En mennyt avaamaan kyseistä extra-uutista, vaan etsin muualta netistä tietoa tapahtuneesta.
- Englannin kanaali, Jerseyn saari, Helier.
- Uhri: suomalainen, 20-v, alkujaan au pair-tyttö, sitten myös muita töitä saarella löytänyt, mm. hotellin työntekijänä. Kielitaitoinen, kaunis ja fiksu.
- Oli pelännyt jotakin ja vaihtanut työpaikkaa.
- 30.12.1966 nousi sateessa bussipysäkillä johonkin henkilöautoon.
- Löytyi pää ja kasvot tunnistamattomaksi hakattuna erään perunapellon reunasta 31.12.1966. Ei ilm. ollut seksuaalirikos.
Tekijä saattoi olla esim. joku tuttu, puolituttu tai asioihinsa etäisesti liittyvä, "näöltään tuttu" henkilö, esim. hotellin työntekijä?
Eräs paikallinen seks.rikollinen mies oli ollut epäiltynä, mutta riittävää näyttöä ei löytynyt. Höökiin (engl. "Hoeoek") ei kuitenkaan ollut kohdistettu tällaista.
Juttuja (mm. IS 2017 ja Seura) lukiessa tuli mieleeni sama, mikä esim. Bodomin kohdalla aikoinaan: ottaako poliisi riittävästi huomioon, että murhaaja ei välttämättä ollut mies? Esim. raivostunut, mustasukkainen tai motiiveiltaan muutoin kylmäverinen, mielisairaskin nainen, voisi kyetä vastaavaan tekoon.
IS:ssa spekulointia: Tuula Höökin murha 1966
26
335
Vastaukset
- Anonyymi
Itse epäilen, että murhaaja oli nainen.
- Anonyymi
nähny niiden hullujen brittien satanisti-rituaalimurhan , jne- ja joutunut itse kohteeksi kun on pelätty että paljastaa julkisuuteen?
- Anonyymi
2016 Vuoden lehtileikkeestä, englanninkielinen siis. Tuulan Hotelli Southampton olisi ollut prostituutio pesä, Tuula oli ottanut loparit, saanut uhkailusoittoja ja muuttanut uuteen kämppään ja kielti kertomasta yhteystietoja. Silminnähden pelästynyt tyttö, retki Pontac Houseen eli ex työpaikkaan päättyi sen lähelle. Tiesikö joku tästä tapaamisesta? Oliko ottamassa kyytiin jos vinkki tuli, oliko joku Pontac Housen henkilö myös prostituutio ringissä? Näkikö Tuula ehkä murhan tai muuta raakaa? Vastaukset löytyy näiden hotellien henkilöstöstä.
- Anonyymi
- Hotellin vierailijoina / piilo-bordellin asiakkaina saattoi käydä arkaluontoisia, ehkä poliittisia tai muutoin julkkis-henkilöitä ja Tuula mahd. oli nähnyt ja tunnistanut jonkun?
- Bordellitoimintaan saattoi liittyä myös mahd. jotain laitontakin seksiä?
Mutta, miksi Tuulan kasvot piti murskata?
- Tässä kohdin tuli mieleen mahd. mustasukkainen nainen, sillä Tuulan kauneus oli "mannekiini-tasoa" ja hän olikin jo ilm. tehnyt jonkun sopimuksenkin ranskalaisen Diorin kanssa?
Mistä syystä muutoin olisi ollut tärkeää tehdä uhrista (edes joksikin aikaa) "tunnistamaton"? Eli: voittaa aikaa?
- Henkilö oli hänelle läheinen ja siksi tekijä toivoi saavansa aikaa, eli väärän alibin etääntyä hänestä /
- paikkakunnalta (joku poliittinen tai muu julkkis?)?
Enemmänkin motiivi saattaisi kuitenkin vaikuttaa
- kateudelta tai mustasukkaisuudelta (nainen), tai
- kostolta, jos hän oli esim. torjunut jonkun miehen (mies).
Uskon myös, että jollakin hotellin henkilökunnasta saattoi olla tapahtuneessa jonkinlainen osuutensa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
- Hotellin vierailijoina / piilo-bordellin asiakkaina saattoi käydä arkaluontoisia, ehkä poliittisia tai muutoin julkkis-henkilöitä ja Tuula mahd. oli nähnyt ja tunnistanut jonkun?
- Bordellitoimintaan saattoi liittyä myös mahd. jotain laitontakin seksiä?
Mutta, miksi Tuulan kasvot piti murskata?
- Tässä kohdin tuli mieleen mahd. mustasukkainen nainen, sillä Tuulan kauneus oli "mannekiini-tasoa" ja hän olikin jo ilm. tehnyt jonkun sopimuksenkin ranskalaisen Diorin kanssa?
Mistä syystä muutoin olisi ollut tärkeää tehdä uhrista (edes joksikin aikaa) "tunnistamaton"? Eli: voittaa aikaa?
- Henkilö oli hänelle läheinen ja siksi tekijä toivoi saavansa aikaa, eli väärän alibin etääntyä hänestä /
- paikkakunnalta (joku poliittinen tai muu julkkis?)?
Enemmänkin motiivi saattaisi kuitenkin vaikuttaa
- kateudelta tai mustasukkaisuudelta (nainen), tai
- kostolta, jos hän oli esim. torjunut jonkun miehen (mies).
Uskon myös, että jollakin hotellin henkilökunnasta saattoi olla tapahtuneessa jonkinlainen osuutensa.Niin Tuulan retkestä tiesi ainakin Pontac Housen väki, ex vuokranantaja, kaveri Jenny. Pontac Housen suuntaan matka alkoi mutta päättyi huonosti, tämä auton omistaja joku puolituttu tai joku näistä. Ehkäpä Southampton hotellista joku? Uhkaajan kyytiin ei olisi mennyt, enkä usko että sellainen sattuma olisi käynyt että löytää Tuulan pysäkiltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin Tuulan retkestä tiesi ainakin Pontac Housen väki, ex vuokranantaja, kaveri Jenny. Pontac Housen suuntaan matka alkoi mutta päättyi huonosti, tämä auton omistaja joku puolituttu tai joku näistä. Ehkäpä Southampton hotellista joku? Uhkaajan kyytiin ei olisi mennyt, enkä usko että sellainen sattuma olisi käynyt että löytää Tuulan pysäkiltä.
Tuskin asia koskaan ratkeaa.

Saattaa olla motiiviltaan esim. "poliittinen" murha. Liittyen johonkin arkaluontoiseen hotellivieraaseen.
Muist. Jerseyn saarella aikoinaan kärähti mm. joku "kirkollinen" kuoropoikien / orpojen hyväksikäyttörinki....? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saattaa olla motiiviltaan esim. "poliittinen" murha. Liittyen johonkin arkaluontoiseen hotellivieraaseen.
Muist. Jerseyn saarella aikoinaan kärähti mm. joku "kirkollinen" kuoropoikien / orpojen hyväksikäyttörinki....?Mm. tämä tapaus:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/200803167397154
IL:
>>Lapsia lainattiin seksiorjiksi
Rikkaat pedofiilit veivät Jerseyn orpokodin lapsia risteilyille.<<
>>Kauhujen talo Haut de la Garennen orpokodista paljastuu jatkuvasti uusia karmeuksia. <<...
Tämä oli medioissa iso juttu v. 2008. Noinkin pienellä saarella, tuollaista. Mutta saari onkin eristäytynyttä aluetta, Ranskan rannikolla, vaikkakin Britannian omistuksessa.
Perinteistä jerseyläistä "paratiisi-elämää". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mm. tämä tapaus:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/200803167397154
IL:
>>Lapsia lainattiin seksiorjiksi
Rikkaat pedofiilit veivät Jerseyn orpokodin lapsia risteilyille.<<
>>Kauhujen talo Haut de la Garennen orpokodista paljastuu jatkuvasti uusia karmeuksia. <<...
Tämä oli medioissa iso juttu v. 2008. Noinkin pienellä saarella, tuollaista. Mutta saari onkin eristäytynyttä aluetta, Ranskan rannikolla, vaikkakin Britannian omistuksessa.
Perinteistä jerseyläistä "paratiisi-elämää".Stubi ei tuolloin vielä ollut...
- joten joku muu eliitti olisi ollut uhattuna? ...kukahan? ..- tiesi liikaa ja eliittisatanistikultti hoiti ongelman...?
liikkuiko Hans Asman briteissä tuolloin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin Tuulan retkestä tiesi ainakin Pontac Housen väki, ex vuokranantaja, kaveri Jenny. Pontac Housen suuntaan matka alkoi mutta päättyi huonosti, tämä auton omistaja joku puolituttu tai joku näistä. Ehkäpä Southampton hotellista joku? Uhkaajan kyytiin ei olisi mennyt, enkä usko että sellainen sattuma olisi käynyt että löytää Tuulan pysäkiltä.
vai Pontiac Housen eli Pontiac-talon...?
Biden on kova Pontiac-mies... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubi ei tuolloin vielä ollut...
- joten joku muu eliitti olisi ollut uhattuna? ...kukahan? ..- tiesi liikaa ja eliittisatanistikultti hoiti ongelman...?
liikkuiko Hans Asman briteissä tuolloin?Stubi ei... mutta entäs Sauli N. ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubi ei... mutta entäs Sauli N. ?
Sauli, Hans Assman ja jammusetä... yhdessä?
- Anonyymi
Hakusanalla "Tuula Höök" (Hoeoek, Hook) löytyy kirjoituksia asiasta, esim. nämä:
IS:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005030436.html
Seura:
https://seura.fi/ilmiot/historia/tuula-hookin-murha-ratkaisematta-viela-50-vuoden-jalkeenkin/
BBC (2013):
https://www.bbc.com/news/world-europe-jersey-21065524
*- Anonyymi
Sirkka-liisa Valjuksen murhassakin muuten nimi Waljus... olisiko jopa muita muotoja?- eliittejä?
Turkulainen tehtailija tapauksessa mainittu, mutta virallisesti ei häntä kai huomioitu ollenkaan?
- Anonyymi
Murhainfossa on aikoinaan, asiaa käsittelevässä ketjussa, ollut kirjoitus, jossa pitkiä lainauksia eli kuvakaappauksia eri medioiden sivuilta. Näissä on paljon lukemista, eli infoa asiasta:
https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=114&start=15
* - Anonyymi
Hyvä pointti, pitäisi ajatella laajasti.
- Anonyymi
Voimme "ajatella" myös sitä, miksi kyseinen murha jäi aikoinaan selvittämättä. Nk. johtolankoja täytyi kyllä olla riittävästi.
Ehkä poliisilaitoksen sisällä oli henkilö / henkilöitä, jotka esim. poliittisista syistä suojelivat, ettei etsintä päässyt liian lähelle itse pääkohdetta.
Oli mahd. tilattu murha? Ja Tuula mahd. johdateltiin avuttomaan tilanteeseensa? "Rikkinäinen auto" jne...
Muistakaamme mm. Viiltäjä Jackin arvoitusta: häntähän on epäilty jopa mahd. tietynlaiseksi aristokraatiksi, ellei peräti brittien hoviin kuuluneeksi. Hyvin hulppeat, hevosten vetämät vaunut nähtiin joskus "Jackin" rikospaikkojen lähellä.
Tulee mieleen myös mm. se Epsteinin joukkio, johon ilm. liittyi yhtenä mm. brittien prinssi Andrew. Hän oli ehkä, mahd. "heikoin lenki" ja jonka maine uhrattiin ja Epstein kait itse taas "hirtti itsensä" putkassa...?
Tarkoitan tässä sanoa, että rikostutkinnat maailmalla eivät aina suinkaan perustu demokratian periaatteisiin. Etenkin monarkioissa yhteiskunnallista, kuten poliittista eliittiä ja ylimystöä saatetaan suojella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voimme "ajatella" myös sitä, miksi kyseinen murha jäi aikoinaan selvittämättä. Nk. johtolankoja täytyi kyllä olla riittävästi.
Ehkä poliisilaitoksen sisällä oli henkilö / henkilöitä, jotka esim. poliittisista syistä suojelivat, ettei etsintä päässyt liian lähelle itse pääkohdetta.
Oli mahd. tilattu murha? Ja Tuula mahd. johdateltiin avuttomaan tilanteeseensa? "Rikkinäinen auto" jne...
Muistakaamme mm. Viiltäjä Jackin arvoitusta: häntähän on epäilty jopa mahd. tietynlaiseksi aristokraatiksi, ellei peräti brittien hoviin kuuluneeksi. Hyvin hulppeat, hevosten vetämät vaunut nähtiin joskus "Jackin" rikospaikkojen lähellä.
Tulee mieleen myös mm. se Epsteinin joukkio, johon ilm. liittyi yhtenä mm. brittien prinssi Andrew. Hän oli ehkä, mahd. "heikoin lenki" ja jonka maine uhrattiin ja Epstein kait itse taas "hirtti itsensä" putkassa...?
Tarkoitan tässä sanoa, että rikostutkinnat maailmalla eivät aina suinkaan perustu demokratian periaatteisiin. Etenkin monarkioissa yhteiskunnallista, kuten poliittista eliittiä ja ylimystöä saatetaan suojella.joo...
tai sitten oliko Hoeoek suomessa jotenkin merkityksellinen?....
... kylmän sodan takia tai muuten ... eli oliko kyse eliittien valtataisteluista.... joista meille ei kerrota...?... joka olisi ollut syy surmaan...
- Anonyymi
Pieni saari ja pienet piirit. Tuula sai uhkaus soittoja Southampton hotelliin missä aloitti ja lopetti vähän ajan sisään. Otti ritolat Thomasin perheestä ja muutti vuokralle ja kielti osoitteen antamisen, jopa uudelle työnantajalle.Ei varmasti olisi mennyt soittajan kyytiin kuin aseella uhaten, joten voi olla että ansa kyyti oli viritetty. Mutta oliko syy sexi, raha , huumeet vai mustasukkaisuus? Oliko jollakin perheen pojalla mennyt vati nurin? Jos ei vastakaikua tullut.
- Anonyymi
Murhainfon esittämissä lehtileikkeissä (linkki edellä), Tuulan äiti kertoi perheensä olevan selvänäkijöitä ja että hän olisi nähnyt molempien tyttäriensä (Tuulan ja Leenan) murhat "kuin ollen itse uhrina". Hän mm. kuvasi Tuulan murhaajan ulkonäköä.
Tuulan kielto, ettei uutta osoitettaan saa antaa tuolle hotellia pitäneelle naiselle ja pojalle (kuuluiko perheeseen muita, kuten isä ja sisaruksia?), antaa kyllä aika hyvää viitettä. Vaikka omistajatar itse (lehtileike) kertoo "Tuulan olleen hänelle kuin tytär", voi totuus olla ahdistavampi: esim. saada kauniista Tuulasta miniä! Entä tuon pojan tunteet Tuulaa kohtaan?
Monenlaisia vaihtoehtoja, pohtien tekijää / tekijöitä ja erilaisia motiiveja...
Torjutun miehen tai esim. kateellisen naisen / ihmisen raivo voi olla hurja. Mielestäni Tuulan pään tohjoksi hakkaaminen viittaa suunattomaan vihaan. "Senkin kaunotar! Kuka luulet olevasi?!"
Tämä on vain yhtä teoriaa, en "syytä" ketään. - Anonyymi

Tämä on vain yhtä teoriaa, en "syytä" ketään.molempien tyttäriensä?... Leena?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
molempien tyttäriensä?... Leena?
Myös Tuulan sisar, Leena, koki myöhemmin väkivaltaisen kuoleman.
- Anonyymi
Vankiloissa on paljon naisiakin ja hirmutekoja tekevät.
Se on silti aina "tabu", koska kukaan ei osaa kuvitella naisten
tekevän mitään pahaa tai rikollista.
Se ei ihan niin ole.. - Anonyymi
Niin joo. Faktat pöytään ja poliisin puheille. Muuten silkkaa p a s k a a.
- Anonyymi
Pieni saari eurooppa mantereen ja Englannin välissä-
Suljettu salattu mannermainen biletyspaikka eliiteille...-huumeita, viinaa, naisia, jne...
kuinkahan monta muuta tapausta siellä- vai eikö muut ole tulleet julki? - Anonyymi
mistä Hoeoek sitten tunnistettiin jos naama tunnistamattomaksi tapettuna löytyi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata892638Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2031668- 1161600
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411461Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641222Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻761015- 56979
- 45867
- 64864
- 61835