Suomen ammustuotanto lähtee jyrkkään nousuun

Pääesikunta ja puolustusvälineteollisuus suunnittelevat kuorma-ammusten tuotannon aloittamista Suomessa. Nyt kuorma-ammukset tuodaan pääosin ulkomailta, mm. Saksasta ja Israelista.

Pääesikunta ja suomalainen puolustusvälineteollisuus ovat suunnitelleet konseptin, jolla aloitetaan kuorma-ammusten tuotanto pitkänkantaman tykistölle ja raskaille Amos-kranaatinheittimille. Hanketta on jo tutkittu operaatioanalyysein ja kustannuskysymyksenä ja se liittyy myös iskukykytutkimukseen.

Jo hyväksyttyjen tilausvaltuuksien mukaan hanke sisällytetään osana Suomen sotatalouden kehittämisohjelmaan (Stalva), jolle on vuosille 2003-2008 varattu enintään 201,6 miljoonaa euroa.
Kuorma-ammusten valmistus tässä yhteydessä on edellytetty tapahtuvan 80-90-prosenttisesti kotimaassa.

Kuorma-ammukset ovat sirpalekranaatteja kymmenen kertaa tehokkaampia avoimessa maastossa. Ammus levittää ilmassa räjähtäessään 40-60 räjähtävää tai tavallisen panssarin läpäisevää tytärammusta laajalle alalle.

Viimeksi kuorma-ammuksia on hankittu Suomeen vuosituhannen vaihteessa Saksasta pitkänkantaman 155-milliselle tykistölle. Ammuksen pääkomponentit siinä ovat saksalaisia ja tytärammukset israelilaisia.

-Kyky kuorma-ammusten itsenäiseen tuotantoon pitäisi olla Suomessa noin vuonna 2005. Asiaa on selvitetty esiselvitysmielessä koskien vuoden 2004 selontekoa, selvittää kenttätykistön tarkastaja, eversti Esko Hasila.

Patria-Vammas avainasemassa​

Suomessa tykistön sirpalekranaatteja kootaan nykyisin Haapajärven asevarikolla pääosin kotimaisista komponenteista. Ainoastaan nk. perävirtausksikössä ruuti on ranskalaista. Saksalaisen Rheinmetallin valmistamissa kuorma-ammuksissa tilanne on päinvastoin. Suomalaista siinä ovat vain perävirtausyksikön metalliosat.

Suunnitellussa suomalaisessa kuorma-ammusten konseptissa Rheinmetallin tilalle tulisi Patria-Vammas, joka neuvottelee parhaillaan ammuksen eri komponenttien hankkimisesta eri puolilta maailmaa.

Samaan aikaan pääesikunnassa on selvitetty iskukykytutkimukseen liittyen raskaiden raketinheittimien hankintaa vuoden 2004 selontekoa silmälläpitäen. Jopa sadan kilometrin päähän ampuvasta tulivoimaisesta rakettiaseesta on tehty jo ns. RFI-tietokyselyjä.

-Katsomassa on käyty niin venäläistä Smersh- kuin amerikkalaista MLRS-heittimiä kuin muitakin viritelmiä, sanoo eversti Hasila.

Amoksesta potkua hankkeelle​

Patria Vehiclesin suunnittelema ja valmistama uuden sukupolven modulaarinen pyöräajoneuvo AMV ja sen varustaminen uuden polven kranaatinheittimistöllä eli liikkeestä maaliin ampuvalla Amoksella (120 mm.) on antanut niin ikään potkua suomalaiselle kuorma-ammushankkeelle.

Suomen puolustusvoimille toimitetaan ensimmäiset AMV-prototyypit tämän vuoden aikana.

Puola on jo tehnyt päätöksen hankkia näitä AMV-taisteluajoneuvoja ja panssaroituja kuljetusajoneuvoja noin miljardin euron edestä.
092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu