On käynyt jo melko selväksi, että ihminen lopulta eläinsukuna tuhoaa itsensä. Jo se, että ihminen on teknisesti liian älykäs verrattuna sosiaaliseen kyvykkyyteen ja kanssakäymiskuvioihin, jotka vetävät ihmistä koko ajan vallan ja sitä kautta taloudellisen hyvinvoinnin tavoitteluun muiden ihmisten ja jopa kansojen kustannuksella. Ihmisen keinot vahingoittaa muita kasvavat eksponenttiaalisesti siihen nähden, miten ihminen haluaa säilyttää ihmisajatukset ihmisen tasa-arvosta, rauhasta ihmisten välillä, tasattuina etuina maailman resursseista, jne...
Ihminen voi keksiä taudin, joka tuhoaa siten tietyn ihmisryhmän, jolla on tietty ihmisryhmään liitetty erikoisgeeni. Tämä ei ole kaukana, kun arvioi Wuhanin labrasta todennäköisesti päässeen koronaviruksen aiheuttamia tuhoja. Monet ihmiset menettivät tulevaisuutensa tämän viruksen aiheuttamana. Minusta dystopia on varsin lähellä kuolemaan johtavien tautien muodossa, jotka kehitetään laboratorioissa. Ihmisen mieli on vielä kehittymätöntä, verrattuna siihen, mitä ihminen jumalallisuudesta ajattelee. Ihminen ei koskaan voi olla jumala. Sen estää yksinkertaisesti ihmisen mieleen rakennettu agressio, jota ei tietyissä olosuhteissa kykene hallitsemaan, koska se on monimutkainen elossaolemisen jäänne yhdistettynä korkeampiin aivotoimintoihin. Näiden kahden aivoalueen antamista tuloksista syntyy useita ihmiskunnalle tuhoisia suunnitelmia; valitettavasti. Venäjän toiminnassa on havaittavissa juuri näitä ongelmia niiden pahimmassa näkökulmassa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.