Attendon hoivakodissa hoitajien korviin kuulunut huutoa ja huoneeseen mennessä näkyi hurja tilanne. Toisesta huoneesta tullut potilas oli kuristanut kurkusta huoneen asukasta, joka pahoinpitelystä muutaman vuorokauden jälkeen menehtynyt. Tutkimuksissa on menossa mahdollinen hoitajavajaus kyseisessä Attendon toimipisteessä, kertoo Ilta-Sanomat.
Väkivaltaa hoivakodissa Nurmeksessa
Anonyymi-ap
161076
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Onko turvallista paikkaa enää missään, maailmalla hullut päättäjätkin tappaa satoja tuhansia ihmisiä kuin torakoita laumoittain.
Pitäisiköhän vanhuksillekin laittaa laitoksissa jotakin virkistystoimintaa, taitaa nykyisin olla vain ikäihmisten varastointia, niin pahalta kuin se kuulostaakin.
Hoivapaikan palveluihin pitäisi kuulua muutakin kuin silloin tällöin tapahtuva vaipan vaihto, hyviäkin paikkoja on.
Säästetään ja säästetään," kaulitaan ja käännetään, niin saadaan lehtevä veronmaksaja" on yksi osuva sanonta.
Vanhukset lääkitään niin vahvasti että ovat aivan sekaisin.
Polttavat myös kannadista ☝️
Olen kuullut eräästä kidutuspaikasta täällä nurmeksessa niin pahoja asioita vanhusten hoidosta kuten ruuan syötöstä , pesuista , makuuhaavojen ym. hiertymien hoidosta että ihan hirvittää . Kunpa omaiset tietäis ja yrittäis tehä asialle jotain ? Märkänee ne vanhus/vammais raukat pissoissaan ja kakoissaan .
Kaikki revitään työntekijän niskasta , tosin pieni ystävällinen läpsy tai hipaisu siihen kait olis aikaa vaan ollaan niin kyr..n..ä työhön niin hoitajan kasvoilta paistaa tympääntyny sisääpäin kääntyny ilme , ei yx eikä kaks pysty millään tekemään kaikkea sitä mitä käsketään .
Sairastua ei saa puolikuolleena raahaututtava työhön jossa ilmariiri kireä .
Ei ihme että vaihtuvuus on iso hoitoalalla. Thaimaalais hoitajat parhaita kuullut oon .
Johtaja , niin sellaisesta ihmisestä ei tuota nimeä voi edes käyttää , miten ilkeääkin .
Nimim. aamuyöstä makarooniloota paistuu parhaiten .
OVO toimitusjohtaja = Opintoja vailla oleva toimitusjohtaja.
Nurmeksessa on eräs kansakoulun käynyt OVO Toimitusjohtaja.
Miksi ei ymmärrä käyttää YRITTÄJÄ sanaa😂😂.
Attendo ja Esperi on keksineet hyvän tavan vähentää hoitajapulaa. Ei lisätä hoitajia vaan vähennetään, eli "neutralisoidaan" asukkaita vähemmäksi.
Melkoisia keskitysleirejähän nuo nykyään on...
Lieneekö hoidon laatu parantunut siitä, kun muutama vuosikymmen sitten tuntui pahalta, kun voimakasta huutoa kuului pesupaikalta. Luultavasti hoitamattomat taiveihottumat kun joutuu kosketukseen voimakkaiden pesuaineiden kanssa aiheuttaa kovan tuskan, syytä hoitaa ensin iho kuntoon.
Sitä minä vähän ihmettelen miksi ei viety tarkempiin tutkimuksiin jos menehtyi myöhemmin ,,siis heti,,,kysyn vaan.
Sivusta kuultua, eräässä hoitopaikassa tuotiin ruoka päivittäin petiin, mutta ruoka ei vajunut lautaselta. Lautanen haettiin ruoka-ajan loputtua kommentin kera, eipä taaskaan ole ruoka maistunut, lopulta viereisen vuoteen potilas sanoi hoitajalle, pitäisi teidän huomata, ettei hänellä sairautensa vuoksi pysy lusikka kädessä.
Kannattaa itse päättää päivänsä, jos elämän ehtoopuolella tulee uhka joutua noihin vanhusten kuivattamoihin.
Näitä ongelmatilanteita yritetään peitellä ettei ne tulisi julkisuuteen, on jopa maksettu, jos omaiset tms. ei nosta älämölöä asiasta.
Monelle tämä on ok, koska perintö mielessä ja nythän sen sai nopeammin!
”Minusta ei ole hyvä, että vaikka kuinka on vaalit ja vaikka kuinka on oppositio ja hallitus, maalataan kuvaa, että suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä on täydellisesti suunnilleen romahtamassa. Ei ole. Meillä menee asiat parempaan suuntaan”, Orpo sanoi.
🤔🤣😀😂
Ei näy menevän kun kolme viikkoa kun mennessä kävelevä henkilö lähtee viimeselle matkalle näistä paikoista,tuntuu että nyt ei ole asioitten hoito enää kenenkään hallinnassa.levitellään vain käsiä näin taas pääsi käymään.