Dronet taivaalle ja ilmapuolustus kuntoon. Mielellään täysin eurooppalaisin voimin.
F35 hylättävä
Anonyymi-ap
12143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllähän me lentävät kalkkunat halutaan. Komiaa katella kun poijat tekee niillä immelmanneja ja muita manööverejä.
Saksalainen lehti kertoi että F-35 on USA:n etälamautettavissa, onko myös F-16 hävittäjät?
DROONIT!
Tai niiden alalajit nelikopterit.
Kannattaisi vasta tositilanteessa lennellä niillä, etteivät ennenaikaisesti menisi rikki.
Samaa mieltä. Pennin venyttäjä.
Sotaa pitää harjoitella ei sitä muuten tule.
Trumppi peruu kaupat,antaa ne suoraan putelle.
Saappia ei voi hankkia koska siinäkin jenkkiteknologiaa eli pakotelistoille päätyy kone jos rys-ssä hyökkää Suomeen. Ranskisten Rafale lienee ainoa eurooppalainen USAn patenteista ja teknologiasta vapaa?
Entäs Eurofighter?
Fouga Magister
Sitä olen miettinyt että voiko noissa koneissa olla jotain viruksia? Siis sellai et esimerkiksi Musk voisi yllättäen ottaa hävittäjän etähallintaan ja ohjailla sitä ja tulittaa tykeillä? Tätä oon miettinyt, on teknisesti mahdollista!
Jos ne on WI-FI -alueen ulkopuolella, ei! :D