Vasemmisto olisi saanut 70% Saksan vaaleissa, jos vain muzlimit olisivat äänestäneet

Anonyymi-ap

Saksan yleisradioyhtiö ZDF:lle teettämän Wahlen-tutkimuksen mukaan palestiinalaismyönteisintä Die Linke -puoluetta kannatti 29 prosenttia muzlimeista, joilla on Saksan kansalaisuus, mikä on yli kolme kertaa enemmän kuin heidän valtakunnallinen tuloksensa (8,8 prosenttia). Sosialistinen SPD sijoittuu toiseksi 28 prosentin kannatuksella muzlimien keskuudessa, vaikka se kärsi historiansa suurimman vaalitappion ja sai valtakunnallisesti vain 16,4 prosenttia.

Toisaalta vihreät pärjäsivät surkeasti vain 4 prosentilla muzlimien keskuudessa – mikä osoittaa, että ilmasto on yksinkertaisesti yhdentekevä asia yhteisössä.

Tämäkin taas osoittaa miksi vasemmistopuoleet haluavat maahanmuuttoa kehitysmaista, he haluavat äänestäjiä. Ja muzlimit äänestää vasemmistoa, koska tietävät, että vasemmistohallitus takaa parhaat edut.

Esim. Ruotsissa viime vaalien alla sos.demit satsasivat erittäin vahvasti ongelmalähiöihin jotka ovat täynnä musseja, ja se tuotti hyvän tuloksen.

Ei vasemmistopuolueet ajattele omien kansalaisten parasta, vaikka jotkut tyhmät luulee niin. He haluavat kehitysmaalaisia, jotta saisivat äänestäjiä.

40

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kouluja käymätön muzlimi äänestää vasemmistoa vaan siksi, että uskoo heidän tarjoavan parhaiten sossurahaa, se on ainoa syy.

      • Anonyymi

        Persu, olet todella nolon tyhmä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persu, olet todella nolon tyhmä.

        Olet todella tyhmä, kun pidät minua persuja. Et takuulla ole koskaan pärjännyt elämässäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet todella tyhmä, kun pidät minua persuja. Et takuulla ole koskaan pärjännyt elämässäsi.

        No sehän on kelan elätti.

      • Anonyymi

        Juuri niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persu, olet todella nolon tyhmä.

        Kylläpä nyt harmittaa, kun joku kertoo miten asiat on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persu, olet todella nolon tyhmä.

        Kerrot äidistäsi....hohohohohoh.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä nyt harmittaa, kun joku kertoo miten asiat on.

        Suvakkeja harmittaa.

      • Anonyymi

        100% faktaa.

      • Anonyymi

        Naulan kantaan.

    • Anonyymi

      Enää puuttuu fakta ja linkki.
      Toisaalta, entä sitten.

      • Anonyymi

        Kyllä linkki löytyy, jos osaa hakea.

    • Anonyymi

      Edes musu ei äänestä sdp.
      sdp- alisuorittamista pahimmillaan.

      • Anonyymi

        Kyllä osa äänestää.

    • Anonyymi

      Suvakki-vassut kovin hiljaa.....

    • Anonyymi

      Saksan autoiskuja ja puukotuksia voidaan pitää tuon perusteella vasemmistoterrorismina.

      • Anonyymi

        Jeees!

    • Anonyymi

      Syy miksi ns.äärioikeistopolitiikka sekä USA:ssa että Saksassa saa paljon kannatusta on arvoliberalistien äärikahjo politiikka. Kun arvoliberalismi kahjoilee, ihmiset heräävät vastustamaan tuota kahjoilua ja äärioikeisto saa vallan. Eli ääreily vasemmiston kahjoilusta oikeistoon tapahtuu luontaisesti.

      Jos ei olisi syntynyt kahjoa äärivasemmistolaista eli arvoliberalistista politiikkaa, ei olisi ollut tarvetta syntyä äärioikeistolaisistakaan politiikkaa. Kun kahjoilua tapahtuu, syntyy sille vastavoima.

      • Anonyymi

        Väärä sana tuo äärioikeisto. Ihan tavallisia pulliaisia jotka ovat saaneet tarpeekseen punikkien woketuksesta ja maailmojen halaamisesta.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärä sana tuo äärioikeisto. Ihan tavallisia pulliaisia jotka ovat saaneet tarpeekseen punikkien woketuksesta ja maailmojen halaamisesta.

        Minäkin kannatan Trumpia ja persuja. Vihaan kuitenkin natsismia ja vasemmistoaatetta valtavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin kannatan Trumpia ja persuja. Vihaan kuitenkin natsismia ja vasemmistoaatetta valtavasti.

        Tiedän että Trump ei ole natsi. Jos olisi oikea natsi joka vihaa juutalaisia, ei kannattaisi häntä. Hän siunaa Israelia ja juutalaisia.

        Vihervassut ei siunaa. He vaan patsastelee puten kanssa samassa leirissä tukiessaan hamasia.

        Punikit vaan mielellään näkisi hänet natsina, mutta kun hän ei ole. Natsi ei milloinkaan sano mitään hyvää Israelista eikä juutalaisista. Hän vihaa juutalaisia yli kaiken.

        Kyllä itse juutalaiset tietää onko hän natsi. Israelin pääministeri on sanonut että hän on kaikkien aikojen paras presidentti USAssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä itse juutalaiset tietää onko hän natsi. Israelin pääministeri on sanonut että hän on kaikkien aikojen paras presidentti USAssa.

        Joten punikkien on turha väittää tässä asiassa yhtään mitään paskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punikit vaan mielellään näkisi hänet natsina, mutta kun hän ei ole. Natsi ei milloinkaan sano mitään hyvää Israelista eikä juutalaisista. Hän vihaa juutalaisia yli kaiken.

        Musut on nasseja vihaa juutalaisia yli kaiken. Rump on mitä milloinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä itse juutalaiset tietää onko hän natsi. Israelin pääministeri on sanonut että hän on kaikkien aikojen paras presidentti USAssa.

        Just.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin kannatan Trumpia ja persuja. Vihaan kuitenkin natsismia ja vasemmistoaatetta valtavasti.

        Höpöhöpö!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän että Trump ei ole natsi. Jos olisi oikea natsi joka vihaa juutalaisia, ei kannattaisi häntä. Hän siunaa Israelia ja juutalaisia.

        Vihervassut ei siunaa. He vaan patsastelee puten kanssa samassa leirissä tukiessaan hamasia.

        Koska putte on kertonut hamasia kannattavansa?

    • Anonyymi

      Eräs uskonto äänestää vihervassuja niin kauan kunnes väkimäärä tulee tiettyyn pisteeseen, että he perustavat oman uskonnollisen puolueensa. Sen jälkeen eivät tarvitse vihervassuja yhtään mihinkään. Näin heistä tulee vihervassujen vastustajia.

      • Anonyymi

        Vihervassut auttaa täten tätä uskontoa nousemaan vihervassujen poliittiseksi vastustajaksi. Voiko tyhmempää olla kuin vihervassujen touhu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervassut auttaa täten tätä uskontoa nousemaan vihervassujen poliittiseksi vastustajaksi. Voiko tyhmempää olla kuin vihervassujen touhu?

        Musse käyttää hyväkseen vihervasureita.

    • Anonyymi

      Saksa on islamisoituva maa.

      • Anonyymi

        Turkkilaisia musuja oli Saksassa jo 1950 ja -60-luvulla pilvin pimein.
        Silloin islam ei merkinnyt yhtään mitään.
        Ko. uskonto politisoitui vasta myöhemmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turkkilaisia musuja oli Saksassa jo 1950 ja -60-luvulla pilvin pimein.
        Silloin islam ei merkinnyt yhtään mitään.
        Ko. uskonto politisoitui vasta myöhemmin.

        Saksassa vaikutti tuohon aikaan laitavasemmistolainen Baader-Mainhoff ryhmä, joku huolehti silloin terrori-iskuista.

    • Anonyymi

      Täysin sama suuntaus Suomessakin. Se opetusministeriötä johtava Li Anderssonin äärivasemmistolainen politttinen virkanimityshän jo ilmoitti että haluaa islamisoida yliopppilaskirjoitukset.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suomen Muslimien pitäisi aktivoitua äänestämään kaikkia vasemmistopuolueita niin ei paljon oikeisto ryppyilisi suomessa ja me vasemmistolaiset Muslimien kanssa voisimme rakentaa tästä maasta sellaisen kuin haluamme ja persut kärsisivät.

      • Anonyymi

        Ja kunnallisvaaleissahan saa äänestää pelkän oleskeluvan omaava, ei tarvita edes Suomen kansallisuutta siihen että muslimit saavat antaa joukolla ohjatusti äänet vasemmistoliitolle.

    • Anonyymi

      Eihän Lii olisi Brysselin mepiksi päässyt ilman Muslimien ääniä .

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      260
      9077
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      312
      6299
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      66
      1380
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1311
    5. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1111
    6. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      79
      1005
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      61
      889
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      43
      788
    9. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      311
      708
    10. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      696
    Aihe