ollaan vaan ja ihmetellään toivoen, ettei venäjä lähde taas 3-4 vuoden päästä hyökkäämään jonnekkin(jos nyt rauha tulee Ukrainaan). Ajatellaan vaan, että kyllä se putin siitä rauhoittuu.
Mutta putin kunnioittaa vain voimaa, ei pään silittelyä, ja tällä erää putin pitää Eurooppaa heikkona, on jopa sanonut sen.
Eli Euroopan maiden pitää laittaa armeijansa ja aseistuksensa kuntoon, jos halutaan että venäjän joukot pysyy poissa.
Suomen armeija on hyvässä kuosissa, olemme vaan pieni maa.
Mutta putin kunnioittaa vain voimaa, ei pään silittelyä, ja tällä erää putin pitää Eurooppaa heikkona, on jopa sanonut sen.
Eli Euroopan maiden pitää laittaa armeijansa ja aseistuksensa kuntoon, jos halutaan että venäjän joukot pysyy poissa.
Suomen armeija on hyvässä kuosissa, olemme vaan pieni maa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ul Uli Uikuttajat ja muut Tiltut olisivat silloin päässeet tavoitteisiinsa.
>>Eli Euroopan maiden pitää laittaa armeijansa ja aseistuksensa kuntoon, jos halutaan että venäjän joukot pysyy poissa<<
Ettei vaan olisi myöhäistä jo? Jos ovat aikeissa hyökätä, niin eivät varmastikaan odota, että eurooppa vahvistuu sotilaallisesti.
Ei vanjan voimat riitä tällä erää, se tarvii muutaman vuoden varustautuakseen uudelleen.
Sempä vuoksi olisi hyvä jos sota vielä Ukrainassa jatkuisi vielä jonkun aikaa, että kerittäis varustautua.
Näin on.
Onneksi siellä on Moldovia ja muita alkupaloiksi ja eiköhän se Länsieuroopan puolustus saada siihen mennessä kuntoon.
Trump pisti asioihin vauhtia. Samalla tosin nakersi Naton uskottavuudesta ison siivun.
Jos Ukraina häviää niin Ukrainan asevoimat on samantein Venäjän käytössä. Hävinnyt valtio ei paljoa sanele miten jatkossa toimitaan.
Suomi esimerkiksi hävisi neuvostoliitolle ja sai käskyn ajaa saksalaiset hevon vittuun. Saksalaiset oli tuohonaikaan Suomen liittolaisia. Mutta Suomen asevoimien tuli toimia niinkuin voittaja valtio käski.
Näin siinä kävi.
Suomessa on avohoitopotilaita jotka toivoo, että vanja hyökkäisi tänne. Eilenkin näkyi yksi kommentti.
Mitä sulla tuota vastaan olisi. Jos hyökkäisi ja voittaisi niin asettas tänne uudet päättäjät. Ei ne näitä nykyisiä päättäjiä huonompia vois olla. Tavisten kannalta aika samantekevää kuka on kukkona tunkiolla.
4 vuoden välein saatas jatkossakin äänestää ihmisiä jotka päättäjät on hyväksyneet ehdokkaiksi.
En tiedä avohuollon, mutta ainakin Ano Turtiaisen apostoleja, esiintyvät täällä muka perussuomalaisina. En kyllä tiedä yhtään persua joka kannattaisi Trumpia tai Putinia, saati sitten että Venäjä miehittäisi Suomen.
Haluat siis diktatuurin alle. Taisit syntyä neukkulan hajoamisen jälkeen
Vasemmistolaisia enin osa.
Oikeammin: ...jotka päättäjät on hyväksyneet VOITTAJIKSI.
Juuri niin.
Paljon mielummin Venäjän vallan alla kuin nykyisen persukokkareiden hirmuhallinnon alamaisena.
Juu, kokkaremulkut pakkosiirretään ensiksi Siperian kaivoksiin pakkotöihin.
Voi mahdotonta - et ole tainnut käydä Neuvostoliitossa tai Venäjällä?
Kirjoitat kuin sulla ei olis hampaita suussa (= ilman tolkkua, valehtelemalla).
No tuollaisia nämä vassarit on.
Sinut ne taas ampuu.
Eihän nää nuoret vassut olleet olemassa silloin kun neukkula hajos.