Vaikka olenkin miesten mies, olen asiasta samaa mieltä. Naisen palkka saman koulutuksen saaneeseen mieheen verrattuna on noin 70% miehen palkasta.
Tämä on huolestuttavaa, nimittäin naiselle maksetaan aivan liikaa. Naisen työpanos on korkeintaan 50 % miehen työpanoksesta, joten sen enempää ei pitäisi maksaakaan. Lisäksi nainen ei pysty ollenkaan suoriutumaan työtehtävistä yksin, hän tarvitsee aina työpariksi toisen naisen. Mies pärjää yksinkin. Henkilöstökulut naisella siis korkeammat.
Naiset ovat 50 % miehiä enemmän liukuvassa valvomattomassa etätyössä, ja naisen tavoittaa työaikana puhelimitse 40 % huonommin kuin miehen, joka vastaa puhelimeen yleensä heti. Olen tehnyt ja yhä teen käytännön testauksia miehen ja naisen työpanoksia vertaillessa. Esimerkiksi jos minun pitää ottaa yhteys johonkin firmaan kysyäkseni jotain asiaa, niin käytän sähköpostia, ja lähetän saman sähköpostin yritykseen miehelle, sekä naiselle, jotka ovat henkilötiedoissa osoitettu kollegoiksi ja ovat saman tittelin arvoisia työntekijöitä. Lopputulos on yllättäen sama lähes joka kerta. Mies vastaa sähköpostiini välittömästi, tai hyvin nopeasti kuitenkin, kun taas naisen vastaus tulee yleensä vasta seuraavana päivänä. Jälleen osoitus naisen suhtautumisesta työhönsä. Nainen yleensä sitten pahoittelee työkiireitä, kun taas mies ei koskaan valita kiireitään. Miehen antama vastaus on yleensä myös kerralla selvä ja helposti ymmärrettävässä muodossa, kun taas naisen vastauksesta huokuu ylenpalttinen itseriittoisuus, eikä vastaus ole koskaan selkeästi ymmärrettävä, vaan naiseen pitää ottaa vielä toisen kerran yhteys saadakseen vastauksen ymmärrettävään muotoon. Miksi näille siis pitäisi maksaa palkkaa saman verran kuin miehelle, kun eivät pysty läheskään samanlaiseen työpanokseen kuin mies.
Naiset ovat huolissaan palkkausten eriarvoisuudesta
4
282
Vastaukset
- Anonyymi
Höpöhöpö. Hirveitä kirjotuksia ja seliseliseko juttuja.
Nainen on rakas meille kaikille miehille ja saa hyvän palkkansa.- Anonyymi
Liian hyvä palkka suhteessa työhön, silti vaativat koko ajan naislisiä. Miehillä teollisuudessa usein 11-12€/h. naiset vaatii kevyistä töistä paljon enemmän, silti valittavat uupumusta ja pitäisi jakaa työt useammalle.
- Anonyymi
Miksi tuosta pitää tehdä sukupuoli kysymys? Meillä tehtaassa on paljon miehiä jotka tekee vähemmän kuin minä. Saavat silti samaa palkkaa ja jopa enemmän jos ovat vanhoja työntekijöitä. Kaikille palkka tehdyn työn mukaan.
- Anonyymi
Työtehtävien mukaan voi olla vähän töitä onpa mies tai nainen, mutta naiset teettää kaikki raskaat työt miehillä vaikka kuuluisi tehdä itse ja käyttävät muutenkin työaikaa juoruiluun ja muihin ylimääräisiin taukoihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 474581
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on184469Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h643523Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist443503En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛143357Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai903350Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1672885Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?52620- 252489
Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....
Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta222090