Yleensä stadin (vai tsadinko se on?) toivon kerimäki ts:n loputtomiin vuodatuksiin ei ole syytä koskea pitkällä tikullakaan, mutta tuo stallari-asia oli mielenkiintoinen.
kerimäki julistaa kaikella objektiivisuudellaan Halosen suurimmaksi stalinistiksi Suomessa. No, onhan kerimäen tuomio tässäkin tavallaan todiste päinvastaisesta, mutta oikaistakoon nyt kuitenkin.
Stalinisti tarkoittaa vakiintuneesti poliittisessa historiankirjoituksessa SKP:n vähemmistöä, jota myös taistolaissiiveksi nimitettiin Taisto Sinisalon mukaan. Aitoja stalinisteja ovat sellaiset tyypit kuin Jaakko Laakso, E-J Tennilä, Mikko Kuoppa, Veijo Puhjo tai vaikka Ensio Laine. Enemmistökommunistit, SKDL:n sosialistit tai demarit eivät ole/olleet stalinisteja. Kepun K-linja löysi 70-luvulla usein yhteisen sävelen SKP:n vähemmistön kanssa, UKK:een mielipiteisiin nojautuen.
Lienee liioittelua sanoa K-linjaa Kepun stalinisteiksi, mutta vähintään yhtä perusteltua se on kuin väittää vaikkapa Halosta stalinistiksi.
kerimäki julistaa kaikella objektiivisuudellaan Halosen suurimmaksi stalinistiksi Suomessa. No, onhan kerimäen tuomio tässäkin tavallaan todiste päinvastaisesta, mutta oikaistakoon nyt kuitenkin.
Stalinisti tarkoittaa vakiintuneesti poliittisessa historiankirjoituksessa SKP:n vähemmistöä, jota myös taistolaissiiveksi nimitettiin Taisto Sinisalon mukaan. Aitoja stalinisteja ovat sellaiset tyypit kuin Jaakko Laakso, E-J Tennilä, Mikko Kuoppa, Veijo Puhjo tai vaikka Ensio Laine. Enemmistökommunistit, SKDL:n sosialistit tai demarit eivät ole/olleet stalinisteja. Kepun K-linja löysi 70-luvulla usein yhteisen sävelen SKP:n vähemmistön kanssa, UKK:een mielipiteisiin nojautuen.
Lienee liioittelua sanoa K-linjaa Kepun stalinisteiksi, mutta vähintään yhtä perusteltua se on kuin väittää vaikkapa Halosta stalinistiksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Halosen nimi oli heti Sinisalon jälkeen.
Noinhan se menee. Stalinistien tavoite oli muuttaa Suomikin sosialistiseksi valtioksi. Heidän mielestään tämä voisi tapahtua väkivaltaisen vallankumouksen avulla. Hertta Kuusinen oli jo esistalinisti, joka julisti Tshekkoslovakien tien meidänkin tieksemme.
Demarit olivat jo varhain irtisanoutuneet väkivaltaisesta vallankumouksesta. Demarien aatesuunnan ydin oli ja on reformistisessa politiikassa, jossa ei pyritä yhteiskuntajärjestelmän kumoamiseen väkivalloin, vaan demokratiaa kunnioitetaan. Sittemmin pyrkimyksestä muuttaa yhteiskuntajärjestyksen perustaakin on luovuttu, koska reformistisella politiikalla on saavutettu pääosa asetetuista tavoitteista. Sosialismin tilalle tuli hyvinvointiyhteiskunta-ajattelu.
SKP:n enemmistö oli stalinisteja maltillisempi. Se oli valmiimpi odottamaan sellaista tilannetta, jossa kansan selvä enemmistö tukisi vallankumousta. Vähemmistö eli stalinistit olisi ollut valmis vallankumoukseen välittömästi, jos heille olisi näytetty siihen - tässä tapauksessa kai - punaista valoa.
SKDL ei kattojärjestönä ollut erityisen vallankumouksellinen, mutta tarkoituksena lienee ollut kattojärjestön avulla saada myös maltillisempien äänestäjien tuki. SKDL:n johtohenkilöistä esim. Ele Aleniusta ja Kalevi Kivistöä voitaneen luonnehtia ajattelultaan melkeinpä sosiaalidemokraateiksi.
Erityisesti vallankumoushaluiset stalinistit pitivät demareita luopioina ja luokkapettureina. Suomessa demarien ja kommunistien välit ovat olleet kaikkein huonoimmat ja SDP:n "jo riittää" -politiikka todennäköisesti pelasti Suomen komunistien kaappaukselta. Ns. asevelisosialistit liittoutuivat kokoomuslaisten porvarien kanssa kommunismia vastaan ja saivat tähän rahallista tukea CIA:lta. Myöhemmin USAn suurlähettiläät ovat lausunnoissaan kiittäneet SDP:n tannerilaista enemmistöä sitä, ettei Suomi ajautunut sosialismiin.
Demarien piirissä esiintyi toki vasemmistolaista radikalismia 60-luvulta lähtien, mutta kovin kumouksellista se ei ollut.
Ele Alenius ja Kalevi Kivistö olivat jatkuvassa vähemmistöläisten ja NKP:n epäsuosiossa, koska eivät noudattaneet NKP:n neuvoja/määräyksiä Suomen sisäpolitiikassa. Heillä oli enemmän selkärankaa kuin eräälläkin *hymyilevällä* K-linjalaisella...
Demarien nuori radikaalisiipi oli pieni ja äänekäs, mutta ei kovin vaikutusvaltainen. Sen radikaalivaihe osui samaan lyhyeen ajankohtaan kuin Kekkosenkin radikaalivaihe eli 60-luvun loppuun ja 70-luvun alkuvuosiin. Mitään väkivaltaista tai väkivallatonta vallankumousta ei sekään halunnut missään vaiheessa.
Kekkosen radikaaliudesta voi lukea mm. hänen päiväkirjoistaan 70-luvun alussa, joissa hän arvelee olevansa lähempänä SDP:n nuoria (Tuomioja, Liikanen, Lipponen ym.) kuin Kepun vanhoillista siipeä.
Kerimäkeen ei todellakaan voi koskea edes talikolla, mutta stalinismin ilmenismuodot ovat mielenkiintoisia.
Sinisalolaiset vanhat stalinistit ovat verrattavissa kenraalijunttiin, jotka muitta mutkitta -aatehistoriansa ja elinikäisen valtakamppailunsa (vrt. Saddam Hussein) kautta tuhoavat vastustajansa, paitsi jos tuhoamatta jättäminen antaa tilanne-edun. Vanhat stalinistit olivat kovia pelureita (Kallion Bistrossa stalinistikommunistien päivän hokema oli: "Neuvostoliittolaiset Kommunistit kuolivat ampuen poteroihinsa, kun pelkurijenkit väänsivät purkkaa tankkien takana".) Silloin ei aina muistanut kysyä: ammuttiinko edestä vai takaa?
Demareiden vasen linja tosiaan oli touhukas -60-70-lukujen vaihteessa. Lipponen ja Halonen (Tuomiojasta puhumattakaan) olivat lapsellisen innokkaita rakenteiden muuttamisessa. Lapsellisten NuorisoStalinistien ja yleisvasemmistoradikaalien eduksi on sanottava, he sentään olivat avoimesti jotain mieltä, paatuneiden kommunistien henkisiä itsemurhapommittajia.
Kepulaiset ovat aina olleet toista maata, "isänmaan arvo" vaihtelee, on markkinahintaista. Jos kepulaisen seinällä ovat Kekkosen ja Mannerheimin kuvat, on syytä olla varuillaan.
muuttuu paskaksi. Vanha viidakon sananlasku.