Miten käy vaaleissa. Yllättääkö Avoinpuolue joukkoineen?

Kärsiikö Keskusta tappionentäsvasemisto ja SD
3844645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 384

Vanhimmat

Ei yllätä muilla kun lukemattomilla valtuustoaloitteellaan. Ja nekin vaan siksi että saa kertoa montako on tullut tehtyä.

Persuehdokkaan vaalilupaukset myös huvittavaa luettavaa koneissa. Vai mitä siellä vaaleissa kuuluu luvata, omia vai kunnan ? Mutta rehellinen toki. Toivottavasti ei jatkossa sama mies lupaa harmaan talouden kitkemistä tai sitten pitää epäillä valheiden lipsauttelua sekaan🤣

Äänestä
  • Toista ne ovat Keputtajien aloitteet mm hiekoitus hiekka, juhannuksen jäkeen voisi lupailla, kun on vaalit mennyt. Siihen asti istutaan tuppisuina.

    Äänestä

  • Voin saman todeta nyt persujen pervoilut on nähty. Tää uutukaisen systeemi valtuustoaloite vielä kerran valtuusto aloite jne. Hössääminen tuulimyllyistä yötä päivää ei taida olla oikein kuntalaisia puoleensa vetävä joukko. Sähköä tarvitaan jatkossakin !

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Voin saman todeta nyt persujen pervoilut on nähty. Tää uutukaisen systeemi valtuustoaloite vielä kerran valtuusto aloite jne. Hössääminen tuulimyllyistä yötä päivää ei taida olla oikein kuntalaisia puoleensa vetävä joukko. Sähköä tarvitaan jatkossakin !

    Kyllä tarvitaan sähköä pizzauuniin. Entä Kokoomuksen aloite? Alkometrit kunnan ajoneuvoihin, mutta omat kännissä kokouksessa. Tämä slogan ”oikeallaasialla” jääviys rikkomuksia, sähkökytkentöjä ja minne hävitettiin kunnan omaisuus Monitaitosten kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Sä jauhat vanhoi juttuja, siellä oli huutokauppa netin kautta mieti sitä jos muisti toimii.

    alkolukko napsahti?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Sä jauhat vanhoi juttuja, siellä oli huutokauppa netin kautta mieti sitä jos muisti toimii.

    Missä on ne rahat huutokaupasta?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Missä on ne rahat huutokaupasta?

    Kukas sen voi tietää.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kyllä tarvitaan sähköä pizzauuniin. Entä Kokoomuksen aloite? Alkometrit kunnan ajoneuvoihin, mutta omat kännissä kokouksessa. Tämä slogan ”oikeallaasialla” jääviys rikkomuksia, sähkökytkentöjä ja minne hävitettiin kunnan omaisuus Monitaitosten kautta.

    Eihän se raikulipoika tainnut enää ollakaan ehdokkaana. Taisi kohun jälkeen itse erota tehtävistään. Olisi nyt voinut saadakin äänivyöryn kun niin fiksusti köyttäytyi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Eihän se raikulipoika tainnut enää ollakaan ehdokkaana. Taisi kohun jälkeen itse erota tehtävistään. Olisi nyt voinut saadakin äänivyöryn kun niin fiksusti köyttäytyi.

    Jotkut osaa fiksusti pyytää anteeksi ja erota itse ja silti koitetaan syytää lokaa niskaan. Toiset joudutaan erottamaan, kun ei itse älyä ja sitten kuunnellaan vaan valitusta ja vittuilua. Näin ne on ihmiset erilaisia. Se tuo katkeruus saa ihmeellisiä asioita aikaan. Mistä kaikesta sinä olet katkera tuolla ainaisella valittamisella vuodesta toiseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kukas sen voi tietää.

    Toiminnanjohtaja tietää. Taisi myydä oman autonsakin kahteen kertaan. Olikohan oikealla asialla?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jotkut osaa fiksusti pyytää anteeksi ja erota itse ja silti koitetaan syytää lokaa niskaan. Toiset joudutaan erottamaan, kun ei itse älyä ja sitten kuunnellaan vaan valitusta ja vittuilua. Näin ne on ihmiset erilaisia. Se tuo katkeruus saa ihmeellisiä asioita aikaan. Mistä kaikesta sinä olet katkera tuolla ainaisella valittamisella vuodesta toiseen?

    Nii katkerapoika. Mitä painaa?

    Äänestä

  • Käy ihmeessä kysymässä

    Äänestä

Ajaako johto kännissä???

Äänestä
  • Johto kännissä. Liikkuuko auto ilman kuskia? Onko sähkö auto kysymyksessä kun johdosta mainitset.

    Äänestä

Keskustan alamäki on alkanut. Näkeehän sen, miten heille on tullut hätä. Vanhan sanonnan mukaan ”kepu pettää aina.” Jos keskustan kannatus aiotaan saada nousuun, on rehellisyyden aika. Mistä löytyy rehellinen Kepulainen. Onko kirkonkylänjohtaja nainen? Piitäsikö hänet valita kunnanhallituksen puheenjohtajaksi? Mitä mieltä olette?

Äänestä
  • Taitaa olla niin että uusi höperöporukka avoin on ainoa joka pettää kaikki ja pimeenviinanmyyja mukana kun sotkeentuvat omiin sähläilyihisä. Muutehan nuo listat on oikein mainiot ja kepulla erinomainen

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Taitaa olla niin että uusi höperöporukka avoin on ainoa joka pettää kaikki ja pimeenviinanmyyja mukana kun sotkeentuvat omiin sähläilyihisä. Muutehan nuo listat on oikein mainiot ja kepulla erinomainen

    Iltasatu on tänään aikaiseen. Joko hillotolpat heiluu?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Taitaa olla niin että uusi höperöporukka avoin on ainoa joka pettää kaikki ja pimeenviinanmyyja mukana kun sotkeentuvat omiin sähläilyihisä. Muutehan nuo listat on oikein mainiot ja kepulla erinomainen

    Höperöporukka aika mahtava oivallus.Mummojen takakammarissa ennen vanhaan istuivat vanhat jäärät rolloja juoruumassa.

    Olipa nätti aivohöyry, taitaa ottaa tiukille

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Höperöporukka aika mahtava oivallus.Mummojen takakammarissa ennen vanhaan istuivat vanhat jäärät rolloja juoruumassa.

    Nykyään niitä kutsutaan Kepun tupailloiksi, kun höperöt kokoontuu juoruamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Nykyään niitä kutsutaan Kepun tupailloiksi, kun höperöt kokoontuu juoruamaan.

    Taitaa kuitenkin olla kysymyksessä höperö jutuista tää uus avoimuus.🥳. Suhmurointia negatiivisessa muodossa jatkuvasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Taitaa kuitenkin olla kysymyksessä höperö jutuista tää uus avoimuus.🥳. Suhmurointia negatiivisessa muodossa jatkuvasti.

    Hätä hänellä on melkoinen. Eikö tule jatkopaikkaa enää?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Taitaa olla niin että uusi höperöporukka avoin on ainoa joka pettää kaikki ja pimeenviinanmyyja mukana kun sotkeentuvat omiin sähläilyihisä. Muutehan nuo listat on oikein mainiot ja kepulla erinomainen

    Taitaa olla enempi eläkeläistenpuolue kepulaisilla. Ei taida enää monta työikäistä olla. Joutavtpahan paremmin kokouksissa istumaan.

    Äänestä

Taitaa kuitenkin olla pientä jännitystä ilmassa muuttuuko vaalien myötä valtasuhteet.

Äänestä
  • Ei muutu valtapuolueen osalta, vaikka kuinka yrität haukkua ja maalittaa. Säälittävää tuommoinen mustamaalausyritys.. Myös me äänestäjät nähdään ketkä ne osaa ajaa asioita oikeaan suuntaan ja oikealla tavalla. Jatka sinä vaan räksyttämistä. Lupaa kuitenkin tappion jälkeen painua maan alle hiljaa miettimään miksi se valta ei vaihtunutkaan, äläkä palaa jatkamaan ainaista valitusta. Sitten se kansa on päättänyt. Eli sori, iso ei avoimelle puolueelle. Ei ole näyttänyt kykyjään yhteisten asioiden hoidolle.

    Äänestä

  • Vai pientä. Näyttää olevan paniikki päällä, että enemmistö tulee häviämään vaalien jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ei muutu valtapuolueen osalta, vaikka kuinka yrität haukkua ja maalittaa. Säälittävää tuommoinen mustamaalausyritys.. Myös me äänestäjät nähdään ketkä ne osaa ajaa asioita oikeaan suuntaan ja oikealla tavalla. Jatka sinä vaan räksyttämistä. Lupaa kuitenkin tappion jälkeen painua maan alle hiljaa miettimään miksi se valta ei vaihtunutkaan, äläkä palaa jatkamaan ainaista valitusta. Sitten se kansa on päättänyt. Eli sori, iso ei avoimelle puolueelle. Ei ole näyttänyt kykyjään yhteisten asioiden hoidolle.

    Toivottavasti häviät sinäkin räksyttämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Toivottavasti häviät sinäkin räksyttämistä.

    Niin kerta 🤣
    Kyllä tuo paniikki on ihan jossain muualla, kun missä väität. Miksikäs muuten täällä koitat ahdistustasi purkaa kommentista toiseen!

    Äänestä

  • Vai pientä? Kyllä näyttää epätoivoiselta, kun ennen vaaleja aloittivat lukemaan kokouksen jälkeen esityslistoista muutamn pykälän. Saavatpahan vaalimainosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Toivottavasti häviät sinäkin räksyttämistä.

    Suomessa on sananvapaus eli vedä...

    Äänestä

Ketkä sinun mielestä osaa ajaa Pielaveden asioita?

Äänestä
  • Näitä pikkukuntia pitäisi alkaa yhdistämään isommaksi alueeksi. Olisi enempi veronmaksajia. Aina puhutaan vain itsenäisestä kunnasta. Mieluummin puhuisin itsekkäästä sisäsiittoisesta pielavedestä. Oma kanttura ojassa vaan,muillla ei niin väliä

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Näitä pikkukuntia pitäisi alkaa yhdistämään isommaksi alueeksi. Olisi enempi veronmaksajia. Aina puhutaan vain itsenäisestä kunnasta. Mieluummin puhuisin itsekkäästä sisäsiittoisesta pielavedestä. Oma kanttura ojassa vaan,muillla ei niin väliä

    Juuri näin.

    Äänestä

Persuilla on ainakin kova joukkue valmiina päättämään kunnan asioista On monta uutta pätevöitynyttä ehdokasta.

Äänestä
  • Todellako eli ovat päteviä??

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Todellako eli ovat päteviä??

    Ei ainakaan se tanhupallo. Ei taida olla kuin periskoulupohjainen. Niinhän tuo puhuu huonosti kähisten että ei tahdo selvää saada. Pitäisiköhän ottaa puhetunteja,käydä lenkillä ja laiduttaa

    Äänestä

  • Niinpä justiinsa päivän paras vitsi.!

    Äänestä

Tuulimyllyt kuuluisivat taajama-alueille, kun siellä ennestään isompi rakennuskanta ja myös kerrostaloja. Näin myllyr sopisi hyvin taajamien yleiskuvan, kuin nyrkki silmään.

Äänestä
  • Totta sekin on. Täällä on jo mastoja joka nurkalla niitten viereen kävisi.

    Äänestä

Kyllä myllyjä sopii Pielavedelle vaikka kuinka paljon. Vähintäänkin kaksi kappaletta joka kylälle.

Äänestä

Jo joutaisvat väistyä vähän sivummalle,saataisiin asua me muutkin kuntalaiset ilman näiden haakkojen kynsiä

Äänestä
  • Olisko vika kenties sulla ajatusmaailmassa kun taas ahistaa.

    Äänestä

Vassarit kirii otettaan vaalitaistoon vaaliohjelmallaan ja uusilla ehdokkaillaan.

Äänestä

Ja hommassa mukana entisistä kovemmilla lupauksilla.

Äänestä
  • Ei mene enää läpi

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ei mene enää läpi

    Ennemmin vassareita äänestää kuin perssuja.Ovat kumminkin työtä tekevää porukkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ennemmin vassareita äänestää kuin perssuja.Ovat kumminkin työtä tekevää porukkaa.

    Kun olisivat työntekijöiden puolella, eikä vaan Keskustan mielistelijöitä.

    Äänestä

  • Hommassa mukana olevat voittavat vaalit, sehän on päivänselvä asia.

    Äänestä

Onhan keskustaa mieliskeltävä, että keskusta vasemmisto kokoomus pysyisivät vallassa. Persut työnnetty nurkkaan. Ja Avoin ryhmää eivät vielä noteraa kun ovat ensi kertaa vaalissa mukana. Vai lie jo yrittäneet saada heitäkin tekemään vaaliittoja heidän kanssaan.

Äänestä
  • Eiks avoin yritä alkuun ilman suhrumointia ja sitten hiljaksiin vaaliliitto alkaa toimia. Nytkin on jo näkyvissä merkkejä siitä että äänestäjille luvataan kuu taivaalta. Pieni piiri pyörii jo nyt. Annan ääneni tuulimyllyjen puolesta ne on nykyaikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Eiks avoin yritä alkuun ilman suhrumointia ja sitten hiljaksiin vaaliliitto alkaa toimia. Nytkin on jo näkyvissä merkkejä siitä että äänestäjille luvataan kuu taivaalta. Pieni piiri pyörii jo nyt. Annan ääneni tuulimyllyjen puolesta ne on nykyaikaa.

    Ei ne välttämättä kaikki ole samanlaisia kieroilijoita, kun Kepulaiset. Onhan se nähtävissä niissä kunnissa, jossa on perustettu kuntalasten etuja ajavia puolueisiin sitoutumattomia ryhmiä. Kenelle meinasit antaa äänesi? Eivät Kepulaiset näytä uskaltavan ilmoittaa kantaansa, kun pelkäävät menettävänsä äänestäjänsä. Ei noiden sivuilla näyttä olevan mitään kirjoittamisia lupauksia. On merkkejä kyllä siitä, että Kepulaisilla on hätä kädessä ja housuissa, kun menettävät valta asemansa. Kokoomuksella ja vasemmistolla on kovat listat. Kepulaiset on joutuneet keräämään eläkeläiset edustajikseen.

    Eikös ne ollut Kepulaisia, jotka lupailivat sitä Opinportin monumenttia? Näytti olevan puheet, kun rahattomalla lehmän ostajalla. Ei ole vieläkään edes rakennuslupia. Ylipaineistamis aika loppuu ennen, kun edes lupia saa. Kuntalaiset joutuvat näiden tunarien vuoksi maksamaan vielä viipale koulun.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Ei ne välttämättä kaikki ole samanlaisia kieroilijoita, kun Kepulaiset. Onhan se nähtävissä niissä kunnissa, jossa on perustettu kuntalasten etuja ajavia puolueisiin sitoutumattomia ryhmiä. Kenelle meinasit antaa äänesi? Eivät Kepulaiset näytä uskaltavan ilmoittaa kantaansa, kun pelkäävät menettävänsä äänestäjänsä. Ei noiden sivuilla näyttä olevan mitään kirjoittamisia lupauksia. On merkkejä kyllä siitä, että Kepulaisilla on hätä kädessä ja housuissa, kun menettävät valta asemansa. Kokoomuksella ja vasemmistolla on kovat listat. Kepulaiset on joutuneet keräämään eläkeläiset edustajikseen.

    Keskustalle ääni menee.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Keskustalle ääni menee.

    Onneksi suurimmalla osalla on kuitenkin aivot ja osaa ajatella.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Keskustalle ääni menee.

    Hukkaan menee äänesi. Ajattelisit, edes vähän, jos on millä ajatella. Vai saatko maksun äänestä?

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Hukkaan menee äänesi. Ajattelisit, edes vähän, jos on millä ajatella. Vai saatko maksun äänestä?

    Kenelle sinun äänesi menee?

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Kenelle sinun äänesi menee?

    Ei ainakaan Keskustalle.

    Äänestä

Toivotaan, että monumenttikoulu rakennetaan ennenkuin oppilaat loppuu, ennättäisi toimia edes pari vuotta.

Äänestä
  • Taisi olla vaan Keskustan vaalitemppu luvata uusi koulu, ennen vaaleja.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Taisi olla vaan Keskustan vaalitemppu luvata uusi koulu, ennen vaaleja.

    No ei todellakaan 😂 Ihan on taas höpöhöpö mustamaalaamista! Ja ovat tainneet koulua suunnitella jo vuodesta 2019

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Taisi olla vaan Keskustan vaalitemppu luvata uusi koulu, ennen vaaleja.

    Vaalitemppu taisi olla saunotus liikuntahallissa ja hiekoitusmurskeen jako kunnan piikkiin. Onneksi kumpikaan ei toteutunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Vaalitemppu taisi olla saunotus liikuntahallissa ja hiekoitusmurskeen jako kunnan piikkiin. Onneksi kumpikaan ei toteutunut.

    Oishan sitä mursketta tarvinnut kun oli liukkautta aika paljon. Erittäin hyvä ehdotus toivottavasti ens talvena toteutuu.Parempi murske ehdotus kuin lehti tilaus vanhustetalolle. Voihan joku näistä tehdä valtuustoaloitteen ? välillä niitä näyttää tulevan liukuhihnalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    No ei todellakaan 😂 Ihan on taas höpöhöpö mustamaalaamista! Ja ovat tainneet koulua suunnitella jo vuodesta 2019

    Jos on kuusi vuotta suunniteltu, eikä ole saatu siinä ajassa edes työmaakylttiä. Ei taida olla kenenkään hallinnassa tämäkään. Kannattaa vaihtaa jo päättäjät.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Jos on kuusi vuotta suunniteltu, eikä ole saatu siinä ajassa edes työmaakylttiä. Ei taida olla kenenkään hallinnassa tämäkään. Kannattaa vaihtaa jo päättäjät.

    Koulu ja muut hankkeet olisivat jo hyvällä mallila Mutta ainahan siellä joku jänkä vastustaa kun ei oo ymmärrästystä niin ee oo.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Koulu ja muut hankkeet olisivat jo hyvällä mallila Mutta ainahan siellä joku jänkä vastustaa kun ei oo ymmärrästystä niin ee oo.

    Eikä ymmärrystä myöskään siitä paljonko tämä valittaminen kunnalle (=kuntalaisille) maksaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Koulu ja muut hankkeet olisivat jo hyvällä mallila Mutta ainahan siellä joku jänkä vastustaa kun ei oo ymmärrästystä niin ee oo.

    Taitaa se ymmärrys puuttua päättäjillä. Ei tainnut putkeen mennä alunalkaenkaan. On jouduttu ostamaan lisämaita ja muuttamaan kaavaa, kun taisi suunnitelmat olla naapurin tontilla. Olisi oikea aika ottaa viimein järkikäteen ja luopua tuosta älyttömästä liikuntahalli hankkeesta ja korjata entisen katto.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Eikä ymmärrystä myöskään siitä paljonko tämä valittaminen kunnalle (=kuntalaisille) maksaa!

    Ei niistä valittamisista tarvitse maksaa mitään. Kyllä ne valitukset tehdään ihan ilmaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Jos on kuusi vuotta suunniteltu, eikä ole saatu siinä ajassa edes työmaakylttiä. Ei taida olla kenenkään hallinnassa tämäkään. Kannattaa vaihtaa jo päättäjät.

    Ei sitä projektia päätäjät vedä tomppeli. Vaiha ite asennettas ja lopeta vinkuminen ja auta niitä virkamiehiä ku tunnut osaavan.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Ei niistä valittamisista tarvitse maksaa mitään. Kyllä ne valitukset tehdään ihan ilmaiseksi.

    Niistä pitäisi kyllä joutua maksamaan! Valituksista aiheutuu kustannuksia, koska hanke viivästyy. Pahin varmaan jos joutuu väliaikaisia vaihtoehtoja rakentamaan sen takia. Kustannusten nousut sillä ajalla. Korkojen nousut.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Niistä pitäisi kyllä joutua maksamaan! Valituksista aiheutuu kustannuksia, koska hanke viivästyy. Pahin varmaan jos joutuu väliaikaisia vaihtoehtoja rakentamaan sen takia. Kustannusten nousut sillä ajalla. Korkojen nousut.

    Isot sanktiot näille valittajille. Saas nähhä mistä seuraavaksi valittavat! Kumma kun nyt eevät surukuusista ja tien korjauksista valita.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Isot sanktiot näille valittajille. Saas nähhä mistä seuraavaksi valittavat! Kumma kun nyt eevät surukuusista ja tien korjauksista valita.

    Onko enää älyttömämpää, kun työntää rahat johonkin surukuusiin? Eiköhän niillekin rahoille olisi ollut hyödyllisempääkin käyttöä? Kohta on kunnan kaikki rakennukset purkukuntoisia, kun rahat työnnetään älyttömyyksiin. Yhden kuusen voisi työntää vaikka sinun perseeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Oho kylläpä nyt kolahti. Taidat olla kovakin veronmaksaja😆

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Oho kylläpä nyt kolahti. Taidat olla kovakin veronmaksaja😆

    Enkä ole. Elelen tukiaisilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Isot sanktiot näille valittajille. Saas nähhä mistä seuraavaksi valittavat! Kumma kun nyt eevät surukuusista ja tien korjauksista valita.

    Jos he antavat tukiopetusta valitusten muodossa

    Äänestä

Kepun suunnittelu on hidasta, mutta puoliksi jo tehty.

Äänestä

En usko kepun vaalitappioon. Muutama hyvä uusi ehdokas Avoimella. En usko sieltä vanhojen valtuutettujen menevän läpi, mutta uuudet saattaa yllättää ja napata kepun ääniä. Vasureilla hyvä lista. Uskon perinteisten vasemmistoliittolaisten löytävän sieltä helposti sen, kelle äänensä antaa. Jännät vaalit tulossa.

Äänestä
  • Kepu on näissäkin kuntavaaleissa numero 1.Avoin olis voinu ollu yllättäjä mutta näkyy olevan listoilla jäkäti jää jäkittäjiä.

    Äänestä

  • Mitenniin Kepun onko muille annettu ääni Kepulilta pois?Miten oikein päässäs järki jytisee

    Äänestä

Keputtajia ei saa muuta kun kehua, muuten poistetaan.

Äänestä

Kummasti aktivoituu nämä ehdokkaat. Mielipiteitään työntävät joka tuutista, sitten kun on.äänestetty ja valittu niin sittenpä ei enää kuulukaan mitään, painuvat niin kuin maan rakoon.

Äänestä
  • Niinpä. Ei ole viimeiseen neljään vuoteen juurikaan mitään saatu kohennettua. Ainut josta on ääntä pidetty on se Opinportti, joka on aloittamista vaille valmis. Saattaahan sekin vaalien jäkeen jäädä unhon yöhön.

    Äänestä

  • Toivottavasti ei kuulu MITÄÄN niistä, jotka eivät luottamusta äänillä saa! Sitten on syytä pitää suu supussa ja pysyä poissa. Kuntalaisten äänet kyllä kertoo, minkälaisia ihmisiä halutaan päätöksentekoon. Pitäkää se ehdollaolijat mielessä! Ja äänestetään, kun siihen on nyt mahdollisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Toivottavasti ei kuulu MITÄÄN niistä, jotka eivät luottamusta äänillä saa! Sitten on syytä pitää suu supussa ja pysyä poissa. Kuntalaisten äänet kyllä kertoo, minkälaisia ihmisiä halutaan päätöksentekoon. Pitäkää se ehdollaolijat mielessä! Ja äänestetään, kun siihen on nyt mahdollisuus.

    Minä en äänestä. Heitin jo äänioikeus kirjeen avaamatta uuniin.
    Mulle on ihan sama miten asiat menee. En valita.

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Minä en äänestä. Heitin jo äänioikeus kirjeen avaamatta uuniin.
    Mulle on ihan sama miten asiat menee. En valita.

    Hienoa olet rehellisesti kantasi kertonut.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Hienoa olet rehellisesti kantasi kertonut.

    Eipä täällä ole viimevuosina kuntalaisten asioita hoidettu. Tärkeintä on kokouspalkkiot ja syönnit.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Hienoa olet rehellisesti kantasi kertonut.

    Niitäpä ei Keputtajista löydy.

    Äänestä

Paljonhan tosiaan kepu saanut aikaan ja siitä saadaan nauttia. Varsinkin tämä kepun lehtolapsi soteuudistus ja sen turvin tasapuolisen huono terveyspalvelu. Tosiaan isot kiitokset kepu ja jatkatte varmaan samaan malliin.

Äänestä
  • Olihan persuilla Iisalmen sairaalan yö päivystyksen alas ajo mainio temppu sekä monet muut leikkaukset. Lisää on tulossa yllätyksiä vielä.😡

    Äänestä

  • Kyllä. Ja nyt vielä tämä tuulivoimakiima joka niemen notkoon ja saarelmaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Kyllä. Ja nyt vielä tämä tuulivoimakiima joka niemen notkoon ja saarelmaan.

    Tuulivoima.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Tuulivoima.

    Ydinvoimaa, eikä mitään piipertäjien tuulivoimaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Olihan persuilla Iisalmen sairaalan yö päivystyksen alas ajo mainio temppu sekä monet muut leikkaukset. Lisää on tulossa yllätyksiä vielä.😡

    Purra ym Suomen pelastajat toimii!! Hyvä hyvä👍
    On eletty kuin pellossa muutama vuosikymmen. Nyt on maksun aika.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Purra ym Suomen pelastajat toimii!! Hyvä hyvä👍
    On eletty kuin pellossa muutama vuosikymmen. Nyt on maksun aika.

    Suurin osa purralaisista elohoppee kerhoa! Hyvin sahaavat omaa nilkkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Ydinvoimaa, eikä mitään piipertäjien tuulivoimaa.

    Kyllä. Uraani halkeaa ja tuottaa lamppuun valkeaa.

    Äänestä

  • Nyt on Keskustalla tulossa sellainen porukka, että laitetaan köyhät kyykkyyn.

    Äänestä

Tuulivoima kantaa voimansa kautta myös pielavettä.on ilo kuulla ja lukea päivänpolitiikkaa ja juttuja ihmisistä poltiikan takana. Tuo yksi kirjoittaja joutaisi lehtitoimittajaksikin

Äänestä
  • Keputtajat joutuu kääntymään tuulivoiman vastustajaksi, että eivät menetä äänestäjiään.

    Äänestä

Viherpiipertäjät haluaa tuulivoimaa. On muka vihreänpää. Ydinvoima on varmatoimisinta. Ydinvoimala pitää saada tänne. Toivottavasti Kepulaisetkin tulee järkiinsä.

Äänestä
  • Joo, kumpi on parempi, ydinvoimalan posahdus vai tuulivoimalan posahdus?

    Äänestä

  • Junttien on turha nillittää, tuulivoimapuistot pystytetään silti.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Junttien on turha nillittää, tuulivoimapuistot pystytetään silti.

    Paraskin sanoja. Taidat olla persaukinen Keputtaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Joo, kumpi on parempi, ydinvoimalan posahdus vai tuulivoimalan posahdus?

    Tietysti ydinvoimalan.

    Äänestä

Ooppa ääneti piipertäjä!

Äänestä

Mitä minä just luin?? Pimmeenviinanpersumyyjä ei taida tietää mihinkä vaaleihin se on eholle mennyt ja mitä asioita pitäis ajaa. Vai oliko se niiden tarkoituskin ajaa vaan omia etuja?Ei ihminen voi noin tyhmä olla.

Äänestä
  • Niin näkkyy ajattelevan vaan omaa napaa🤣. Aika erikoinen on tuo vaalimainonta,,,,,,sekö on sitä rehellistä politiikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Niin näkkyy ajattelevan vaan omaa napaa🤣. Aika erikoinen on tuo vaalimainonta,,,,,,sekö on sitä rehellistä politiikkaa.

    Tarkoitatko: ”oikealla asialla”?

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Tarkoitatko: ”oikealla asialla”?

    Ei taida itsekään tietää millä asialla 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Ei taida itsekään tietää millä asialla 😅

    Pääasiassa saataisiin vaan tuo tuulivoima nyt asiallisesti näille nurkille. Siitä hyötyä tulee roppakaupalla.Olhan iloinen uutinen myös nämä uudet rakennukset koulu ,kirjasto vielä kirsikkana monitoimihalli .

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Pitäähän se Venäjänpojilla saada uusi pallohalli se koulu kupeeseen.

    Äänestä

  • Mihinkäs Tanhupallo osallistuu?

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Pääasiassa saataisiin vaan tuo tuulivoima nyt asiallisesti näille nurkille. Siitä hyötyä tulee roppakaupalla.Olhan iloinen uutinen myös nämä uudet rakennukset koulu ,kirjasto vielä kirsikkana monitoimihalli .

    Eikös sille rantasaunalle ollut myös määrärahat? Kyllä siellä kelpaa olla oikealla asialla. Pitäisiköhän siihenkin pystyttää tuulimylly, niin saisi sähkökiukaaseen halpaa sähköä, vai pitäisikö vetää kaapeli Laivurista?

    Äänestä

  • Maaseudun tulevaisuudesta, vai mistä luit? Epä nuo Keputtajatkaan ole ajaneet, kun pienen sisäsiittoisen piirin etua.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Eikös sille rantasaunalle ollut myös määrärahat? Kyllä siellä kelpaa olla oikealla asialla. Pitäisiköhän siihenkin pystyttää tuulimylly, niin saisi sähkökiukaaseen halpaa sähköä, vai pitäisikö vetää kaapeli Laivurista?

    Ehdottomasti kaapeli Laivurista sähköt ilmanmuuta kunnan piikkiin.

    Äänestä

Pielavedelle oma vapaudenpatsas ilman vapautta. Täällä on puvuttu eräästä joka olisi hyvä malli siihen

Äänestä

Kukahan mahtaisi olla?

Äänestä
  • Vahtikoira näytti vahtivan purralaisten teltan nurkilla etteivät hernerokkaa liikaa syö. Soihtu kulkueen päävetäjä ei tullut ravintola seminaaria pitämään? Olko taas niitä tyhjiä lupauksia 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Vahtikoira näytti vahtivan purralaisten teltan nurkilla etteivät hernerokkaa liikaa syö. Soihtu kulkueen päävetäjä ei tullut ravintola seminaaria pitämään? Olko taas niitä tyhjiä lupauksia 😂

    Hyvä niitä Keputtajia on vähän pitää silmällä, kun ei niihin ole paljon luottamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Hyvä niitä Keputtajia on vähän pitää silmällä, kun ei niihin ole paljon luottamista.

    Olihan tuo leikattua hernerokkaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Olihan tuo leikattua hernerokkaa!

    Älä höpötä. Hyvin näytti maistuvan sinulekin. Sillä pärjäsit koko viikonlopun.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Vahtikoira näytti vahtivan purralaisten teltan nurkilla etteivät hernerokkaa liikaa syö. Soihtu kulkueen päävetäjä ei tullut ravintola seminaaria pitämään? Olko taas niitä tyhjiä lupauksia 😂

    Näyttää olevan Kepulla hätä, että Perusuomalaisista tullee suurin.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Älä höpötä. Hyvin näytti maistuvan sinulekin. Sillä pärjäsit koko viikonlopun.

    Ei ollut keittoa kuin pieni kattilallinen😭

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Näyttää olevan Kepulla hätä, että Perusuomalaisista tullee suurin.

    Saattaa olla Avoinkin kiilaamassa kärkipaikoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Saattaa olla Avoinkin kiilaamassa kärkipaikoille.

    En usko. Ei niillä ole mitään muuta annettavaa kun vastustus tuulivoimalle ja muutama aloite aina siinä välissä ja nekin vaan siksi että saa kertoa tehneensä aloitteen. Valitusta valitusten perään. Ei sillä kunta pitkälle pötki. pitäisi olla vähän yhteistyökykyäkin jos meinaa porukalla pärjätä.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Ei ainakaan sen huonommin voi enää mikään muu voi hoitaa, kun Kepulaiset. Kunta on näivettynyt, kun ei ole osattu hoitaa elinkeinotoimintaa. Kunnan rakennuksista ei ole pidetty huolta, joten alkaa olla kaikki purkukuntoisia. Omille jäsenille perustettu virkoja, joiden osaaminen on mitä on.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    En usko. Ei niillä ole mitään muuta annettavaa kun vastustus tuulivoimalle ja muutama aloite aina siinä välissä ja nekin vaan siksi että saa kertoa tehneensä aloitteen. Valitusta valitusten perään. Ei sillä kunta pitkälle pötki. pitäisi olla vähän yhteistyökykyäkin jos meinaa porukalla pärjätä.

    Pitäisi ottaa Kepulaisista mallia. Istua tuppisuuna kokouksissa. Korkeintaan syönnin aikana avata suutaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Näyttää olevan Kepulla hätä, että Perusuomalaisista tullee suurin.

    Persut valitettavasti tällä kylällä on se heikoin lenkki 😆 ei ollut yleisö ryntäystä hernerokalle taitaa omat ehdokkaat olla kyllästyneet suhmurointiin .

    Äänestä

Jos kepun johdolla menee vielä yksikin vaalikausi niin kunnan on pakko liittyä Kuopioon tai minne sattuuvat ottamaan. On ollut holtitonta rahan käyttöä tämä neljä vuotta.

Äänestä
  • Olisiko parempi ajoissa kuin liian myöhään

    Äänestä

Jäljelle jää kohta vain muistomerkki, vai oliko se joku...vapaudenpatsas ja ei ole ainakaan korkea

Äänestä

Kannattaa valita parhaat ehdokkaat ketä äänestää, kunhan eivät kuulu nykyiseen sisäpiiriläisiin muuten suhmurointi jatkuu entiseen malliin.

Äänestä
  • No onhan siellä ketä äänestää eikäantaa samoille aina ääniä
    Rohkeitä eikä hilijasia nynnyjä

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    No onhan siellä ketä äänestää eikäantaa samoille aina ääniä
    Rohkeitä eikä hilijasia nynnyjä

    Eipä ollut porukkaa yrnittäjien vaalipaneelissa. Mikäpähän idea lie ollut järjestää muutamalle. Älyhoi!

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Eipä ollut porukkaa yrnittäjien vaalipaneelissa. Mikäpähän idea lie ollut järjestää muutamalle. Älyhoi!

    Kaikille oli avoin tilaisuus. Panelistit yrittäjäjäseniä

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Kaikille oli avoin tilaisuus. Panelistit yrittäjäjäseniä

    Ketä tollanen kiinnostaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Kaikille oli avoin tilaisuus. Panelistit yrittäjäjäseniä

    Vai avoin, kun muutaman yrittäjä ehdokas saa osallistua ja pari höperöä kuulijaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Vai avoin, kun muutaman yrittäjä ehdokas saa osallistua ja pari höperöä kuulijaa.

    En minä tiedä ketä on ollut kuulemassa ja ketä ei. Yrittäjäyhdistyksen yrittäjäjäsenet kuulemma paneelissa, koska yrittäjäpaneeli. Hyvä että on erilaisia paneeleja eri teemoin tarjolla ja yleisö saa kysyä myös kysymyksiä. Ymmärsinkö nyt oikein kismityksen, eikö avoimella ja persuilla ole yrittäjäjäseniä 😅 Sekö se harmittaa? Olishan tuonne yleisöön mahtunut vai olisko se pitänyt olla tuulivoimapaneeli.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Eikö sinulla raukalla ole muuta tekemistä, kun haukkua avointa ja perussuomallaisia?

    Ei noilla Kepulaisillakaan taida olla kovin suuria yrityksiä Pielavedellä, että kannattaa lähteä kovin paljon irvimään. Vai kenellä sinun mielestäsi on?

    Yrittäjät paneelissa, koska yrittäjäpaneeli. Saakos nuorisopaneeliin osallistua eläkeläiset, vai muutteleeko Keputtajat joka paneeliin sääntöjä, jotta itse vaan pääsevät sinne?

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Yrittäjät paneelissa, koska yrittäjäpaneeli. Saakos nuorisopaneeliin osallistua eläkeläiset, vai muutteleeko Keputtajat joka paneeliin sääntöjä, jotta itse vaan pääsevät sinne?

    Varmaan saa, ei ole nuorisopaneeli vaan nuorison järjestämä paneeli. Yrittäjäpaneelin ymmärrän kyllä ihan hyvin, että siellä ollut yrittäjät tentattavana nimensä mukaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Eikö sinulla raukalla ole muuta tekemistä, kun haukkua avointa ja perussuomallaisia?

    Koska vain te olette täällä vuoronperään haukkumassa kepulaisia. Oliko täällä muita muka?

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Koska vain te olette täällä vuoronperään haukkumassa kepulaisia. Oliko täällä muita muka?

    Kepulaiset keskenään täällä nahistelee, kun tietävät, että äänet ei enää riitä jatkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    En minä tiedä ketä on ollut kuulemassa ja ketä ei. Yrittäjäyhdistyksen yrittäjäjäsenet kuulemma paneelissa, koska yrittäjäpaneeli. Hyvä että on erilaisia paneeleja eri teemoin tarjolla ja yleisö saa kysyä myös kysymyksiä. Ymmärsinkö nyt oikein kismityksen, eikö avoimella ja persuilla ole yrittäjäjäseniä 😅 Sekö se harmittaa? Olishan tuonne yleisöön mahtunut vai olisko se pitänyt olla tuulivoimapaneeli.

    Tuulivoima on paras ratkaisu.

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Eikö sinulla raukalla ole muuta tekemistä, kun haukkua avointa ja perussuomallaisia?

    Tuulivoima tuo vakautta sähkömarkkinoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Tuulivoima tuo vakautta sähkömarkkinoille.

    Höpöhöpö. Tuulivoima aiheuttaa vaan hinnan nousua. Ydinvoimalla joudutaan tuottamaan kumminkin, kun tuulivoima ei riitä kun tuulisella kelillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Ei noilla Kepulaisillakaan taida olla kovin suuria yrityksiä Pielavedellä, että kannattaa lähteä kovin paljon irvimään. Vai kenellä sinun mielestäsi on?

    On meidän kylällä navetta,sanovat sitä yritykseksi. Paska lentää ja haisee joka ilmansuunnalle.

    Äänestä

Täytyy kyllä sanoa, että muutama yrittäjä on kyllä kumman ylimielinen öykkäri. Raha ei näytästä tuovan järkeä. Vai viinahöyryissäkö öykkää.

Äänestä

Eipä taida kovin monta yritystä löytyä jotka työllistäisivät vieraita työntekijöitä.

Äänestä
  • Eipä, mutta leikitään niin kun olisi suurenkin firman johtaja.

    Äänestä

Pienyrittäjiä ja itsensätyöllistäjiä tahtoo olla kaikki Pielaveden yritykset.

Äänestä
  • Pitäisi saada niitä haaraliikkeitä

    Äänestä

  • Niinkö? Tuo paljastaa melkoisen tietämättömyyden, jos ei osaa katsoa kun kylän keskustan 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Pitäisi saada niitä haaraliikkeitä

    Ai haaraliike ja reisiorkesterin tanhua.

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    Ai haaraliike ja reisiorkesterin tanhua.

    Onhan kunnalla jo tanhuopettaja omasta takaa ei tarvitse naapurikunnista kysellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Onhan kunnalla jo tanhuopettaja omasta takaa ei tarvitse naapurikunnista kysellä.

    Näin vaaleja odotellessa onkin hyvää aikaa tanhuta ja käydä vaikka näyttämässä taitojaan naapurikunnissakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Näin vaaleja odotellessa onkin hyvää aikaa tanhuta ja käydä vaikka näyttämässä taitojaan naapurikunnissakin.

    Joutaa varmaan vaalien jälkeenkin tanhuamaan, kun näytti Laukkalan isännän Facebookissa Keskustalainen suosittelevan puheenjohtajan paikalta pois siirtymistä. Nouseekohan johtaja nainen tilalla?

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Joutaa varmaan vaalien jälkeenkin tanhuamaan, kun näytti Laukkalan isännän Facebookissa Keskustalainen suosittelevan puheenjohtajan paikalta pois siirtymistä. Nouseekohan johtaja nainen tilalla?

    On ilmeisesti, laajempaakin tahtoa vaihtaa edustajia kunnanhallitukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Näin vaaleja odotellessa onkin hyvää aikaa tanhuta ja käydä vaikka näyttämässä taitojaan naapurikunnissakin.

    Ei taida Kepuleita pelastaa enää mikään. Omatkin on sitä mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    Ei taida Kepuleita pelastaa enää mikään. Omatkin on sitä mieltä.

    Siinä vaiheessa kun epäluottamus tulee omien suusta olisi aika vaihtaa veturia kärkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    On ilmeisesti, laajempaakin tahtoa vaihtaa edustajia kunnanhallitukseen.

    Älkää antako puolueiden valita hallituksen jäseniä vaan valitkaa keskenäänvaltuustossa. Silloin vaihtuu naamatmutta laittaka kuminkin pätevätsinne. Ei ketään kylänJormaa joka nyhtästy hihasta politikoksi. Kepun sama pj tyyppi saa parhaatäänet ja jatkaa edelleen ja valitsee lakeijjansa jos ette hantita

    Äänestä

  • Anonyymi00170 kirjoitti:

    Siinä vaiheessa kun epäluottamus tulee omien suusta olisi aika vaihtaa veturia kärkeen.

    Juurikin näin.

    Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    Ei taida Kepuleita pelastaa enää mikään. Omatkin on sitä mieltä.

    Kannattaa kepuleiden harkita persuihin siirtymistä tosissaan, niin saisivat ainakin protestiääniä.

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Juurikin näin.

    Jos ryhmät sopivat keskenään luottamustoimipaikoista ilman valtuuston avointa käsittelyä, siinä on riskinä, että sopimukset eivät vastaa vaalitulosta tai demokratian periaatteita. Tämä voi johtaa esimerkiksi siihen, että:

    1. Suurimmat ryhmät saavat kohtuuttoman paljon paikkoja, koska pienemmät joutuvat joustamaan päästäkseen edes mukaan.

    2. Sisäpiirisopimukset syrjäyttävät äänestäjien tahdon, jos paikkoja jaetaan ryhmien keskinäisten etujen eikä valtuuston voimasuhteiden mukaan.

    3. Läpinäkyvyys ja vastuullisuus kärsivät, koska päätökset tehdään kabineteissa eikä valtuuston avoimessa käsittelyssä.

    Miten tämä voitaisiin korjata?

    Valtuuston päätösvalta palautettava: Paikkajakopäätökset tulisi tehdä valtuustossa avoimesti eikä pelkästään ryhmien kesken.

    Läpinäkyvä suhteellisuuslaskenta: Luottamuspaikat pitäisi jakaa esimerkiksi d’Hondtin menetelmällä, jotta ne vastaavat vaalitulosta.

    Pienryhmien asema turvattava: Kaikille valtuustoryhmille tulisi taata mahdollisuus osallistua päätöksentekoon.

    Miten nykyinen järjestely näkyy käytännössä? Jäävätkö tietyt ryhmät syrjään tai saavatko suuret kohtuuttomasti valtaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Älkää antako puolueiden valita hallituksen jäseniä vaan valitkaa keskenäänvaltuustossa. Silloin vaihtuu naamatmutta laittaka kuminkin pätevätsinne. Ei ketään kylänJormaa joka nyhtästy hihasta politikoksi. Kepun sama pj tyyppi saa parhaatäänet ja jatkaa edelleen ja valitsee lakeijjansa jos ette hantita

    Äänimäärien tulisi vaikuttaa kunnan luottamustoimipaikkojen jakautumiseen niin, että vaalien tulos heijastuu mahdollisimman oikeudenmukaisesti päätöksentekoon. Tämä tarkoittaa käytännössä suhteellisuusperiaatetta, jossa puolueet ja ryhmät saavat paikkoja suhteessa vaaleissa saamaansa kannatukseen.

    Periaatteet:

    1. Suhteellinen edustus: Luottamustoimipaikat jaetaan vaalituloksen mukaisesti, esimerkiksi d'Hondtin menetelmällä, jotta eri puolueet ja ryhmät saavat paikkoja mahdollisimman oikeudenmukaisesti.

    2. Valtuuston voimasuhteiden heijastuminen: Luottamustoimielinten kokoonpanon tulisi vastata valtuuston voimasuhteita, eikä esimerkiksi jonkin valmisteluvaliokunnan kautta kaventaa valtuuston valtaa.

    3. Demokratian toteutuminen: Kaikilla valtuustoon valituilla ryhmillä tulisi olla mahdollisuus osallistua päätöksentekoon myös lautakunnissa ja muissa toimielimissä.

    Ongelmakohtia:

    Sopimuspolitiikka: Jos luottamustoimipaikat jaetaan suljettujen neuvottelujen kautta, se voi ohittaa vaalituloksen.

    Vähemmistöjen asema: Suurimmat ryhmät voivat saada suhteellisuutta suuremman vaikutusvallan, jos paikkajako ei ole tarkka.

    Valmisteluvaliokunnat ja epädemokraattiset rakenteet: Jos valmisteluelimet valitaan epäsuorasti ja niillä on merkittävä päätösvalta, se voi kaventaa valtuuston todellista roolia.

    Pidätkö nykyistä paikkajakoa kunnassasi oikeudenmukaisena, vai onko siinä ongelmia?

    Äänestä

  • Anonyymi00176 kirjoitti:

    Ei missään nimessä. Demokratian palautus tarvitaan. Suurin ryhmä sulkee vaaliliitolla muiden pienpuolueiden suut ja suhmuroi miten haluaa. Persut pidetään nurkassa tossun alla. Se siitä kunnan päätöksenteosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    Ei missään nimessä. Demokratian palautus tarvitaan. Suurin ryhmä sulkee vaaliliitolla muiden pienpuolueiden suut ja suhmuroi miten haluaa. Persut pidetään nurkassa tossun alla. Se siitä kunnan päätöksenteosta.

    Mutta onhan uutena nyt Avoin Pielavesi jolla näyttäisi olevan tosi kovia ehdokkaita se porukka voi muokata puolueiden valtaa alaspäin ja sekoittaa pakan kokonaan.

    Äänestä

Kyllä kärsii

Äänestä
  • Tästä on mukava ponnistaa kivasti tuulee ulkona jospa ne jo myllyt tulisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    Tästä on mukava ponnistaa kivasti tuulee ulkona jospa ne jo myllyt tulisi.

    Älä vaan tipu sieltä hillotolpalta, kun tulee

    Äänestä

Persuilla on se kuuluisa hillotolppa mutta nytten se aika on jo ohi !kansa on puhunut.

Äänestä

Nouseekohan tämä taitelija Keskustanjohtoon?

Äänestä
  • Kyllä hän näyttää olevan jo nousukiidossa, eli kyllä kohta lentoon lähtee.

    Äänestä

  • Anonyymi00179 kirjoitti:

    Kyllä hän näyttää olevan jo nousukiidossa, eli kyllä kohta lentoon lähtee.

    Varma voittaja

    Äänestä

Jospa pudottavat vieraslajina

Äänestä

Sekin vaara on olemassa, että ei ole puolueen arvojen mukaista, olla liian rehellinen.

Äänestä

Näkyy puskaradiossa aluevaltuusto ehdokaskeskustelussa paikallisten kepujenkin ääni mennä Keiteleen sairaanhoitajalle kumma ettei omat ehdokkaat ole mainonnan kohde olen kuullut että tällä paikallisella ehdokasnaisella on liikaa jo hoidettavia asioita ja lisää vain ahnehtisi. Valta vai raha vai oikeasti halu vaikuttaa

Äänestä
  • Kyllä, omatkin on huomanneet, että pitää pyrkiä kaikkeen ja kuitenkaan ei riitä halua hoitaa kunnolla kunnan aika aluenkaan asioita. Tärkeintä taitaa olla, että pääsee julkisuuteen ja kokouspalkkiot.

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Kyllä, omatkin on huomanneet, että pitää pyrkiä kaikkeen ja kuitenkaan ei riitä halua hoitaa kunnolla kunnan aika aluenkaan asioita. Tärkeintä taitaa olla, että pääsee julkisuuteen ja kokouspalkkiot.

    Tärkeintä varmaan on muhkeat ateriat, kokouspalkkiot, päivärahat, kilometrirahat ja nopea bemarikyyti kaupunginvälillä.

    Äänestä

Kyllähän Pielaveden lääkäri on kaikkein paras aluevaltuutettu Pohjois-Savon hva alueella. Sanokoot kepulit ja persut mitä tahansa.

Äänestä
  • Kari uskaltaa tuoda omat näkemänsä asiat hyvinvointialueen valtuuston kokouksessa meidän kuntalaisten hyväksi. Toinen Pielavetinen istuu kuin mykkä paskalla kun kupu on ravittu ja odottaa seuraavaa gourmet annosta kokouksen päätyttyä, puhumattakaan kokouspalkkioista. Äänestäkää Karia.

    Äänestä

  • Anonyymi00215 kirjoitti:

    Kari uskaltaa tuoda omat näkemänsä asiat hyvinvointialueen valtuuston kokouksessa meidän kuntalaisten hyväksi. Toinen Pielavetinen istuu kuin mykkä paskalla kun kupu on ravittu ja odottaa seuraavaa gourmet annosta kokouksen päätyttyä, puhumattakaan kokouspalkkioista. Äänestäkää Karia.

    Tietysti keskustalle ääni on tärkeä . Kuulin kylän parlamenteissä että rupelien vastustajat antavat keskustalle äänen.

    Äänestä

Äänestän Karia, sanokoot muut kepussa mitä vain.

Äänestä
  • Minä myös

    Äänestä

  • Äänestän keskustaa !! Sanokoon Persut mitä tahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    Äänestän keskustaa !! Sanokoon Persut mitä tahansa.

    Eikö pielavedellä ole muita kuin kepu ja persut

    Äänestä

Joka ei äänestä Karia on totuuden kiertämistä ja kusee omille kintuilleen. Sinne tarvitaan nyt oikeasti henkilö Pielavedeltä joka pitää kunnan ja kuntalaisten puolia eikä mene pelkän syönnin ja palkkioiden takia. Saati kunnianhakuisesti.

Äänestä

Toivottavasti oman kunnan ja ympäryskuntien tulevat päättäjät rupeaa suunnittelemaan kunta liitoksia niin hallintokulut putoaa ja koulujen äkkijyrkät kunta rajat myös olisi historiaa .systeemi hoituisi paljon pienenmällä virkamies ja hallintokoneistolla. Tuulimyllyjä tarvitaan kun ne sijoitetaan oikein .

Äänestä
  • Radioo kuuntelin ja mitä ihmettä paikallisradiossa puhuttiin vaan tuulivoimaa vastaan. Nyt loppui sen kanavan kuuntelu. On pohjois -korean meininkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00193 kirjoitti:

    Radioo kuuntelin ja mitä ihmettä paikallisradiossa puhuttiin vaan tuulivoimaa vastaan. Nyt loppui sen kanavan kuuntelu. On pohjois -korean meininkiä.

    Uskomaton se hidaspuheinen miesoletettu siellä sandelssissa. Kamalaa kuunneltavaa, kun puhetta saa odottaa ja odottaa!!! On viimesen päälle ympäripuhuttu ja maksettu mies töröttämään joka tuulivoiman vastustustilaisuudessa. Nyt varmaan intoa täynnä kun palkittiinkin sisäpiirin kesken. Kyllä se radiokanava menettää pisteitään tuolla tyylillä. Ei todellakaan jatkoon!

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    Älähän nyt. Avoin pielavesi puolue on paras kaveri sille ihan ilmaiseksi nyt kun sai palkinnonkin ja niitä mantroja se vaan toistaa. Muitapa ei sitten olekaan. Voi kai niille edes säälipisteitä antaa hyvästä yrityksestä vaikka aika kapeaksi jää aiheet, ääntä en kyllä antaisi., hulluksi menisi kunnan päätöstenteko. Ja sekin niiden ainoa aihe oma lehmä ojassa ajetaan kun käärmettä pyssyyn. Onneksi on meidän vara valita hyvistä ehdokkaista jotka ajaa koko kunnan asioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    Uskomaton se hidaspuheinen miesoletettu siellä sandelssissa. Kamalaa kuunneltavaa, kun puhetta saa odottaa ja odottaa!!! On viimesen päälle ympäripuhuttu ja maksettu mies töröttämään joka tuulivoiman vastustustilaisuudessa. Nyt varmaan intoa täynnä kun palkittiinkin sisäpiirin kesken. Kyllä se radiokanava menettää pisteitään tuolla tyylillä. Ei todellakaan jatkoon!

    Nyt on jollakin Keputtajalla jo hätäpaska housussa, kun ei osaa muuta, kun haukkua.

    Äänestä

  • Anonyymi00196 kirjoitti:

    Nyt on jollakin Keputtajalla jo hätäpaska housussa, kun ei osaa muuta, kun haukkua.

    Niin lopetin kyseisen kanavan kuuntelun. Höpöttää hidastetusti samaa kaavaa koko ajan . Onneksi voi kanavan valita.

    Äänestä

  • Anonyymi00198 kirjoitti:

    Niin lopetin kyseisen kanavan kuuntelun. Höpöttää hidastetusti samaa kaavaa koko ajan . Onneksi voi kanavan valita.

    Kolahtiko noin pahasti nilkkaan

    Äänestä

  • Anonyymi00193 kirjoitti:

    Radioo kuuntelin ja mitä ihmettä paikallisradiossa puhuttiin vaan tuulivoimaa vastaan. Nyt loppui sen kanavan kuuntelu. On pohjois -korean meininkiä.

    Kyllä täällä on ollut enempi Venäjän meininki vuosikymmeniä. Yksipuoluejärjestelmä, jota Keskusta on ylimielisesti pyörittänyt. Aiotko lukea vaan Pravdaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    Uskomaton se hidaspuheinen miesoletettu siellä sandelssissa. Kamalaa kuunneltavaa, kun puhetta saa odottaa ja odottaa!!! On viimesen päälle ympäripuhuttu ja maksettu mies töröttämään joka tuulivoiman vastustustilaisuudessa. Nyt varmaan intoa täynnä kun palkittiinkin sisäpiirin kesken. Kyllä se radiokanava menettää pisteitään tuolla tyylillä. Ei todellakaan jatkoon!

    Hitaasti tulee sitä jankutusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00201 kirjoitti:

    Hitaasti tulee sitä jankutusta.

    Eilisessä iltalehessä tämä kylä mainittu !Aikoinaan smp vennamo puhui rötösukkeleista.

    Äänestä

  • Kenellekä se kolahtikaan 😂 taisi itsellä kopsahtaa

    Äänestä

  • Anonyymi00204 kirjoitti:

    Kenellekä se kolahtikaan 😂 taisi itsellä kopsahtaa

    Keputtajalla kolahti

    Äänestä

  • Anonyymi00204 kirjoitti:

    Kenellekä se kolahtikaan 😂 taisi itsellä kopsahtaa

    Taitaavat keskenään avoimet täällä väitellä tuulimyllyjen sijoituksista 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00206 kirjoitti:

    Taitaavat keskenään avoimet täällä väitellä tuulimyllyjen sijoituksista 😂

    Opettelisit lukemaan, vai onko sinulla jokin sairaus? Kunnanhallituksessa päätös syntyi täpärästi äänin 5-4. Perussuomalaisten ehdokas esitti SDP:n kannattamana, että osayleiskaavaa ei hyväksytä. Vastaesitys sai puollelleelleen myös 2 Keskustapuolueen edustajaa. Sinulle on tullut Avoimesta joku pakkomielle. Kannattaisiko hakeutua jo hoitoon, ennen kun olet itselle tai muille vaaraksi, kun ei tuo enää ole normaalia, kai sen itsekin ymmärrät.

    Äänestä

  • Anonyymi00207 kirjoitti:

    Hieno juttu tuulivoima tulee, tänään on myös pohjanmaalla tuulivoima saannut myönteisiä asioita . Moneen kuntaan tulee niitä rahasampoja. Toivotaan että täällä myös hankkeet toteutuu. On kiva seurata näitten ainaisten narisijoiden touhuja, elävät jotain kivikautista elämää.

    Äänestä

  • Anonyymi00208 kirjoitti:

    Nämä viherpiipertäjät ovat kehityksen jarru, kun kuvitellevat, jollakin tuulimyllyllä pärjätään. Ihme, ettei vesimyllyä ja siihen pärehöylä ja niitä pirtissä poltetaan, ettei tarvita sähköä. Ydin voimaa sen olla pitää. Olivat nämä piipertäjät mitä mieltä hyväänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    Millä oikein rahoitat ydinvoiman? Ei taida talous olla hallinnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00210 kirjoitti:

    Millä oikein rahoitat ydinvoiman? Ei taida talous olla hallinnassa.

    Samalla kun tähän astikin. Ei ydinvoimasta pääse eroon, vaikka olisi kuinka paljon niitä leluvispilöitä, joista ei saa kun tuulella vähän sähköä.

    Äänestä

  • Anonyymi00207 kirjoitti:

    Opettelisit lukemaan, vai onko sinulla jokin sairaus? Kunnanhallituksessa päätös syntyi täpärästi äänin 5-4. Perussuomalaisten ehdokas esitti SDP:n kannattamana, että osayleiskaavaa ei hyväksytä. Vastaesitys sai puollelleelleen myös 2 Keskustapuolueen edustajaa. Sinulle on tullut Avoimesta joku pakkomielle. Kannattaisiko hakeutua jo hoitoon, ennen kun olet itselle tai muille vaaraksi, kun ei tuo enää ole normaalia, kai sen itsekin ymmärrät.

    Tuulet pikku hiljaa lisääntyy. Vispilät on tarpeellisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    Kyllä täällä on ollut enempi Venäjän meininki vuosikymmeniä. Yksipuoluejärjestelmä, jota Keskusta on ylimielisesti pyörittänyt. Aiotko lukea vaan Pravdaa?

    Tietäähän kaikki kuka se tanhupallo Pielavedellä on?

    Äänestä

Tuulivoimasta tulisi kuunnella nuorison ääntä, sillä se koskee heitä tulevaisuudessa. Nyt siitä päättävät vanhenevat pyylevät rouvat ja vanhat änkyrä herrat. Onko oikeasti kukaan kysynyt heiltä? Nuorissa on tulevaisuus ja vanhemmissa historia.

Äänestä
  • On kysytty ja pyylevien rouvien ja vanhojen herrojen lisäksi ovat myös nuoret tuulivoiman kannalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00214 kirjoitti:

    On kysytty ja pyylevien rouvien ja vanhojen herrojen lisäksi ovat myös nuoret tuulivoiman kannalla.

    Kyllä nuoret tietää ovat tuulimyllyjen puolesta. Ratio santussa jauhavat päivästä toiseen myllyjä vastaan ei vois vähempää kiinnostaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00214 kirjoitti:

    On kysytty ja pyylevien rouvien ja vanhojen herrojen lisäksi ovat myös nuoret tuulivoiman kannalla.

    Onkohan näin

    Äänestä

  • Anonyymi00217 kirjoitti:

    Kyllä nuoret tietää ovat tuulimyllyjen puolesta. Ratio santussa jauhavat päivästä toiseen myllyjä vastaan ei vois vähempää kiinnostaa.

    Kummasti se näkyy sinuakin kiinnostavan, kun jaksan kuunnella vielä uusintana. Taitaa vaan vituttaa sinua viherpiiretäjää, kun ei niitä enemmistö halua tänne.

    Äänestä

  • Anonyymi00219 kirjoitti:

    Kummasti se näkyy sinuakin kiinnostavan, kun jaksan kuunnella vielä uusintana. Taitaa vaan vituttaa sinua viherpiiretäjää, kun ei niitä enemmistö halua tänne.

    Vähäinen on määrä näitä vastustajia väkilukuun nähden.

    Äänestä

Persut ei ainakaan ole lukutaitosia kun jakavat noita mainoksiaan postilaatikkoihin joissa on selvästi sanottu EI MAINOKSIA, KIITOS. Miten jos eivät osaa lukea esityslistojakaan ennen kokousta. Äänestän sellaista ryhmää joka ei tee vaaliliittoja kenenkään puolueen kanssa joten ääneni menee äänestämälleni henkilölle.

Äänestä
  • Olen täysi samaa mieltä on tainnut äidinkielen tunnit ja varmaankin matematiikka hyvin heikkoa.Persuja ja kokoomusta en tule äänestää .

    Äänestä

  • Taitaa olla perussuomalaiset ja Avoin ryhmä ainoat jotka ovat ilmoittaneet ennen vaaleja, että eivät löhde kenenkään kanssa tekemään vaaliliittoja.

    Äänestä

  • Mutta kun sanotaan, että kimppa on kivaa

    Äänestä

  • Anonyymi00226 kirjoitti:

    Taitaa olla perussuomalaiset ja Avoin ryhmä ainoat jotka ovat ilmoittaneet ennen vaaleja, että eivät löhde kenenkään kanssa tekemään vaaliliittoja.

    Niitten lupaukset ovat täyttä hölynpölyä 🤣 takuulla myös kannattavat tuulimyllyjä. Ei taida usko riittää että ovat kuntalaisten etuja edustamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00226 kirjoitti:

    Taitaa olla perussuomalaiset ja Avoin ryhmä ainoat jotka ovat ilmoittaneet ennen vaaleja, että eivät löhde kenenkään kanssa tekemään vaaliliittoja.

    No nehän päättävät vaalien jälkeen miten toimia kun katsovat äänimääränsä että kannattaako tehdä YYA-sopimus Kepulaisten kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00226 kirjoitti:

    Taitaa olla perussuomalaiset ja Avoin ryhmä ainoat jotka ovat ilmoittaneet ennen vaaleja, että eivät löhde kenenkään kanssa tekemään vaaliliittoja.

    Mitenhän ne tuon sähkön tuottavuuden ratkaisee? Nyt olis myllyjä tulossa sekä pätäkkää kunnalle .En uskaltais kunnan päättäjäksi näitä peräkammarin poikia äänestää kun ei ole talous hallinassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00230 kirjoitti:

    Mitenhän ne tuon sähkön tuottavuuden ratkaisee? Nyt olis myllyjä tulossa sekä pätäkkää kunnalle .En uskaltais kunnan päättäjäksi näitä peräkammarin poikia äänestää kun ei ole talous hallinassa.

    Kerropa talousnerona minkä verran on tulossa pätäkkää? On taas viherpiiiprötä päästy kusettamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00231 kirjoitti:

    Kerropa talousnerona minkä verran on tulossa pätäkkää? On taas viherpiiiprötä päästy kusettamaan.

    Sadoistatuhansista olen kuullut hevosmiesten puhuvan aika mukavia summia. Eipä kannata paljon vastustella nyt kerran kun tarjotaan avo kämmenellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00232 kirjoitti:

    Sadoistatuhansista olen kuullut hevosmiesten puhuvan aika mukavia summia. Eipä kannata paljon vastustella nyt kerran kun tarjotaan avo kämmenellä.

    Eikös ne Lotossa jaa paljon isompia summia, eikä tarvitse kun 7 numeroa oikein. Eikä jää perustukset veronmaksajien kontolle purettavaksi.

    Äänestä

Ei taida kaikki Kepulaisten ehdokkaatkaan olla äidinkielen lehtoreita, kun katsoo noita vaalimainoksia.

Äänestä
  • Tai sitten haluavat keksiä hienoja sanoja kesken lauseen. Käyttämällä f tai d kirjainta ihan väärässä kohtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00225 kirjoitti:

    Tai sitten haluavat keksiä hienoja sanoja kesken lauseen. Käyttämällä f tai d kirjainta ihan väärässä kohtaa.

    Tarkoitatko Maddia?

    Äänestä

  • Anonyymi00233 kirjoitti:

    Tarkoitatko Maddia?

    Vai Mifjaa? Maffin kantsii jatkaa ajelua mummoin luo.

    Äänestä

Voi olla Avoin ryhmällä ennätyksellinen vaalintulos mitä koskaan on Pielavedellä kuntavaalissa saavutettu. On olleet tehokkaita koko toiminnan ajan vaikka ei ole kun kaksi valtuutettua.

Äänestä
  • Kapakan pitäjällä voi olla myös mahikset ennätys tulokseen jos janoiset sankarit selvii vaalipaikoille. Mainos jäi aikoinaan mieleen kaikkien janoisten sankari k grandi.

    Äänestä

  • Anonyymi00238 kirjoitti:

    Kapakan pitäjällä voi olla myös mahikset ennätys tulokseen jos janoiset sankarit selvii vaalipaikoille. Mainos jäi aikoinaan mieleen kaikkien janoisten sankari k grandi.

    Tämä horjuttaisi kyllä vahvasti uskoa siihen, että äänestäjille olisi edes hieman järkeä päässä. Oliko tämä kapakan pitäjän ainoa vaalilupaus? Oma etu, paras etu. Viis siitä, että valtuutettujen pitää miettiä ihan muita asioita kunnassa. Luotan siihen, ettei porukka ihan näin tyhmää ole!

    Äänestä

  • Tehokasta myös vaalityö, kun itse istuu yksikin ehdokas autossa ja pieni lapsi juoksee ovelta ovelle pitämässä vaalipuheita. Kiire itsellä haukkua somessa muita, mutta ketään ei uskalla kasvotusten kohdata. En luota heidän kykyihinsä saada pielavettä edes pidettyä kunnossa saati kehitettyä. Vai seköhän tavoite?

    Äänestä

  • Mitä ovat saaneet aikaan? Yksin tai kaksin saa huudella mitä vaan, mutta jos ei kykene minkäänlaiseen yhteistyöhön, niin aika pientä on. Sitten räyhääminen ja vastustaminen tapahtuu siinä omassa pienessä räyhääjäpiirissä. Kyllä meidän edustajilla pitää olla yhteistyökykyä, että jotain tapahtuu ja avoimella sitä ei näytä olevan.

    Äänestä

Kannattaa miettiä ketä äänestää. Eräs oikeistopuolue esitti, että esim iäkkäiltä äänestysoikeus pois. Olisko seuraavana työttömät, vähävaraiset jne.

Äänestä
  • Kokkarit vie vaikka lapselta tikkarin suusta.Persut ovat tämän systeemin hyvin oppineet Tätähän se ahneus tietättää know like the of one´ hand

    Äänestä

Valta vai raha lie niin makeaa, että kuvitellaan olevansa niin korvaamattomia, eikä osata luopua vallasta. Päätöksentekoon pyritään vielä, vaikka järki kulkee perävaunussa. Mitä annettavaa yhdellä ihmisellä on jopa vuosikymmenistä toiseen. Olisiko aika rajoittaa kaikkien päättäjien kaudet esimerkiksi kahteen tai kolmeen. Kohta joku höyryää, että äänestäjät tahtoo... mutta onhan meillä presidentin kaudetkin rajoitettu, miksi ei valtuuston, eduskunnan ym. Onhan meillä nytkin nuorempi ja uljas presidentti, kuin marsalkka Mannerheimin, joka voisi jatkaa pitkään ja kansa äänestäisi?
Kausien rajoitusta ei tarvitsisi, jos päättäjillä olisi järkeä ja muistia, että aikani on ohi.
ÄÄNESTETÄÄN UUDET KASVOT

Äänestä
  • Sillä on annettavana kokemusta. Siksi valtuustoon tarvitaan niin uusia kuin vanhoja.

    Äänestä

Mitenkähän nyt käy vaalien kun kesken äänestyspäivän rikottiin vaalirauhaa.

Äänestä
  • Vaalit ovat demokraattisen yhteiskunnan perusta. Vaaleissa äänestäjät valitsevat poliittiset päätöksentekijät, ilman viranomaisen ohjausta. Vaalihäirintä on selvitettävä.

    Äänestä

  • Anonyymi00243 kirjoitti:

    Vaalit ovat demokraattisen yhteiskunnan perusta. Vaaleissa äänestäjät valitsevat poliittiset päätöksentekijät, ilman viranomaisen ohjausta. Vaalihäirintä on selvitettävä.

    Vaalihäirintä? Jos puhutaan myös elinvoimasta taloudenkin näkökulmasta, niin sekö on häirintää.?Ts. kaikki muu paitsi vastustaminen on lobbausta? Eiköhän se ole vaan hyvä, että faktat on tiedossa puolesta ja vastaan. Kuntalaisten etu on tietää nämä kaikki näkökulmat.

    Äänestä

  • Anonyymi00244 kirjoitti:

    Se koira älähtää…

    Kunnanjohtajan tehtäväkö on toimia agitaattorina?

    Äänestä

  • Anonyymi00248 kirjoitti:

    Se koira älähtää…

    Ei kyllä kalahtanut. En ole kunnanjohtaja, enkä edes päättäjä. Tyytyväinen siitä, että tuokin näkökanta tuotiin esiin ja se kyllä on viranhaltijoiden tehtävä kertoa. Ei ole merkitystä sillä onko vaalit tai ei, merkitystä on kaikella tiedolla mikä vaikuttaa kuntaan. Ei vaalit ole asia, minkä takia tietoa pitäisi pimittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00250 kirjoitti:

    Facebookko on virallinen kunnan tiedottamiskanava? Olisi samalla laittanut tänne Suomi24.

    Äänestä

  • Anonyymi00251 kirjoitti:

    Facebookko on virallinen kunnan tiedottamiskanava? Olisi samalla laittanut tänne Suomi24.

    Taidat olla aika utelias.

    Äänestä

  • Anonyymi00251 kirjoitti:

    Facebookko on virallinen kunnan tiedottamiskanava? Olisi samalla laittanut tänne Suomi24.

    Miten meni tuulivoima äänestys...tuleeko vae ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00253 kirjoitti:

    Miten meni tuulivoima äänestys...tuleeko vae ei.

    Kyllä tulee sinun pihalle seuraava, Vladimir Viita lupasi. Etkö kuunnellut?

    Äänestä

  • Anonyymi00254 kirjoitti:

    Kyllä tulee sinun pihalle seuraava, Vladimir Viita lupasi. Etkö kuunnellut?

    Viimeisetkin maasedulla asuvat yrittäjät häippäsee täältä kun nuo tuulivoimahärpäkkeet tulee tänne. Onko järkee vai ei? Vladimir Viita lupasi ja rukoili niitä tänne. No se on tuo Opinportti mikä pitää saada tänne hinnalla mitä hyvänsä. Tuulivoimaverorahoilla.
    Jos viime vuonna syntyi 15 lasta niin ekaluokkalaisia on saman verran seitsemän vuoden päästä, hyvä jos sitäkään.

    Äänestä

  • Laitapa nimesi, niin minäkin laitan sitten, niin ei olla nimettöminä.

    Äänestä

  • Anonyymi00253 kirjoitti:

    Miten meni tuulivoima äänestys...tuleeko vae ei.

    Hyvin näytti takki kääntyvän kunnanhallituksen jälkeen. Se siitä suoraselkäisyydestä. Kepu pettää aina,

    Äänestä

  • Anonyymi00258 kirjoitti:

    Hyvin näytti takki kääntyvän kunnanhallituksen jälkeen. Se siitä suoraselkäisyydestä. Kepu pettää aina,

    Minä en enää äänestä tätä takinkääntäjää. Kyllä jaksaa mainostaa itseään. Tosipaikan tullen ei ole mihinkään. Toivottavasti ei saisi enää jatkopaikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00259 kirjoitti:

    Minä en enää äänestä tätä takinkääntäjää. Kyllä jaksaa mainostaa itseään. Tosipaikan tullen ei ole mihinkään. Toivottavasti ei saisi enää jatkopaikkaa.

    On meillä hauska täti, tuo täti M, kun täti menee valtuustoon, on näky komea ja hame kääntyy näin ja hame kääntyy näin. Kas näin kääntyy hame Ja hame kääntyy näin.

    Äänestä

  • Anonyymi00258 kirjoitti:

    Hyvin näytti takki kääntyvän kunnanhallituksen jälkeen. Se siitä suoraselkäisyydestä. Kepu pettää aina,

    Saattoihan se jatkopaikka nyt hävitä hameenkääntö tempulla. Ei ole uskottavuutta, kun kahden viikon välein muuttuu mieli. Saa yrittää syöttää lauantaina makkaraa, mutta pajunköyttä en enää syö.

    Äänestä

  • Anonyymi00255 kirjoitti:

    Viimeisetkin maasedulla asuvat yrittäjät häippäsee täältä kun nuo tuulivoimahärpäkkeet tulee tänne. Onko järkee vai ei? Vladimir Viita lupasi ja rukoili niitä tänne. No se on tuo Opinportti mikä pitää saada tänne hinnalla mitä hyvänsä. Tuulivoimaverorahoilla.
    Jos viime vuonna syntyi 15 lasta niin ekaluokkalaisia on saman verran seitsemän vuoden päästä, hyvä jos sitäkään.

    Höpö höpö juttuja taas mongerrat täällä ! pysyisit hiekkalaatikolla siellä sun paikka on.

    Äänestä

  • Anonyymi00255 kirjoitti:

    Viimeisetkin maasedulla asuvat yrittäjät häippäsee täältä kun nuo tuulivoimahärpäkkeet tulee tänne. Onko järkee vai ei? Vladimir Viita lupasi ja rukoili niitä tänne. No se on tuo Opinportti mikä pitää saada tänne hinnalla mitä hyvänsä. Tuulivoimaverorahoilla.
    Jos viime vuonna syntyi 15 lasta niin ekaluokkalaisia on saman verran seitsemän vuoden päästä, hyvä jos sitäkään.

    Hienosti laskettu, hyvä sinä! Samaan aikaan kuitenkin vastustat koulujen vähentämistä. Osaatko kertoa logiikkaa siihen? Vai onko miellä juhlallisesti tulevaisuudessa jokaiselle viiden lapsen ryhmälle ihan oma koulu?

    Äänestä

Ei tainnut vaalitemppu tehdä, kun huonoa äänille

Äänestä
  • Ilman Avoimen ryhmän jämäkkää toimintaa suhmurointi ja propaganta olisi päärooliissa kunnan päätöksenteossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00263 kirjoitti:

    Ilman Avoimen ryhmän jämäkkää toimintaa suhmurointi ja propaganta olisi päärooliissa kunnan päätöksenteossa.

    😂 Ilman niitä valituksia ja selvityksiä olisi saanut senkin ajan keskittyä virkamiehet tehokkaasti oikeisiin töihin! Nyt melkein pitäisi palkata yksi ylimääräinen vastailemaan niihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00264 kirjoitti:

    😂 Ilman niitä valituksia ja selvityksiä olisi saanut senkin ajan keskittyä virkamiehet tehokkaasti oikeisiin töihin! Nyt melkein pitäisi palkata yksi ylimääräinen vastailemaan niihin.

    Rötösherrat kiikkiin, vai miten se meni? Toivottavasti suhmurointi vähenisi ja säästyisi kuntalaisten rahat.

    Äänestä

  • Anonyymi00265 kirjoitti:

    Rötösherrat kiikkiin, vai miten se meni? Toivottavasti suhmurointi vähenisi ja säästyisi kuntalaisten rahat.

    Purralaisen puolueen ehokkailla näyttää valtakunnan tasolla olevan eniten tuomioita.Pahinta suhmurointia odottavissa näiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00264 kirjoitti:

    😂 Ilman niitä valituksia ja selvityksiä olisi saanut senkin ajan keskittyä virkamiehet tehokkaasti oikeisiin töihin! Nyt melkein pitäisi palkata yksi ylimääräinen vastailemaan niihin.

    Mitä enemmän pelleillään, sitä enemmän valituksia. Onhan mahdollista työllistää virkamiehet valituksilla. Sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

Olis tarkastusltk lle tehtävä. Onko sataman sähköjohtojen korjaus jo oikeisiin mittareihin tehty? Jos on onko päivämäärä ja lasku näytettävissä ja onko käyty tarkastamassa ja kuka tarkasti.

Jos ei tämä pitää ilmoittaa viipymättä KH ja ltk

Äänestä

Taitaa löytyä paljon vastaavia suhmurointeja tämän hyvävelikerhon jäljiltä jotka on laitettu kunnan piikkiin.

Äänestä
  • Oho kerro tarkemmin.

    Äänestä

Onkohan Trump käynyt salaa pielavedellä, ottamassa oppia ja mallia - kansa kyykkyyn

Äänestä
  • Pari viikkoa sitten nähty torilla hernekeittoa syömässä teltan vieressä😋

    Äänestä

Taisi kyläpäälliköltä kissa viedä kielen.

Äänestä
  • Jäämme odottamaan kykeneekö vastamaan, jota epäillen kyllä suuresti.

    Äänestä

Milloin Vladimir Viita laittaa?”Pielaveden kunta rajoitti sitä, kuka voi kommentoida tätä julkaisua”

Äänestä
  • Ehdokas Jokelainenhan se täällä huutelee. Hienosti teidät nössöt nimettömät huutelijat täältä tunnistaa:)

    Äänestä

Kommentoida ei saa kuntalaiset kun tehdään jotain suuria lobbauksia ulkomaisessa omistuksessa oleville tuulivoimayhtiöille.

Äänestä

Lobbaus taisi olla ennemminkin huolestuneisuus erään puolueen enemmistöaseman menettämiseen kuntapäätöksenteossa. Ja vaikka Pielavesi teatteri onkin tauolla näytti valtaapitäväryhmä järjestävän pienimuotoisen teatteriesityksen maanantain valtuustossa, että osa porukasta muka vastustaa tuulivoimaa kun pelätään äänten romahtavan kuntavaalissa.

Äänestä

Tämä pii paa kepulainen se vasta viisas onkin. Otti ennakkoäänet tuulivoimanvastaisena ja nyt kun vaalisunnuntai lähenee muuttui tuulivoimamyönteiseksi. Ja on siinä uskossa, että simsalabim äänestäjät eivät huomanneet mitään. Mutta toivottavasti äänestäjät tekevät omat johtopäätökset tuosta tempauksesta.

Äänestä
  • Näinhän en ole missään väittänyt,että vastustan tuulivoimaa.Olen kertonut alusta asti katsovani hanke kerrallaan Kh;n käsittelyn jälkeen tuli esille asioita joiden perusteella valtuustossa äänestin. Olen kyllä mielestäni ihan rehellisesti kertonut,että en tee päätöksiä tarkastelematta asioita monelta kantilta. Kun kh:ssa asia meni äänestykseen en voinut muuten äänestää kun ei koska päätös ei ollut itselle selkeä.Jos ei äänestystä olisi tullut olisin ollut hiljaa.Senkin olen kertonut,että en tee päätöstäni sen perusteella saanko ääniä vai en.Olisinhan halutessani voinut taktikoida ja äänestää valtuustossakin ei koska lopputulokseen se ei olisi vaikuttanut. Kunnanhallitushan ei asiaa loppujenlopuksi edes päätä vaan esittää valtuustolle päätettäväksi.Ketä tämä asia nyt vielä kangertaa ja on epäselvää niin voi tulla reilusti juttusille.Anonyymin esitetyt
    haukkumiset on aika raukkamaisia. T:piipaa kepulainen

    Äänestä

Eikait tuommoseen takinkääntöjään ole mitään luottamista kun kukaan ei voi tietää minkä kannan hän ottaa vaalien jälkeen. Ilmeisesti riippuu vaalin tuloksesta.

Äänestä
  • Vielä mietin ketä äänestäisin kun miettii ehdokkaita yks toitottaa huomenia joka päivä toinen lupaa kapakan aukaista sitten vielä tämä jatkuva valtuusaloite open ryhmä.On kyllä tosi vaikea päättää kehen näissä voi luottaa 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00283 kirjoitti:

    Vielä mietin ketä äänestäisin kun miettii ehdokkaita yks toitottaa huomenia joka päivä toinen lupaa kapakan aukaista sitten vielä tämä jatkuva valtuusaloite open ryhmä.On kyllä tosi vaikea päättää kehen näissä voi luottaa 😂

    Sitten on takinkääntäjä ja suurin osa valtuutetuista tuppisuita, jotka ei ole neljään vuoteen saaneet sanaa suustaan. Joka kohdassa näkyy 42, liittyikö se jotenkin rottiin mainoksissa aikoinaan?

    Äänestä

  • Milloinhan se rapa lentää kunnolla, kun Keputtajat huomaa, että häviää vaalit? Saattoi tämä takin kääntö riittää häviöön.

    Äänestä

  • Anonyymi00284 kirjoitti:

    Sitten on takinkääntäjä ja suurin osa valtuutetuista tuppisuita, jotka ei ole neljään vuoteen saaneet sanaa suustaan. Joka kohdassa näkyy 42, liittyikö se jotenkin rottiin mainoksissa aikoinaan?

    Ovat kyllä avanneet suunsa joka kokouksessa. PAIKALLA... Sitten kuitataan....kokouspalkkio.

    Äänestä

Sitähän ei tiedä vielä mitä tämä pii paa kepulainen vielä keksiikään ennen vaaleja. Alkaa harjoittelemaan kesäteatteri näytelmää takinkääntäjä Pielavedeltä.

Äänestä
  • Taitaapi jo kykit olla housuissa !Tällä uutukaisella ryhmällä 🤣Kun ee oo muuta annettavaa kuin valtuusaloite sieltä ja tuolta.Niitä tupa jumi juttuja kertovat tuulimyllyistä yötä päivää.

    Äänestä

  • Anonyymi00288 kirjoitti:

    Taitaapi jo kykit olla housuissa !Tällä uutukaisella ryhmällä 🤣Kun ee oo muuta annettavaa kuin valtuusaloite sieltä ja tuolta.Niitä tupa jumi juttuja kertovat tuulimyllyistä yötä päivää.

    Näyttäisi olevan Keputtajilla. Oli alhaisin teko, ottaa kunnanjohtaja agitaattoriksi. No hätä sitä tekee. Mitähän ne seuraavaksi keksii?

    Onko uusiryhmä pahin pelkosi, kun yökaudet hoet samaa? Menisit maate.

    Äänestä

  • Jos se vaihtoi vaan kesätakin välillä. Nyt voisi vaihtaa talvitakin takaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00289 kirjoitti:

    Näyttäisi olevan Keputtajilla. Oli alhaisin teko, ottaa kunnanjohtaja agitaattoriksi. No hätä sitä tekee. Mitähän ne seuraavaksi keksii?

    On se hyvä, kun täällä ohjeistetaan kunnanhallitusta. Kyllä meillä johtaja osaa

    Äänestä

Avoin ryhmällä on järkevät ehdokkaat tarjolla nyt tulee muutos valtuuston voimasuhteisiin kerralla.

Äänestä
  • Just just

    Äänestä

  • EE kyllä sille vaikuta eihän noilla ole mitään edistystä tulossa kunnan juttuihin.Laittavat jarrut päälle joka hankkeessa,on tainnut hernerokka tehdä tehtävänsä.

    Äänestä

Siinäpä vähän tietoa tuulimyllyistä

Äänestä
  • Ei ole sattumanvaraista tuulivoimaloiden sijoitus niin kuin oikeusoppineet väittää.
    Ehkä tärkeimpänä kriteerinä sijainnilla on puolustusvoimien sana.
    Ne ei saa häiritä tutkia..mitä idemmäksi mennään niin sen tarkempaa on sijainnin suhteen. Lännessä ei niinkään.
    Ainahan joka asiaan löytyy henkilöitä, oikeusoppineita jotka löytä jonkun reiän josta sorkkia asiaa.
    Miksi nämä oikeusoppineet eivät ratkaise energian-/sähkön tuotantoa niin ettei ketään investoinneilla ja rakentamisella häirittäisi.
    Kyse on kuitenkin koko Suomen selviytymisestä, sähköntuotannon omavaraisuus on saatava mahdollisimman korkeaksi sekä myös monipuoliseksi. Ei pelkkä ydinvoima ole ratkaisu, tarvitaan ydinvoimaa, tuulivoimaa, aurinkovoimaa ja vesivoimaa ja tulevaisuudessa ehkä paikkakohtaisia pienydinvoimaloita.

    Äänestä

Kunnat haluaa valtaa ja itsemääräämistä, mutta eivät siihen pysty. Tämä on nähty... tuulimyllyt on hyviä, kun eivät liian likellä kannattajia.
Jokatapauksessa yhteiset pelisäännöt tarvittaisiin.

Äänestä

Luulisi olevan muutakin kuin tuulimyllyn haaliminen, että jos kuntalaiset pääsisi lääkäriin vaikka

Äänestä

Persut tarjoaa tänään hernekeittoa torilla ja jälkiruuaksi makkaraa, että kansa jaksaa äänestää heitä vallankahvaan kiinni.

Äänestä
  • Hyvä niin. Päästään viimein Kepuloinnista.

    Äänestä

  • Nyt kuitenkin käy niin että persujen kannatus laskee kuin lehmän häntä 🤣 Ei taida leikattu hernerokka auttaa tilanteessa.Ratio Santun apujoukot jää myös rannalle ruikuttaa.Demarit on yllättäjä.

    Äänestä

  • Minusta on säälittävää keskuatapuolueen edustajien yrittää säälipisteillä saada ääniä, että heitä olisi muka nimitelty.

    Äänestä

  • Anonyymi00307 kirjoitti:

    Nyt kuitenkin käy niin että persujen kannatus laskee kuin lehmän häntä 🤣 Ei taida leikattu hernerokka auttaa tilanteessa.Ratio Santun apujoukot jää myös rannalle ruikuttaa.Demarit on yllättäjä.

    Aika pyövelimäistä ajattelua. Olisiko kepun aika kunnioittaa myös muita eikä runnoa. Onko mietitty, miksi kuntalaiset ovat pettyneet teihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00320 kirjoitti:

    Aika pyövelimäistä ajattelua. Olisiko kepun aika kunnioittaa myös muita eikä runnoa. Onko mietitty, miksi kuntalaiset ovat pettyneet teihin.

    Juuri näin. Toivottavasti äänestäjätkin älyää mihin jamaan kunta on ajettu.

    Äänestä

Näyttää ainakin parilla Kepulaisella olevan hätä valtuustopaikastaan. Alkaa tuo liika mainostaminen jo tympiä, kun joka kohtaan pitää työntää se pärstänsä näkymään. Toivottavasti se loppuu huomisen jälkeen.

Äänestä
  • Ole hyvä ja pistä koneesi kiinni taidat vaan olla niin helevetin utelias sekä saamaton loppujen lopuksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00309 kirjoitti:

    Ole hyvä ja pistä koneesi kiinni taidat vaan olla niin helevetin utelias sekä saamaton loppujen lopuksi.

    Äläpä hermustu. Tuleva häviökö ottaa jo noin tiukoille?

    Äänestä

  • Anonyymi00309 kirjoitti:

    Ole hyvä ja pistä koneesi kiinni taidat vaan olla niin helevetin utelias sekä saamaton loppujen lopuksi.

    Kuten sinäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00310 kirjoitti:

    Äläpä hermustu. Tuleva häviökö ottaa jo noin tiukoille?

    Tuossahan sitä ol tuas mallia kalakoju ponssarina avoimelle! näkyi ehokas kortissa olevan Eipä kiinnosta ennää paistetut muikut torilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00314 kirjoitti:

    Tuossahan sitä ol tuas mallia kalakoju ponssarina avoimelle! näkyi ehokas kortissa olevan Eipä kiinnosta ennää paistetut muikut torilta.

    Älä nyt masennu, kun Keputtajat häviää.

    Äänestä

  • Anonyymi00314 kirjoitti:

    Tuossahan sitä ol tuas mallia kalakoju ponssarina avoimelle! näkyi ehokas kortissa olevan Eipä kiinnosta ennää paistetut muikut torilta.

    Syöpä vaikka paskasi, ei voi vähempi sinun syömisesi kiinnostavan.

    Äänestä

  • Anonyymi00317 kirjoitti:

    Syöpä vaikka paskasi, ei voi vähempi sinun syömisesi kiinnostavan.

    Luojan lykky vielä ääni antamatta käskevät jo paskan syötiin🥱

    Äänestä

  • Anonyymi00318 kirjoitti:

    Luojan lykky vielä ääni antamatta käskevät jo paskan syötiin🥱

    Ei voi vähempi sinun syömisesi ja äänestämisesi kiinnostavan. Ihan sama, vaikka äänestät Kokomusta.

    Äänestä

Tämäkö se on kunnan virallinen tiedottamiskanava, jolla päättäjät saa informaatiota?

Äänestä

Tunteiden purkaantumista

Äänestä

Se on ihan sama ketä on valtuustossa jos nurmikon kyttääjien lautakunnassa....

Äänestä

Äänestä, ketä äänestät, mutta älä entisiä höppänöitä.

Äänestä

Kyllä avoin puolue tulee ottamaan omat paikkansa mutta se tiedetään huomessa iltana. Riippuu miten kova alamäki tulee valtaapitäville kun äänestäjät arvioivat miten ovat luotettavasti toimineet viimeiset neljä vuotta.

Äänestä
  • Voi olla teillä kovat odotukset mutta loppujen lopuksi ne lupaukset ja taitamattomuus näkyvät jo nyt. Oisko paikallaan vielä yks valtuusto aloite😂 sitten ratio santtua iltapäivällä kuuntelee.

    Äänestä

  • Ilmankos kunnassa ei liputeta kaikissa kunnanrakennuksissa edes kuntavaalipäivänä. Taitaa tulla rökäletappio tälle valtaapitävälle puolueelle. Olisivat esim. Opinporttiin laittaneet lipun vaikka puolitankoon suru-uutiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00324 kirjoitti:

    Voi olla teillä kovat odotukset mutta loppujen lopuksi ne lupaukset ja taitamattomuus näkyvät jo nyt. Oisko paikallaan vielä yks valtuusto aloite😂 sitten ratio santtua iltapäivällä kuuntelee.

    Unohtuiko aamulääke? Otahan ennen kun hourit enempi.

    Äänestä

Persut on suurin kuntapuolue näiden vaalien jälkeen älä höpötä muuta.

Äänestä
  • Niin ovat nuorgamissa🤣

    Äänestä

  • Miten meni niinkuin omasta mielestä

    Äänestä

Jo vääryys vallan saapi....ne lainkin laatii vääryyttä puoltamaan...

Äänestä
  • Kansa on puhunut keskusta näytti kaapin paikan🥳

    Äänestä

  • Anonyymi00330 kirjoitti:

    Kansa on puhunut keskusta näytti kaapin paikan🥳

    Meinaatko, että laitetaan köyhät kyykkyyn?

    Äänestä

  • Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen. Se turmaa ennustaapi. Vie kansat kurjuuteen. Ken Herran oikeutta nyt täällä julistaa. Nyt viekas vilppi täällä on noussut kunniaan , On valhe vallan päällä ja vääryys voimissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00330 kirjoitti:

    Kansa on puhunut keskusta näytti kaapin paikan🥳

    Kyllä, Tanhupallo johtaa kuntamme edelleen, eikä muilla ole sanansijaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00338 kirjoitti:

    Kyllä, Tanhupallo johtaa kuntamme edelleen, eikä muilla ole sanansijaa.

    Tanhupallo taisi tulla valituksi myös hva:valtuustoon eli herkkupöydät notkuu vielä ainakin seuraavat neljä vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi00339 kirjoitti:

    Tanhupallo taisi tulla valituksi myös hva:valtuustoon eli herkkupöydät notkuu vielä ainakin seuraavat neljä vuotta.

    Tosi hyvä asia että kepu voitti vaalit! Persujen toiminta näyttää hiipuvan joka kylällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00339 kirjoitti:

    Tanhupallo taisi tulla valituksi myös hva:valtuustoon eli herkkupöydät notkuu vielä ainakin seuraavat neljä vuotta.

    No tottakai ja herkuista ei ole puutetta. Pitää vaan ostella isompia vaatteita ja niitähän on varmaan Puijon juurella saatavana.

    Äänestä

  • Anonyymi00339 kirjoitti:

    Tanhupallo taisi tulla valituksi myös hva:valtuustoon eli herkkupöydät notkuu vielä ainakin seuraavat neljä vuotta.

    Meneekö se noin tunteisiin, että pitää piikitellä henkilökohtaisuuksiin menemällä? Aikuiset ihmiset haloo!

    Äänestä

  • Anonyymi00340 kirjoitti:

    Tosi hyvä asia että kepu voitti vaalit! Persujen toiminta näyttää hiipuvan joka kylällä.

    Mitähän hyvää ne on tällekin kylälle saaneet, muuta kun omilleen johtajan virkoja. Kaikki rakennukset alkaa olla purkukuntoisia. koko kunta alkaa näivettyä, kun ei saada työpaikkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00341 kirjoitti:

    No tottakai ja herkuista ei ole puutetta. Pitää vaan ostella isompia vaatteita ja niitähän on varmaan Puijon juurella saatavana.

    Oletko itseesi kovinkin tyytyväinen tuollaisen kommentin jälkeen? Jos yrität olla koomikko, älä jätä päivätöitä sen takia....

    Äänestä

  • Anonyymi00345 kirjoitti:

    Mitähän hyvää ne on tällekin kylälle saaneet, muuta kun omilleen johtajan virkoja. Kaikki rakennukset alkaa olla purkukuntoisia. koko kunta alkaa näivettyä, kun ei saada työpaikkoja.

    Persut hävisi ja eivät saaneet mitään aikaiseksi höpö höpö juttuja 4 vuotta lauloivat.Meneehän se aika huomenia toitottaessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00340 kirjoitti:

    Tosi hyvä asia että kepu voitti vaalit! Persujen toiminta näyttää hiipuvan joka kylällä.

    Mistähän se johtuu, kun Vasurit on niin mörttinä, eikö mennyt vaalit hyvin, vaikka hommassa sai jatkopestin?

    Äänestä

  • Anonyymi00350 kirjoitti:

    Mistähän se johtuu, kun Vasurit on niin mörttinä, eikö mennyt vaalit hyvin, vaikka hommassa sai jatkopestin?

    Ei tainnu mennä Suomen suosituimmalla puolueella ihan putkeen vaalit täällä. Taisi puheenjohtaja tippua, kun eno veneestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00356 kirjoitti:

    Ei tainnu mennä Suomen suosituimmalla puolueella ihan putkeen vaalit täällä. Taisi puheenjohtaja tippua, kun eno veneestä.

    Eipä taida kummassakaan työväenpuolueessa olla enää oikeata duunariporukkaa ja se näkyy molempien kannatuksessa. Sopimusammattilaiset näyttää karanneen avoin ryhmään ja jättäneet puoluekieroilun muiden tehtäväksi. Monta vaalikautta pyöriminen kepun helmoissa on tehnyt tehtävänsä ja seuraavat vaalit niin jännitystä riittää meneekö enää yksikään läpi.

    Äänestä

  • Anonyymi00360 kirjoitti:

    Tuohon ei usko erkkikään😂Avoin huumori ja huuma johtui tuulivoiman vastus jutuista.Todellisuus on 2 vuoden sisällä,nyt jo varmaan tuulivoimaa omassa mielessä kannattavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00360 kirjoitti:

    Eipä taida kummassakaan työväenpuolueessa olla enää oikeata duunariporukkaa ja se näkyy molempien kannatuksessa. Sopimusammattilaiset näyttää karanneen avoin ryhmään ja jättäneet puoluekieroilun muiden tehtäväksi. Monta vaalikautta pyöriminen kepun helmoissa on tehnyt tehtävänsä ja seuraavat vaalit niin jännitystä riittää meneekö enää yksikään läpi.

    Kyllä se hommassa menee läpi vaikka ei juuri muita ehdokkaita olisi ollenkaan.

    Äänestä

Öykkäröinti alkoi heti

Äänestä
  • Millonkas nähdään niitä loikkauksia kun perssut sai rökäle tappion se hillotolppa niitä vaan kiinnostaa ja tulikin ohraleipä.

    Äänestä

  • Anonyymi00348 kirjoitti:

    Millonkas nähdään niitä loikkauksia kun perssut sai rökäle tappion se hillotolppa niitä vaan kiinnostaa ja tulikin ohraleipä.

    Nyt Riittää enempi syötävää Tanhupallolle, kun saatiin tiputettua Perussuomalaisia ja Kokoomuslainen. Jippii.

    Äänestä

  • Anonyymi00349 kirjoitti:

    Nyt Riittää enempi syötävää Tanhupallolle, kun saatiin tiputettua Perussuomalaisia ja Kokoomuslainen. Jippii.

    On taas niin järkevää kommenttia jotta.... Mikä tarve on mennä henkilökohtaisuuksiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00351 kirjoitti:

    On taas niin järkevää kommenttia jotta.... Mikä tarve on mennä henkilökohtaisuuksiin?

    Suurimpana meillä on vara huudella

    Äänestä

  • Anonyymi00353 kirjoitti:

    Suurimpana meillä on vara huudella

    Ette taida olla kuin toiseksi suurin.... Keskustalaisilla on sentään käytöstapoja, joten eivät omiaan mollaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00357 kirjoitti:

    Ette taida olla kuin toiseksi suurin.... Keskustalaisilla on sentään käytöstapoja, joten eivät omiaan mollaa.

    Niinpä SaaS nähdä milloin avoimesti kurnuttavat toisilleen tämä kuuluisa avoin kompleksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00357 kirjoitti:

    Ette taida olla kuin toiseksi suurin.... Keskustalaisilla on sentään käytöstapoja, joten eivät omiaan mollaa.

    Olemme Keputtajat suurimpia ja meillä on vara mollata omiakin.

    Äänestä

Hyvä Pielaveden keskustan ehdokkaat!! Loistava saavutus vaaleissa! Äänestyksissä avarit jää nuolemaan näppejään.

Äänestä
  • Nyt kun on saatu entistä suurempi ylivalta, niin laitetaan köyhät kyykkyyn. Sääli on sairautta.

    Äänestä

Kannattako noiden persaukisten Kepulaistenkaan lähteä uhomaan?

Äänestä

Kohta alkaakin kepulaistwn suolesta valua liete pitkin teitä ja punnoittavat tiet mullalla

Äänestä

Kylläpä taas katkeruus loistaa täällä. Hakisin edelleen apua tuohon vaivaan. Se on kun syöpä mikä leviää ja sitten ei näe maailmaa kun negatiivisten lasien läpi. Raskasta itselle ja kaikille muillekin.

Äänestä
  • Hae ihmeessä.

    Äänestä

Vaaliliitoillahan ne keppanat vie loputkin paikat kaikilta pienpuolueilta.

Äänestä
  • Se onkin oikeastaan järkevyyttä!!!Mitteepä tuota muita kumartaa.

    Äänestä

Keppanat on nyt rinta rottingilla kun vielä säilyttivät enemmistö aseman. Kuntalaiset saavat tottua vaalilupauksiin jotka ei koskaan tule todeksi. Ja tuulivoimastakin päästiin äänestämään kun löytyi muutama vastarannan kiiski. No sama miten äänesti kun läpi pääsivät kuitenkin.

Äänestä

Niinhän siinä taisi käydä, että Tanhupallo vie, niin kun tähän astikin.

Äänestä
  • Hyvähän hänen on tanhua tanssia kun itse kepu tuhosi terveydenhoidon.

    Äänestä

Toivottavasti pallo vielä pyörii eikä ole mennyt soikeaksi. Terveyspalvelut on pelastettava vaikka ne itse tuhosivatkin.

Äänestä
  • Persut on tuhonneet tämän yhteiskunnan.

    Äänestä

  • Anonyymi00370 kirjoitti:

    Persut on tuhonneet tämän yhteiskunnan.

    Ja Kepulit Pielaveden

    Äänestä

Kylläpä nopea auto kuljettaa aina tapahtumapaikalle vaikka olisi useammassa sadassa kilometrissä asti.

Äänestä
  • Et pysy mossella jälessä😂

    Äänestä

Me Keskustan väki pelastetaan Pielavesi ☘️

Äänestä
  • Sitähän te olette tehneet vuosikymmeniä, kun olette ajaneet kunnan taloudelliseen kurimukseen järjestämällä puolueväellenne suojatyöpaikkoja, niin ei ole jäänyt rahaa pitää huolta kiinteistöistä. Niillä surukusillako aioitte kunnan pelastaa? Teille nauraa jo puuhevosetkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00376 kirjoitti:

    Sitähän te olette tehneet vuosikymmeniä, kun olette ajaneet kunnan taloudelliseen kurimukseen järjestämällä puolueväellenne suojatyöpaikkoja, niin ei ole jäänyt rahaa pitää huolta kiinteistöistä. Niillä surukusillako aioitte kunnan pelastaa? Teille nauraa jo puuhevosetkin.

    Jonkun on työt tehtävä siinä ei auta joutavat pulinat. Surukuuset ei liity kunnan talouteen millään lailla. Oot kuutamolla kuin lumiukko😂

    Äänestä

  • Hyvä biisi. Kyllä tällä kunnan pelastaa

    Äänestä

  • Onko muita hyviä vitsejä?

    Äänestä

  • Anonyymi00380 kirjoitti:

    Onko muita hyviä vitsejä?

    Taisi olla se Keskustalla hiekoitushiekka aloite vaalitemppu kun ei taida enää tarvetta olla?

    Äänestä

  • Anonyymi00381 kirjoitti:

    Taisi olla se Keskustalla hiekoitushiekka aloite vaalitemppu kun ei taida enää tarvetta olla?

    Ootko vuodenajoista sekaisin 😁nyt on kevät.Vae ruppeetko hiekoitus juttuihin aamusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00382 kirjoitti:

    Ootko vuodenajoista sekaisin 😁nyt on kevät.Vae ruppeetko hiekoitus juttuihin aamusta.

    En ole, kun Vappu on tulossa pitää valmistella, jos Demokraatit lupailee vappusatasia, niin me Keputtajat lupaillaan kunnan hiekkaa.

    Äänestä

Eipäs ole vielä keputtajien vaalikylvetyksetkään toteutunut liikuntahallilla mitä valtuustoaloitteessa lupasivat. Saati saunaoluet ja jalkakäytävien hiekoitukset.

Äänestä

Porukat kun tuntee niin aloitteet on sen mukaisia apukoululaisten tasoa.

Äänestä
  • Kun ollaan oikealla asialla, niin kohta kylvetään rantasaunalla

    Äänestä

  • Anonyymi00386 kirjoitti:

    Kun ollaan oikealla asialla, niin kohta kylvetään rantasaunalla

    Joko viikonloppuna?

    Äänestä

  • Hassujuttu oli kylläkin tuon paikalislehden ehdotus vanhustalolle olis varmaan kiireiltään voinut käydä itse lukemassa samalla toivotella huomenia.

    Äänestä

  • Anonyymi00388 kirjoitti:

    Hassujuttu oli kylläkin tuon paikalislehden ehdotus vanhustalolle olis varmaan kiireiltään voinut käydä itse lukemassa samalla toivotella huomenia.

    Nyt ei jouda lehti hommiin. Tämän päivän lehdessä oli, sauna kaupat etenevät. Kiirettä pitää, että ehti lauantaiksi remontoida.

    Äänestä

  • Anonyymi00389 kirjoitti:

    Nyt ei jouda lehti hommiin. Tämän päivän lehdessä oli, sauna kaupat etenevät. Kiirettä pitää, että ehti lauantaiksi remontoida.

    Kyllä sauna on saatava vapuksi kun Laivurikin aukeaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00391 kirjoitti:

    Kyllä sauna on saatava vapuksi kun Laivurikin aukeaa.

    Miten se liittyy Laivuriin?

    Äänestä

Persuilla oli hyvät makkarat, äänestin keskustaa.

Äänestä
  • Sinä oletkin oikea peruskeputtaja . Syöt toisten piikkiin.

    Äänestä

  • Keskustaa tuli äänestettyä. En jaksanut persujen hernerokalle kävellä näkyhän siellä kylän työmiehet suunpielet vaahossa olevan
    .

    Äänestä

  • Anonyymi00393 kirjoitti:

    Keskustaa tuli äänestettyä. En jaksanut persujen hernerokalle kävellä näkyhän siellä kylän työmiehet suunpielet vaahossa olevan
    .

    Tulehan tänään kiitoskahveille, kun saatiin sinut höynäytettyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00392 kirjoitti:

    Sinä oletkin oikea peruskeputtaja . Syöt toisten piikkiin.

    Joo ja sen kyllä mahani koosta huomaakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00395 kirjoitti:

    Joo ja sen kyllä mahani koosta huomaakin.

    Syöneen näköisiä näyttää olevan melkein kaikki Kepulaiset. Kyllä niitä on syötettykin, kun kinkerilampaita.

    Äänestä

Pitäähän sitä aina bikinintäytettä ottaa ettei pääse laihtumaan, luulevat muuten, että on alkanut köyhtymään.

Äänestä

Kyllä huomaa ihan kirjoitustyylistä, ketkä täällä ihmisiä mollaa... Päällimmäisenä tuontieukon tuoja. Lopettakaa jo nyt hyvät ihmiset.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kärsiikö Keskusta tappionentäsvasemisto ja SD

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu