Upotuskaste

Raamatussa ei ole esillä muuta kasteen muotoa kuin upotus veteen. Tämän sanoo jo sana kastaa (baptidsoo), joka tarkoittaa ainoastaan upottamista veden alle. Esim. Apt. 2:38. 10:48. ym.

Ja mihin nimeen kastetaan. Siitä kirjoituksessa:
https://jeesuspelastaa.com/2021/07/05/mihin-nimeen-raamattu-opettaa-kastamaan/
2602457
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 260

Vanhimmat

Kyllä tämä jo täällä tiedetään. Luterilaisetkin tietävät, ettei sylilasten kastaminen ole oikein. Nyt puuttuu enää oikea asenne ja kuuliaisuus Raamatun opetuksille.

Äänestä
  • Luterilaiset tietävät että lapsiakin tulee kastaa kuten Jeesus käski

    Uudestikastajat tietävät sen myös mutta puuttuu enää kuuliaisuus Raamatun sanalle

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Luterilaiset tietävät että lapsiakin tulee kastaa kuten Jeesus käski

    Uudestikastajat tietävät sen myös mutta puuttuu enää kuuliaisuus Raamatun sanalle

    Mikä ero on Johanneksen kasteella ja apostolien aloittamalla kasteella ja mihin ne perustuvat?

    Juutalaisuudessa oli monia kasteita. Pilatuksen käsienpesu oli niistä yksi.
    Johanneksen kaste oli parannuksen teon kaste jossa vertauskuvallisesti pestiin vanha synti pois.
    Kasteen voima vertautuu uhreihin.
    Juutalaisen kääntyessä Jeesuksen seuraajaksi hän kasteessa Pesi Vanhan liiton jäsenyyden pois .
    Adventistien kaste on näinollen sitotumista kasteessa luopumaan entisestä uskostaan ja tunnustajaksi adventismin oikeellisuuden.
    Samoin kaikissa muissakin joissa kirkkoon kuuluminen edellyttää heidän kastetapaansa.
    Jokaisessa itseasiassa käännytään jonkun ytunnustuksen taakse.

    Tässä ei ole sinänsä mitään väärää ellei se ole uskonkappale pelastumisehtona.

    Äänestä

Raamattu ei tunne upotuskastetta ja Jeesus käski kastamaan isän ja pojan ja Pyhän hengen nimeen

Äänestä
  • Sama se on miten kastetaan. Pääasia on se että kastetaan. Asia on tärkeintä, ei jotkut mitättömättömät sivuseikat, joilla ei ole lopputulokseen merkitystä.

    Äänestä

Aloittajan satuja ei taida uskoa kukaan

Äänestä

Baptidsoo tarkoittaa muutakin kuin upotusta, joten aloittaja valehtelee.

Äänestä

Vauvan kastaminen on niin tyhjänpäiväistä kuin olla voi, mikään ei muutu vaavin sydämessä vaikka kastetaan vaunuineen päivineen joka päivä.

Kirkkoisien höpöistä pitäisi jo päästä, keskiaika meni jo.

Äänestä
  • Pedokääkkä inisee taas vauvoista kuten yleensäkin.

    Mutta toki ateistin mielestä kastaminen ja evankeliumin jakaminen on turhaa.

    Äänestä

  • Uudestikastaminen on niin tyhjänpäiväistä kun olla ja voi

    Kasteessa ihminen pääsee Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta osalliseksi. Lastennussijakääkälle sellainen on "tyhjänpäiväistä". Kertoo paljon

    Äänestä

  • Jos sikiö olisi synnitön ei sitä voisi surmata abortilla. Tulisi vain keskenmeno ja lääkäri olisi kauhuissaan, kun ei se kuole...ei sitten millään. Synnin palkka on kuolema ja se on kaikkien osa! Niin pienten kuin suurtenkin!

    Äänestä

Kukaan ei usko hellarivaaria

Äänestä
  • Uskoo toki, ainakin kymmenkertainen lutterien määrästä uskoo !
    Ei ole pienintäkään syytä leikkiä vauvan parantamisleikkejä !
    Pappia ja kummeja olis syytä parannella.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Uskoo toki, ainakin kymmenkertainen lutterien määrästä uskoo !
    Ei ole pienintäkään syytä leikkiä vauvan parantamisleikkejä !
    Pappia ja kummeja olis syytä parannella.

    Ei usko kukaan, ainakin tuhatkertainen määrä luterilaisia täällä parhameihin verrattuna.

    Kasteessa ei paranneta ketään. Tuota pedokääkkä pitäis parannella

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei usko kukaan, ainakin tuhatkertainen määrä luterilaisia täällä parhameihin verrattuna.

    Kasteessa ei paranneta ketään. Tuota pedokääkkä pitäis parannella

    En tiedä miten aikuinen ihminen voi puhua jostakin parantamisleikeistä

    no ei kyseessä mikään uskova olekaan vaan iljettävä pedokääkkä

    Äänestä

Hyvä esimerkki ateisteille uskovien keskinäisestä herjaamisesta.

Mihin ateisteja enää tarvitaan.

Ei heistä ole läheskään samaan leikkiin.

Äänestä
  • Joo tuo vaari on ihan toivoton herjaaja

    Äänestä

Ei usko kukaan hellarivaaria. Maailmassa on enemmän katolisia kuin vaarin porukkaa

Äänestä

Katoin illalla dokumentin jossa katolinen pappi oli syytteessä 57000 juutalaisen tuhosta slovakiassa.

Hirtettiin hitaalla metodilla, ei katunut mitään, papinkaavussa laitettiin rippumaan.

Äänestä
  • Miten liittyy mitenkään asiaan??

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Miten liittyy mitenkään asiaan??

    Ei mitenkään, tuo typerä vaari vain ei osaa keskustella asiasta

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ei mitenkään, tuo typerä vaari vain ei osaa keskustella asiasta

    Siten koska edellä vedottiin katolisiin, autgoiko nyt tajuamaan asiaa !

    Eli toki kaikkea jumalattomuutta on enempi kuin uskovia.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Siten koska edellä vedottiin katolisiin, autgoiko nyt tajuamaan asiaa !

    Eli toki kaikkea jumalattomuutta on enempi kuin uskovia.

    Mikä on autgoiko?

    Kukaan ei ole vedonnut sellaisiin

    Äänestä

Ei sitä lakkaa ihmettelemästä mistä raamatunkohdasta miljoonat suomalaistkin ovat löytäneet syyn kastaa pikkulapsia joilla ei ole mahdollisuutta juosta karkuun moisia rituaaleja!
Lutterikin kirkkaana päivänä sanoo mm, mitä pikimmin on moisesta hullutuksesta luovuttava ettei Jumalan sana ihan pilkaksi mene...jne

Lukekaa itse, toki ajan ja paikan tiedätte.

Äänestä
  • Taas on tuolla lastenraiskaajalla pikkulapet mielessä aamutuimaan. Syy kastaa pikkulapsia on sama kuin kastaa aikuisia - Jeesuksen käsky. Miksi se ei ihmettele että mikä on syy kastaa aikuisia?

    Lutheri taas oli lasten kastamisen kannalla - lukekaa itse!

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Taas on tuolla lastenraiskaajalla pikkulapet mielessä aamutuimaan. Syy kastaa pikkulapsia on sama kuin kastaa aikuisia - Jeesuksen käsky. Miksi se ei ihmettele että mikä on syy kastaa aikuisia?

    Lutheri taas oli lasten kastamisen kannalla - lukekaa itse!

    En lakkaa ihmettelemästi miten tuo vinkuja jaksaa inistä lasten kastamista vastaan kun mikään Raamatun kohta ei sitä kiellä

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    En lakkaa ihmettelemästi miten tuo vinkuja jaksaa inistä lasten kastamista vastaan kun mikään Raamatun kohta ei sitä kiellä

    Niin ei raamattu kiellä luisteluakaan eikä pilkkireijän kairaamista jäähän jopa moottoriporalla !

    Miljoonaurkujen hankintaakaan ei suoraan kiellä, wikä pakkoveroja heti jo vaunuissa pelastuneilta!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Niin ei raamattu kiellä luisteluakaan eikä pilkkireijän kairaamista jäähän jopa moottoriporalla !

    Miljoonaurkujen hankintaakaan ei suoraan kiellä, wikä pakkoveroja heti jo vaunuissa pelastuneilta!

    Raamattu ei puhu mitään piikireiän kairaamisesta mutta kastaa se käskee vaikka miten urputat!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Niin ei raamattu kiellä luisteluakaan eikä pilkkireijän kairaamista jäähän jopa moottoriporalla !

    Miljoonaurkujen hankintaakaan ei suoraan kiellä, wikä pakkoveroja heti jo vaunuissa pelastuneilta!

    Mitään pakkoveroja ei ole vaunuissa oleville mutta aikuisille kylläkin ja kääkkäkin joutuu niitä maksakaan vaikka harmittaa

    Äänestä

Raamatussa ei ole pienintäkään viittausta pikkulasten kasteisiin, mitään sellaista ei jeesus käske eikä yksikään apostili sellaista toimita.

Raamattu tuntee vain omakohtaisen uskoontulon ja sen jälkeisen kasteen.

Äänestä
  • Luulis sitä jo yksinkertaisen suomalaisenkin huomaavan että keskiaika meni jo, kellutuksetkin menivät, aurinko ei enää kierrä tapulia eikä muztan kissan kainalossa kantaminen herätä kirkkoisien kauhua !

    Miksi ette opi mitään, lukutaitokin on saavutettu läpi kansan.

    Äänestä

  • Raamatussa on selvä käsky kastaa eikä tuon lastenraiskaajan rihuminen sitä muuksi muuta

    Kaikki vanhat seurakunnat kastoivat lapsia ja apostolitkin tekivät niin. Mitään siunaustilaisuuksia ei pidetty

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Luulis sitä jo yksinkertaisen suomalaisenkin huomaavan että keskiaika meni jo, kellutuksetkin menivät, aurinko ei enää kierrä tapulia eikä muztan kissan kainalossa kantaminen herätä kirkkoisien kauhua !

    Miksi ette opi mitään, lukutaitokin on saavutettu läpi kansan.

    Niinpä, keskiaika meni jo ja siksi pitäydytään Raamattuun ja Jeesuksen käskyyn

    Tulle pedokääkälle tuntuu kellutukset ja auringot ja tapulit olevan tärkeämpiä kuin Jumalan Sana

    Lisäksi tuo runkkukääkkä yrittää selittää Raamatun Sanaa kirkkoisiksi, hahaha epätoivoista

    Äänestä

Vooiii, on pikkulastennussijakääkkä taas käynyt kuumana aamulla

Ei tuollaisen inisevän pedofiilin jutuilla ole onneksiu mitään arvoa. Se jatkaa tapuleista, auringosta, kirkkosisitä, lutterista ja keskiajasta sopertamista mutta kukaan ei usko sitä

Äänestä
  • Toisaalta miten kukaan Jeesukseen uskova voisi ottaa todesta henkilöä joka on avoimesta kertonut täällä tökkivänsa lapsia... ei hyvää päivää !

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Toisaalta miten kukaan Jeesukseen uskova voisi ottaa todesta henkilöä joka on avoimesta kertonut täällä tökkivänsa lapsia... ei hyvää päivää !

    Jeesukseen uskova ei myöskään valehtele eikä puhu perättömiä, muistitko sitä ollenkaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Toisaalta miten kukaan Jeesukseen uskova voisi ottaa todesta henkilöä joka on avoimesta kertonut täällä tökkivänsa lapsia... ei hyvää päivää !

    eikös se navetan katoilta ole hypännyt pikkulasten kimppuun?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    eikös se navetan katoilta ole hypännyt pikkulasten kimppuun?

    niin se itse on täällä keronut. Ja vielä käy siellä parinhaitobileissä ja kaljakellunnassa

    siinäpä sitä helluntailaisuutta on...

    Äänestä

"autgoiko", "wikä", "apostili", "muztan"

siinä esimerkkejä tuon juoppovaarin soperruksista!! Keskiaika meni jo ja nykyisin ihmiset osaavat kirjoittaa mutta tuo pedo ei !

Äänestä

Sakastiin muistutus että kuunnelkaa seinäpappia älkää somettako kun istutte siellä pöntön alla !

Äänestä
  • tuollaista ei voi kirjoittaa kuin helluntailainen

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    tuollaista ei voi kirjoittaa kuin helluntailainen

    Miksi et istu kirkonmenoissa vaan kirjotat pöljiä foorumille, etkö tiedä messun aikaa !

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Miksi et istu kirkonmenoissa vaan kirjotat pöljiä foorumille, etkö tiedä messun aikaa !

    Koska kirkonmenot alkavat puolilita päivin

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Miksi et istu kirkonmenoissa vaan kirjotat pöljiä foorumille, etkö tiedä messun aikaa !

    sinä olet ainoa joka kirjoittaa täällä pöljiä mokokma runkkukääkkä

    Äänestä

sanoppa muuta. En ymmärrä mikä henki saa tuon katkeroituneen vanhuksen sotimaan vuosikymmeniä lasten kastamista vastaan. Kasteen sisältö on viedä ihminen Kristuksen luo ja Hänen työstään osalliseksi niin miksi se niin harmittaa katkeria uudestikastajia?

Äänestä
  • vanhusta vaan ei usko kukaan

    Äänestä

  • Miksi uskot sinulle syötettyjä satuja, miksi et uskalla tutkia onko asia niin, miksi et liity joukkoon joka tutkii asian todellisuuden.

    Mitään tuollaista ei kaste ei tee, jos tekisi suomen meno olisi toisenlaista !

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Miksi uskot sinulle syötettyjä satuja, miksi et uskalla tutkia onko asia niin, miksi et liity joukkoon joka tutkii asian todellisuuden.

    Mitään tuollaista ei kaste ei tee, jos tekisi suomen meno olisi toisenlaista !

    Kaste ei liitä pikkulasta mihonkään kirkonkirjojen lisäksi, se on jäänne keskiajakta, miksi ette pääse ziitä eteenpäin!?

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Kaste ei liitä pikkulasta mihonkään kirkonkirjojen lisäksi, se on jäänne keskiajakta, miksi ette pääse ziitä eteenpäin!?

    Luterilaisuus on taikauskoa, lähivainaa kertoi kuinka vauvan tyynyn alla pidettiin virsikirjas tai katkismusta siihen asti että oli saatu kastettua!

    Muuten kuulemma karvajalka vaihtaa vaavin johonkin vajaaseen vauvaan.

    Sellaista on luterilaisen opin vankeina olleiden elämä ollut, nyt se on parinvaihtolaivan vuokraamista ja muuta revittelyä.

    Minulle Jeesuksen sanaat eivät ole satuja vaan TOTUUS

    Kaste liittää Raamatun mukaan meidät Kristukseen ja hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Meidät kastetaan Kristukseen ja hänen kuolemaansa. Lue itse!

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Kaste ei liitä pikkulasta mihonkään kirkonkirjojen lisäksi, se on jäänne keskiajakta, miksi ette pääse ziitä eteenpäin!?

    Kitise lastenraiskaaja kitise!!!! Miksi et usko Raamattua vaan omia satujaasi häh?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Luterilaisuus on taikauskoa, lähivainaa kertoi kuinka vauvan tyynyn alla pidettiin virsikirjas tai katkismusta siihen asti että oli saatu kastettua!

    Muuten kuulemma karvajalka vaihtaa vaavin johonkin vajaaseen vauvaan.

    Sellaista on luterilaisen opin vankeina olleiden elämä ollut, nyt se on parinvaihtolaivan vuokraamista ja muuta revittelyä.

    Luterilaisuus on raamatullisuutta. Mainitsemasi asia ei kuulu luterilaisuuteen

    Helluntailaisuus on taikauskoa - siihenhän liittyy kaiken maailman endaumentit ja opetetnaan että lapsia raiskaamalla voi pelastua

    Sellaista on helluntailaisten oppi nyt siitä on todisteena tuo juopottelu ja parinvaihtobileet missäö tuo missä tuo iljettävä pedokääkkä käy

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Ainakin jos vertaa helluntailaisuuteen jossa ei aina edes pidetä Jeesusta Jumalana

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Miksi uskot sinulle syötettyjä satuja, miksi et uskalla tutkia onko asia niin, miksi et liity joukkoon joka tutkii asian todellisuuden.

    Mitään tuollaista ei kaste ei tee, jos tekisi suomen meno olisi toisenlaista !

    Miksi tuo vanhus ei vaivaudu lukemaan mitä Raamattu opettaa kasteen sisällöstä?

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Kaste ei liitä pikkulasta mihonkään kirkonkirjojen lisäksi, se on jäänne keskiajakta, miksi ette pääse ziitä eteenpäin!?

    Se on "jäänne" Raamatusta ja Paavalin opetuksesta

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Miksi tuo vanhus ei vaivaudu lukemaan mitä Raamattu opettaa kasteen sisällöstä?

    Sitä pelottaa

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Ainakin jos vertaa helluntailaisuuteen jossa ei aina edes pidetä Jeesusta Jumalana

    Jeesusko piti itseään jumalana, kerro aika ja paikka !

    Olette umpisokeita ettekä ymmärrä raamattua, no missä olisitte oppineet tuntemaan kun sydämessä ei ole opettajaa eikä seinäpöntössä sen enempää.

    Ilman uudestizyntymistä jää kaikki oppimatta paitsi toki luterilaisujden voi opiskella, sillä ei vain tee mitään kukaan ei tule temmatuksi sillä opilla.
    Korkkoisien opeissa ei ole ylösnousemusvoimaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Kyllä, Jeesus oli ja on Jumala

    Olet umpisokea lastenraiskaaja joka ei tiedä mitään uudestityntymisedtä

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Kyllä, Jeesus oli ja on Jumala

    Olet umpisokea lastenraiskaaja joka ei tiedä mitään uudestityntymisedtä

    Sitä juuri vaari on

    Äänestä

Voitteko kuvitella, pedokääkkä pitää Jeesuksen sanoja satuna???

Miten kukaan voi olla noin iljettävä?

Äänestä
  • Hän ei ole uskova

    Äänestä

Joku vuosi siten tv;stö tuli keskusteluohjelma jossa oli entinen helluntailainen. Hän oli käynyt kielilläpuhumiskurssia, koska kuulemma ei ole oikea uskova jos ei puhu kielillä. No, hän on sairastunut psyykkisestä tuolla kurssilla ja oli joutunut jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle

Siinäpä sitä "Kristuksen oppia" oikein kerrakseen. Apostolit ei tainneet pitää tuollaisia kursseja

Äänestä
  • Eipä siellä muutenkaan kiinnosta mitä Raamattu sanoo. Vaarillekin Jumalan Sana on vain satua

    Äänestä

  • Valehtelu kuului isoihin synteihin, eikö sitä ole säätiössä opetettu, tuskin sleyssä sen paremmin !

    Naurettavas roskaa kielilläpuhekursseista ym soopaa, helluntaissa ei sellaisia humpuukeja ole!

    Menkää uudestaan ripille jospa oppisitte jotain.

    Äänestä

  • Eivät niin eivätkä kastelleet pikkulapsia !

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Valehtelu kuului isoihin synteihin, eikö sitä ole säätiössä opetettu, tuskin sleyssä sen paremmin !

    Naurettavas roskaa kielilläpuhekursseista ym soopaa, helluntaissa ei sellaisia humpuukeja ole!

    Menkää uudestaan ripille jospa oppisitte jotain.

    Kyllä niitä on helluntaissa ollut, miksi valehtelet?

    Eikö novumeissa ole kieltoa valehdella?

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Eivät niin eivätkä kastelleet pikkulapsia !

    Mutta kastoivat

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Mutta kastoivat

    Missä niin tehtiin, koita kertoa..!

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Missä niin tehtiin, koita kertoa..!

    Siellä missä apostolit toimivat

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Siellä missä apostolit toimivat

    Jos apostolit ei siunanneet niin miksi vaarin porukka siunaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Jos apostolit ei siunanneet niin miksi vaarin porukka siunaa?

    Eu se tiedä

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Eu se tiedä

    mitä eu tähän liittyy?

    Äänestä

"Joku vuosi siten tv;stö tuli keskusteluohjelma jossa oli entinen helluntailainen...."

tuokin kertoo miten kaukana totuudesta helluntailaisuus on.

Äänestä
  • Se kertoo vain kuinka lähellä valehtelu on lutterin oppilaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Se kertoo vain kuinka lähellä valehtelu on lutterin oppilaita.

    Se ei kerro mistään luttereista vaan helluntailaisuuden harhasta

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Se ei kerro mistään luttereista vaan helluntailaisuuden harhasta

    Se on kaamea harha

    Äänestä

Kylläpäs on lastennussijakääkkä märissyt täällä taas koko päivän

Äänestä
  • Se in vain sokea uudestisyntymätön ulisija

    Äänestä

  • Arveletko että ylöstempaus on varmempi mitä enemmän käyttää typerää kieltä vai miksi niin teet ?

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Arveletko että ylöstempaus on varmempi mitä enemmän käyttää typerää kieltä vai miksi niin teet ?

    Tuollaisen pedon ei kannata sellaisesta haaveilla

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Arveletko että ylöstempaus on varmempi mitä enemmän käyttää typerää kieltä vai miksi niin teet ?

    Typerää kieltä käyttää tuo säälittävä vanhus

    Äänestä

Sodomiittikäkätys ei pidä Jeesusta jumalana

Äänestä
  • Ette ymmärrä mitään, kenelle Jeesus huusi ristillä ollessaan, Jumalani, jumalani, miksi minut hylk...

    Niin saa kertoa omin sanoinkin..!

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Ette ymmärrä mitään, kenelle Jeesus huusi ristillä ollessaan, Jumalani, jumalani, miksi minut hylk...

    Niin saa kertoa omin sanoinkin..!

    Et tajua yhtään mitään sokea pedo

    Jeesus huusi Isälle! Nyt oli puhe siitä että Jeesus on Jumala ja siihen kristinusko perustuu

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Et tajua yhtään mitään sokea pedo

    Jeesus huusi Isälle! Nyt oli puhe siitä että Jeesus on Jumala ja siihen kristinusko perustuu

    Kristinusko kyllä mutta ei helluntailaisuus

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Et tajua yhtään mitään sokea pedo

    Jeesus huusi Isälle! Nyt oli puhe siitä että Jeesus on Jumala ja siihen kristinusko perustuu

    Ai että Jumala huusi Isälle...!?

    Teillä taitaa olla joka lähtöön uusi jumala, soppiko taivaan penkille enää kaikki jumalat kun lutterikin sinne pitäisi sopia ja autokuorma kirkkoisiä !

    Olette yhtä sekasin kuin paavi jesuiigtoineen.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Kyllä, Isä ja poika ovat eri persoonia

    Wi tuollainen lastenraiskaaja sitä tajua

    Sinulla on ima jumala ja se in parhami

    Olet sekaisin

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Kyllä, Isä ja poika ovat eri persoonia

    Wi tuollainen lastenraiskaaja sitä tajua

    Isä on se Jumala ja Poika on se Jeesus !

    Oliko rippikoulussapjhetta asiasta vai menikö jokin ohi.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Isä on se Jumala ja Poika on se Jeesus !

    Oliko rippikoulussapjhetta asiasta vai menikö jokin ohi.

    Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala

    Onko fifteenleirillä opetettu ollenkaan Raamatun perusasioista?

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala

    Onko fifteenleirillä opetettu ollenkaan Raamatun perusasioista?

    Nähtävästi ei ole opetettu

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Nähtävästi ei ole opetettu

    Se on sääli vai mitä

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Nähtävästi ei ole opetettu

    Se on sääli vai mitä

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Nähtävästi ei ole opetettu

    Se on sääli vai mitä

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Nähtävästi ei ole opetettu

    Se on sääli vai mitä

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Nähtävästi ei ole opetettu

    Se on sääli vai mitä

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Nähtävästi ei ole opetettu

    Se on sääli vai mitä

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Nähtävästi ei ole opetettu

    Se on sääli vai mitä

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Nähtävästi ei ole opetettu

    Se on sääli vai mitä

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Nähtävästi ei ole opetettu

    Se on sääli vai mitä

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Nähtävästi ei ole opetettu

    Se on sääli vai mitä

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Nähtävästi ei ole opetettu

    Se on sääli vai mitä

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Nähtävästi ei ole opetettu

    Se on sääli vai mitä

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Nähtävästi ei ole opetettu

    Se on sääli vai mitä

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Nähtävästi ei ole opetettu

    Se on sääli vai mitä

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Nähtävästi ei ole opetettu

    Se on sääli vai mitä

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Nähtävästi ei ole opetettu

    Se on sääli vai mitä

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Nähtävästi ei ole opetettu

    Se on sääli vai mitä

    Äänestä

Onkohab nämä .nimittelijät sen kauan parturia kiertäneen opetuslapsia va liekö jokin uusi voimallinen 33 luterilaisuuden haara !?

Sleyssä pompitaan kehotuksen mukaan jospa he ovat sitä porukkaa.

Äänestä
  • Se on iljettävä punkkupedokääkkä joka ei ole Jeesuksen opetuslapsi

    Äänestä

  • Varmaan siellä iloitaan syntien anteeksi saamisesta

    Helluntaissa heilutaan päättömästi

    Äänestä

  • "onkohab" kyselee parhamin lapsi

    Äänestä

Kylläpäs on kääkkä ärhäkällä päällä

Äänestä
  • Onkohan taas ollut rippilasten kimpussa

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Onkohan taas ollut rippilasten kimpussa

    Sskastissa ollaam muistojuoman kimpussa, jutut menee sitä rataa !

    Istutaanko siellä paljussa papin mallin mukaan !

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Sskastissa ollaam muistojuoman kimpussa, jutut menee sitä rataa !

    Istutaanko siellä paljussa papin mallin mukaan !

    Ohoo, saastanen sodomiittikäkätys myöntää olevansa muistojuomien vallassa

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Ohoo, saastanen sodomiittikäkätys myöntää olevansa muistojuomien vallassa

    Isuukohan siellä paljussa missä se erös setäkin oli ennen kuin heitettiin linnaan

    Meni lapset lavertelemaan

    Äänestä

Aloittaja ei tajua asiasta mitään

Äänestä
  • Puuttuu kai nöyryys

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Puuttuu kai nöyryys

    Siltä näyttää

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Siltä näyttää

    Millä tavalla aloittajalta puuttuu nöyryys,kerro ?

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Millä tavalla aloittajalta puuttuu nöyryys,kerro ?

    Kun keksii omiaan Raamattuun

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Kun keksii omiaan Raamattuun

    niin noidat tekee

    Äänestä

Helluntaissa uskotaan kolmiyhteiseen Jumalaan mutta sodomiittikäkätys kieltää sen minkä helluntailaisuus tunnustaa

Äänestä
  • Siksi hellarit ei pidä kääkkää uskovana

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Siksi hellarit ei pidä kääkkää uskovana

    Siinä kaks valepuhetta helluntai niin ja noin !

    Keksikää lisää valeita, kasteen armossa toki !

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Siksi hellarit ei pidä kääkkää uskovana

    Kyllä, helluntailaisuus tunnustaa kolmiyhteisen Jumalan eli Jeesuksen lihaksi tulleeksi Jumalaksi. Näin myös Raamattu opettaa (Kol. 2:9, Joh. 1:1-3 jne)

    Sinun kääkkäsi ei ole kristitty

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Kyllä, helluntailaisuus tunnustaa kolmiyhteisen Jumalan eli Jeesuksen lihaksi tulleeksi Jumalaksi. Näin myös Raamattu opettaa (Kol. 2:9, Joh. 1:1-3 jne)

    Sinun kääkkäsi ei ole kristitty

    Hyvä että sinäkin sen myönnät, lastennussijakääkkä on todella pelkkää tuskaansa uliseva pedo vailla mitään uudestisyntymistä tai uskoa Raamattuun.

    Hän mieluummin valehtelee, uudestikasteen armossa toki. Kuulemma Jeesuksen sanat ovat vain keskiaikaista satua, että sellainen kääkkä

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Siksi hellarit ei pidä kääkkää uskovana

    aahaa että semmonen tarina !

    helluntaissa on n 500 miljoonaa uudestisyntynyttä, kuinka monelta olet kysynyt onko olkiukkokääkkänne uskova?

    eli lyhyesti, jos ei ol e mitään sanottavaa niin olisko paras olla mitään sanomatta, tyytyä pomppimaan vain ohjeen mukaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    aahaa että semmonen tarina !

    helluntaissa on n 500 miljoonaa uudestisyntynyttä, kuinka monelta olet kysynyt onko olkiukkokääkkänne uskova?

    eli lyhyesti, jos ei ol e mitään sanottavaa niin olisko paras olla mitään sanomatta, tyytyä pomppimaan vain ohjeen mukaan!

    No juurihan ne tuossa todisti ettet ole uskova

    Vaikka helluntaissa olisi miljardi uudestisyntynyttä niin sinä olet vain arvoton pedo joka saa pomppia tuskaansa jos haluaa

    Äänestä

Kuumana kuin hellankoukku käy hellarivanhus tänään

Äänestä
  • Niin käy kun hellarit kirjoittaa omilla sivuillaan:
    "On yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Jumala on taivaan ja maan luoja."

    Sodomiitti ei siis edusta helluntailaisuutta

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Niin käy kun hellarit kirjoittaa omilla sivuillaan:
    "On yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Jumala on taivaan ja maan luoja."

    Sodomiitti ei siis edusta helluntailaisuutta

    Hän on enemmän siis mormonien ja jehovan todistajien kaltainen joka uskoo Jeesuksen olevan luoto olento, eikä kaiken luoja kuten Raamattu opettaa

    Selvästi harhaoppinen tapaus. Ilmankos se kirjoittaakin niin typeriä

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Hän on enemmän siis mormonien ja jehovan todistajien kaltainen joka uskoo Jeesuksen olevan luoto olento, eikä kaiken luoja kuten Raamattu opettaa

    Selvästi harhaoppinen tapaus. Ilmankos se kirjoittaakin niin typeriä

    Kyllä, sodomiittikääkkä kieltää siis sen mihin hellarit yleensä uskoo

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Kyllä, sodomiittikääkkä kieltää siis sen mihin hellarit yleensä uskoo

    aika erikoista

    Äänestä

kovasti vaikuttaa muistojuoma, saa näkyä pääsevätkö töihin huomenaamusta !

Koittakaa keksiä lisää jumalia, hauska seurata kuinka pitkälle pääsette, mutta älkää kaatako muistojuomatonkkaa sakastin nurkassa !

Äänestä
  • muuten ,kertokaapas miksi Jeesus sanoo mm, miksi sanot minua hyväksi, vain Jumala taivaassa on hyvä !?

    hauska lukea noita selityksiänne yhä uusia uusia ja uusia.

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    muuten ,kertokaapas miksi Jeesus sanoo mm, miksi sanot minua hyväksi, vain Jumala taivaassa on hyvä !?

    hauska lukea noita selityksiänne yhä uusia uusia ja uusia.

    ( he miettivät ja neuvottelevat) -.. jos vastaamme ei ollut, kansa kivittää meidät, jos vastaamme oli, Jeesus kysyy lian hankalia, siis emme tiedä !

    Äänestä

  • Saastanen runkkukääkkä taas asialla! Se on taas muistojuomiensa lumoissa, en usko että pääsee töihin aamulla... ai niin ei pedokääkkä käy töissä, ei sellaisia töhin oteta

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    muuten ,kertokaapas miksi Jeesus sanoo mm, miksi sanot minua hyväksi, vain Jumala taivaassa on hyvä !?

    hauska lukea noita selityksiänne yhä uusia uusia ja uusia.

    "muuten ,kertokaapas miksi Jeesus sanoo mm, miksi sanot minua hyväksi, vain Jumala taivaassa on hyvä !?"

    No niin, siinähän Jeesus tahtoi sanoa että MINÄ OLEN JUMALA!!! Miten sokea voi tuo pikkulastenaraiskaajakääkkä olla???

    Siksi Jeesusta sanotaan hyväksi koska hän on hyvä ja vain Jumala on hyvä

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    ( he miettivät ja neuvottelevat) -.. jos vastaamme ei ollut, kansa kivittää meidät, jos vastaamme oli, Jeesus kysyy lian hankalia, siis emme tiedä !

    Miksei kääkkä vastaa viesteihin vaan kyselee sellaista mikä on ihan kristinsukon perusasioita

    Kerropas sodomiittipedo, onko sinun Jeesuksesi luotu vai luoja??? Osaako se vastata

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Miksei kääkkä vastaa viesteihin vaan kyselee sellaista mikä on ihan kristinsukon perusasioita

    Kerropas sodomiittipedo, onko sinun Jeesuksesi luotu vai luoja??? Osaako se vastata

    Linkissä löytyy vastaus Raamatusta:
    https://www.youtube.com/watch?v=6eeerCpUvsI

    Jumala on "minä olen", hebr. JHWH. 2 Moos. 3:13-15. Jeesus on Immanuel, "Jumala meidän kanssamme". Jes. 7:14 / Matt. 1:22,23. "Minä olen" on siis Immanuel. Joh. 1:1-3. Jeesus on tullut Isänsä nimessä. Joh. 17:11,12,26. "Eikä ole pelastusta kenessäkään toisessa, sillä ei ole taivaan alla ihmisille annettu muuta nimeä, jossa meidän tulisi pelastua.” Apt. 4:12. Tämän tähden Jumala sanoo: "17 Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttaan." Kol. 3:17.
    "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka sinä voit sanoa: ’Näytä meille Isä’? Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa?" Joh. 14:9-11.
    Isä Jeesuksessa!
    Jeesus Isässä!

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Alkaa aueta.

    Raamatun sanaa ei voi muuttaa.
    Matteus 24: 35.

    Äänestä

Taas on sodomiittikääkkä käynyt kierroksilla

Äänestä

Israel sai kasteen Punaisessa meressä, pilvessä ja sumussa, kertoo Paavali " ebaptisanto"

Äänestä
  • Mutta siitä huolimatta suurin osa Israelin kansasta kuoli erämaassa tottelemttomuutensa tähden.
    Vain ne neljä, jotka uskoivat Jumalan ohjeisiin, pääsivät Luvattuun maahan.

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    Mutta siitä huolimatta suurin osa Israelin kansasta kuoli erämaassa tottelemttomuutensa tähden.
    Vain ne neljä, jotka uskoivat Jumalan ohjeisiin, pääsivät Luvattuun maahan.

    Kyllä kaikki Isrelilaiset kastetut pelastuivat, vaikka eivät päässeet tottelemattomuuden vuoksi luvattuun maantieteelliseen maahan. Eihän sinne päässy Mooseskaan, mutta kyllä hän pelastui.

    Äänestä

Helluntailaisuus on Amerikasta tänne 100 v. sitten tuotu paha eksytys ja heresia, mikä kannattaa kiertää kaukaa.
Ei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää.

Äänestä
  • Sinä kierrät varmaan Saksan kautta tutkimassa Lutherin murhaamien anabaptistien hautoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Sinä kierrät varmaan Saksan kautta tutkimassa Lutherin murhaamien anabaptistien hautoja.

    Taas tuota samaa satua

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Taas tuota samaa satua

    Täh: "Kyllä kaikki Isrelilaiset kastetut pelastuivat,"???

    Täällähän on vaahdottu, että kristillinen kaste alkoi vasta ylösnousemuksen JÄLKEEN????Ennen sitä ei ollut oikea kastetta.
    Nytkö oppi on taas muuttunut?

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Täh: "Kyllä kaikki Isrelilaiset kastetut pelastuivat,"???

    Täällähän on vaahdottu, että kristillinen kaste alkoi vasta ylösnousemuksen JÄLKEEN????Ennen sitä ei ollut oikea kastetta.
    Nytkö oppi on taas muuttunut?

    Niinhän se alkoi.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Niinhän se alkoi.

    Tarkoitatko että israelilaiset eivät pelastuneetkaan?

    On sinulla vaihteleva oppi.

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Tarkoitatko että israelilaiset eivät pelastuneetkaan?

    On sinulla vaihteleva oppi.

    Osa pelastui osa, ei.

    Sinun oppisi muuttuu koko ajan

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Osa pelastui osa, ei.

    Sinun oppisi muuttuu koko ajan

    Etkö tunne Raamattua?
    "He hukkuivat erämaahan"! Epäuskonsa tähden.

    Vain Joosua ja Kaaleb pääsivät luvattuun maahan.

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Etkö tunne Raamattua?
    "He hukkuivat erämaahan"! Epäuskonsa tähden.

    Vain Joosua ja Kaaleb pääsivät luvattuun maahan.

    Kyllä, vain osa pelastui

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Kyllä, vain osa pelastui

    Mutta he pelastuivat sen tähden, että uskoivat ja olivat kuuliaisia Mooseksen käskylle.
    Eivät minkään kasteen johdosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Mutta he pelastuivat sen tähden, että uskoivat ja olivat kuuliaisia Mooseksen käskylle.
    Eivät minkään kasteen johdosta.

    Nimenomaan, eihän kristillistä kastetta ollut tuolloin

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Nimenomaan, eihän kristillistä kastetta ollut tuolloin

    Kovin kuuliainen kansa ei kyllä ollut Mooseksen käskyille. Heti kun silmä vältti olivat rikkomassa niitä ja tekemässä kultaista vasikkaa.

    Eikä Mooses rikkonut omia käskyjään vastaan, vaan hänen ei epäuskonsa tähden päässyt luvattuun maahan, näki vain sen.

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Kovin kuuliainen kansa ei kyllä ollut Mooseksen käskyille. Heti kun silmä vältti olivat rikkomassa niitä ja tekemässä kultaista vasikkaa.

    Eikä Mooses rikkonut omia käskyjään vastaan, vaan hänen ei epäuskonsa tähden päässyt luvattuun maahan, näki vain sen.

    Mooses oli jo vanha kun tultiin luvatun maan rajalle. Kyllä Moosen pääsi taivaaseen, vaikka ei luvattuun maantieteelliseen maahan mennytkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Mooses oli jo vanha kun tultiin luvatun maan rajalle. Kyllä Moosen pääsi taivaaseen, vaikka ei luvattuun maantieteelliseen maahan mennytkään.

    Koko Israelin 2 milj. kansa sai Kristuksen Hengen kasteessa Punaisen meren ylityksen aikana. Heitä voidaan perustellusti kutsua kristityiksi. Kyllä he kaikki taivaaseen pääsivät, vaikka vain 2 alkuperäistä matkalle lähtijää pääsi luvattuun maantieteeliseen maahan.

    1.Kor.10

    1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
    2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
    3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
    4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Taas väärin. Jumala HYLKÄSI heidät heidän tottelemattomuutensa tähden:
    1. Kor 10
    "Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa.
    Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat".

    Ei "kaste" heitä pelastanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Totta, epäusko koitui heidän kohtalokseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Totta, epäusko koitui heidän kohtalokseen.

    Kuten käy myös noidalle

    Äänestä

Kun jeesus ehtoollisella kastoi palan liemeen, hän ei suinkaan sitä upottanut vaan pirskotteli palaan kastiketta lusikalla, noin luterilaisen opin mukaan se on ajateltava.

Muuten joudunmme harhaan, aivan liemikupin sivuun ajaudumme , isämme kyllä tietävät kuinka pala kastettiin.

Tosin jeesus käskee niistä luopua mutta emmehän nyt voi isiämme hyljätä, toki he tiesivät parhaiten kuinka pala kastetaan.
Niin

Äänestä
  • Missä Jeesus kastoi palan liemeen? Puhutaanko siinä upottamisesta?

    Äänestä

  • Kun Jeesus peseytyi ennen ateriaa niin menikö hän upottautumaan altaaseen?
    Tottakai meni helluntailaisten mukaan

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Kun Jeesus peseytyi ennen ateriaa niin menikö hän upottautumaan altaaseen?
    Tottakai meni helluntailaisten mukaan

    nyt on kyllä kulunut liian vähän aikaa edellisen halvan ruokakauppaviinin kallistelusta !

    niin on jutut päälaellaan, katotaan auttaako aika tuottamaan selväjärkisiä kommentteja.

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    nyt on kyllä kulunut liian vähän aikaa edellisen halvan ruokakauppaviinin kallistelusta !

    niin on jutut päälaellaan, katotaan auttaako aika tuottamaan selväjärkisiä kommentteja.

    taas vaarin tekstiä täällä

    Äänestä

  • Anonyymi00355 kirjoitti:

    taas vaarin tekstiä täällä

    se on hyvin helppoa tunnistaa

    Äänestä

Jännä että Paavalin ei tarvinnut kinata näistä asioista miten vettä käsitellään, vaikka muutoin oli kinaa siitä pitääkö juutalaisia tapoja noudattaa ja Paavali piti älyttömänä niitä, jotka yhä ojentautuivat lain mukaan kun vanhassa liitossa.

Hän tosin sanoikin ettei Jumala ole lähettänyt häntä kastamaan, vaan julistamaan evankeliumia.

Niin kai pitäisi tehdä.

Vaikka tuskin kovin moni täällä kastaa ihmisiä, mutta silti se on tärkeämpi asia kuin evankeliumi.

Äänestä
  • Kaste on osa evankeliumia minkä näkee myös Paavalin kirjeistä

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Kaste on osa evankeliumia minkä näkee myös Paavalin kirjeistä

    Evankeliumia käskettiin SAARNATA , eikä roiskia vettä!

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Evankeliumia käskettiin SAARNATA , eikä roiskia vettä!

    Kyllä Jeesus käski myös kastaa. Evankeliumin saaraaminen ja kastaminen kuulvat yhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Kyllä Jeesus käski myös kastaa. Evankeliumin saaraaminen ja kastaminen kuulvat yhteen.

    nyt ei puutu enää kuin jatkaa hiukan ajatusta ja miettiä ketä sitten lopulta kastettiin!

    toki tämä on se pahin vaihe ja lutterin uskosta puhdistautuminen saattaa kärsiä kovasti rohkeista lukijoista.

    mutta faktaa on se että Jeesus sai olla melko rauhassa ennen kastettaan, sen jälkeen kaikki meni pieleen ja juutalaiset riehaantuivat, ihan kuin erään sähköauton fanituksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Kyllä Jeesus käski myös kastaa. Evankeliumin saaraaminen ja kastaminen kuulvat yhteen.

    Totta. Jeesus käski myös kastaa ne, jotka ottavat sanan vastaan.
    Joh 1:12
    "Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä"

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    nyt ei puutu enää kuin jatkaa hiukan ajatusta ja miettiä ketä sitten lopulta kastettiin!

    toki tämä on se pahin vaihe ja lutterin uskosta puhdistautuminen saattaa kärsiä kovasti rohkeista lukijoista.

    mutta faktaa on se että Jeesus sai olla melko rauhassa ennen kastettaan, sen jälkeen kaikki meni pieleen ja juutalaiset riehaantuivat, ihan kuin erään sähköauton fanituksessa.

    kyllä jokainen lukija näkee ketä kastettiin ja ketä Jeesus käskiu kastaa

    joo tuo on faktaa, Jeesus aloitti julikisen työnsä kasteensa jälkeen

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Totta. Jeesus käski myös kastaa ne, jotka ottavat sanan vastaan.
    Joh 1:12
    "Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä"

    Ei Jeesus eritellyt ketään käskiessään kastaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Ei Jeesus eritellyt ketään käskiessään kastaa.

    Totta. Eikä Jeesus eritellyt kun käski julistaa evankeliumia.

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Ei Jeesus eritellyt ketään käskiessään kastaa.

    Väärin: "Ei Jeesus eritellyt ketään käskiessään kastaa."

    Jeesus sanoi: "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu".

    Ei Johnnes Kastaja tai opetuslapset kastaneet summassa jokaista, vaan he kastoivat vain niitä, jotka uskoivat:
    "Jos koko sydämestäsi uskot, se sinulle tapahtukoon."

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Kyllä, mutta Jeesus ei tuossa "joka uskoo ja kastetaan pelastuu" käskenyt kastamaan vaan siinä ghän antaa lupauksen siitä kuka pelastuu.

    Äänestä

Lapsikatse on ainoa oikea katse.👀⛪️😇👍

Äänestä

Linkin takana täyttä paskoo.💩

Äänestä

Sana antaa tarkan kuvauksen kasteesta: koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä. Kastoi heidät virrassa. "Heidät" tarkoittaa koko ihmistä, ei vain päälakea, "Virrassa" tarkoittaa ihminen käveli veteen ja hänet upotettiin veteen. Jos vettä olisi otettu Jordanista ja valutettu päähän, niin kyseessä olisi ollut kastelu.
Paavali kirjoitti kastelusta käyttäen sanaa: 'potizo' , antaa juotavaa. Mutta kasteesta sanassa Paavali käytti sanaa: 'baptizo', upottaa veteen. Samaa sanaa käyttävät myös evankeliumien kirjoittajat. Dippaamisesta käytetään sanaa: 'bapto'
Kastelussa vettä tuodaan kasteltavaan kohteeseen, esim. kukkien kastelu. Kasteessa kasteen kohde viedään veteen ja upotetaan veteen.
Luterilainen kaste on päälaen kastelua.

Äänestä
  • Koko ihminen kastetaan veden määrästä riippumatta

    Myös koko ihminen siunataan vaikka siunatessa käsi laitetaan pään päälle

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    Koko ihminen kastetaan veden määrästä riippumatta

    Myös koko ihminen siunataan vaikka siunatessa käsi laitetaan pään päälle

    Harmi ettei filippus tuota tiennyt !

    Varmasti hoviherralla oli vesipullo mukanaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    Harmi ettei filippus tuota tiennyt !

    Varmasti hoviherralla oli vesipullo mukanaan.

    Ai, eikö Filippus kastanut hoviherraa kokonaa?

    Äänestä

Babtize-verbi tarkoittaa upottamista.

Äänestä
  • Ja kastamista ja vedellä koskettamista

    Äänestä

Oikeastaan vain kostealla pyyhkiminen olisi todella oikeaoppinen tapa!

Sitä on monenlaista käsitystä asioista.

Näin kerran videon jossa maahanmuuttanut hyvin ruzkettunut nousi tuolille josta räiväsi vesiämpärillä vettä keittiökaappeihin, hän näet pesi keittiötään oikeaoppisesti!

Äänestä
  • Vaari taas asialla typerän viestin kera

    Äänestä

Kastaa ja upottaa on täysin eri sanat ja niillä on eri merkitys.

Kastaminen on Jumalan armoteko, syntien anteeksisaaminen, mukaanlukien perisynti ja uuden liiton aloitus ja Pyhän Hengen lahjan saaminen, mikä tarkoittaa pelastusta.

Kastetta verrataan Nooan arkkiin, missä ihmiset pelastuivat veden kantamana, ei veteen upottamalla.

1. Piet.3
20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.
21 Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.

Äänestä
  • "Kastetta verrataan Nooan arkkiin, missä ihmiset pelastuivat veden kantamana, ei veteen upottamalla."

    Miksihän nuo, jotka luottivat "veden pelastavaan voimaan" HUKKUIVAT?
    Eikö se kaste pelastanutkaan heitä, vaan vain ne pelastuivat, jotka USKOIVAT Nooan saarnan ja menivät itse arkkiin? Ei heitä kannettu sinne.

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    "Kastetta verrataan Nooan arkkiin, missä ihmiset pelastuivat veden kantamana, ei veteen upottamalla."

    Kukaan luottanut mihinkään veden pelastavaan voimaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    "Kastetta verrataan Nooan arkkiin, missä ihmiset pelastuivat veden kantamana, ei veteen upottamalla."

    Miksihän nuo, jotka luottivat "veden pelastavaan voimaan" HUKKUIVAT?
    Eikö se kaste pelastanutkaan heitä, vaan vain ne pelastuivat, jotka USKOIVAT Nooan saarnan ja menivät itse arkkiin? Ei heitä kannettu sinne.

    "Eikö se kaste pelastanutkaan heitä, vaan vain ne pelastuivat, jotka USKOIVAT"

    Näin juuri kristityt opettavat

    " Ei heitä kannettu sinne."

    Jos Nooalla olisi ollut sylilapsia niin varmaan hän olisi kantanut ne arkkiin mukanaan, eikö?

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    "Eikö se kaste pelastanutkaan heitä, vaan vain ne pelastuivat, jotka USKOIVAT"

    Näin juuri kristityt opettavat

    " Ei heitä kannettu sinne."

    Jos Nooalla olisi ollut sylilapsia niin varmaan hän olisi kantanut ne arkkiin mukanaan, eikö?

    Hyvä pointti kyllä

    Äänestä

Ei Jeesusta haudattu upottamalla mihinkän maahan kaivettuu kuoppaan. Jeesuksen hautaamistavasta ei tule mitään esikuvaa upottamiselle.

Äänestä
  • Tulee siitä sen verran että hautauksen jälkeen potilas ei enää ollut nähtävissä!

    Koita miettiä asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    Tulee siitä sen verran että hautauksen jälkeen potilas ei enää ollut nähtävissä!

    Koita miettiä asiaa.

    Luolaan joo

    Äänestä

Uudestisyntyminen on sellainen tapahtuma että sitä ei minkäänlaonen vesikäsittely voi saada aikaan.

Jumalan Pyhä Henki uudestisynnyttää hätääntyneen yksilön joka syntiensä kauhistamana huutaa avukseen Herran nimeä !

Kastaminen sen jälkeen on pelkkää metafooraa ja todistusta ympäristölle siitä että suuri muutos on taoahtunut sydämessä !

Tämä on faktaa jota ei kukaan voi kumota maassa eikä taivaassa.

Äänestä
  • Vedestä ja hengestä sanoi Jeesus

    Raamattu ei opeta että kaste on metafora tai todistus. Tämä on fakta jota kukaan ei voi kumota

    Äänestä

  • Anonyymi00182 kirjoitti:

    Vedestä ja hengestä sanoi Jeesus

    Raamattu ei opeta että kaste on metafora tai todistus. Tämä on fakta jota kukaan ei voi kumota

    Näinpä, Raamattu opettaa uudestisyntymisen pesoa

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Näinpä, Raamattu opettaa uudestisyntymisen pesoa

    "Ei Jeesusta haudattu upottamalla mihinkän maahan kaivettuu kuoppaan. Jeesuksen hautaamistavasta ei tule mitään esikuvaa upottamiselle."

    Kyllä Jeesuksen KOKO RUUMIS pantiin hautaan. Ei pelköstään otsaa.
    Hebr 10
    "Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina USKOSSAMME, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä"!

    Äänestä

  • Anonyymi00184 kirjoitti:

    Samoin koko ihminen kastetaan

    Kyllä, pestynä, ei upotettuna

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Näinpä, Raamattu opettaa uudestisyntymisen pesoa

    Kyllä, tuota ei voi kukaan kumota. Metafora kastetta ei Raamattu opeta

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Kyllä, tuota ei voi kukaan kumota. Metafora kastetta ei Raamattu opeta

    Kaikki on kasteessa metafooraa, vai onko joku kuollut kastessa kuten sanotaan, kastetaan Jeesuksen kuolemaan !
    Tai jäänyt upoksiin veden alle moneksi päiväksi häh.

    Äänestä

  • Anonyymi00190 kirjoitti:

    Kaikki on kasteessa metafooraa, vai onko joku kuollut kastessa kuten sanotaan, kastetaan Jeesuksen kuolemaan !
    Tai jäänyt upoksiin veden alle moneksi päiväksi häh.

    Niin missään ei sanota että se on metaforaa! Meidät kastetaan juuri Kristuksen kuolemaan eli osalliseksi hänen pelastustyöstään. Siksi kaste pelastaa

    Äänestä

  • Anonyymi00190 kirjoitti:

    Kaikki on kasteessa metafooraa, vai onko joku kuollut kastessa kuten sanotaan, kastetaan Jeesuksen kuolemaan !
    Tai jäänyt upoksiin veden alle moneksi päiväksi häh.

    Kyllä, vanha minä on haudattu kasteessa

    Äänestä

Kuusvuotiaalla on jo järkeä sen verran että tajuaa missä syntinen sydän asustaa!
Ei se ole kokkare otsassa joka vesilirauksella lähtee ilman andyäkin .
Kaikki uudistuminen tapahtuu sius ihmisen sydämessä ja sinne ei vesi yllä, vain Jumalan Pyhä Henki voi tehdä siellä suuria muutoksia, joka näkyy ja kuuluu heti saman tien, aivan kuin näemme mm Sakkeuksen tapauksessa.

Pikkulapsen kostutus otsasta ei tee yhtään mitään, ei ole mailmassa vauvan kasteessa uudestisyntynyttä nähty eikä tulla näkemään !
Tämän faktempaa faktaa ei ole maan päällä !

Äänestä
  • Siinä taas typerän helluntailaisen typerä viesti. Vesidesia ja otsaa ja pikkulapsia, muuta tuo pedo ei osaa sanoa

    Äänestä

  • Sydämeen ei vesi yllä - miten kukaan voi olla noin toope? Ei kaste ole vettä!!!

    Pikkulapsen kostutus otsasta ei tee yhtään mitään - tuollaista voi kirjoittaa vain helluntailainen pedofiili

    Kaste on uudestisyntymisen peso. Aamen!

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    Sydämeen ei vesi yllä - miten kukaan voi olla noin toope? Ei kaste ole vettä!!!

    Pikkulapsen kostutus otsasta ei tee yhtään mitään - tuollaista voi kirjoittaa vain helluntailainen pedofiili

    Kaste on uudestisyntymisen peso. Aamen!

    Näin se on

    No niin nyt on tämäkin nähty!

    Kaste ei ole vettä ok.

    Äänestä

Kaste ei ole metafora ja se on fakta joka ei riehumalla muuksi muutu

Äänestä
  • Ei se riehuminen taida auttaa...

    Äänestä

Raamattu ei tarkkaan kerro kastetapaa.

Tiedämme sen että niitä oli apostolisena aikana useampia.

Äänestä
  • Kyllä, tästä on jäänyt kirjoituksia

    Äänestä

  • Anonyymi00548 kirjoitti:

    Kyllä, tästä on jäänyt kirjoituksia

    Ja ne eivät ole ristiriidassa Raamatun kanssa

    Äänestä

  • tuossa puhut totta

    Äänestä

  • Näin se menee

    Äänestä

  • Näin se menee

    Äänestä

  • Näin se menee

    Äänestä

  • Näin se menee

    Äänestä

  • Näin se menee

    Äänestä

  • Näin se menee

    Äänestä

  • Näin se menee

    Äänestä

  • Näin se menee

    Äänestä

  • Näin se menee

    Äänestä

  • Näin se menee

    Äänestä

  • Näin se menee

    Äänestä

  • Näin se menee

    Äänestä

  • Näin se menee

    Äänestä

  • Näin se menee

    Äänestä

  • Näin se menee

    Äänestä

  • Näin se menee

    Äänestä

  • Näin se menee

    Äänestä

Jeesus pelastaa upottamiselta.😇

Äänestä

Työhä kaik tiiätte sen vitsin rahat tai henki ko juoma ottaaki sinust. Varmaa tiijätte.

Äänestä
  • kyllä vaan

    Äänestä

  • Anonyymi00546 kirjoitti:

    kyllä vaan

    Totta: "Raamattu ei tarkkaan kerro kastetapaa."

    Mutta Raamattu kertoo tarkkaan sen, keitä saa kastaa:
    "Jos koko sydämestäsi USKOT, niin se sinulle tapahtukoon,"!

    Äänestä

  • Anonyymi00568 kirjoitti:

    Totta: "Raamattu ei tarkkaan kerro kastetapaa."

    Mutta Raamattu kertoo tarkkaan sen, keitä saa kastaa:
    "Jos koko sydämestäsi USKOT, niin se sinulle tapahtukoon,"!

    Mutta Luther kertoo oikeasta kastetavasta. Iso Katekismus Osa 4

    "Kasteessa tehdään eli menetellään näin: meidät upotetaan veteen niin, että se peittää meidät kokonaan, ja sitten meidät nostetaan sieltä ylös. Nämä kaksi tilaa, veden alle uppoaminen ja sieltä ylösnouseminen, osoittavat, mitä kasteessa tapahtuu ja mitä se vaikuttaa"

    Äänestä

  • Anonyymi00569 kirjoitti:

    Luther kertoi myös toisesta oikeasta kastetavasta, valelusta

    Äänestä

  • Anonyymi00568 kirjoitti:

    Totta: "Raamattu ei tarkkaan kerro kastetapaa."

    Mutta Raamattu kertoo tarkkaan sen, keitä saa kastaa:
    "Jos koko sydämestäsi USKOT, niin se sinulle tapahtukoon,"!

    Tuokaan ei pidä paikkaansa

    Äänestä

  • Anonyymi00570 kirjoitti:

    Luther kertoi myös toisesta oikeasta kastetavasta, valelusta

    Tärkeintä lienee että vettä on mahdollisimman vähän, eikö olekkin niin, kastehan ei ole vettä !

    Milloinka päätätte?@

    Äänestä

  • Anonyymi00573 kirjoitti:

    Tärkeintä lienee että vettä on mahdollisimman vähän, eikö olekkin niin, kastehan ei ole vettä !

    Milloinka päätätte?@

    Veden määrä ei ratkaise

    Älä vänkää kun et uskova ole

    Äänestä

  • Anonyymi00570 kirjoitti:

    Luther kertoi myös toisesta oikeasta kastetavasta, valelusta

    Kyllä, valelukaste on apostolinen kuten upotuskin

    Äänestä

  • Anonyymi00570 kirjoitti:

    Luther kertoi myös toisesta oikeasta kastetavasta, valelusta

    Lutteri on tosimessias ha noutaa omansa tempaa luterilaiseen taivaaseen, hänellä on monta oikeaa vaihtoehtoa, vähän paavia vähän munkkikuntaa paljon omia a päätelmiä ja temppuratoja!
    Se on vähän kuin sähkösopimukset näinä aikoina.

    Miksi ei kelpaa raamatun malli jonka kuusvuotiaskin tajuaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00575 kirjoitti:

    Kyllä, valelukaste on apostolinen kuten upotuskin

    "Kyllä, valelukaste on apostolinen kuten upotuskin".

    Didakheen (vuodelta 100 jKr) mukaan upotuskaste on ENSISIJAINEN tapa, mutta jos vettä ei ole tarpeeksi saatavilla, voidaan käyttää valelua.
    Miksi käyttää valelua, kun Suomessa on vettä tarpeeksi?

    Mutta siinäkin kehoitetaan kastamaan vain niitä, jotka ovat tulleet uskoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00576 kirjoitti:

    Lutteri on tosimessias ha noutaa omansa tempaa luterilaiseen taivaaseen, hänellä on monta oikeaa vaihtoehtoa, vähän paavia vähän munkkikuntaa paljon omia a päätelmiä ja temppuratoja!
    Se on vähän kuin sähkösopimukset näinä aikoina.

    Miksi ei kelpaa raamatun malli jonka kuusvuotiaskin tajuaa?

    hellarivaari inisee taas lutterista ja paavista

    Parhami oli tosimies kun teki lapsityötä

    Raamatun mallista parhamissa ei tajuta mitään

    Äänestä

  • Anonyymi00577 kirjoitti:

    "Kyllä, valelukaste on apostolinen kuten upotuskin".

    Didakheen (vuodelta 100 jKr) mukaan upotuskaste on ENSISIJAINEN tapa, mutta jos vettä ei ole tarpeeksi saatavilla, voidaan käyttää valelua.
    Miksi käyttää valelua, kun Suomessa on vettä tarpeeksi?

    Mutta siinäkin kehoitetaan kastamaan vain niitä, jotka ovat tulleet uskoon.

    Didakheen ohje kertoo sen että valelukaste on kaste siinä missä upottaminenkin.

    Todellakin vain uskovia ja heidän perheitään voidaan kastaa

    Harvoinpa sitä vettä esim talvisaikaan on noin vain tarpeeksi saatavilla, silloin on kätevämpää valella. Kasteen arvoon se ei vaikuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00579 kirjoitti:

    Didakheen ohje kertoo sen että valelukaste on kaste siinä missä upottaminenkin.

    Todellakin vain uskovia ja heidän perheitään voidaan kastaa

    "Todellakin vain uskovia ja heidän perheitään voidaan kastaa".

    Didakhee ei puhu mitään perheiden kastamisesta, mutta kyllä sellaisesta kerrotaan Raamatussa, kun kaikki perheenjäsenet olivat tulleet uskoon. Ap 18

    Äänestä

  • Anonyymi00652 kirjoitti:

    "Todellakin vain uskovia ja heidän perheitään voidaan kastaa".

    Didakhee ei puhu mitään perheiden kastamisesta, mutta kyllä sellaisesta kerrotaan Raamatussa, kun kaikki perheenjäsenet olivat tulleet uskoon. Ap 18

    Kyllä vaan ja pienet lapset kuuluvat siihen mukaan

    Äänestä

  • Anonyymi00653 kirjoitti:

    Kyllä vaan ja pienet lapset kuuluvat siihen mukaan

    Näin on, amen!

    Äänestä

  • Anonyymi00653 kirjoitti:

    Kyllä vaan ja pienet lapset kuuluvat siihen mukaan

    Helluntailainen yrittä vängätä ja vängätä ja jättää lapset pois mutta sepä ei onnuistu.

    Ei auta yöllä riehuminen

    Äänestä

  • Anonyymi00734 kirjoitti:

    Helluntailainen yrittä vängätä ja vängätä ja jättää lapset pois mutta sepä ei onnuistu.

    Ei auta yöllä riehuminen

    Eikä auta vanhuksen metaforapuheet, kaste kun ei ole metafora tai uskon näyttämisen hetki vaan kaste on Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen liittämistä ja sitä kautta pelastumista ja syntien pois pesua Kristuksen täytetyn työn kautta, joka uskolla otetaan vataan

    Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 496 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Raamatussa ei ole esillä muuta kasteen muotoa kuin upotus veteen. Tämän sanoo jo sana kastaa (baptidsoo), joka tarkoittaa ainoastaan upottamista veden alle. Esim. Apt. 2:38. 10:48. ym.

Ja mihin nimeen kastetaan. Siitä kirjoituksessa:
https://jeesuspelastaa.com/2021/07/05/mihin-nimeen-raamattu-opettaa-kastamaan/

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu