Opetushallituksen työryhmä ehdottaa islamin uskonnon lisäämistä ylioppilaskirjoituksiin. Sinällään tämä on loogista, että ortodoksisesta uskontotiedosta voi suorittaa ylioppilaskokeen, vaikka ortodoksisia ylioppilaskokeen tekijöitä on paljon vähemmän kuin muslimikokelaita.
Mutta pohjimmiltaan kyse on luterilaisten lobbareiden viivytystaistelusta, jossa luterilaisen kirkon epätervettä asemaa halutaan pönkittää nostamalla mieluummin islamin asemaa kuin tinkiä omista eduista ja etuoikeuksista.
Kun luterilainen kirkko jatkaa tällä linjalla, niin todennäköisesti ennen pitkää ehdotetaan myös verotusoikeuden laajentamista islamilaisiin yhteisöihin. jotta yhä supistuva ev.lut.kirkko voisi pitää omat epäreilut etuoikeutensa.
Laitauskovaiset ovat huolissaan "islamisaatiosta", mutta käytännössä kirkko ajaa islamin muodollisen aseman vahvistamista kun vaihtoehtona olisi uskonnonvapauden täysimääräinen toteuttaminen ja julkisen vallan sekularisaation vieminen loppuun. Esimerkiksi kouluissa tämä merkitsisi siirtymistä kaikille yhteiseen uskontotietoon nykyisistä "oman uskonnon opetuksesta".
Luterilaiset tukevat islamin aseman vahvistamista Suomessa
25
147
Vastaukset
- Anonyymi
Ei missään nimessä..pitääkö noitten etuja ajaa joka paikassa..OPETELKOON ENSIN SUONEN TAPOJA JA KIELTÄ
- Anonyymi
Luterilaisen kirkon pitäisi opetella länsimaisia arvoja ja ymmärtää, että uskonnonvapaus tarkoittaa sitä, että yksikään uskontokunta ei ole (tai ei tulisi olla) julkisen vallan erityisessä suojeluksiessa eikä juridisesti etuoikeutetussa asemassa.
Kuule mikä on maa jossa juutalaiset ja islaminukoiset ovat eläneet yi vuosisadan rinta rinnan ja tehneet jopa yhteistyötä keskenään? Kyllä. Aivan oikein. Se on Suomi. Tattaarit ja juutalaiset ovat "syyllistyneet" juuri tähän.
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Kuule mikä on maa jossa juutalaiset ja islaminukoiset ovat eläneet yi vuosisadan rinta rinnan ja tehneet jopa yhteistyötä keskenään? Kyllä. Aivan oikein. Se on Suomi. Tattaarit ja juutalaiset ovat "syyllistyneet" juuri tähän.
On siellä seassa meitä taikauskonnottomiakin.
he-ma kirjoitti:
On siellä seassa meitä taikauskonnottomiakin.
Se uskon kyllä. Mutta täällä leimataan kaikki islamin uskoiset terroritteiksi ja että he hyökkäävät heti etenkin juutalaisten kimppuun, niin tässä on heille kysymys johon hihhulesista ei kukaan koskaan vastaa. Se kun sotii heidän "teoriaa" vastaan.
Toinen huvittava on että kun joku uskovainen paljastuu joskus esim seksuaalirikolliseksi, niin hän on ei ole aito uskovainen. Mutta jos yksi sekopää syrjäynyt muslimi tekee saman, niin silloin kaikki muhamettilaiset ovat samaa jengiä.- Anonyymi
Tosiaan suonen kieltä. Ja on ilmiselvää, etteivät ylioppilaskirjoituksiin osallistuvat osaa tapoja eikä suomea.
- Anonyymi
Pakko on opiskella miksi pitää pukeutua perunasäkkiin.
- Anonyymi
Koska heidän profeettansa ei kyennyt hallitsemaan himojaan siksi naiset peittää itsensä islamissa
- Anonyymi
Tämä on yleisimminkin Euroopan ja myös Suomen malli, että kristinuskoa ajetaan alas ja korostetaan islamia!
Tällä valtavat seuraukset Euroopalle sillä jopa muslimit inhoavat ihmisiä jotka hylkäävät heikkouttaan oman identiteettinsä ja uskontonsa. Eli tämä lähettää islam-johtajille viestin että koko Eurooppa on tuhottava ja se on heidän tehtävänsä. Muutama sata vuotta islam yritti jo tuhota Euroopan, nyt on taas se aika koittanut.
Saman viestin Eurooppa ja Suomi lähettää USAlle että Venäjälle. Heidän pyhä tehtävänsä on ristiretki Eurooppaan ja näin tuhota ainakin se woke-eetos minkä valtaan Eurooppa ja Suomi ovat joutuneet. Heidän on myös pakko tuhota tällainen Eurooppa vaikka yhdessä islamin kanssa.
Tämä on se tulevaisuus mikä Euroopalla on. Ilmestyskirjassa ja Raamatun profeetoissa tästä mainitaan eräänä lopunaikojen suuntauksena.
No miten Eurooppa tulee vastaamaan tähän haasteeseen. Johtajuuden kaipuu on jo nyt valtava Euroopassa mikä näkyy joka päivä mediassa. Ja tämä johtajan kaipuu tiivistyy johtajan hakemiseen mikä voisi pelastaa Euroopan tästä kahdelta suunnalta tulevasta tuhoavasti vitsauksesta. Tässä vaiheessa joku astuu esiin leveä hymy huulillaan tyyliin "jos hyvää miestä haluat niin tässä on sellainen" - - ja antikristus ja peto on ilmestynyt esiin kuten Ilmestyskirjassa ennustetaan.- Anonyymi
Tataarit ovat Krimiltä aikoinaan tulleet.
- Anonyymi
Kysymys ei nimen omaan ole tästä, vaan evankelis-luterilainen kirkko nostaa islamia kristinuskon RINNALLE säilyttääkseen oman asemansa.
Vaihtoehto olisi sopeutua yhteiskunnan sekularisaatioon niin että KAIKKI uskontokunnat olisivat samanarvoisia uskonnollisia yhteisöjä, joiden toiminta lähtisi puhtaasti alhaalta ylös eli jäsenistöstä lähtien eikä juridiikasta ja kirkkokunnan etuoikeuksista.
Kirkko vastustaa uskonnonvapauteen kuuluvaa uskontokuntien lähtökohtaisesti tasa-arvoista asemaa. - Anonyymi
Luterilainen kirkko ajaa tätä uudistusta. Kannattaa erota kirkosta, koska muuten verorahasi menevät vaaralliseen lobbaustyöhön.
- Anonyymi
Varmaan alkavat kotoutua, kun miellytämme heitä tarpeeksi kaikessa...
- Anonyymi
Pitää antaa aikaa.
Uskonnonvapaus säädettiin Suomessa yli 100 vuotta sitten, mutta monilla kristityillä on edelleen suuria vaikeuksia sopeutua siihen.
- Anonyymi
Sunneille ja shiioille pitäisi olla omat yo-tehtävät, koska uskon tulkinta on erilaista.
- Anonyymi
Niinhän nytkin on luterilaisile ja ortodokseille.
Tämä osoittaa minkälaisiin järjettömyyksiin tämä viivytystaistelu johtaa. Kaikille yhteinen uskomusaine olisi ainoa sekulaariin, uskonnonvapautta kunnioittavaan yhteiskuntaan sopiva malli. Anonyymi kirjoitti:
Niinhän nytkin on luterilaisile ja ortodokseille.
Tämä osoittaa minkälaisiin järjettömyyksiin tämä viivytystaistelu johtaa. Kaikille yhteinen uskomusaine olisi ainoa sekulaariin, uskonnonvapautta kunnioittavaan yhteiskuntaan sopiva malli.Olen aivan samaa mieltä. Elämänkatsomustieto riittäisi aivan hyvin. Lisäksi se säästää, sillä nyt jokaiselle uskonnon opetustyhmälle pitää palkata oma opettaja. Eli 25 oppilasta yksi ET tunti ja yksi ope.
Nyt jokaiselle uskontokunnalle oma ope. Nuo 25 oppilasta jaetaan vaikka neljään eri ryhmään, luterilainen, ortodoksi, et ja islam. Ja nelikertainen palkkameno kunnalle / kaupungille.
>>Kuule mikä on maa jossa juutalaiset ja islaminukoiset ovat eläneet yi vuosisadan rinta rinnan ja tehneet jopa yhteistyötä keskenään? Kyllä. Aivan oikein. Se on Suomi. Tattaarit ja juutalaiset ovat "syyllistyneet" juuri tähän.>>
Se sanotaan tataarit. Ei tattaarit.
Jos muslimit miellyttää, voit naittaa sisaresi imaamille.
Tai Mustafalle.- Anonyymi
Rajumpi teoria on tuo, että opetushallitukseen olisi mennyt kirkon lobbareita ajamaan tätä.
- Anonyymi
Mukanahan oli uskonnonopettajia ja tiiviisti kirkon työssä mukana olevia. Työryhmä ei koostunut vain opetushallituksen henkilöistä.
- Anonyymi
Kyllä muslimeile täytyy vähän valaista myös kristinuskoa tai muutoin ovat aivan pihalla mitä täällä oikein touhutaan. Heille pitää kertoa mitä tarkoittaa tekofalloskohu ja mistä syystä niin toimitaan sekä se miksi yleensä kristityt eivät ole mistään samaa mieltä. Joskin se he ehkä ymmärtävät kun on heilläkin erilaisia käsityksiä mutta tuskin mikään falloskohu edes olisi mahdollista.
- AnonyymiUUSI
Ei kai muut kuin kirkko ja poliitikot tukevat islamin nousua, itseasiassa omaksi tuhokseen lopulta.
- AnonyymiUUSI
Luulevat saavansa liittolaisen 🤣
- AnonyymiUUSI
Luterilainen kirkko puolustaa omaa etuoikeutettua asemaa. Islamin nostaminen on yksi keino tässä yrityksessä.
Uskonnonvapaus pitäisi viimein toteuttaa Suomessa täysimääräisesti ja purkaa kaikki valtionkirkkomaiset piirteet ja rakenteet ev-lut-kirkon ympäriltä (ja ortodoksien) ja asettaa kaikki uskontokunnat juridisesti ja yhteiskunnan taholta ydenvertaiseen asemaan.
Uskontojen tulisi olla kuin puolueidenkin kansalaisista lähtevää toimintaa, joiden suhteen julkinen valta on neutraali.
- AnonyymiUUSI
Nyt on aika kokoontua yhteen Herrassa. Ei demokratioissa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1713164
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262550Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542426- 1462301
- 671966
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2721816- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201339Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi361289Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161235