Kokoomus on saanut hyvän listan kuntavaaleihin, samoin Keskustalla on hyviä ehdokkaita.
Perussuomalaisten lista on jäänyt ohkaiseksi, taitaa pari paikkaa lähteä, SDPn kannattais lähteä eläkeläispuolueen nimissä ,taitaisi tulla enemmän paikkoja.
Perussuomalaisten lista on jäänyt ohkaiseksi, taitaa pari paikkaa lähteä, SDPn kannattais lähteä eläkeläispuolueen nimissä ,taitaisi tulla enemmän paikkoja.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Millä perusteella määrittelet hyvät listat….
Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, Kokoomuksella on hyviä ehdokkaita. Persujen ehdokkaiden vähyys vähän ihmetyttää. Mistä johtuu?
Osaamisvaje on persuilla ilmeinen. Pelkkä elämänkoulu ei riitä.
Ovat kovia ottamaan kantaa, ilman mitään järkevää vaihtoehtoa. Siinä ne eväät onkin. Molotetaan porukalla!
Vois järjestää sellaiset vaalit joissa sais antaa plus äänen sekä miinus äänen.
Jos vaikka sai 100 ääntä niin 200 miinusääntä veis pahasti pakkaselle eikä jatkoon olisi mitään asiaa. Mulla löytyis useampikin ehdokas niille miinusäänille.
Luulen että se eniten miinusääniä saava on se, joka ei anna periksi, ei ole sopuli eikä lammaslaumassa, ei narrattavissa ja omaa vahvat mielipiteet sekä esittää erilaisia vaihtoehtoja.
Eli kuntalaisten kannalta paras.
Niin omasta mielestään paras. Muiden mielestä riitaa kylvävä kusipää.
Meinaakko, että kun ottaa kovasti kantaa eikä saa mitään aikaan, niin se on hyvä?
Kyllä kaikkein suurimman työn kuntalaisten eteen ovat tehneet ne valtuutetut, ketkä eivät mitään muuta sano kuin "paikalla" ja "jaa/ei" ja vaalikoneissa vastaukset on "en osaa sanoa/ei samaa eikä eri mieltä". Eli about puolet. Voimakkaat mielipiteet vaan keikuttaa venettä ja kylvää eripuraa.
Varsinkin kun esitys ja esittäjä ovat täysin kolloja.
Ehkä perehryvät asiaan ja tekevät taustalla, eivätkä pelkästään ota kantaa ja ruikuta.
Eiköhä se eräs kohta tule tähänkin viestiketjuun itteensä kehumaan ja muita haukkumaan.
Kepusossu sitä ja kepusossu tätä. Niin ja Pride.
No, sen eväät on siinä.
Tuo miinusääni olis loistava keksintö! Monessa valtuustossa ilmapiiri paranisi ku pahimmat
tinttakurkoot äänestettäisiin ulos.
Tämä kansanedestajakin ottaa kantaa turpeeseen ja vaahtoaa asiasta, mutta niin kuin aina, mitään ei saa aikaan. Kukaan ei arvosta molon puheita. Yhtä tyhyjää kannan ottamista.
Näytti tuossa muutama viesti aiemmin jo osallistua, viisaudessaan😂
Mutta kepusossut loistaa tänään poissaolollaan? Niitä olis niin mukava lukea.
Lihapäät ulos valtuustosta!
Mistähän äänestäjä voisi tietää äänestämänsä päättäjän kannan jos päättäjällä ei tunnu olevan mitään mielipidettä mistään. Kristallipallostako?
Jos päättäjä saa jotain merkittäviä tekoja aikaan, eikä kaikki energia mee ittensä kehumiseen ja muiden haukkumiseen, niin tietää ne sen. Voisit kokeilla jos vaan pystyt.
…niin, eikä ota joka asiaan kantaa.
Kokkareilla taas listoilla valkokaulus köyhiä. En äänestä kokoomusta, kun on kerta työläisiä joukossa.
No äläpä äänestä. Tuskin sun äänellä yhdellekään puolueelle mainittavaa merkitystä.
Rahvaitten sijaan voi aina äänestää RKP bättre folk!
Asianomaisen puolue on se joka tämän katastrofin on saanut aikaan kaikella vääristetyillä laskelmilla ja tiedoilla....tämä se kunnia minkä halusitte ottaa.
SITÄ SAA MITÄ TILAA, SOSIALISTIT !
https://ilkkapohjalainen.fi/yleisolta/etelä-pohjanmaa-rapautuu-entä-hyvinvointialue
Ja persuilla ei oo kyvyn kykyä tehdä asialle mitään. “Ne ottaa kantaa”
Kaikki on niitten toisten vika!!!! NIIN TAATANA!!
Mutta “kantaa otetaan”
No niin vajakki, mees nukkumaan, niin aamulla taas jaksat puolustaa vasemmisto politiikkaa, joka lupaa sulle isot sosiaalietuudet, vaikka sitten velaksi, mutta sun kaltaisiahan se ei haittaa.
NIIN TAATANA!!
Muistatteko minkälaisia vässyköitä Keskustalaiset oli viime hallituksessa? Niillä ei ollut mitään sanaa sanottavana mihinkään, Saarikko oli täysin vasemmistotanttojen talutushihnassa, vailla omaa mielipidettä. Sillä oli kauaskantoiset seuraukset, niin Suomen talouden tämän hetkiselle tilanteelle ja keskustan uskottavuudelle ihmisten silmissä.
NIIN TAATANA!!
Keskustan aivot on Yli_suomun aivot.
Tyhjä paperi, siinä keskustan ratkaisut. Veroja vaan lisää.
Eihän muista oo mihinkään kun ne ei oo kovia “ottamaan kantaa”
Persuthan ne kaikista kovimpia verottajia on ku alvia nostelevat muna pystyssä. Se kun nostaa lähes kaikkien tuotteiden hintaa. Persujen politiikka onkin ollut hallituksessa linjaa verot ylös, yritykset alas mikä näkyy tällä hetkellä siinä että konkurssien määrä on noussut uuteen ennätykseen ja työttömiäkin on saatu 50 000 kappaletta lisää verrattuna siihen kun uusi hallitus aloitti. Ja vaikka persut huutaa velanotosta, niin Purra ottaa velkaa sellaista tahtia että nykyinen hallitus uhkaa jo kolmanne vuotensa jälkeen ohittaa Marinin hallituksen velan otossa jos tahti jatkuu nykyisellä tasolla. Neljäntenä vuotena mennäänkin jo 10mrd€ yli Marinin hallituksen! Hyvä Persut!
Miksiköhän tälläisiä ikäviä toimenpiteitä joudutaan tekemään, luuletko sinä, että ne ihan vain meidän kiusaksi toimivat näin? Jos yhtään seurasi viime hallituskauden politiikkaa, jos sitä puuhastelua nyt voi edes sellaiseksi kutsua, niin ei pitäisi tulla yllätyksenä, että kusessa ollaan.
No kyllä tämän hallituskauden jälkeen vasta ollaankin kusessa. Velkaa otetaan enemmän kuin Marinin hallitus otti, yrityksiä menee ennätysmäärä nurin neljän vuoden aikana, kasvu on nollassa ja kaiken lisäksi työttömyys nousee kymmenillätuhansilla siitä mikä oli edellisen hallituksen aikana.
Keskustalainen vaihtoehto= tyhjä paperi.
Sosialistinen vaihtoehto= velkapaperi
Sosialistien velka on sellainen ettei sitä lasketa koska se on saatu.....mitä saa niin sitä ei tarvi maksaa takaisin eikä nyt ainakaan mene mitää korkoa. Näin ne ovat aina toimineet.
SE MIKÄ ON SINUN ON MYÖS MINUN MUTTA SE MIKÄ ON MINUN ON VAIN MINUN= SOSIALITIN MOTTO OLLUT AINA.
Haluatko sukupuolta olevan kumppanin?
En, mulle riittää suoli24, tämä on minun elämäni.
Monestako sukupuolesta saa valita?
Mielikuvitus rajana, nyt on joku määrä, sitten kun nautitaan sieniä ja pillereitä, niin taas on keksitty lisää kaikkea hauskaa, mitä tuutataan suu vaahdossa maailmalle ja ihmetellään, kun kukaan ei tajuu meitä.
Onko se persujen espoolainen ehdokas keksinyt uusia sukupuolia siinä höyryissään vaimoa hakatessa ja kuristaessa?
“Miten tuo mihinkään vaikuttaa? (...) En ole kiinnostunut oikeuden tuomioista, niitä tulee silloin tällöin, vastaa Keronen HS:lle” näin kommentoi persu itse
Ai tarkoititko tätä demaria?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/575d122e-66db-4447-8222-09f215e1fa06
Somessa ja viihteessä seksuaalikontsaa vaikka kuinka niin onko se sitten ihme jos sortuu kokeilemaan S/M sessioita ja käy hassusti. Vaimohan antoi pataan yhtä lailla.
Mutta meilläpä kepussa puheenjohtaja koplasi nuorisosäätiötä :-)
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/antti-kaikkonen-ei-ole-sovelias-valtiovarainministeriksi-sanoo-rikosoikeuden-professori/7437918
Meillä kokoomuksessa ei hakata vaimoja, me tapetaan ne!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000822867.html
Keskustapuolueessa on pitkät perinteet sille, että omat ja julkiset rahat sekoittuvat toisiinsa.
Legendaarisesta puoluesihteeri Arvo Korsimosta Nuorisosäätiöön. Liikemieskaverien yrittäjästä politiikan huipulle avittamaan Juha Sipilään. Maalaisliitosta keskustapuolueen kautta Suomen keskustaksi muuttunut agraaritaustainen puolue on politiikan kummajainen,
Julkisella tuella vaurastunutta ja keskustalaisia poliitikkoja tukenutta nuorisosäätiötä johtivat keskustan entinen hallintopäällikkö Aki Haaro ja keskustanuorten entinen puheenjohtaja Perttu Nousiainen.
Säätiön hallituksessa on istunut myös kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen, liuta keskustan entisiä puoluesihteereitä sekä pääministeri Sipilän valtiosihteeri Paula Lehtomäki.
”Vanha keskustalainen totuus on, että jos haluaa välttää vankilan, kannattaa raha kierrättää yrityksen sijaan säätiön tai yhdistyksen kautta”
Sä oot ollu taas tosi reipas!
Persuulla meni tunteisiin😂😂😂
Milloinkas persut ajattelivat keskittyä menneisyydestä tämän päivän ongelmiin
Ensin täytyy “ottaa kantaa” ja sitten jos aikaa jää
Menneisyydessä luotiin tämän päivän ongelmat, ja vassarit jatkaisi samaa tuhon tietä, vaikka normaali ihminen on nähnyt isot ongelmat jo Sipilän hallituksesta lähtien.
Niihin kun persut vaan jaksaa “ottaa kantaa”, niin kyllä se siitä maan asiat hoituu. Ei tarvi itte saada mitään aikaan.
En ole minkään puolueen jäsen, viimeksi äänestin Li Anddrssonia💪👍🇦🇱👌
Sä oot sekaisin.🫣
On persuilla ollut taas aikaa kirjoitella. Liikaa saavat sosiaaliapuja.