa että vaatisi pikaisen suunnan muutoksen vai miten Jenkeille menee läpi Trumpin aivopierut esim Hän on Kuningas Hänen kuvansa tulee seteliin Hän on Putinin hyvä ystävä Hän nimittää Elon Muskeja virkoihin muuttaa kartalla olevia nimiä yms Eristää Usan muusta maailmasta vain rahalla on hänelle merkitystä yms

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu