Raamatun pyhäpäivä on sapatti-lauantai, ei sunnuntai

Anonyymi-ap

Aihe, josta ehkä on eniten kiistaa kristillisten seurakuntien piirissä, on kysymys oikeasta raamatullisesta pyhäpäivästä. Tämä on siksi tärkeä aihe, koska pyhäpäiväkysymys on myös pelastuskysymys. Ei niin, että pelastuisimme tekojemme kautta, ainoastaan armosta uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, koska emme voi saada syntejämme anteeksi muuta kuin Jeesuksen sovitusuhrin kautta. Mutta Jumala vaatii, että luovumme synneistämme, jos mielimme päästä Taivaaseen ja Uuteen Maahan. Ja synti on juuri Jumalan lain rikkomista, myös sitä jos emme pyhitä sapatinpäivää.
No niin, eli neljäs käsky kehottaa pyhittämään seitsemännen päivän ja olemaan silloin tekemättä työtä ja askareita. Tämän käskyn rikkominen on myös syntiä(1.Joh.3:4).
Toiset viettävät pyhäpäivänään sunnuntaita, toiset lauantaita ja kolmannet väittävät voivansa itse valita minkä päivän tahansa. Tää kolmas vaihtoehto putoaa heti pois, koska Jumala on nimenomaan kehoittanut pyhittämään seitsemännen päivän. Mitä päivää juutalaiskansa pyhitti Vanhan Testamentin aikaan, siitä selviää mikä oli oikea pyhäpäivä Vanhan Liiton aikana. Tunnettu tosiasia on, että juutalaiskansa on aina pyhittänyt pyhäpäivänään lauantai-sapattia, joka ajoittuu perjantain ja lauantain auringonlaskujen väliin. Eka vaihtoehto, eli sunnuntaikin putoaa siten pois, kun luemme Matteuksen evankeliumista, että Jeesus opetti ettei laista katoa ja poistu(eikä siis muutukaan) yksikään kirjain tai piirto (Matt.5:17-21). Ja tätä vahvistaa myös se, että luettuamme Uuden Testamentin alusta loppuun, emme sieltä löydä yhtään mainintaa siitä, että pyhäpäivä pitäisi muuttaa viikon seitsemänneltä päivältä viikon ensimmäiselle päivälle.
Ja viikon seitsemäs päivähän oikeasti on lauantai, vaikka se Suomessa ja joissakin muissakin maissa 1970-luvun alussa muutettiinkin sunnuntaiksi. Ihmisten tekemä muutos ei muuta Jumalan säädöksiä.
Kirkkohistoriasta taas selviää, että 300-luvun alussa Rooman valtakunnassa tapahtui jotain outoa. Silloin, vuonna 321 keisari lailla teki viikon ensimmäisestä päivästä, aurinkopäivästä, Rooman yhteiskunnan viikottaisen vapaapäivän. Rooman kirkko paavi Sylvesterin johdolla seurasi pian perässä lopettaen sapatinvieton ja alkaen viettää pyhäpäivänään aurinkopäivää, viikon ensimmäistä, joka nyt oli Rooman yhteiskunnan lakisääteinen juhlapäivä.
Eli oikea Raamatullinen pyhäpäivä on sapatti-lauantai. Sapattiuskonpuhdistus menee nopealla vauhdilla eteenpäin. Jatkuvasti ympäri maailmaa uskovat huomattuaan asian, alkavat pyhittään oikeata pyhäpäivää sapatti-lauantaita ja luopuvat sunnuntaista. Suurin sapattia viettävä seurakunta taitaa nykyään olla Seitsemännen Päivän Adventtiseurakunta, ja toisena tulee perässä Seitsemännen Päivän Helluntaiseurakunta, joita heitäkin on jo useita miljoonia.
Voit kuunnella aiheesta lisää Ellen Whiten audiokirjasta Youtubesta Suuri Taistelu-kirjasta. Kirjoitat vain Youtubeen: Suuri Taistelu. Toki löytyy myös kirjana.
Liity sinäkin sapatinviettäjien joukkoon ja astu askel eteenpäin kuuliaisuuden tiellä ja vältä pedon merkki.

16

896

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Raamatun pyhäpäivä on sapatti-lauantai, ei sunnuntai"

      Mitä sitten?

      • Anonyymi

        Adventismipalstalla 2008 Adventisti ylifariseus_1:sen kirjoitus. Hyvin ymmärrettävää.

        ILMESTYSKIRJAN PETO TUNNISTETTU
        Kumpi on tärkeämpää tälle ajalle, tunnistaa peto vaiko hänen merkkinsä.
        Jos tunnistetaan jalan jäljet, mutta ei kulkijaa on rosvo merkeistä huolimatta karkuteillä. Jos tunnistetaan peto, mutta ei tunnisteta hänen tapojaan merkitä askeleitaan, voidaan joutua pedon merkitsemäksi saaliiksi.
        Monet pitävät mikrosirua pedon merkkinä, ja monelle raha on paholaisen verta, joka merkitsee omistajansa paholaisen merkille.
        Yhtä kaikki heille ei selviä kuka on paholaisen merkin takana oleva peto, ja kuinka se tunnistetaan.
        Vastauksia etsitään kaikkialta muualta kuin Raamatusta, vaikka Raamattu on itsensä tulkki. . Mikrosirut ja erilaiset valvontavälineet ovat kyllä pedon hallussa olevia välineitä, mutta niiden avulla kumarretaan muutakin kuin petoa.
        Tekniikka on aina ollut pedon etsijöiden hampaissa, mutta junakaan ei ollut peto, vaikka radan päästä löytyikin hirviö.
        Mikrosiru ei ole peto, ja rahakin on vaihdon väline jolla peto hallitsee kaupan, työelämän ja kirkollisen toiminnan aikatauluja omalla jumalattomalla tavallaan.
        Kuitenkaan kansa ei tunnista petoa, sillä se pukeutuu karitsan vaatteisiin, ja rakentelee sille kirkkoja, saaden sen kumartamaan itseään.
        Raamatun tuntomerkit pedosta löytyvät Raamatusta ja Lutherin kirjoituksista: "Ompa paavi, eli antikristus rohjennut muuttaa Jumalan kymmentä käskyäkin, muuttaen sapatin sunnuntaiksi".
        Kahdeksan Raamatun kohtaa Danielin kirjasta ja Ilmestyskirjasta vahvistaa Lutherin käsitykset oikeiksi.
        Paavi ei ole Kristuksen viransijainen maan päällä, vaan Pyhä Henki, sen pitäisi olla kaikille selvä asia.
        Vicarivs Filii Dei=666 kirjainten numeroarvot Ison tietosanakirjan mukaan. Historia ja Raamattu kertovat pedosta ja sen merkistä samalla tavalla, eikä Jumalan ikuinen merkkikään ole salassa Raamatun sivuilta.
        1. Ensimmäiseksi peto menee Jumalan temppeliin, ja julistaa olevansa Jumala.
        2. Toiseksi peto muuttaa ajat ja lait, ja surmaa Jumalan pyhiä.
        3. Kolmanneksi pukeutuu helakan punaan ja purppuraan, joka on katolisen kirkon tunnusväri.
        4. Neljänneksi asuu kaupungissa, jossa on seitsemän kukkulaa, eli Roomassa.
        5. Viidenneksi peto saa kuolinhaavan, ja paranee.
        6. Kuudenneksi hallinta-aika 1260 vuotta, ennen kuolinhaavaa jolloin säkkipukuiset todistajat (Vanha ja Uusi testamentti) levitettiin omalla kielellä Latinan sijasta, joka on pedon kieli nykyäänkin.
        7. Seitsemänneksi on maan porttojen ja kauhistusten äiti, eli äitikirkko joka on Rooma
        8. Kahdeksanneksi saa kaikki pienet ja suuret kumartamaan itseään, sen jonka kuolinhaava parani, eli paavin.
        Nykyinen Eurooppa todistaa kaiken oikeaksi katolisen kirkon vaikutusvallan kasvaessa, ja sunnuntailakien korostuessa.
        Pedon muuttama lepopäivä "SUNNUNTAI" on ollut pedonmerkkinä siitä alkaen, kuin se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli vuodesta 321 jKr. lähtien.
        Tuomioiden julistaminen on eri asia, kuin merkin aikaansaaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.

        VERTAILUKOHTEET: 2. Moos.31:12-18 ja Ilm.13:11-18. 5. Moos.6:1-8.
        Jumalan merkki, ja pedon merkki vastakkain. Rangaistuskin sama, eli kuolemantuomio. Jumalan merkin rikkomisesta tuomio on iankaikkinen. Pedon merkin kohdalla, se on pedon aikakauteen liittyvä rangaistus.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sapatti onkin Jumalan merkki, ja löytyy Raamatusta.

        Vastaavasti sunnuntai on pedon merkki.

        1234567---

      • Anonyymi

        Ai. Eikö raamattua pidäkään tulkita kirjaimellisesti?

        Uudesta Testamentista kirjaimellisesti Jeesuksen sanat luettuna: Sapatti on asetettu ihmistä varten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastaavasti sunnuntai on pedon merkki.

        1234567---

        Miksi sunnuntai pedonmerkki ? Katolinen kirkko Laodikean kirkolliskokouksessa siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille.

        1234567---

      • Anonyymi00013
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai. Eikö raamattua pidäkään tulkita kirjaimellisesti?

        Antisemitismi sapattia vastaan nostaa nykyään vahvasti päätään.

        1234567---

      • Anonyymi00018
        Anonyymi kirjoitti:

        Adventismipalstalla 2008 Adventisti ylifariseus_1:sen kirjoitus. Hyvin ymmärrettävää.

        ILMESTYSKIRJAN PETO TUNNISTETTU
        Kumpi on tärkeämpää tälle ajalle, tunnistaa peto vaiko hänen merkkinsä.
        Jos tunnistetaan jalan jäljet, mutta ei kulkijaa on rosvo merkeistä huolimatta karkuteillä. Jos tunnistetaan peto, mutta ei tunnisteta hänen tapojaan merkitä askeleitaan, voidaan joutua pedon merkitsemäksi saaliiksi.
        Monet pitävät mikrosirua pedon merkkinä, ja monelle raha on paholaisen verta, joka merkitsee omistajansa paholaisen merkille.
        Yhtä kaikki heille ei selviä kuka on paholaisen merkin takana oleva peto, ja kuinka se tunnistetaan.
        Vastauksia etsitään kaikkialta muualta kuin Raamatusta, vaikka Raamattu on itsensä tulkki. . Mikrosirut ja erilaiset valvontavälineet ovat kyllä pedon hallussa olevia välineitä, mutta niiden avulla kumarretaan muutakin kuin petoa.
        Tekniikka on aina ollut pedon etsijöiden hampaissa, mutta junakaan ei ollut peto, vaikka radan päästä löytyikin hirviö.
        Mikrosiru ei ole peto, ja rahakin on vaihdon väline jolla peto hallitsee kaupan, työelämän ja kirkollisen toiminnan aikatauluja omalla jumalattomalla tavallaan.
        Kuitenkaan kansa ei tunnista petoa, sillä se pukeutuu karitsan vaatteisiin, ja rakentelee sille kirkkoja, saaden sen kumartamaan itseään.
        Raamatun tuntomerkit pedosta löytyvät Raamatusta ja Lutherin kirjoituksista: "Ompa paavi, eli antikristus rohjennut muuttaa Jumalan kymmentä käskyäkin, muuttaen sapatin sunnuntaiksi".
        Kahdeksan Raamatun kohtaa Danielin kirjasta ja Ilmestyskirjasta vahvistaa Lutherin käsitykset oikeiksi.
        Paavi ei ole Kristuksen viransijainen maan päällä, vaan Pyhä Henki, sen pitäisi olla kaikille selvä asia.
        Vicarivs Filii Dei=666 kirjainten numeroarvot Ison tietosanakirjan mukaan. Historia ja Raamattu kertovat pedosta ja sen merkistä samalla tavalla, eikä Jumalan ikuinen merkkikään ole salassa Raamatun sivuilta.
        1. Ensimmäiseksi peto menee Jumalan temppeliin, ja julistaa olevansa Jumala.
        2. Toiseksi peto muuttaa ajat ja lait, ja surmaa Jumalan pyhiä.
        3. Kolmanneksi pukeutuu helakan punaan ja purppuraan, joka on katolisen kirkon tunnusväri.
        4. Neljänneksi asuu kaupungissa, jossa on seitsemän kukkulaa, eli Roomassa.
        5. Viidenneksi peto saa kuolinhaavan, ja paranee.
        6. Kuudenneksi hallinta-aika 1260 vuotta, ennen kuolinhaavaa jolloin säkkipukuiset todistajat (Vanha ja Uusi testamentti) levitettiin omalla kielellä Latinan sijasta, joka on pedon kieli nykyäänkin.
        7. Seitsemänneksi on maan porttojen ja kauhistusten äiti, eli äitikirkko joka on Rooma
        8. Kahdeksanneksi saa kaikki pienet ja suuret kumartamaan itseään, sen jonka kuolinhaava parani, eli paavin.
        Nykyinen Eurooppa todistaa kaiken oikeaksi katolisen kirkon vaikutusvallan kasvaessa, ja sunnuntailakien korostuessa.
        Pedon muuttama lepopäivä "SUNNUNTAI" on ollut pedonmerkkinä siitä alkaen, kuin se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli vuodesta 321 jKr. lähtien.
        Tuomioiden julistaminen on eri asia, kuin merkin aikaansaaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.

        VERTAILUKOHTEET: 2. Moos.31:12-18 ja Ilm.13:11-18. 5. Moos.6:1-8.
        Jumalan merkki, ja pedon merkki vastakkain. Rangaistuskin sama, eli kuolemantuomio. Jumalan merkin rikkomisesta tuomio on iankaikkinen. Pedon merkin kohdalla, se on pedon aikakauteen liittyvä rangaistus.

        1234567---

        Hyvä kokonaisuus nähtynä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        En luota Toikkasen opetuksiin. Luotan Adventisti ylifariseus_1:sen näkemyksiin Pedosta ja pedonmerkistä.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En luota Toikkasen opetuksiin. Luotan Adventisti ylifariseus_1:sen näkemyksiin Pedosta ja pedonmerkistä.

        1234567---

        Ei ole luottamista Toikkaseen.

      • Anonyymi00014
        Anonyymi kirjoitti:

        En luota Toikkasen opetuksiin. Luotan Adventisti ylifariseus_1:sen näkemyksiin Pedosta ja pedonmerkistä.

        1234567---

        Monet veisaavat ponnekkaasti "JUMALA OMPI LINNAMME, VARUSTUS VAHVA AIVAN".

        Kuinka ollakaan, monet julistavat: Sapatti, joka on Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä, ei kuulu enää Uuden Liiton kristityille.

        1234567---

    • Anonyymi

      Sana
      Silloin taivasten valtakunta on oleva
      tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa,
      jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät
      sulhasta vastaan. Viisi heistä oli
      tyhmää ja viisi viisasta.
      Matt. 25: 1–2
      Pyhyyden valtatie, verraton tie
      -repent-

      • Anonyymi

        Sapatinpäivän kunniaksi PSALMI 92
        Ylistyslaulu vanhurskaan Jumalan kunniaksi.
        VIRSI, sapatinpäivä-laulu.
        2. Hyvä on Herraa kiittää ja veisata kiitosta sinun nimellesi, SINÄ KORKEIN.
        3. Aamulla julistaa sinun armoasi ja yön tullen sinun totuuttasi.

        1234567---

    • Anonyymi00015
      • Anonyymi00016

        Sunnuntai on keksitty pyhäksi
        Arvostettu Piispa Eero Huovinen kirjoitti Ilta Sanomissa 5.11.1999
        VAPAA SANA SEURAAVASTI:
        VUODEN 1973 ALUSTA virallinen maallinen viikkokalenterimme on alkanut maanantaista. Vielä 1970-luvun alussa viikkomme alkoi sunnuntaista. Kristityt olivat jo varhain KEKSINEET tehdä sapatin jälkeisestä päivästä varsinaisen juhlapäivän, vaikka yleinen lepopäivä siitä tuli vasta 300-luvulla.
        ---------------------------------------
        Luterilainen katekismus v.1948. ARTIKKELI: SAPATTI JA SUNNUNTAI: Sununtai alkoi VÄHITELLEN muodostua kristittyjen tärkeimmäksi juhlapäiväksi SYRJÄYTTÄEN lopulta täysin lauantaisen sapatin vieton.

        Jesaja kirjoittaa: Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.

        1234567---

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      163
      4934
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1499
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1401
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      8
      1143
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      957
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      739
    Aihe