Eikös se myyty ansin Attendolle joka edelleen myi sen jollekin Tamperelaiselle ?
"Kahdelle vankeutta ja kolmannelle ehdollista vankeutta tuomitsi Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus helmikuussa. Vastaajista ehdotonta vankeutta saaneet ovat kurikkalaisia tai lähtöisin täältä. Syytteenä ovat ensimmäisen miehen osalta velallisen erärehellisyys sekä törkeä velallisen epärehellisyys, avunanto. Hänelle tuomittiin vankeutta viisi kuukautta. Toisen tuomio oli seitsemän kuukautta vankeutta, syynä törkeä velallisen epärehellisyys. Kolmas mies sai vuoden ja kaksi kuukautta ehdollista vankeutta sekä 50 tuntia yhdyskuntapalvelua. Heidät asetettiin lliketoimintakieltoon yksi kolmeksi ja kaksi neljäksi vuodeksi."
Kusikiven vainhainkotiko
Anonyymi-ap
1
442
Vastaukset
- Anonyymi
Tampereesta on tullut kurikkalaisten amerikka
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka932566Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww921526- 671485
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131218- 81953
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi17952Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe39848Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta112841- 54793
- 30726