Markku Ruotsila ei ole Trumpin fani

Häntä kannattaa kuunnella tarkasti, sillä hän tuntee amerikan ja sen politiikan erittäin hyvin. Ruotsila yrittää siis tuoda esiin sen mitä jenkit ajattelee.

Mutta eihän Ruotsila pääse jossain A-studiossa kunnolla selittään asioita, sen sijaan tubella pääsee.
36286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Esim. Trumpin viime kaudella valtamediat eivät kertoneet mitään positiivista Trumpin toimista, vaikka niitä oli, mutta Ruotsila toi ne esiin.

Äänestä
  • Eipä niitä positiivisia asioita oikein ollut, eli ei niitä voi keksiäkään.
    Ei viime kaudella kaikki mennyt ihan vihkoon Trumpilla, mutta kyllä ne asiat mitkä meni parempaan, niin olisi mennyt joka tapauksessa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Eipä niitä positiivisia asioita oikein ollut, eli ei niitä voi keksiäkään.
    Ei viime kaudella kaikki mennyt ihan vihkoon Trumpilla, mutta kyllä ne asiat mitkä meni parempaan, niin olisi mennyt joka tapauksessa.

    Jos olisit oikeassa, ei Trumpia oltaisi valittu uudelleen. Vaan valittiin. Jo tästä pitäisi päästä pisteeseen, jossa hoksaa kyseenalaistaa, saikohan se sittenkin jotakin positiivistakin aikaan.

    Äänestä

Hah. Lahkouskovainen umpitrumpisti.

1Äänestä
  • Hah. Intersektionaalinen feministi.

    Äänestä

Hän on sanonut myös että kritisoi Trumpia tarpeen vaatiessa.

1Äänestä
  • Minäkin kritisoin jos aihetta ilmenee. Persu

    Äänestä

  • Koskahan moinen tarve Ruotsilalle tulee? Ei ole näkynyt.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Koskahan moinen tarve Ruotsilalle tulee? Ei ole näkynyt.

    Kaipa Trumpin pitäisi jossain seuraavassa valtionpäämistapaamisessa riisua itsensä alasti ja alkaa survomaan lähistöltä löytyviä esineitä peräpäähänsä, niin Ruotsilakin voisi jopa äityä hippasen hämmästelemään Donaldin käytöstä. Mutta ei ääneen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Minäkin kritisoin jos aihetta ilmenee. Persu

    Trump on täysin paska äijä!! Pani poikki aseavun Ukrainalle hyödyttääkseen Putinin sodankäyntiä! En arvosta tuollaista mielistelijää, joka in todella aivan PUTININ vallan alla!
    In siinä meillä suuren maan, USA:n presidentti, jolla ei ole omaa tahtoa ollenkaan!

    Halveksin suuresti tuollaista TRUMPIA ja toinen hyväkäs VANCE! Taitaa olla koko Trumpin hallinto aivan tyhjää täynnä kuten tuo suuri suinen hölöttäjäkin ELOIN MUSK!

    Ei tuollaisia torvia voi viisaat kansalaiset kannattaa! Ilmeisesti koko republikaaniporukka on yhtä tyhmää kuin tuo TRUMP! Sanoisin vain, että perästä kuuluu, sanoi torventekijä! Eikä kuulu mitään hyvää!!!!!

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Koskahan moinen tarve Ruotsilalle tulee? Ei ole näkynyt.

    En ole niin tarkkaan tutustunut,
    Valtamedian Pohjois-Amerikan Trumpin politiikan arvostelijat hoitavat kenttänsä niiiiiin hyvin, että ei ole ehkä tarvetta Suomessa ainakaan arvostella.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kaipa Trumpin pitäisi jossain seuraavassa valtionpäämistapaamisessa riisua itsensä alasti ja alkaa survomaan lähistöltä löytyviä esineitä peräpäähänsä, niin Ruotsilakin voisi jopa äityä hippasen hämmästelemään Donaldin käytöstä. Mutta ei ääneen.

    NO MUTTA! Sittenhän Trump pääsisi intersektionaalisten feministien suosioon! Ei vähemmällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Trump on täysin paska äijä!! Pani poikki aseavun Ukrainalle hyödyttääkseen Putinin sodankäyntiä! En arvosta tuollaista mielistelijää, joka in todella aivan PUTININ vallan alla!
    In siinä meillä suuren maan, USA:n presidentti, jolla ei ole omaa tahtoa ollenkaan!

    Halveksin suuresti tuollaista TRUMPIA ja toinen hyväkäs VANCE! Taitaa olla koko Trumpin hallinto aivan tyhjää täynnä kuten tuo suuri suinen hölöttäjäkin ELOIN MUSK!

    Ei tuollaisia torvia voi viisaat kansalaiset kannattaa! Ilmeisesti koko republikaaniporukka on yhtä tyhmää kuin tuo TRUMP! Sanoisin vain, että perästä kuuluu, sanoi torventekijä! Eikä kuulu mitään hyvää!!!!!

    Sinulla vauhtia niin paljon että et taida olla ihan asian tiimoilla...

    Äänestä

Ainakaan hän ei saa faktojaan kohdilleen niissa jutuissaan. Ovat täynnä suorastaan alkeellisia asiavirheitä, jotka olisi ollut hyvin helppo tarkistaa. Mä nyt olen kiltti ja oletan, että hän vain tekee virheitä eikä pyri tarkoituksellisesti valehtelemaan.

Äänestä
  • Kyllä hän on ketku ja täysin PUTININ vallassa!! Miten pahasti lieneekään irstaillut Putinin juhlissa aikoinaan, koska Putin pystyy kiristämään TRUMPIA täysin valtaansa!???????????

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kyllä hän on ketku ja täysin PUTININ vallassa!! Miten pahasti lieneekään irstaillut Putinin juhlissa aikoinaan, koska Putin pystyy kiristämään TRUMPIA täysin valtaansa!???????????

    Et kuulosta asioita tuntevalta, vain siltä että vauhtia riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kyllä hän on ketku ja täysin PUTININ vallassa!! Miten pahasti lieneekään irstaillut Putinin juhlissa aikoinaan, koska Putin pystyy kiristämään TRUMPIA täysin valtaansa!???????????

    No, joku riippuu niissä eikä kyseisten ns, faktantarkistajien knopeissa. Oikeellisuutta ole todistettu. Joukko ft:a pitää kiirettä rustaillessaan. Joku riippuu noissa ja sinä riiput riippujien riippujien riippujissa.

    SILLÄ VÄLIN KUN TRUMP TEKEE MAAILMAN RAUHAA!

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    On asioita, jotka voi tarkistaa ja joissa on vain yksi fakta ja sitten on asioita, joiden kohdalla noin ei ole. Mielipiteet taas eivät ole faktoja, mutta tietenkin jokaisella silti on oikeus niihin.

    Äänestä

Onneksi! Ruotsila on hihhuliuskoinen ja Trumpin kanbattaja ja kyllähän sen huomaa hänen esiintymisestä. Ylimielinen, kaikkitietävä ja röyhkeä, miksi oikein on täällä Suomessa, eikä Trumpin Jenkkiläsdä.

Äänestä
  • Missä viiraa. Täällä on ja toivottavasti pysyy. KANSALLISAARRE.
    (MIten sellainen olo että viirupäinen arvostelija ei ole...)

    Äänestä

  • Miksi on Suomessa?
    KUULE.
    Ruotsila jos kuka kuuluu tänne. Toisin kuin joidenkin muiden, Ruotsilan suvun juuret erittäin syvässä Suomen maaperässä, JA KAUVAN olleet.
    Siksi on Suomessa.
    Kuten MINÄ ja MONET MUUT. Olemme ja pysymme. Sinulla vähän liian kiire. Olet ehkä ajatellut tehdä joitain häätöjä?

    Äänestä

Omaan pesään kusija

Äänestä
  • Kenen allekirjoitus?

    Äänestä

Kyllä Ruotsila on A-studiossa ja muissakin ajankohtaisohjelmissa ollut ihan viime aikoinakin. Kyllä hän Trumpin tavat tuntee oikein hyvin ja fanittaa häntä todella ja kaivaa kaikkia kyselyjä esiin missä Trumpin kannatus on isoa, eli yksittäisissä Persumaisissa kysymyksissä. Ei häntä voi mitenkään pitää puolueettomana kommentoijana. Olen ollut ihan paikan päällä parissakin hänen luennoissaan Suomi-Usa seuran puitteissa ja yhtä samaa fanitusta molemmat. Toki sieltä pitää noukkia se tieto mitä ja mihin Trump tähtää, sen Ruotsila osaa kyllä kertoa.

Äänestä
  • Mihin TRUMP tähtää pokkuroimalla Putinia täysin???? Ei pysty tekemään rehellisiä päätöksiä lainkaan, on täysin Putinin vallan alla ja tuo ei ole suuren man presidentille oikein sopivaa eikä luotettavaakaan!

    Äänestä

  • No, voiko näitä A-studion yleisempiä HYVIN yksimielisä manipulaattoreita pitää puolueettomina?
    Et ehkä erota puolueettomuutta tässä poliittisen yksiviivaisuuden manipuloivassa kyydissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Mihin TRUMP tähtää pokkuroimalla Putinia täysin???? Ei pysty tekemään rehellisiä päätöksiä lainkaan, on täysin Putinin vallan alla ja tuo ei ole suuren man presidentille oikein sopivaa eikä luotettavaakaan!

    KUKA pokkuroi Putinia?🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Mihin TRUMP tähtää pokkuroimalla Putinia täysin???? Ei pysty tekemään rehellisiä päätöksiä lainkaan, on täysin Putinin vallan alla ja tuo ei ole suuren man presidentille oikein sopivaa eikä luotettavaakaan!

    Ja siis kumpi Trump mielestäsi on?
    Diktaattoriksi pyrkivä vallanhimoinen narsisti
    vai
    Purinin sylikoira?

    Molempia ei voi olla ;

    Äänestä

Minusta on mahdollista, että Trump on kuolleen veljensä sisko. Tämän takia vastustaa kaiken tavoin transuja, koska yrittää kieltää itsensä. Veikkaan, että ainoat kulkuset trumpilla kilkattaa korviensa välissä.
Kotioloissa viihtyy taatusti korsetissa. Niin ja Melanie Trump on tyttärensä.

Äänestä
  • Ainoa järkevä kommentti pitkään aikaan.😅

    Äänestä

Jollekin heikolle yksilölle jostakin syystä yksi ainoa joka EI VIHAA Trumpia (ehkä) on ihan liikaa että on päässyt hieman ääntelemään valtamediassa toimittajan katkaisemana.

Jo toinen aloitus puolueetonta tutkijaa vastaan??!!
Ps. Tärkeää tässä ei taida olla onko tutkija puolueeton vai ei, vaan se että EI-SAISI-OLLA-PUOLUEETON. Ei tietenkään, koska kaiken, IHAN KAIKEN pitäisi olla nyt sitä äärivasemmistolaista propagandaa.

Totalitarismi vuotaa nyt tuon yhden ja saman aloittajan mielestä.

Äänestä
  • KORJAAN, ALOITUS EI OLLUT Ruotsilan vastainen!

    Äänestä

Aloittaja, ymmärrä että yle on valinnut henkilön studioon pari kertaa, koska arvostelu ylen vasemmistoradikaalia toimintaa vastaan on kiihtynyt.

Äänestä
  • Ja noin voi yle nyt hurskastella että on ollut studiossa yksi muunkinlainen.

    Kovaa tuo totalitarismissa pysymisen pyrky, kun on hermot pettänyt yhdeltä (aloittajalta).

    Äänestä

  • edelleen. korjaan. ALOITUS EI OLLUT Ruotsilan vastainen.

    Äänestä

JEP JEB.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Häntä kannattaa kuunnella tarkasti, sillä hän tuntee amerikan ja sen politiikan erittäin hyvin. Ruotsila yrittää siis tuoda esiin sen mitä jenkit ajattelee.

Mutta eihän Ruotsila pääse jossain A-studiossa kunnolla selittään asioita, sen sijaan tubella pääsee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu