Elinkeinoelämän keskusliiton johtajan Sami Pakarisen mukaan Ruotsissa sosiaalidemokraatit ymmärsivät yksityisen, kotimaisen pääoman merkityksen kasvulle jo 20 vuotta sitten. Ruotsi poisti perintöveron vuonna 2004.
– Miksiköhän Suomessa se ei vieläkään kiinnosta?, hän ihmettelee viestipalvelu X:ssä.
Pakarinen viittaa SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin haastatteluun Helsingin Sanomissa. Siinä Lindtman vastustaa Risto Murron työryhmän esitystä, jonka mukaan nykyinen perintövero muutettaisiin luovutusvoittoveroksi. Lindtmanin mukaan luovutusvoittoveroon siirtyminen itse asiassa kiristäisi monen suomalaisen verotusta perintötilanteessa.
Pakarinen ihmettelee oppositiopoliitikon puheita.
– Tarjollahan olisi miljardeja vapautettavaksi tukemaan kasvua ja rahoittamaan kasvuyrityksiä, Pakarinen kommentoi.
Suomen demarit on aina vähä pihalla.
Ekonomisti lyttää Antti Lindtmanin: "Ruotsissa demarit ymmärsivät jo 20 vuotta sitten
45
231
Vastaukset
- Anonyymi
Suomen demarit ovat KUUTOMOLLA koko ikänsä.
Siksi syntyi PERUSSUOMALAISET - puolue !- Anonyymi
Verokarhukin yllättyi: Näin paljon pienet ja keskisuuret firmat yrittävät vältellä veroja
Verohallinnon mukaan pienten ja keskisuurten yhtiöiden yhteisöveroja koskeva harmaa talous on kooltaan noin 120 miljoonaa euroa vuodessa.
Tämä vastaa noin viittä prosenttia kyseisten yritysten yhteisöveron määrästä. Yhteisövero on osakeyhtiön elinkeinotoiminnan tuloksesta maksettava tulovero.
Harmaan talouden selvitysyksikön uudessa selvityksessä tarkastellaan osakeyhtiöitä, joiden liikevaihto on alle kymmenen miljoonaa euroa. Eniten yhteisöveroa vältellään pienemmissä yhtiöissä, joiden liikevaihto ei ole verottajan tiedossa tai jää alle 300 000 euroon.
Pienissä yrityksissä tyypillistä on tuloksen ilmoittamatta jättäminen joko osin tai kokonaan. Suuremmissa osakeyhtiöissä taas on tyypillistä tuloksen pienentäminen kuluja liioittelemalla.
- Yrityksen tulosta saatetaan keinotekoisesti pienentää liittämällä kirjanpitoon esimerkiksi yrittäjien henkilökohtaisia kuluja, jotta verotettavaa tuloa jäisi vähemmän, Harmaan talouden selvitysyksikön johtaja Janne Marttinen kertoo tiedotteessa.
Yleisintä harmaa talous on rakennus- ja ravitsemusalan yrityksissä sekä kiinteistönhoidon toimialalla.
https://www.vero.fi/globalassets/harmaa-talous-ja-talousrikollisuus/selvitykset/2025_03_yhteisöveron-harmaan-talous-20192022.pdf
Rahaeliitin veronkierto vie mm. EU:lta noin 1 000 miljardie euroa vuosittain. Sillä saisi jo Euroopan puolustuksen kuntoon, Ukrainalle aseapua ja peruspalvelut säilymään. Faktahan on että nimenomaan raharikkaiden omistuksia vahva Euroopan puolustus suojelee, joten voisivat osallistua siihen myös vaaditulla tavalla. - Anonyymi
perintö- ja lahjaverotuksen sukupolvenvaihdoshuojennus pienensi valtion verotuloja vuosina 2020-2024 yhteensä miljardilla eurolla.
Lahjaveropuhallus
https://sorsafoundation.fi/lahjaveropuhallus/
Raportissa on ensimmäinen kattava selvitys sukupolvenvaihdoshuojennuksen vaikutuksista verokertymiin ja verovelvollisiin tällä vuosikymmenellä. Selvitys perustuu uuteen vuosien 2020–2024 tilastoaineistoon, jonka Verohallinto toimitti raporttia varten. Tilastot osoittavat, että sukupolvenvaihdosten verotuki pienensi valtion verotuloja vuosina 2020–2024 yhteensä miljardi euroa eli keskimäärin 202 miljoonaa vuodessa.
Hyötyjiä olivat noin 13 000 suomalaista, joiden vero aleni keskimäärin 76 000 eurolla. Pääosin siitä hyötyivät lahjoituksia tehneet vauraat suvut. Huojennettu lahjavero laski keskimäärin 3,7 prosenttiin. Toisin sanoen vero aleni keskimäärin 77 prosenttia verrattuna veroon, joka maksettaisiin samansuuruisesta lahjasta ilman verotukea.
Raportissa esitetään perintö- ja lahjaverotuksen uudistamiseksi muun muassa sukupolvenvaihdoshuojennuksen merkittävää kaventamista. Se voisi lisätä verotuloja jopa 200 miljoonalla eurolla vuodessa. Lisäksi ehdotetaan sukupolvenvaihdoksiin ja yrityskauppoihin liittyvien maksujärjestelyjen tukemista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verokarhukin yllättyi: Näin paljon pienet ja keskisuuret firmat yrittävät vältellä veroja
Verohallinnon mukaan pienten ja keskisuurten yhtiöiden yhteisöveroja koskeva harmaa talous on kooltaan noin 120 miljoonaa euroa vuodessa.
Tämä vastaa noin viittä prosenttia kyseisten yritysten yhteisöveron määrästä. Yhteisövero on osakeyhtiön elinkeinotoiminnan tuloksesta maksettava tulovero.
Harmaan talouden selvitysyksikön uudessa selvityksessä tarkastellaan osakeyhtiöitä, joiden liikevaihto on alle kymmenen miljoonaa euroa. Eniten yhteisöveroa vältellään pienemmissä yhtiöissä, joiden liikevaihto ei ole verottajan tiedossa tai jää alle 300 000 euroon.
Pienissä yrityksissä tyypillistä on tuloksen ilmoittamatta jättäminen joko osin tai kokonaan. Suuremmissa osakeyhtiöissä taas on tyypillistä tuloksen pienentäminen kuluja liioittelemalla.
- Yrityksen tulosta saatetaan keinotekoisesti pienentää liittämällä kirjanpitoon esimerkiksi yrittäjien henkilökohtaisia kuluja, jotta verotettavaa tuloa jäisi vähemmän, Harmaan talouden selvitysyksikön johtaja Janne Marttinen kertoo tiedotteessa.
Yleisintä harmaa talous on rakennus- ja ravitsemusalan yrityksissä sekä kiinteistönhoidon toimialalla.
https://www.vero.fi/globalassets/harmaa-talous-ja-talousrikollisuus/selvitykset/2025_03_yhteisöveron-harmaan-talous-20192022.pdf
Rahaeliitin veronkierto vie mm. EU:lta noin 1 000 miljardie euroa vuosittain. Sillä saisi jo Euroopan puolustuksen kuntoon, Ukrainalle aseapua ja peruspalvelut säilymään. Faktahan on että nimenomaan raharikkaiden omistuksia vahva Euroopan puolustus suojelee, joten voisivat osallistua siihen myös vaaditulla tavalla.Eikö sun kelarahat riitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö sun kelarahat riitä?
Järjestäytyneenä ammattityöläisenä samassa firmassa viimeiset 16 vuotta, entä sinä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järjestäytyneenä ammattityöläisenä samassa firmassa viimeiset 16 vuotta, entä sinä?
Olet siis sosse?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet siis sosse?
Hyvinvointivaltiodemokraatti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet siis sosse?
Et taida olla työntekijä kun työntekijöiden edunvalvonnan koet sosialismiksi =))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verokarhukin yllättyi: Näin paljon pienet ja keskisuuret firmat yrittävät vältellä veroja
Verohallinnon mukaan pienten ja keskisuurten yhtiöiden yhteisöveroja koskeva harmaa talous on kooltaan noin 120 miljoonaa euroa vuodessa.
Tämä vastaa noin viittä prosenttia kyseisten yritysten yhteisöveron määrästä. Yhteisövero on osakeyhtiön elinkeinotoiminnan tuloksesta maksettava tulovero.
Harmaan talouden selvitysyksikön uudessa selvityksessä tarkastellaan osakeyhtiöitä, joiden liikevaihto on alle kymmenen miljoonaa euroa. Eniten yhteisöveroa vältellään pienemmissä yhtiöissä, joiden liikevaihto ei ole verottajan tiedossa tai jää alle 300 000 euroon.
Pienissä yrityksissä tyypillistä on tuloksen ilmoittamatta jättäminen joko osin tai kokonaan. Suuremmissa osakeyhtiöissä taas on tyypillistä tuloksen pienentäminen kuluja liioittelemalla.
- Yrityksen tulosta saatetaan keinotekoisesti pienentää liittämällä kirjanpitoon esimerkiksi yrittäjien henkilökohtaisia kuluja, jotta verotettavaa tuloa jäisi vähemmän, Harmaan talouden selvitysyksikön johtaja Janne Marttinen kertoo tiedotteessa.
Yleisintä harmaa talous on rakennus- ja ravitsemusalan yrityksissä sekä kiinteistönhoidon toimialalla.
https://www.vero.fi/globalassets/harmaa-talous-ja-talousrikollisuus/selvitykset/2025_03_yhteisöveron-harmaan-talous-20192022.pdf
Rahaeliitin veronkierto vie mm. EU:lta noin 1 000 miljardie euroa vuosittain. Sillä saisi jo Euroopan puolustuksen kuntoon, Ukrainalle aseapua ja peruspalvelut säilymään. Faktahan on että nimenomaan raharikkaiden omistuksia vahva Euroopan puolustus suojelee, joten voisivat osallistua siihen myös vaaditulla tavalla.Tikkarivarkaat kuriin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et taida olla työntekijä kun työntekijöiden edunvalvonnan koet sosialismiksi =))
Eikös täällä ole huutelemassa näitä matalimmalla YEL-maksulla vastuusta laistaneita, jotka nyt elelevät sossuina yhteiskunnan piikkiin.
- Anonyymi
Kyllä Tytti tietää....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et taida olla työntekijä kun työntekijöiden edunvalvonnan koet sosialismiksi =))
Sosseja ne on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosseja ne on.
Eli et ole työntekijä, ok.
- Anonyymi
Antti elää kommunismia.
- Anonyymi
Sosialismia.
- Anonyymi
Sosialidemokratiaa, käytännössä siis hyvinvointivaltiodemokraatti.
- Anonyymi
Asiat pitää tehdä aina täysin päinvastoin mitä EK:n edustaja sanoo. Silloin tehdään Suomen edun mukaisia päätöksiä.
- Anonyymi
Miksei Suomen demut ota oppia Ruotsin demuista?
- Anonyymi
Donald Trump on malliesimerkki ihmisestä joka saa maaten kuin ellun kana tai laamanen lehmä isiltään "laiskan rahaa", eli maaten ansaittuja tuloja. 100% perintövero olisi hyvä ja kaikki eläisivät omin ansioin.
- Anonyymi
PIERUNAURUA
- Anonyymi
Loisinut isinsä miljoonilla ja kuulemma olisi rahastoihin sijoittamalla tienannut niillä saman verran kuin nyt "bisnesmiehenä". Isin pikku miljonääri kasvattaa vieläpä pahan narsistisen luonnevian, kun ruskeakieliset ympärillä, eikä tarvitse kehittää terveen persoonan kompromissikykyjä.
- Anonyymi
Demarit haluavat rahat heti verotettuna tuhlattavaksi .Eivät malta odottaa luovutusvoittoveroja ,jotka tulevat vasta kun omaisuuksia myydään.
- Anonyymi
Oikeiston ajama luovutusvoittovero koskee myös alle 20 000 euron perintöjä, jotka ovat nyt verottomia ja 59% perinnöistä on tämän rajan alapuolella. Lopuistakin perinnöistä pääosasta maksetaan nykyään joidenkin satasien tai tuhansien eurojen matalat perintöverot, luovutusvoittovero (30% tai 34%) nostaa näiden pienien tai keskisuurten perintöjen verotusta reippaasti. Suurimpien perintöjen saajat hyötyvät, mutta ajatus on myyty hyvin muutoksessa häviävälle kansan enemmistölle =))

Ei sitä ole mikään pakko niin toteuttaa. Se voidaan laatia ihan vapaasti.
- Anonyymi
Ihmiset, joilla ei ole koskaan ollut rahaa ja omaisuutta eivät ymmärrä, mitä sillä voi tehdä muuta kuin tuhlata Alkoon.
- Anonyymi
Porvareille ei pidä antaa keskuspankkien tekemää rahaa, kun oppivat näköjään huonoille tavoille. Kerätkööt puolukoita ja pyytäkööt haukia elannokseen.
- Anonyymi
Vähäpojat eivät ymmärrä verotuksen merkitystä, vaikka itse ovat suuria hyötyjiä. Rahavaltaeliitti on myynyt ajatuksen verotuksesta ryöstönä ja vähäpojat ovat ostaneet asian.
- Anonyymi
"Missä EK, siellä ongelma"
- Anonyymi
Missä SDP siellä ongelma.
- Anonyymi
Missä EK, siellä kokoomus ja ongelmat.
- Anonyymi
Kokoomuksen ja persujen veronkiertovelkatalous ei ole kestävällä pohjalla. Veropohjan rapauttamisen vajetta katetaan peruspalveluiden jättileikkauksilla sekä velanotolla, joka vuonna 2024 oli ennätyksellistä 18,5 miljardia euroa.
- Anonyymi
Varallisuuden keskittyminen on jatkunut – varakkain kymmenys omistaa Suomessa nyt yli puolet nettovarallisuudesta
https://stat.fi/julkaisu/cm7z43lxi2mg907w2g2ks1399
Varallisuuden keskittyminen on jatkunut Suomessa, kertoo Tilastokeskus. Nettovaroiltaan varakkain kymmenys omisti 52 prosenttia koko nettovarallisuudesta vuonna 2023. 50 prosentin raja ylittyi nyt ensimmäistä kertaa tilastohistoriassa, joka alkoi vuonna 1987.
Varakkaimmassa kymmenesosassa eniten eläkeläisiä ja palkansaajia
Nettovaroiltaan varakkaimman kymmenesosan kotitalouksista 42 % oli eläkeläistalouksia ja 40 % palkansaajatalouksia vuonna 2023. Seuraavaksi suurin ryhmä varakkaimmassa kymmenesosassa olivat yrittäjätaloudet, joita oli 16 % varakkaimman kymmenesosan kotitalouksista. Kotitalouden sosioekonominen asema on sen viitehenkilön eli suurituloisimman henkilön sosioekonominen asema.
Kaksi vähävaraisinta kymmenystä poikkeavat rakenteeltaan sekä muista kymmenyksistä että toisistaan. Vähävaraisimmasta kymmenyksestä palkansaajatalouksia oli yli puolet (53 %) ja opiskelijatalouksia oli 23 %. Työttömiä kotitalouksia ja eläkeläiskotitalouksia oli opiskelijatalouksia vähemmän eli yhteensä 16 % vähävaraisimman kymmenyksen kotitalouksista.
Toiseksi vähävaraisimmassa kymmenyksessä opiskelijoita oli vain 7 % kotitalouksista ja työttömiä kotitalouksia ja eläkeläiskotitalouksia enemmän eli yhteensä 51 % kymmenyksen kotitalouksista. Palkansaajatalouksien osuus oli puolestaan kolmannes (34 %), joka oli vähemmän kuin missään muussa nettovarallisuuskymmenyksessä.
Velallisten kotitalouksien osuus on suurin vähävaraisimmassa kymmenyksessä ja pienin toiseksi vähävaraisimmassa kymmenyksessä.
- Anonyymi
Demarit ei osaa kuin hoivata heikkoja ja senkin työn ne teettää maahanmuuttajilla 😭😭😭😭
- Anonyymi
Ruotsidemarit tuhosi mamuilla maansa.
- Anonyymi
Väärin. Kalergit tuhosivat WEF-kalergisoiden kaikilla (ml. mainitsemillasi) kommarivassari-kansallisvaltionjohdoilla valkoisen (kristillis-)Länsi-yhteisömme.
Sitä vaan oudoksuin, ettei mm. urvolla lamppu, kertaakaan, välähtänyt ..että on valkoinen länkkäri - kuten me kaikki muutkin - itsekin. Ei niinkö peilistään ole koskaan itseään tsiigaillu?
- Anonyymi
Ekonomisti EK? salli nauraa!
- Anonyymi
Älä vaadi ap-vähäpojalta liikaa.
- Anonyymi
Palstavasemmistolainen on täräyttänyt päänsä siihen kuntoon, että ei pysty korjaamaan.
No eipä tommosia nykymaailmassa enää montaa ole.
Kiljunen huojahtelee vielä pystyssä
sdp- Anonyymi
Mitä nyt SDP Suomen suosituin puolue.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä nyt SDP Suomen suosituin puolue.
Suosituin ei tarkoita parasta. Vai onko Toyota paras auto?
- Anonyymi
Koska EU-Suomi oli julistettu koko maailman ja erityisesti Ruotsin perintökohteeksi. Pikku vinkki siis, ettei sellainen periminen edes ole ihan halpaa Suomessa. Teoriassa verotus olisi Suomen valtion järjestämä asia, eivätkä ruotsalaiset saisi veroholpotuksia pyynnöistä huolimatta. Jos maailma olisi tätä tasoa, mutta kun ei ole edes.
EU:n johtamisessa ennen partisaani-iskua aiheet olivat erittäin onnellisia. Oli kebab saatu Suomeen ja erityisesti kebabrulla oli hyvää ruokaa. Oli huomattu arabien kauneus. Oli saatu havainto arabikulttuurinkin saapumisesta Suomeen. Fitnekseen tuli navetta-allergologia, joka olisi parantanut allergiat ja astmat kaikilta. Sekin liittyi arabikulttuuriin Suomessa, koska oli selvinnyt se ettei arabeilla todellakaan ole mitään allergioita. Ja minä olin ollut allergiatutkija ja Eeva-vaimoni oli lastenallergologian professori.
Navetta-allergologia oli mennyt liian pitkälle, koska Venäjän johtaja Dahlgrenin mukaan allergioita ja astma kuului olla kaikilla. Syynä oli Eeva-vaimoni kaappauksen järjesteleminen Lärvisenä Dahlgrenin potilastoveriksi samalle osastolle. Eli maailmanlopun syynä on Lärvisen kaappaus. Olin aina sanonut sen Eevalle, että hänen kauneuden takia tulee vielä maailmanloppu. Koska se oli aiheuttanut sitä maailmanlopun tasoista hulluutta Suomessa ja Suomesta johdetaan liikaa kaikkea.
Toinen teoria on se, että minä olin ollut allergiatutkija ja lopettanut väitöskirjatyöt allergiatutkijana ja olin mennyt töihin Varissuon terveysasemalle. Tyksin professorit olivat tehneet havainnon tasoni romahtamisesta ja neukku-johtajat olivat päättäneet tuhota EU:n joka tapauksessa. Olivat vain odottaneet sopivaa hetkeä.
Neukku-johtajien mukaan olin parhaimmillani ollut vain allergiatutkija. Nordean miljardibisnekset he olivat jättäneet noteeraamatta ja niihin liittyvät työtehtävät. Ainoaksi ongelmaksi oli luokiteltu perintövero Suomessa. Siksi siis. - Anonyymi
Miksi raharikkaat sijoittaisivat Suomeen? Niin tai näin, mutta sijoittava eliitti haluaa vuosi vuodelta suuremman osan verovaroista hämäriin bisneksiinsä. Tukiaislisä.
- Anonyymi
Mutta eipä Ruotsin Sos Dem ymmärtäneet kuinkamoisen h-vetin jatkuvalla haittamaahanmuutolla Ruotsiin saivat !
2.2 miljoonaa mamua jo Ruotsissa ja tekee 22 % kansasta, nämä tiedot Arman Alizadin katujengejä Suomessa ja Ruotsissa tutkivasta ohjelmasta.
Kerrottiin, että yksin viime vuonna 150 räjähdystä, pennut pistetty viskomaan käsikranaatteja porttikongeihin jne. Ja perään tulittavat automaattiaseilla.
Taitaa olla entinen "kansankoti"kusessa kaulaa myöten ?! - Anonyymi
Mikäs teillä demareilla mättää?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IS - Tapani Kansa kuoli leikkauspöydälle!
Puoliso kertoo Tapani Kansan viimeisistä hetkistä – kuoli leikkauspöydälle – Hänelle tuli kovia kipuja alavatsaan. Yhtä4717144- 1081268
Suomessa miesten työttömyys on korkeinta koko EU:ssa. Hienoa Orpo-Purra
Työttömyys lisääntyi helmikuussa – Suomen miesten tilanne synkin EU:ssa Tilastokeskuksen mukaan työttömiä 15–74-vuotiai1541147- 3351112
40% kansasta pitää Yleä selkeästi vasemmistolaisena
Vähän kylmä suihku epäilijöille. "Yle Uutiset sijoitettiin kyselyssä suurista medioista selvästi eniten vasemmistolaise2031105Hokki on konkurssissa!
Aivan uskomattoman hienosti on lähtenyt rahoituskierros käyntiin! ❤️ https://hokki.fi/ajankohtaista/hokki-kainuu-oy-hak39911Olet kaikella todennäköisyydellä
Ainut ihminen tällä pallolla, josta menen täysin hämilleni ja tuntuu että ÄO laskee samantien neandertalin tasolle. Kaik39875Kyllä on paha mieli
Olen niin luottavainen kaikesta huolimatta ollut sinuun. Luottanut että välität ihan oikeasti etkä halua minua satuttaa.25813- 74804
Vasuri ehdokas pilaa koko puolamgan.
On siinä vasureilla Kova riita pukari ehdokkaana vaaleissa. Jos "pääsisi" ei yhtään kokousta ettei tule valituksia. Eikö52797