Usasta ja Eu:sta tulee vihollisia?

Usasta ja Venäjästä liittolaisia.Todennäköisesti
Eu:n ja Usan välit tulehtuu lopullisesti siinä
vaiheessa kun Usa ottaa väkisin Gröönlannin
itsellensä niinkuin Trump sanoi?
6125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Krasnov on venäjän mies niin kauan kuin putler pitää videot piilossa.

Äänestä

En usko koska venäjä.

Äänestä

Suomella on sotilaallista tuntemusta arktisista oloista, siksi Suomen, jos kenenkään EU maista, on lähetettävä kaikki aseistuksensa ja kynnelle kykenevät turvaamaan Grönlannin itsenäistä asemaa.

USA pyrkii keinolla tai toisella horjuttamaan Grönlannin asemaa itsenäisenä ja suvereenina valtiona. Tämä on vastoin kaikki länsimaisia oikeusvaltio ja suveriniteetti-periaatteita, eikä tälläistä voida sallia.

Äänestä

Grönlanti kuuluu Amerikalle ja sillä siisti.

Äänestä

Putinin ja Trumpin liittolaisuutta voisi verrata Stalinin ja Hitlerin liittolaisuuteen toisen maailmansodan alussa.

Trump voi ollakin hyvä kaveri Putinille toivoen tältä presidenttikautensa jälkeistä taloudellista ja muuta hyötyä. Trump pitää voimamiehistä - ja halveksuu lakiin perustuvaa demokratiaa.

Mutta Putin ei tule koskaan luottamaan Yhdysvaltoihin. Hän pettää Trumpin, jos se on hänen intressiensä mukaista. Mutta hän myös mielistelee ja manipuloi Trumppia parhaansa mukaan.

Äänestä
  • Tuskin Trump edes elää koko kauttaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Usasta ja Venäjästä liittolaisia.Todennäköisesti
Eu:n ja Usan välit tulehtuu lopullisesti siinä
vaiheessa kun Usa ottaa väkisin Gröönlannin
itsellensä niinkuin Trump sanoi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu