Nyt hyvät ihmiset tarkkana tämän ns.järjestön kanssa,!!!!!!!
Uus eko ry
Anonyymi-ap
274704
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Missä tuo toimii
Jaahas, kylläpä herättää luottamusta, kun ilmoitus fb:n ähtärin ilmoitustaulu -ryhmästä poistettiin, kun kyseltiin pitäjiä.
Onko se Gaijan touhuja
Tämä pari on kuulkaa ihmiset peitehommissa Ei oo oikeet henkilöllisyydet heillä. Miettikää nyt. Kierrätyksessä vanhassa ja uudessa, tuli paljon käryjä alusta saakka kun mutta pienellä viiveellä.
Kun alkovat pitää hotellia tuli leppäniemelle kasa uusia syytteitä mm velallisen törkeä epärehellisyys. Siitä voi saada kovan tuomion. Tarkkailu voi kestää viisi vuotta tai viisi päivää niissä hommissa.
Kyttiä ne on. Näin nää jo 2000 luvun alussa Tampereella vaikka toinen ja siellä kävi sama homma mutta eri nimillä.
että semmost yrittäjyyttä😸
Mielenkiintoista ja röyhkeää. Tilatkin ovat kyseenalaiset
No eipä näköjään ketään kiinostanut.hyvä niin
Mikäs firma tämä on?
Tutkikaa oman pesänne luotettavuutta.
Saatatte yllättyä aivan kotioloissakin.
En olisi siitäkään niin varma.
Ähtärissä on pitkät perinteet koijaus kauppaan.
Haavistorilla ei ole mitään tekemistä ukrainan lahjoitusten kanssa.täyttä soopaa tuo viesti.
Juu ei todella. Yksittäiset ihmiset vuokraa pöydän. Myyvät omia tuotteitaan.
Eri on se SRK nimellä ratsastava.
Lahjoituksena ihmiset vie tavaraa.
Yksityiset ihmiset myy.
Ei ole kuin PRH alainen ry.
Yksityinen bisnes.
Ihmisten lahjoitus tavaroille.
Kallis myös.
Erittäin kallis kun ottaa huomioon tavarat ovat lahjoituksia..
Haavisto on hyvä, toimiva ja oikea Kirppis
Niin on.
Haavisto on hyvä.
Tuo Hymis ratsastaa SRK maineella.
Onhan johtaja kuoppa Heikin serkku.
Mitä muuta toimintaa voimme odottaa
Ei Ähtäri kirppis ole sama asia kun haavisto oli. Siellä myydään kaikkien yhdistysten lahjoitetut tavarat omissa peitepöydis
Kuka tuota hymistä pyörittää ja mihin rahat menee? Tietääkö joku? Onko tosiaan yksityinen firma takana?
Mikä teitä ihmiset vaivaa? Jakavat ruokaa ja tarvikkeita. Itse olen saanut hyvää palvelua heiltä ja jos jotain ei ole heti ollut niin ilmoittavat kun tulee. Tällaiselle yksityiselle toimijalle olisi tilausta valtakunnallisesti. Ei kukaan mollaa täällä seurakuntaakaan.
Ähtärissä ei saa tehdä pyyteetöntä hyvää.
Mutta tämä on sitä.
Soittajan kenttä purevat
Hyvä kun joku meitäkin auttaa.
Eikä oo mustalaisia
Piti lukea..ja eikä olla mustalaisia..
Mitäs väliä sillä on onko romaani vai muu henkilö jos apua tarvii.
Onhan sillä..
Me ei saada mitenkään apuja, ei tietty ole lapsuudestakaan opetettu kerjäämään.
Joo ihan muille tavoille on opetettu
Nyt on tämä Uus-Eko oikein huomioitu valtakunnan mediassa! Ovat päässeet framille lauantaina ja kättelyyn! Millä resursseilla? Tunnetko yhtään ketä olisivat auttaneet? Pyysin itse apua ja koska olen r****i niin vastasivat että mene diakoniin. No ei ne anna sieltä ku juopoille. Ei ne yrittäjää tue.
Missäs mediassa 🤔
Helsingin Sanomissa on lista
Tämä elämäntapa valehtelia ei kerää kuin itselleen ,kaikki toiminta on huijausta.tarvittaessa kerron lisää
Mielenkiintoista