Ainoa ero näillä saduilla on, että tiedämme Petteri Punakuonon tekijät (laulun sanat teki Johnny Marks, perustuen 1939 julkaistuun satuun "Rudolph the Red-Nosed Reindeer"), kun taas luomistaru on tuntemattomaksi jääneiden tekijöiden laatima ja moneen kertaan kopioitu (ja editoitu) ties kenen toimesta. Millä perustellaan se, että jos sadun tekijöitä ei tiedetä, niin se on jotenkin uskottavampi kuin satu, jonka alkuperäinen kertoja tiedetään?
Keskeisintä on tietenkin sadun suhde todellisuuteen. Lentävistä poroista ei ole havaintoja, mutta yhtä vähän on havaintoja Luojasta. Miten poron nenä voisi loistaa? Kukaan ei osaa sitä selittää, mutta eipä kukaan osaa selittää miten "luominenkaan" olisi voinut tapahtua. Eikä kukaan osaa kertoa, miksi Jumala (josta ei ole siis mitään havaintoa) olisi koko luomisprojektin aloittanut ja mikä oli sen tavoite.
Luomistaru on lapsellinen satu, jonka todenperäisyyteen ei viittaa yhtään mikään havainto.
Luomistaru on samanlainen satu kuin satu Petteri Punakuonosta
Anonyymi-ap
1
122
Vastaukset
- Anonyymi
Juuri näin.
Luomissatu on satu, jonka tueksi on tasan yhtä paljon todisteita, kuin Petteri Punakuonosta tai Noita Nokinenästä. Aikuiset ihmiset toistelevat toisilleen satua, jonka tueksi ei ole ensimmäistäkään perustelua. Sellainen ei ole tervettä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle443042Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362651Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532604Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1052314Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle512153Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3441909- 1501566
- 731418
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231258Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.281185