Kuunnellaan suviseuroja radiosta

Ollaan tänään kuunneltu suviseurojen aatto seuroja radiosta ja haikeeta on kun ei tänä kesänä pääse ollenkaan suviksiin. Todella koskettavaa on miten lapsikin keskittyy kuuntelemaan saarnoja leikkiensä lomassa. Kaksi vuotias poikamme tuli minulle erikseen vielä sanomaan että "setä sano anteeksi jeesuksen veressä", puhuttelevaa. Lapset ne on parhaimpia "saarnamiehiä".
61428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

KOTONA OLEMME LASTEN KANS KUUNNELLEET SUVISEUROJA,KUN EMME RASKINEET LÄHTEÄ 3 VK PRINSESSAN KANS SUVIKSIIN.ON MUKAVA,KUN SEURAT KUULUVAT RADIOSTA,TULEE KUUNNELTUA HYVIN,EI SEURAPAIKALLA LASTEN KANS KESKITY NOIN KUUNTELEE.

Äänestä
  • ...siellä kotona. Voin todeta, että kun aiemmissa suviseuroissa olen ollut muonittajana ja majaoittajana, niin
    seuravieraille olen täsmentänyt, mitä asiaa puhuttiin kun väsyneinä ovat tulleet. Siis kiitos intensiivisen radio/net viestinnän.

    Moni seikka on jäänyt heiltä ohi, mutta se yhteisöllisyyden kokemus, sen toivoisin toteutuneen. Ehkäpä pääasia.

    Äänestä

Sieltä kuuluu hyviä virsiä nyt, oikein hyvää iltamusiikkia.

T: Tiinaliina

Äänestä
  • Kuuntelen tässä samalla nettiradiosta ja kyllä on ihan miellyttävää kuunneltavaa esikoislestadiolaisellekin.

    Äänestä

  • jorkkamainio kirjoitti:

    Kuuntelen tässä samalla nettiradiosta ja kyllä on ihan miellyttävää kuunneltavaa esikoislestadiolaisellekin.

    ...öikein hyvä tunne tulee ja sielu lepää.

    Äänestä

Koko päivän olen kuunnellut ja nyt ihania lauluja kuuluu. Tulee monet monet menneet suviseurat mieleen. Olisin niin halunnut sinne tänä kesänä. Työesteet estivät. Olen ex-vl.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mella kirjoitti:

Ollaan tänään kuunneltu suviseurojen aatto seuroja radiosta ja haikeeta on kun ei tänä kesänä pääse ollenkaan suviksiin. Todella koskettavaa on miten lapsikin keskittyy kuuntelemaan saarnoja leikkiensä lomassa. Kaksi vuotias poikamme tuli minulle erikseen vielä sanomaan että "setä sano anteeksi jeesuksen veressä", puhuttelevaa. Lapset ne on parhaimpia "saarnamiehiä".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu