EU:n yritys panna lusikkansa soppaan

Anonyymi-ap

EU:lta ei ole toistaiseksi kukaan pyytänyt joukkoja Ukrainaan mahdollista tulitaukoa turvaamaan. EU haluaa viedä joukkonsa sinne, tarkoitus lienee turvata edut Ukrainassa tulevaisuudessa
EU:n toiminta johtaa vain sodan pitkittymiseen

27

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jaha sitä on pietarin poika herännyt nälkäkiukkuun ja vatsa tyhjänä taas täällä molottamassa Eurooppa ja Suomi vihaansa 😁

      Eiköhän se itsenäinen suvereeni Ukraina ole ihan selvin sanoin ollut hyvillään ajatuksesta saada maahansa eurooppalaisia joukkoja sitä ei vaan siellä idässä ulkomailla ole teille uutisoitu vissiin

      • Anonyymi

        Pysyvä oikea rauha saadaan vain sillä että aletaan noudattamaan kansainvälisiä lakeja YK:n ja Etyjin sitoumuksia ja molemmat osapuolet vetäytyvät omien kansainvälisesti tunnustettujen rajojensa sisään toisen valtion alueelta .

        Kaikki muu on vain pelkkä pelleilyä ja naurettavaa hiljaista hyväksyntää terrorismille ja kansainvälisten lakien merkityksettömyydelle ja tämä tarkoittaa sitä että valloitussotien aloittamisen kynnys pienenee oleellisesti jos tällaiseen alkaneet rikollisvaltiot palkitaan rikoksistaan paitis Ukrainaa myös ihmiskuntaa vastaan


      • Anonyymi

        Vainoharhaisuutesi ei siedä sitä ettei kirjoitus ole ihan supisuonalainen


    • Anonyymi

      EU:n aktiivisuus toimittaa joukkoja Ukrainaan osoittaa vain että EU:lla on intressejä Ukrainaan, eivätkä ne ole hyväksi rauhalle Euroopassa.
      Vaihde jonka EU pani päälle 2012 Ukrainan suhteen, on edelleen päällä, hamuta vaikutusvaltaa idässä

      • Anonyymi

        Vainoharhaisuutesi tekee vahinkoa omille ajatuksillesi ja siksi nojaat täysin Kremlin levittämään humpuukiin jopa siinä määrin että sinulla ei ole enään omaa ajatusta tai kontrollis uutisiin.

        En tiedä teetkö tuota tahallisesti propagandistina vai onko tilanteesi se säälittävämpi vaihtoehto...


      • Anonyymi

        "EU:n aktiivisuus toimittaa joukkoja Ukrainaan osoittaa vain että EU:lla on intressejä Ukrainaan, eivätkä ne ole hyväksi rauhalle Euroopassa."

        Tuota ...en voi kuin ihmetellä tiltun kirjoitusta aatellen sitä että ainoa joka on vienyt itsenäiseen suvereeniin Ukrainaan omien intressiensä vuoksi joukkoja laittomaan terroristiseen valloitussotaan on venäjä ja aiheuttanut näin sodan Euroopassa .

        Se että itsenäinen suvereeni Ukraina haluaa rauhanturvajoukkoja intressinään rauha ja turvallisuus on siis sijoitus rauhaan ja Ukrainan turvallisuuteen ...ei suinkaan sotaan valloituksiin ryöstöihin ja siviilien joukkomurhiin joihin Ukrainalle vieraan vallan venäjän aktiivisuus kutsumattomien joukkojen siirrolla Ukrainaan on ollut seuraus


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "EU:n aktiivisuus toimittaa joukkoja Ukrainaan osoittaa vain että EU:lla on intressejä Ukrainaan, eivätkä ne ole hyväksi rauhalle Euroopassa."

        Tuota ...en voi kuin ihmetellä tiltun kirjoitusta aatellen sitä että ainoa joka on vienyt itsenäiseen suvereeniin Ukrainaan omien intressiensä vuoksi joukkoja laittomaan terroristiseen valloitussotaan on venäjä ja aiheuttanut näin sodan Euroopassa .

        Se että itsenäinen suvereeni Ukraina haluaa rauhanturvajoukkoja intressinään rauha ja turvallisuus on siis sijoitus rauhaan ja Ukrainan turvallisuuteen ...ei suinkaan sotaan valloituksiin ryöstöihin ja siviilien joukkomurhiin joihin Ukrainalle vieraan vallan venäjän aktiivisuus kutsumattomien joukkojen siirrolla Ukrainaan on ollut seuraus

        Euroopan tavoite on jatka sotaa ja saada Ukrainan arvokkaat mineraalit.


    • Anonyymi

      EU:n pitäisi olla talousliitto, mutta vaaleilla valitsematon eliitti edustaakin muita arvoja.

      • Anonyymi

        "vaaleilla valitsematon eliitti"

        Sulla kai menny vaalit huomaamatta ohi.


    • Anonyymi

      Suomi liittyi EU:n sotakoalitioon joka siis kutsumatta yrittää lähettää joukkoja Ukrainaan, tuloksena vain sodan pitkittäminen

    • Anonyymi

      Mihinkään ei ole näistä typeryksistä Stubb ja Orpo
      ja muista EU-narunukeista!
      Trump yksin ja tietysti Yhdysvallat on niin paljon
      voimakkaampi kuin EU että sellaista!
      On typeryksien aika alkaa mielistellä Trump vaikka ovat
      niin paljon haukkuneet koska tajuavat kuinka aina häviävät!

    • Anonyymi

      Aivan selväähän on että EU yrittää saada joukkoja Ukrainaan ja juurikin USAn turvatakuilla, jotta saataisiin lopulta Nato ja Venäjä suoraan vastakkain.
      EUn "rauhanturvajoukot" siis valvoisivat aselepoa ja siinä tilanteessa syntyisi aseleporikkomus (Venäjän joukot tietenkin syyllisinä), jolloin USA joutuisi tulemaan mukaan.
      Tämä olisi EUn ja USAnkin sotahaukkojen riemuvoitto kun niiden pelko on ollut kasvussa että USA todellakin vetäytyy Ukrainasta ja Euroopasta.
      Trumpin tempoilu antaa kuitenkin heille toivoa kun Trump on alkanut aktivoitua Ukrainan suhteen.
      "Bidenin sota", kuten hän sitä kutsui, on nyt "Trumpin sota".
      Yhdysvaltojen presidenteillä on pitkä perinne liittyä näihin huonosti menneisiin sotiin, eikä Trumpkaan näytä tekevän poikkeusta lupaavasta alusta huolimatta.

    • Anonyymi

      Jos EU vie joukkoja Ukrainaan tulokena voi olla rajoittunut ydinsota Euroopassa

      • Anonyymi

        Ja rajoittuneesta ydinsodasta tuloksena voi olla rajoittamaton ydinsota koko maailmassa.


      • Anonyymi

        Ei Euroopassa ole joukkoja vietäväksi, ei se niin yksinkertaista ole.
        Hätäkokouksia pidetään joka päivä.

        Tosiasia on, Venäjä etenee vastustamattomasti.


      • Anonyymi

        "Jos EU vie joukkoja Ukrainaan tulokena voi olla rajoittunut ydinsota Euroopassa"

        🤣


    • Anonyymi

      Kenelle tiltu yrittää levittää alkeellista ja amatöörimäistä russopropagandaa ku yksinään täällä itselleen molottaa skeidaansa ja vastailee omiin kirjoituksiinsa ...vai onko tämä jonkinlaista kuivaharjoittelua ....

    • Anonyymi

      Ei näitä euroopan turvajoukkoja ole sinne viemässä ketkään muut.
      Kuin EU.n hörhöt.
      Trumpp puhuu kyllä että Euroopan pitää huolehtia Ukrainan turvallisuudesta. Mutta ei Trumppikaan sinne mitään joukoja ole käskenyt viemään.

      • Anonyymi

        Euroopassa kyllä puhutaan kaikenlaista mutta tekeminen on Venäjän puolella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Euroopassa kyllä puhutaan kaikenlaista mutta tekeminen on Venäjän puolella.

        Sotiminen on sotakiimaisen venäjä/pohjoiskorea diktatuuriliiton elämäntapa siitä kertoo lähes miljoona turhan takia kaatunutta /vammautunutta pölhä rys...sää .

        EU:n rauhanturvajoukot pitävät taas rauhaan yllä eli pyöreä nolla kaatunutta /haavoittunutta EU kansalaista 😉

        Siinä on se pieni noin 200 vuoden kehityksen ero näiden kahden vastakohtaisen maailman välillä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sotiminen on sotakiimaisen venäjä/pohjoiskorea diktatuuriliiton elämäntapa siitä kertoo lähes miljoona turhan takia kaatunutta /vammautunutta pölhä rys...sää .

        EU:n rauhanturvajoukot pitävät taas rauhaan yllä eli pyöreä nolla kaatunutta /haavoittunutta EU kansalaista 😉

        Siinä on se pieni noin 200 vuoden kehityksen ero näiden kahden vastakohtaisen maailman välillä

        Jos EU joukot on Ukrainassa ja tulee tulitaisteluita, niin EU joukot pakenevat niin ettei tule vain kaatuneita?


    • Anonyymi

      Rauhanturvajoukkojen käyttöön on sitten YK:n perustamisen jälkeen vaadittu YK:n suostumus, nyt ei Ukrainan osalta ole siitä keskusteltu, EU haluaa hoitaa homman ja sen mukaan valtuudet ovat toiset kuin perinteisessä rauhanturvaamisessa.
      Suuri EU ploppi taas tiedossa

      • Anonyymi

        Suomi on kunnioittanut tähän saakka YK:n päätöstä, jos lähtee rauhanturvaamiseen, nyt siitä ei ole kuulunut mitään


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on kunnioittanut tähän saakka YK:n päätöstä, jos lähtee rauhanturvaamiseen, nyt siitä ei ole kuulunut mitään

        Kyllä se niin vetää suuta vehnäselle kun jossain mainitaan YK :)


    • Anonyymi

      Ryssän hyökkäys Ukrainaan vie kohti päivää, jolloin EU on hajonnut ja lopetettu

    • Anonyymi

      EU-laittaa lusikkansa soppaan.....

      Bryssel, joka osoitti jälleen, mitä "demokratia toiminnassa" – kaikkialla EU:n parlamentissa levitetty iskulause – todella tarkoittaa.
      Maanantaina 10. maaliskuuta EU-parlamentin "Ursula-koalitio" hylkäsi konservatiivien pyynnön keskustella Romanian presidentinvaaleista ja väittäen, että he eivät voi antaa "ääriainesten" ja "Venäjän ystävien" kyseenalaistaa oikeusvaltion koskemattomuutta Romaniassa.

      Kansallismielistä vaalivoittajaa ja uusintavaalien ennakkosuosikkia ei sallita ehdokkaaksi.

      Kaikki tämä vain lisää absurdiutta, ja tämä tapahtuu vain päivä sen jälkeen, kun Romania kielsi ennakkosuosikki Călin Georgescua (AUR/ECR) osallistumasta vaaleihin toukokuussa sen jälkeen, kun hänen ensimmäisen kierroksen voittonsa johti vaalien mitätöimiseen viime joulukuussa.

    • Anonyymi

      Valheiden-EU jos rupee sooloilemaan sotia niin
      saattaa Yhdysvallat poistaa kaikki joukot Euroopasta
      ja antaa sitten Euroopan sotia ja siihen alkuun
      valta-EU maat voi lähteäkkin koska ne iskujen maat
      tulevat olemaan nimenomaan Suomi ja Balttian maat,
      sitten kun näille maille on käynyt tarpeeksi huonosti
      ja ennen kun ehtii laajentua Keski-Eurooppaan niin sitten
      kyllä alkaa rauhanneuvottelut hyvin nopeasti,
      Suomen, Ballttioiden niinkuin Ukrainankin KUSTANNUKSELLA!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      21
      5067
    2. Oulaisten vaalit ovat hyvä alku, mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan.

      Oulaisten vaalit ovat hyvä alku. Puolueväristä riippumatta hallituksen rikollisuutta torjuvat toimenpiteet tehoavat ja r
      Oulainen
      2
      3343
    3. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      136
      1300
    4. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      100
      1288
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1210
    6. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1084
    7. Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon

      Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike
      Hyrynsalmi
      17
      893
    8. viekää miehet naiset kunnon treffeille

      Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.
      Ikävä
      168
      845
    9. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      61
      773
    10. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      35
      742
    Aihe