Hei, olen 22 vuotias. Isäni on entinen narkkari ja alkoholisti. Hän on aina puhunut kuinka lopetti päihteet kun sai tietää että saa lapsen. Isäni on entinen kilpa kehonrakentaja. Hän treenasi aktiivisesti jo ennen syntymääni ja minä vietin hänen kanssaan salilla lapsuuteni. Hän käytti tuohon aikaan hormooneja josta kyllä olen aina tiennyt. Nyt kuitenkin sain tietää että hän myös käytti ekstaasia ja tämä tieto on ollut vaikea käsitellä. Syyksi hän sanoi että siihen aikaan oli normaalia treenata ekstaasilla se auttoi jaksamaan paremmin. Olen hyvin pettynyt koska olen ollut vaippaikänen kun hän on huolehtinut minusta hormooni, ekstaasi päissään. Se saa minut todella vihaiseksi. Hänen lihaksien kasvatus meni pienen lapsen edelle ja se on tässä se mitä en voi ymmärtää. Tunnen vihaa kun ajattelen tätä asiaa. Olin siis isän kanssa aika paljon, sillä äiti oli aina töissä. Isä valitsi hormoonit monesti tässä vuosien varrella ja siitä valinnasta kannan traumoja joita hän hormoonipsykoosi päissään aiheutti. En tiedä mitä tällä tekstillä hain halusin vain päästä jollekkin avautumaan sillä minulla ei ole oikein ketään jolle voisin tästä aiheesta avautua.
Isäni ongelmat
4
456
Vastaukset
- Anonyymi
Ymmärrän hyvin vihasi,mutta asia pitää käsitellä että pääset eteenpäin elämässä. Vanhemmat ei aina tee oikeita valintoja ja ovat erehtyväisiä.Voisiko juttelu isän kanssa tai ammattilaisen kanssa vielä auttaa. Toisaalta etäisyys ja irtautuminen vanhemmista voi olla paikallaan nyt että voit suunnitella omaa elämääsi ellet ole jo muuttanut kotoa. Kovasti tsemppiä,joskus isäsuhde voi olla vaikea ja puhuminenkaa ei aina auta mutta silloin pitää elää omaa elämää niinkuin parhaaksi näkee.
- Anonyymi
Etkö voisi puhua jollekin psykologille tai terapeutille asiasta. Voisit ehkä saada asiaan jotain uutta katsantokantaa.
Hei,
Hyvä, että kirjoitit tänne ja saitkin jo hyviä vinkkejä keskusteluavusta! Laitan tähän alle tiedoksi infoa eri auttamistahoista, joihin voit halutessasi olla yhteydessä. Anonyymisti ja maksutta. Keskustelu ammattilaisen tai vertaisen kanssa voi helpottaa ja tuoda uusia näkökulmia.
- Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi MIELI Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/
Lisäksi ma-ke klo 15–19 ja to klo 15–21 on kahdenkeskinen MIELI Kriisichat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.
Tukinetissä on lisäksi monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.
Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.
Keskusteluapua kriisissä on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös:
- MIELI Kriisipuhelin
Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin MIELI Kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.
Ystävällisin terveisin
MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata- Anonyymi
Kiitos kaikille vastaajille. Mul ois 5h psykologille aikaa ilmasiks työterveydessä käytettävänä. Sain lähetteen jo viimevuona ja en ole vieläkään varanut aikaa. Ajatus psykologilla käymisestä tuntuu vaikealta, mutta aijon kyllä tänä vuona sen 5h kyllä käyttää en vain tiedä milloin koen olevani valmis siihen.
-AP
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam2386121Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.394948KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!
Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa104296Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on123041Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni1203005Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,782489Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu1212436Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella
Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/1901689- 461649
- 691456