Armeijassa

Ollessani alokkaana rakkaassa puolustusvoimissamme harjoittelimme alkuaikoina rynkyllä aseenkäsittelyä eli olalle vie yms. jossain vaiheessa tuota ollalle vientiä onnistuin sujauttamaan rynkyn hihnoineen niin että se sujahti molempien olkapäiden ohi, lukitsi kädet vasten kylkiä ja jäin siihen kuin sidottuna nalkkiin, ympärillä tietysti kaikki kouluttajat ja porukat katsomassa kun rimpuilin tiukaksi säädetyn kantohihna/rynky yhdistelmän puristuksesta pois...jonnii verran kuittailua ja hirttäjä lempinimi loppuajaksi siitä seurasi. Mutta eipä RUK:ikaan paukkunut meikäläiselle

Komppanian ruokalassa eräänkerran tarjottu eväs ei jostain syystä oikein lähtenyt alas ja sain oksennusreaktion, onneksi ei laatta lentänyt mutta seurasi melkein oksennusta muistuttanut voimakas ääni "ÖÖÖÖÖÖÖRRRRKKKKLL" ja taas oli varmaan 100 kpl yleisöä paikalla , yritin kyyristellä pöydän ääressä ja katsella ympärille että kuka prkle mutta kyllä kohde oli kaikilla selvä...
01181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ohi on 240 kirjoitti:

Ollessani alokkaana rakkaassa puolustusvoimissamme harjoittelimme alkuaikoina rynkyllä aseenkäsittelyä eli olalle vie yms. jossain vaiheessa tuota ollalle vientiä onnistuin sujauttamaan rynkyn hihnoineen niin että se sujahti molempien olkapäiden ohi, lukitsi kädet vasten kylkiä ja jäin siihen kuin sidottuna nalkkiin, ympärillä tietysti kaikki kouluttajat ja porukat katsomassa kun rimpuilin tiukaksi säädetyn kantohihna/rynky yhdistelmän puristuksesta pois...jonnii verran kuittailua ja hirttäjä lempinimi loppuajaksi siitä seurasi. Mutta eipä RUK:ikaan paukkunut meikäläiselle

Komppanian ruokalassa eräänkerran tarjottu eväs ei jostain syystä oikein lähtenyt alas ja sain oksennusreaktion, onneksi ei laatta lentänyt mutta seurasi melkein oksennusta muistuttanut voimakas ääni "ÖÖÖÖÖÖÖRRRRKKKKLL" ja taas oli varmaan 100 kpl yleisöä paikalla , yritin kyyristellä pöydän ääressä ja katsella ympärille että kuka prkle mutta kyllä kohde oli kaikilla selvä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu